Hankinnat: Liike-elämän palvelut: laki, markkinointi, neuvonta, työhönotto, painatus ja turvallisuus (sivu 33)

2018-09-10   Jämsän kaupungin henkilöstön liikunta- ja kulttuuripalveluiden maksukortti ja siihen liittyvät palvelut (Jämsän kaupunki)
Hankinnan kohteena on Jämsän kaupungin työntekijöille henkilöstöetuna myönnettävät liikunta- ja kulttuuripalveluiden maksukortit, joilla työntekijät voivat valintansa mukaisesti hankkia liikunta- ja kulttuuripalveluita palveluntuottajan palveluvalikoimaan kuuluvista käyttöpaikoista. Liikunta- ja kulttuuripalveluiden maksukortilla käytettävien palveluiden tulee olla palveluita, jotka lainsäädännössä on hyväksytty verovapaiksi työsuhde-eduiksi. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Edenred Finland Oy
2018-09-06   Kauppapolitiikka-julkaisun toimittaminen (Ulkoministeriö)
Hankinnan kohde on vuodesta 1933 ilmestyneen, suomenkielisen Kauppapolitiikka-julkaisun toteuttaminen avaimet käteen -periaatteella, kuitenkin siten, että merkittävä osuus aineistosta tulee ulkoministeriöstä. Kyseessä on ulkoministeriön tällä hetkellä neljä (4) kertaa vuodessa ilmestyvä painettu ja kuusi (6) kertaa vuodessa ilmestyvä verkkopohjainen sidosryhmälehti. Hankintaan kuuluvat toimituspäällikön tehtävät (toimitus ja tekstien editointi), sisällön suunnittelu ja tuottaminen yhdessä ulkoministeriön … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Legendium Oy
2018-09-05   Sisustus- ja AV-suunnittelupalvelu Suomen ulkoministeriölle (Ulkoministeriö)
Puitesopimuksen piiriin kuuluvien sisustussuunnittelu- ja AV-suunnittelutoimeksiantojen kohteina ovat Suomen valtion omistamien ja vuokraamien edustustotoimitilojen ja virka-asuntojen sekä tilaajan ulkomailla hallinnoimien muiden kiinteistöjen selvitys-, kunnostus-, peruskorjaus-, tilamuutos- ja uudisrakennushankkeet sekä hankkeiden läpivientiprosesseihin liittyvät suunnittelu- ja kehitystehtävät. Virka-asuntojen koot vaihtelevat 250-1 200 htm sisältäen sekä edustus- ja yksityistilat. … Näytä hankinnat »
2018-09-03   Palvelu- ja organisointivalmiuksien arviointi maanteiden hoitourakoissa (Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus)
Hankittavan palvelun sisältönä on vakiomuotoinen henkilöarviointi. Henkilöarvioinnin tuloksia käytetään maanteiden hoitourakoiden kilpailutuksissa osana palveluntuottajan valintaa. Henkilöarvioinnin tarkoituksena on arvioida palveluntuottajan sopimusta toteuttavien avainhenkilöiden palvelu- ja organisointivalmiuksia. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Psycon Oy
2018-08-31   Potilasasiakirjojen digitointi (Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä)
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri pyytää tarjousta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti potilasasiakirjojen digitoinnista. Tarjouspyyntöä koskevat asiakirjat ovat saatavilla osoitteessa https://palse.fi. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Vaasan Micro Copy Oy
2018-08-17   Talous- ja palkkahallinnon konsultointi- ja koulutuspalveluiden hankinta (Helsingin kaupunginkanslia)
Hankinta on kuvattu kokonaisuudessaan tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Näytä hankinnat »
2018-08-13   Tarjouspyyntö rautatiealan asiantuntijapalveluiden hankinnasta (Liikenne- ja viestintäministeriö)
Hallitus on päättänyt avata rautateiden henkilöliikenteen kilpailulle. Liikenne- ja viestintäministeriö vastaa kilpailutuksen järjestämisestä, kuten kilpailutusasiakirjojen laatimisesta, hankinnan kohteen tarkemmasta määrittelystä, hankintasopimuksista yms. Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee nyt Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen kilpailutusta ja tarvitsee rautatiealaa ja erityisesti Suomen rautatiejärjestelmää tuntevan konsultin asiantuntemusta. Asiantuntijan tehtävät liittyvät erityisesti … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Ramboll Finland Oy WSP Finland Oy
