Puitejärjestely, murskeiden hankinta 1.5.2022-30.4.2023

Metsähallitus Metsätalous Oy

Metsähallitus Metsätalous Oy ja Metsähallitus Luontopalvelut (myöhemmin Metsähallitus) hankkii metsätielle murskeita joko maa-ainesvarastolta (montulta) tai metsätielle toimitettuna ja levitettynä (sorastuksen palvelukuvaus liite 1). Tarjoaja voi tarjota tällä tarjouksella myös myymänsä maa-aineksen kuljetusta, jolloin hän tarjoaa kertoimen suhteessa sorastuksen taksataulukkoon (liite 2). Tarjoaja voi tarjouksessaan kieltäytyä myymästä maa-aineksia muutoin kuin tielle toimitettuna. Tarjouksessa tulee ilmoittaa maa-ainespaikan sijainti ja tarjottavat murskeet hintoineen varastolla. Tarjousten perusteella Metsähallitus hyväksyy toimittajat puitejärjestelyyn. Puitejärjestely alkaa 1.5.2022 ja päättyy 30.4.2023.
Kuhunkin käyttökohteeseen Metsähallitus vertailee puitejärjestelyyn hyväksyttyjen tarjoajien maa-ainespaikkojen sijaintia, tarjontaa ja hintoja. Murske hankitaan kokonaiskustannukseltaan edullisimmalta tarjoajalta. Murskeen monttuhintaan lisätään tällöin kuljetuskustannus murskeen myyjän tai Metsähallituksen sopimuskumppanin kalustolla. Ennen tilausta tai sopimusta tilaaja selvittää saatavuuden tarjoajan yhteyshenkilöltä. Metsähallitus pidättää oikeuden käyttää omia murskeitaan riippumatta puitejärjestelyyn hyväksytyistä tarjouksista. Metsähallitus pidättää myös oikeuden hankkia murskeita muilta toimittajilta, mikäli puitejärjestelyyn hyväksytyiltä maa-ainespaikoilta ei löydy tarvittavaa mursketta kohtuulliselta etäisyydeltä (alle 20 km).
Metsähallituksen hallinnoimien alueiden sijainti on esitetty www.retkikartta.fi. Valitse
Karttatasot
- Metsätalouden monikäyttömetsät
- Suojelu- ja retkeilyalueet
sekä sopiva taustakartta.
Mikäli yksittäisen hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon (60 000 €), siitä laaditaan sopimus (liite 3a). Mikäli yksittäisen hankinnan arvo ylittää EU-kynnysarvon (215 000 €), toimittajan tulee toimittaa rikosrekisteriotteet. Kynnysarvoja pienemmistä hankinnoista Metsähallitus laatii tilauksen (ks. liitteet 3c ja 3d).

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-03-14. Hankinta julkaistiin 2022-02-09.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-02-09 hankintailmoitus
2022-04-08 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2022-02-09)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Metsähallitus Metsätalous Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2752751-5
Postiosoite: PL 94
Postitoimipaikka: Vantaa
Postinumero: 01301
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyshenkilö: Sonja Päivinen
Puhelin: +358 20564100 📞
Sähköposti: resurssitiimi@metsa.fi 📧
Alue: Manner-Suomi 🏙️
URL: http://www.metsa.fi 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/metsahallitus?id=385294&tpk=9a811c48-4f37-4abf-b8ad-c7dd24c0bbf3 🌏
Lisätietoja saa seuraavasta osoitteesta
Nimi: Metsähallitus Metsätalous Oy
Postitoimipaikka: Vantaa
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: pekka.a.hakkinen@metsa.fi 📧
Alue: Manner-Suomi 🏙️
URL: http://www.metsa.fi 🌏
Viestintä
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/metsahallitus?id=385294&tpk=9a811c48-4f37-4abf-b8ad-c7dd24c0bbf3 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Muu tyyppi: valtion osakeyhtiö

Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Puitejärjestely, murskeiden hankinta 1.5.2022-30.4.2023 MH 958/2022
Tuotteet/palvelut: Sora, hiekka, sepeli ja muut kiviainekset 📦
Lyhyt kuvaus:
“Metsähallitus Metsätalous Oy ja Metsähallitus Luontopalvelut (myöhemmin Metsähallitus) hankkii metsätielle murskeita joko maa-ainesvarastolta (montulta) tai...”    Näytä lisää

1️⃣
Suorituspaikka: Manner-Suomi 🏙️
Hankinnan kuvaus: ks. hankinnan kuvaus
Myöntämisperusteet
Hinta
Kesto
Aloituspäivä: 2022-05-01 📅
Loppupäivä: 2023-04-30 📅

