Tällä tarjouspyynnöllä hankitaan ammattitaidon testaus ja siihen kytkeytyvät lisäpalvelut teknologiateollisuuden osaajien rekrytoimiseksi EU-/ETA-maista Suomeen. Palvelut on suunnattu suomalaisille työnantajille ja niitä subventoidaan julkisista varoista.
Tarjouskilpailulla perustetaan puitejärjestely, johon valitaan kussakin osa-alueessa 1 - 3 palveluntuottajaa.
Jos palveluntuottajia valitaan puitejärjestelyyn enemmän kuin yksi, valitaan palveluntuottaja tämän tarjouskilpailun perusteella tehtävissä hankinnoissa etusijajärjestyksen mukaan, joka muodostetaan tässä tarjouskilpailussa kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella (paras hinta-laatusuhde).
Määrärahat tulevat työ- ja elinkeinoministeriöltä ja niitä hallinnoi Pohjois-Savon ELY-keskus osana kansainvälisen rekrytoinnin mallin kehittämistä valtakunnallisesti. Määrärahaa on varattu tämän palvelun käyttöön julkiselta puolelta noin 700 000 euroa sisältäen sopimuskauden ja mahdollisen optiokauden. Kokonaisbudjettia voidaan tarkastella kysynnän mukaan sopimuskauden aikana. Lisäksi palvelua tilaavat työnantajat osallistuvat rahoitukseen omalla rahoitusosuudellaan. Tarjouspyynnössä ilmoitetut määrät ovat arvioita eivätkä muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta.
Hankinta kattaa koko Suomen poislukien Ahvenanmaan. Hankintayksikkönä toimii Pohjois-Savon ELY-keskus. Manner-Suomen ELY-keskukset hankkivat palveluita yhteistyössä työnantajien kanssa ja laativat hankintasopimukset yksittäisistä koulutuksista.
Hankintayksikkö varaa itselleen oikeuden olla hankkimatta tässä tarjouspyynnössä esitettyä palvelua.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-10-07.
Hankinta julkaistiin 2022-09-05.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2022-09-05) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut
Viitenumero: POSELY/1436/2022
Lyhyt kuvaus:
“Tällä tarjouspyynnöllä hankitaan ammattitaidon testaus ja siihen kytkeytyvät lisäpalvelut teknologiateollisuuden osaajien rekrytoimiseksi EU-/ETA-maista...”
Lyhyt kuvaus
Tällä tarjouspyynnöllä hankitaan ammattitaidon testaus ja siihen kytkeytyvät lisäpalvelut teknologiateollisuuden osaajien rekrytoimiseksi EU-/ETA-maista Suomeen. Palvelut on suunnattu suomalaisille työnantajille ja niitä subventoidaan julkisista varoista.
“Lasku toimitetaan liitteineen (enintään 5 Mb) Yrityksen ja työnantajan Oma-asiointi –palvelun kautta suomi.fi –tunnistetta käyttäen osoitteessa...”
Lasku toimitetaan liitteineen (enintään 5 Mb) Yrityksen ja työnantajan Oma-asiointi –palvelun kautta suomi.fi –tunnistetta käyttäen osoitteessa https://asiointi.mol.fi/tomas/
Näytä lisää
Lähde: OJS 2022/S 174-493585 (2022-09-05)