2018-08-13   C16 2018 Viestintä- ja markkinointipalveluiden hankinta (Lappeenrannan kaupunki)
Lappeenrannan kaupunki pyytää tarjouksia viestintä- ja markkinointipalveluiden sekä valokuvauspalvelun hankinnasta kaupunkikonsernin käyttöön. Hankintayksikkö on Lappeenrannan kaupungin konsernihallinto, viestintäpalvelut. Tarjouskilpailu koskee Lappeenrannan kaupunkikonsernin (jäljempänä kaupunki) eri toimialojen ja yksiköiden mainostoimistopalveluja. Lappeenrannan kaupungin lisäksi kaupunkikonserniin kuuluvat yhtiöt voivat halutessaan käyttää sopimuksen mukaisia palveluita. Kaupunki ei sitoudu tämän … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Nitroid Oy Roister Marketin Oy Roister Marketing Oy
2018-08-10   Asiointitulkkaus ja käännöspalvelut (Kotkan kaupunki / tulkkikeskus)
Hankinnan tavoitteena on muodostaa tulkkaus- ja käännöspalveluihin puitejärjestely, joka kattaa tilaajaviranomaisten hankintatarpeet ja tarjoaa toimivan palvelukonseptin tilaajaviranomaisten käyttöön. Hankinnan kohteena ovat asiointitulkkaus- ja käännöspalvelut Kotkan kaupungin sekä muiden yhteistyökumppaneiden eri toimialojen tarpeisiin. Tulkkauspalveluita tarvitaan muun muassa erityyppisissä asioimistilanteissa henkilön terveyteen, oleskeluun, sosiaaliturvaan ym. asioihin liittyen. Tulkkaus- ja … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Eezy Osk Glossario Tulkkaus ja Käännöspalvelut Oy Kielipaja Hannu Hakala Kouvolan Tulkkikieskus Oy Lingsoft Language Services Oy Monikulttuuri tulkki Nabil Onet Finland Oy Optimax Henkilöstöratkaisut Oy Oulan Tulkkauspalvelut Oy Ralfe Solution Semantix Finland Oy T:mi Saturine Tulkkaus ja käännöspalvelut Safin Tulkkauspalvelu Marina Tolvanen Tulkkipalvelu Arabia Kurdi Tultra Oy Vildan Mulliqi
2018-08-08   Osallistumispyyntö: Palvelumuotoilun asiantuntijapalvelujen hankinta (Tampereen kaupunki)
TRE:3402/02.07.01/2018 / 187635 Hankinnan kohteena on palvelumuotoilun asiantuntijapalvelujen hankinta osallistumispyyntöasiakirjojen mukaisesti. Kyseessä on puitejärjestely, joka on jaettu kahteen (2) osakokonaisuuteen: – 1 Palvelumuotoilu, – 2 Palvelumuotoilu digitaalisten palvelujen muotoilun erityisosaamisella. Hankinnan kohde, laajuus ja sen volyymi on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Palvelukuvaus. Molempiin hankinnan osakokonaisuuksiin valitaan päätöksellä kahdeksan (8) ehdokasta osallistumaan … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Cybercom Finland Oy Et May Oy Gofore Oyj Hellon Oy Kolmas Persoona Oy Pentagon Design Oy
2018-08-08   Ostolaskujen tarkastuspalvelun hankinta (Tampereen kaupunki)
TRE:5079/02.07.01/2018 195802 Hankinnan kohteena on Tampereen kaupungin ostolaskujen tarkastuspalvelun hankinta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Tarkastuspalvelu sisältää virheellisyyksien etsimisen Tampereen kaupungin ostolaskuaineistosta ja muusta kirjanpitoaineistosta ja niiden oikaisuun tai korjaamiseen tähtäävät toimenpiteet. Hankinnan kohde ja sen volyymi on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Palvelukuvaus. Sopimusluonnos hankinnasta on liitteenä 4. Sopimusta ei ole jaettu osiin eri … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: BDO Oy
2018-08-07   Toimitilaturvallisuuden asiantuntijapalvelut 2018–2020 (2022) (Hansel Oy)
Puitesopimuksen hankinnan kohteena ovat toimitilaturvallisuuteen liittyvät asiantuntijapalvelut tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Ahertava Oy Insinööritoimisto J. Markkanen Oy Seclion Oy Securitas Oy Teleconsulto Tsutsunen Oy