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Kuvaus
Puitesopimuksen osallistujien arvioitu enimmäismäärä: 100
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2022-03-14 16:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen on oltava voimassa: 2023-04-30 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2022-03-15 08:00 📅

Täydentävät tiedot
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lisätietoja

“Tällä ilmoituksella on liitteitä/linkkejä osoitteessa https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/65236/notice/92784”
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 031-078844 (2022-02-09)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-04-08)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Puitejärjestely, murskeiden hankinta 1.5.2022-30.4.2023
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): EUR 600 000 💰
Kuvaus
Hankinnan kuvaus: ks. hankinnan lyhyt kuvaus

Menettely
Puitesopimusta koskevat tiedot
Hankintaan liittyy puitesopimuksen tekeminen
Hallinnolliset tiedot
Tätä menettelyä koskeva aiempi julkaisu: 2022/S 031-078844

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Otsikko: Puitejärjestely, murskeiden hankinta 1.5.2022-30.4.2023
Sopimuksen tekopäivä: 2022-03-21 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 48
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 47
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 48
Sopimus on tehty taloudellisten toimijoiden ryhmän kanssa
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: KVL-Tekniikka Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2218169-0
Postiosoite: Ahteentie 1 C
Postitoimipaikka: Orivesi
Postinumero: 35300
Maa: Suomi 🇫🇮
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Toimeksisaaja on pk-yritys
Nimi: Kivitrans Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI29284422
Postiosoite: Jeesiöjärventie 185
Postitoimipaikka: Kittilä
Postinumero: 99100
Alue: Lappi 🏙️
Nimi: Ruokolahden Työkonepalvelu Ky
Kansallinen rekisterinumero: FI10564862
Postiosoite: Onnelantie 26
Postitoimipaikka: Rautjärvi
Postinumero: 56610
Alue: Etelä-Karjala 🏙️
Nimi: Morenia Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI31693751
Postiosoite: Automaatiotie 1
Postitoimipaikka: Oulunsalo
Postinumero: 90460
Alue: Manner-Suomi 🏙️
Nimi: Multian kone- ja urakointipalvelu oy
Kansallinen rekisterinumero: 2460507-1
Postiosoite: Sinervämäentie 198b
Postitoimipaikka: Multia
Postinumero: 42600
Alue: Keski-Suomi 🏙️
Nimi: Kuljetusliike Noor Trans oy
Kansallinen rekisterinumero: 1524915-9
Postiosoite: Mäkitalontie 114
Postitoimipaikka: Lassila
Postinumero: 29680
Alue: Satakunta 🏙️
Nimi: Kuljetusliike Pellikka Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI07578673
Postiosoite: Pitkänmäentie 31
Postitoimipaikka: Nurmes
Postinumero: 75530
Alue: Pohjois-Karjala 🏙️
Nimi: Kuljetuspudas Oy
Kansallinen rekisterinumero: 10075452
Postiosoite: Teollisuustie 6
Postitoimipaikka: Pudasjärvi
Postinumero: 93100
Alue: Pohjois-Pohjanmaa 🏙️
Nimi: Kuljetus J.Mäkelä ja J.Viiala Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0752500-2
Postiosoite: Viialantie 101
Postitoimipaikka: Toivakka
Postinumero: 41660
Nimi: Kuhmon Rakennuspojat Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0845956-1
Postitoimipaikka: Kuhmo
Alue: Kainuu 🏙️
Nimi: Alatalot Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI17116165
Postiosoite: Lehtoranta 21
Postitoimipaikka: Sarvela
Postinumero: 39960
Nimi: kuljetus villman oy
Kansallinen rekisterinumero: 1032429-5
Postiosoite: ahotuvantie 10
Postitoimipaikka: viitasaari
Postinumero: 44500
Nimi: Savon Kuljetus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0171337-9
Postiosoite: Suurahontie 5
Postitoimipaikka: Kuopio
Postinumero: 70460
Toimeksisaaja on pk-yritys
Nimi: M.J. Moilanen Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI18055456
Postiosoite: Huvilatie 1
Postitoimipaikka: Vuokatti
Postinumero: 88610
Nimi: Kivihyvölä Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI27830709
Postiosoite: Museotie 165