2018-08-03   Health Tourism: PR Agency to Russia Market Area (Business Finland Oy)
Finland has good prerequisites to meet the growing demand of health services. Business Finland's Visit Finland aims to increase the international awareness of Finland and Finnish companies as providers of quality care and increase the number of medical tourists entering Finland. Visit Finland’s Health Tourism project is looking for a PR agency based in the Russian Federation. Näytä hankinnat »
2018-07-30   Säteilyn mittalaitteet ja ilmanäytteen keräyslaitteet kenttätoimintaan (Säteilyturvakeskus (STUK))
Hankinnan kohteena ovat säteilyn mittalaitteet ja ilmanäytteen keräyslaitteet ja edellä mainittuihin laitteisiin liittyvät tarvikkeet, laitteet ja ohjelmistot sekä niiden toimittaminen asiakkaan osoittamaan toimipisteeseen. Hankinnan kohteeseen sisältyy myös asiakaspalvelu. Hankittavat tuotteet on jaettu viiteen (5) osa-alueeseen, jotka kilpailutetaan omina kokonaisuuksinaan. Kuhunkin osa-alueeseen valitaan yksi (1) puitesopimustoimittaja. Kustakin osa-alueesta tehdään omat ja itsenäiset … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Mirion Technologies (RADOS) Oy Nutronic AB Senya Oy
2018-07-20   Sähköenergian ja sähkösalkun hallintapalvelujen hankinta Jyväskylän kaupungille ja kaupunkikonserniin kuuluville yhteisöille (Jyväskylän kaupunki)
Hankinnan kohteena on Jyväskylän kaupungin ja kaupunkikonserniin kuuluvien yhteisöjen sähköenergian ja sähkösalkun hallintapalvelujen hankinta. Hankinnassa mukana olevat tytäryhteisöt on lueteltu liitteessä 1. Hankinnan yksityiskohdat ilmenevät tarjouspyyntöasiakirjoista. Näytä hankinnat »
2018-07-19   Call for tenders for expert services concerning competitive tendering and financial expertise (The Ministry of Transport and Communications)
Description of the subject of the call for tenders The Government has decided to open passenger rail transport to competition. The Ministry of Transport and Communications is responsible for organising the competitive tendering, including tasks such as the drawing up of the tender documents, the more specific definition of the subject of the procurement and the procurement contracts. The passenger rail transport services will be opened to competition step by step. The Ministry of Transport and … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: First Class Partnerships Ltd (FCP)
2018-07-18   Vartiointipalvelut (Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (OSEKK), kiinteistöpalvelut)
Hankinnan kohteena on Oulun seudun koulutuskuntayhtymän (OSEKK) vartiointipalvelut Oulun seudulla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kysymyksessä on lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 liitteen E 12 kohdan mukainen palveluhankinta. Sopimus tehdään toistaiseksi voimassa olevana sopimuksena, jonka tavoitteellinen alkamisajankohta on 1.9.2018. Sopimuksen toteutumista seurataan mm. laatuauditoinnein (liite 1 Auditointilomake). Sopimuksen jatkumisen edellytyksenä on, että 930 pisteen raja … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Poko Oy - Pohjolan Koiravartiointi
2018-07-18   Työnpolku- ja Urapolku-valmennuspalvelut (Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus)
Hankinta on palvelukokonaisuus, joka muodostuu kestoltaan ja sisällöltään määritellystä valmennusjaksosta ja sitä seuraavasta sisällöltään vapaamuotoisesta palvelunosasta. Palvelukokonaisuuden päättymisen jälkeen palveluntuottajan tuloksellisuutta tarkastellaan sovittujen kriteerien mukaisesti. Palveluntuottajalta edellytetään samanaikaista tuloksellisuutta sekä koko valmennetun ryhmän että yksittäisen asiakkaan osalta. Hankintaan sisältyy kaksi (2) erillistä valmennuskokonaisuutta: Työnpolku ja Urapolku. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Ami-säätiö, Amiedu Arffmann Finland Oy Edupoli Oy Helsingin Ura-instituutti Hyria Business Institute Oy Luksia Koulutus Oy Spring House Oy VMP Varamiespalvelu, Bework Oy
2018-07-17   Maaseutuvirasto: Käännöspalvelut suomi-ruotsi ja suomi-englanti (Maaseutuvirasto)
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla toimiva Maaseutuvirasto vastaa EU:n maataloustuki- ja maaseuturahaston varojen käytöstä Suomessa. Maaseutuvirastossa syntyy sen hallinnonalaan liittyvää määräys- ja muuta virallisaineistoa, jota käännettävä teksti on erikoisalan tekstiä ja vaatii kääntäjältä erityisiä termi- ja asiaselvityksiä ja perehtyneisyyttä erikoisalaan. Kääntäjän erikoisaloina ovat valtionhallinnon ja sen maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan säädöstekstisanaston tuntemus … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: AAC Global KLF Textservice Oy Lingsoft Language Services Oy Semantix Finland Oy Textservice Heidi Rustanius
2018-07-13   Markkinointiviestinnän sisällöntuotanto ja graafinen suunnittelu (Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy)
Hankinnan kohteena ovat VTT:n markkinointia ja viestintää tukevat palvelut, muun muassa markkinointiviestinnän projektien, sisältöjen, visuaalisten ilmeiden, mainosten, materiaalien, tekstien ym. suunnittelu ja toteutus kohderyhmälähtöisesti painetussa ja digitaalisessa muodossa. Hankinta on jaettu neljään (4) osakokonaisuuteen. Osakokonaisuudet ja niiden sisältö on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Avidly Nitroid Oy Flik Media Group Oy Hube Helsinki Oy Idea Development ID Oy Innocorp Oy Kaskas Media Oy Kubo Oy Marketing Clinic Finland Oy Miltton Oy Omnipress Oy Paper Planes Oy Sparksof Oy
2018-07-11   Tarjouspyyntö rautatiealan asiantuntijapalveluiden hankinnasta (Liikenne- ja viestintäministeriö)
Hallitus on päättänyt avata rautateiden henkilöliikenteen kilpailulle. Liikenne- ja viestintäministeriö vastaa kilpailutuksen järjestämisestä, kuten kilpailutusasiakirjojen laatimisesta, hankinnan kohteen tarkemmasta määrittelystä, hankintasopimuksista yms. Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee nyt Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen kilpailutusta ja tarvitsee rautatiealaa ja erityisesti Suomen rautatiejärjestelmää tuntevan konsultin asiantuntemusta. Asiantuntijan tehtävät liittyvät erityisesti … Näytä hankinnat »
2018-07-09   Lääkärien rekrytointipalvelujen hankinta (Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä)
Hankinnan kohteena on lääkärien rekrytointipalvelut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tarpeisiin. Hankittavat lääkärien rekrytointipalvelut koskevat erikoislääkärien rekrytointia. Näytä hankinnat »
2018-07-06   Hoitajakutsujärjestelmän hankinta pitkäaikaishoidon yksikköön (Espoon kaupunki)
Espoon kaupunki (myöhemmin myös tilaaja) on hankkimassa pitkäaikaisen hoidon yksikköön, Aurorakotiin, hoitajakutsu- ja päällekarkausjärjestelmän. Kaupungin tavoitteena ei ole omistaa laitteita, vaan hankkia palveluntuottajan kokonaisuudessaan hallinnoima palvelulaiteympäristö, jossa palveluntuottaja vastaa toimittamansa laitteiston ja ohjelmiston koko elinkaaresta. Hankinnan kohteena oleva palvelu sisältää sekä hoitajakutsu- että päällekarkaushälytysjärjestelmän palveluna, suunnittelun, järjestelmän … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Viria Security Oy
2018-07-04   Dubai Expo 2020 Finnish pavilion building design, construction and dismantling (Business Finland Oy)
Finnish government has decided that Finland will participate in the Dubai Expo 2020 provided that the funding for the project is secured. The government funding (50 %) has been secured and majority of the corporate funding (50 %) has also been secured. The final decision to participate is pending the completion of the corporate funding commitments. Consequently, the final decision to participate has not yet been made, but it is most likely to be made at the end of the summer. Näytä hankinnat »
2018-07-02   Markkinointiviestinnän suunnittelu- ja kehittämistehtävät (Finnvera Oyj)
Hankinnan tavoitteena on löytää parhaalla mahdollisella tavalla Finnveran liiketoimintaa tukeva markkinointiviestinnän kumppani, joka tarjoaa konsultointia brändäykseen, markkinointiviestinnän strategiseen suunnitteluun sekä näkyvyyden lisäämiseen eri sidosryhmille. Hankinnan kohteena ovat Finnveran markkinointiin liittyvät suunnittelu- ja kehittämistehtävät sekä tarvittaessa avustaminen sovittujen toimenpiteiden toteutuksessa. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Republic of Communications Oy
2018-07-02   Vartiointipalvelut ajalle 17.9.2018–31.12.2020 ja mahdollinen optio ajalle 1.1.–31.12.2021 (Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä)
Pyydämme ystävällisesti tarjoustanne vartiointipalveluiden järjestämisestä tässä tarjouspyynnössä määriteltyjen ehtojen mukaisesti ajalle 17.9.2018–31.12.2020 ja mahdollisesta optiosta ajalle 1.1.–31.12.2021. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Securitas Oy
2018-07-02   Teleoperaattoripalvelut (KL-Kuntahankinnat Oy)
KL-Kuntahankinnat Oy kilpailuttaa teleoperaattoripalvelut eri puolella Suomea toimivien asiakkaiden puolesta. Näytä hankinnat »
2018-06-28   Jyväskylän kaupungin brändikehitystyö (Jyväskylän kaupunki)
Jyväskylän kaupunki (jatkossa hankintayksikkö) kilpailuttaa brändikehitystyön palvelua. Tarve on pitkäaikaisille kumppaneille, joiden kanssa on tarkoitus edistää Jyväskylän kaupungin näkyvyyttä erityisesti valtakunnallisella tasolla. Hankintamenettelynä käytetään rajoitettua menettelyä. Kilpailutuksella muodostetaan puitejärjestely, johon valitaan yhteensä kolme (3) toimijaa. Hankinta edellyttää kokonaisvaltaista näkemystä hankintayksikön brändeistä, markkinoinnista ja viestinnästä, ja palvelu on … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Ahjo Communications Oy Avidly Oyj Kaiku Helsinki Oy
2018-06-26   Henkilöstökoulutuksen järjestäminen (Vantaan kaupunki)
Vantaan kaupunki järjestää tarjouskilpailun henkilöstökoulutuksen ja osaamisen johtamisen yhteistyökumppanin hankinnasta, jonka tehtävänä on ammatillisen lisä- ja täydennyskoulutuksen järjestäminen. Kumppanin tehtävänä on suunnitella ja koordinoida ja kouluttaa kaupungin henkilöstöä ammatillisena lisä- ja täydennyskoulutuksena. Henkilöstökoulutusta voidaan järjestää sekä pidempikestoisena koulutuksena että lyhytkoulutuksena. Opiskelu tapahtuu paitsi koulutuspäivissä, myös lisääntyvässä määrin … Näytä hankinnat »
2018-06-26   Osallistumispyyntö: Tampereen pysäkkikatosten ja -kalusteiden suunnittelu, toteutus, ylläpito ja hyödyntäminen mainonnassa (Tampereen Raitiotie Oy)
Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa Tampereen Raitiotie Oy:n ja Tampereen kaupungin toimeksiannosta Tampereen pysäkkikatosten ja -kalusteiden suunnittelun, toteutuksen ja ylläpidon hankinnan sekä hyödyntämisen mainonnassa. Näytä hankinnat »
2018-06-25   Tarjouspyyntö: Työnhakuvalmennus Varsinais-Suomessa (Varsinais-Suomen ELY-keskus)
Hankinnan kohteena on työnhakuvalmennuksen toteuttaminen Varsinais-Suomen TE-toimiston työnhakija-asiakkaille. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Aamos Group Oy Arffman Finland Oy Spring House Oy Valmennuskeskus Public
2018-06-21   Monialainen alkukartoitus (Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto)
Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto pyytää tarjouksia Pohjois-Pohjanmaan alueella vuonna 2018–2019 toteutettavista alkukartoituspalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Tarjouspyyntö on jaettu kolmeen (3) osaan maantieteellisten alueiden mukaan: 1) Oulun ja Oulunkaaren seutukunnat 2) Oulun eteläinen alue: Raahen, Haapaveden-Siikalatvan, Nivala-Haapajärven ja Ylivieskan seutukunnat 3) Koillismaan seutukunta. Palveluntarjoaja voi jättää tarjouksen joko yhteen tai useampaan … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: KK-Verve Oy
2018-06-21   Puhelinajanvarauspalvelu Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liitolaitoskuntayhtymä, NordLabille (Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä)
Puhelinajanvarauspalvelu Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä NordLabille (jatkossa NordLab). Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Avaca Oy
2018-06-19   Työnohjauspalvelut (Niuvanniemen sairaala)
Hankinta käsittää sairaalan ostopalveluna hankkimat työnohjauspalvelut. Työnohjaukset toteutetaan Niuvanniemen sairaalassa. Tarjottavien palveluhintoihin on sisällettävä kaikki kulut, myös työnohjaajan matkakulut. Palveluhankinta jaetaan puitejärjestelyn toteuttamiseksi seuraaviin osa-alueisiin: Osa-alue 1: Sairaalan hoitosuhteiden työnohjaus Osa-alue 2: Sairaalan työyhteisöjen työnohjaus Osa-alue 3: Sairaalan erityisalojen työnohjaus. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Arinna Oy Joensuu Perheterapiakeskus Oy Joensuun Perheterapiakeskus Oy Kalliorannan Työhyvinvointipalvelut Psykologi Anne Paulo Seleko Ky Tenenta tmi Työhyvinvointipalvelu Marja Randelin oy
2018-06-13   Henkilöstökoulutuksen järjestäminen (Vantaan kaupunki)
Vantaan kaupunki järjestää tarjouskilpailun henkilöstökoulutuksen ja osaamisen johtamisen yhteistyökumppanin hankinnasta, jonka tehtävänä on ammatillisen lisä- ja täydennyskoulutuksen järjestäminen. Kumppanin tehtävänä on suunnitella ja koordinoida ja kouluttaa kaupungin henkilöstöä ammatillisena lisä- ja täydennyskoulutuksena. Henkilöstökoulutusta voidaan järjestää sekä pidempikestoisena koulutuksena että lyhytkoulutuksena. Opiskelu tapahtuu paitsi koulutuspäivissä, myös lisääntyvässä määrin … Näytä hankinnat »
2018-06-13   Turvallisuuspalvelut Kainuun soten toimipaikkoihin (Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä)
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hankintayksikkö pyytää tarjouksia Kainuun kuntien alueella sijaitsevien Kainuun soten toimipaikkoihin Sotkamon, Kuhmon ja Suomussalmen alueille. Turvallisuuspalveluja hankitaan sopimuskaudelle, joka kestää kaksi (2) vuotta sopimuksen allekirjoittamisesta lukien. Lisäksi tilaaja varaa option yhdelle (1) + yhdelle (1) vuodelle. Turvallisuuspalvelut sisältävät pisto-/paikallisvartiointia, piiri-, hälytys- ja tilausvartiointia. Osatarjoukset ovat mahdollisia … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Avarn Security Oy
2018-06-12   Viestinnän suunnittelu- ja kehittämistehtävät (Finnvera Oyj)
Hankinnan tavoitteena on löytää kokonaisvaltainen kumppani Finnveran viestinnän suunnittelun, kehittämisen ja toteuttamisen tueksi. Hankinnan tulee parhaalla mahdollisella tavalla tukea Finnveran liiketoimintaa. Hankinnan kohteena ovat Finnveran viestinnän suunnittelu- ja kehittämistehtävät sekä sovittujen toimenpiteiden toteutus. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Miltton Oy
2018-06-11   Tulkkauspalveluiden hankinta (Espoon kaupunki)
Espoon kaupunki (myöhemmin myös tilaaja) pyytää tarjousta tulkkauspalveluiden hankinnasta. Tulkkauspalveluita käytetään laaja-alaisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä sivistystoimen yksiköissä. Espoon kaupungin konserniyhteisöistä Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia on liittynyt tulkkauspalveluiden hankintaan. Konserniyhteisö tekee kilpailutuksen perusteella valittujen palveluntuottajien kanssa Espoon kaupungin sopimuksen kanssa saman sisältöisen sopimuksen tulkkauspalveluista. … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Dosti tulkkaus- ja käännöspalvelut Oy Pohjois-Savon Tulkkikeskus Oy Semantix Finland Oy Suomen Ammattitulkit Oy Tultra Oy
2018-06-08   Arvokuljetus ja rahanlaskentapalvelut 1.10.2018 alkaen (Helsingin Seudun Liikenne - kuntayhtymä)
Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL, y-tunnus 2274586-3) pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön mukaisten HSL:n palvelupisteiden ja lipunmyyntiautomaattien (jäljempänä automaatti) arvokuljetus- ja rahanlaskentapalvelujen hankinnasta. Tarjouspyyntö sisältää HSL:n palvelupisteiden ja automaattien käteisen rahan kuljetuspalvelut, rahan laskentapalvelut sekä automaattien rahan käsittelyyn liittyvät rahalippaiden täytöt ja tyhjennykset sekä lippupaperirullien ja kertakorttipohjien täydennykset … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Avarn Security Oy
2018-06-08   Asiakastyytyväisyyslaitteiden vuokraus ja palvelukokonaisuuden hankinta (Tuomi Logistiikka Oy)
Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa Tampereen kaupungin käyttöön tulevat asiakastyytyväisyyttä mittaavien laitteiden vuokrauspalvelun sekä tyytyväisyysmittaukseen liittyvät palvelut järjestelmäratkaisuineen. Laitteelta ja järjestelmältä edellytetään asiakaslähtöisyyttä, helppokäyttöisyyttä ja toiminnan varmuutta. Laitteen ja järjestelmän tulee soveltua suurten asiakasvirtojen äärelle, jolloin käytön on oltava sujuvaa ja nopeaa. Kokonaispalveluun kuuluu laitteiden lisäksi käyttöönotto, järjestelmätuki, … Näytä hankinnat »
2018-06-07   Tutkijaliikkuvuuteen liittyvät palvelut (Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy)
Hankinnan kohteena ovat VTT:n tutkijaliikkuvuuteen liittyvät palvelut. Hankinta on jaettu kolmeen (3) osakokonaisuuteen: Osakokonaisuus 1: Suomeen saapuvien asunnonhankinta ja asettautumispalvelut, Osakokonaisuus 2: Suomeen saapuvien tulijoiden työlupa-, vero- ja sosiaaliturvaneuvontapalvelut, Osakokonaisuus 3: Ulkomaan komennuksiin liittyvät vero-, työlupa- ja sosiaaliturvaneuvontapalvelut. Tarjoaja voi tarjota yhtä (1), kahta (2) tai kaikkia kolmea (3) osakokonaisuutta. Hankinnan kohteena olevat … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: KPMG Oy Ab PriceWaterhouseCoopers Oy
2018-06-06   Helsingin Satama Oy:n Olympiaterminaalin, Satamatalon ja Makasiiniterminaalin siivous- ja käyttäjäpalveluiden hankinta (Helsingin Satama Oy)
Hankinnan kohteena ovat hankintayksikön Olympiaterminaalissa, Satamatalossa ja Makasiiniterminaalissa tuotettavat kiinteistön siivouspalvelut ja käyttäjäpalvelut. Hankinnan kohdetta on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Palmia Oy
2018-06-06   Helsingin Satama Oy:n Länsiterminaali 1:n siivous- ja käyttäjäpalveluiden hankinta (Helsingin Satama Oy)
Hankinnan kohteena ovat hankintayksikön Länsiterminaali 1:ssä tuotettavat kiinteistön siivouspalvelut ja käyttäjäpalvelut. Hankinnan kohdetta on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Lassila & Tikanoja Oyj
2018-06-06   Helsingin Satama Oy:n Katajanokan terminaalin K8:n siivouspalveluiden sekä käyttäjäpalveluiden hankinta (Helsingin Satama Oy)
Hankinnan kohteena ovat hankintayksikön Katajanokan terminaalissa K8 tuotettavat kiinteistön siivouspalvelut ja käyttäjäpalvelut. Hankinnan kohdetta on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Palmia Oy
2018-06-06   Turun kaupungin ja Turun ammattikorkeakoulu Oy:n mainostoimistopalvelut ajalle 1.11.2018 (tavoite)–31.10.2020 +... (Turun kaupunki)
Turun kaupungin strateginen hankinta pyytää osallistumishakemuksia rajoitettuun menettelyyn koskien Turun kaupungin sekä Turun kaupungin tytäryhtiön Turun ammattikorkeakoulu Oy:n käyttöön hankittavia mainostoimistopalveluita ajalle 1.11.2018 (tavoite)–31.10.2020, minkä jälkeen sopimusta voidaan tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin kahdella (2) enintään yhden (1) vuoden pituisella optiolla, ajoille 1.11.2020–31.10.2021 ja 1.11.2021–31.10.2022 (optio). Hankinta on jaettu viiteen (5) eri … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Avidly Oyj Citrus Solutions Oy Drama Queen Communications Oy G-Works Oy Hansdotter Oy Hungry Oy Kari Media Group Oy
2018-06-05   Konsultointi- ja asiantuntijapalvelut ajalle 1.11.2018 (tavoite)–31.10.2021 + yhden (1) vuoden optio (Turun kaupunki)
Turun kaupungin strateginen hankinta pyytää tarjouksia Turun kaupungin eri toimialueiden ja yksiköiden käyttöön hankittavista konsultointi- ja asiantuntijapalveluista ajalle 1.11.2018 (tavoite)–31.10.2021, minkä jälkeen sopimusta voidaan tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin enintään yhdellä (1) vuodella ajalle 1.11.2021–31.10.2022. Turun kaupungin eri toimialueet ja yksiköt tilaavat palveluja omien tarpeidensa mukaan kilpailutuksen tuloksena syntyvien sopimusten puitteissa. Hankinnan … Näytä hankinnat »
2018-06-04   Vartiointipalvelut (Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (OSEKK), kiinteistöpalvelut)
Hankinnan kohteena ovat Oulun seudun koulutuskuntayhtymän (OSEKK) vartiointipalvelut Oulun seudulla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Sopimus tehdään toistaiseksi voimassa olevana sopimuksena, jonka tavoitteellinen alkamisajankohta on 1.9.2018. Sopimuksen toteutumista seurataan mm. laatuauditoinnein (liite 1 Auditointilomake). Sopimuksen jatkumisen edellytyksenä on, että 930 pisteen raja auditoinnissa saavutetaan. Maksimipistemäärä auditoinnissa on 1000 p. Toimittajan tulee noudattaa sopimuksen aikana lakia … Näytä hankinnat »
2018-06-01   Ratapiirustusarkiston hoitopalvelu (Liikennevirasto)
Liikenneviraston ratapiirustusarkisto koostuu Liikenneviraston hallussa olevien rautateiden ja niiden rakenteiden piirustuksista. Kyseessä on siten arkistolain alainen viranomaisen arkisto. Maantieteellisesti aineisto kattaa koko Suomen ja ajallisesti n. vuodet 1900–2018. Ratapiirustusarkiston aineistosta valtaosa on analogisessa muodossa eli paperilla, muovilla ja kalkkikankaalla, mutta arkistoon kuuluu myös huomattava määrä sähköisiä tiedostoja sekä sähköisessä muodossa olevia piirustusten … Näytä hankinnat »
2018-05-30   Strategic partner for Communication Services, Marketing and Brand (Aalto University Foundation sr)
The university’s Marketing and Brand team is looking for a creative agency that can work as our agency of record, a partner that can work alongside our communications practices and add expertise. The partner should offer scale and support to the university’s core marketing and brand efforts. This includes, but is not limited to: student marketing, graphic design, strategic planning, production support, campaign planning, creating guidelines and protocols, concept creation, brand planning and … Näytä hankinnat »
2018-05-25   Tarjouspyyntö: Työnhakuvalmennus Varsinais-Suomessa (Varsinais-Suomen ELY-keskus)
Hankinnan kohteena on työnhakuvalmennuksen toteuttaminen Varsinais-Suomen TE-toimiston työnhakija-asiakkaille. Näytä hankinnat »