Postitoimipaikka: Kärsämäki
Postinumero: 86710
Nimi: Tmi Markku Holappa
Kansallinen rekisterinumero: FI12562115
Postiosoite: Paltamontie 7 A
Postitoimipaikka: Puolanka
Postinumero: 89200
Nimi: Kuljetuspolar Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0195020-0
Postitoimipaikka: Oulu
Nimi: Mattilan Murske Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI17274315
Postiosoite: Narvintie 18
Postitoimipaikka: Kankaanpää
Postinumero: 38700
Nimi: Veli Kinnunen Ky
Kansallinen rekisterinumero: FI05721982
Postiosoite: Nurmestie 95
Postitoimipaikka: Kuhmo
Postinumero: 88900
Nimi: Kuljetus ja kuormaus judin oy
Kansallinen rekisterinumero: 0512775-6
Postiosoite: HUOLTOTIE 4
Postitoimipaikka: Kontioranta
Postinumero: 80790
Nimi: Lindroosin Sora Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI03116594
Postitoimipaikka: Jämsä
Nimi: Gasoline Lighthouse Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI14597637
Postiosoite: Unioninraitti 1
Postitoimipaikka: Lohilahti
Postinumero: 58620
Alue: Etelä-Savo 🏙️
Nimi: Pieksämäen Autokunta KTK
Kansallinen rekisterinumero: 0166046-5
Postitoimipaikka: Pieksämäki
Nimi: Mettikylän Murske
Kansallinen rekisterinumero: FI15159700
Postiosoite: Mettikyläntie 385
Postitoimipaikka: Kimola
Postinumero: 47650
Alue: Kymenlaakso 🏙️
Nimi: Pietikäisen saha jahöyläämö ky
Kansallinen rekisterinumero: FI09284169
Postiosoite: Lahenrannantie 27
Postitoimipaikka: Muonio
Postinumero: 99300
Nimi: Koneyhtymä Reijo Tolppanen Kumppanit
Kansallinen rekisterinumero: FI04738766
Postitoimipaikka: Salla
Postinumero: 98900
Nimi: Kuljetus Juha Riihimäki Ky
Kansallinen rekisterinumero: 0587320-6
Postiosoite: Rintiläntie 17
Postitoimipaikka: Perho
Postinumero: 69950
Alue: Keski-Pohjanmaa 🏙️
Nimi: Pauli Kuokkanen Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1933216-0
Postiosoite: Aholantie 10 a
Postitoimipaikka: Valtimo
Postinumero: 75700
Nimi: Veljekset Anttila Ky
Kansallinen rekisterinumero: FI16056690
Postiosoite: Ylitie 3
Postitoimipaikka: Karvia
Postinumero: 39930
Nimi: Napapiirin Kuljetus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 01953735
Postiosoite: Marttiinintie 10
Postitoimipaikka: Rovaniemi
Postinumero: 96700
Nimi: Kaivinkonetyöt Hannu Jantunen Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI09677579
Postitoimipaikka: Haapavesi
Nimi: Pikku-Päsämän yhteismetsä, Tammakallion Murske
Kansallinen rekisterinumero: FI27250309
Postiosoite: Paimenpolku 9
Postitoimipaikka: Kajaani
Postinumero: 87250
Nimi: Maanrakennus Vääräniemi Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0576908-9
Postiosoite: Metsäkyläntie 304
Postitoimipaikka: Vanhala
Postinumero: 93590
Nimi: Pekka Lanne
Kansallinen rekisterinumero: FI12971234
Postiosoite: Palojoentie 454
Postitoimipaikka: Suurimaa
Postinumero: 38860
Nimi: Rockboys Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI27699333
Postiosoite: Pajakuja 6
Postitoimipaikka: Puuppola
Postinumero: 41120
Nimi: Pielisen Maanrakennus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0548726-8
Postiosoite: Joensuuntie 106 A
Postitoimipaikka: Juuka
Postinumero: 83900
Nimi: Maanrakennus Koskela Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1652448-2
Postiosoite: Vironkoskentie 95
Postitoimipaikka: Kotala
Postinumero: 42870
Nimi: Kuljetus ja Maansiirto Heikkinen Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3192534-8
Postiosoite: Kaivotie 8
Postitoimipaikka: Hyrynsalmi
Postinumero: 89400
Nimi: Maanrakennus Leppä Ky
Kansallinen rekisterinumero: FI25106071
Postiosoite: Miekansalmentie 691
Postitoimipaikka: Koirakivi
Postinumero: 52730
Nimi: Tmi:Risto Taivalkoski
Kansallinen rekisterinumero: FI12448793
Postiosoite: Siikakämäntie 331
Postitoimipaikka: Pohjasperä
Postinumero: 97665
Nimi: Koneurakointi ja Kuljetus J.Isomöttönen Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI18208547
Postiosoite: Taipaleentie 140
Postitoimipaikka: Möttönen
Postinumero: 69980
Nimi: Maansiirto O.Mustonen Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI23946616
Postiosoite: Palomäentie 585B
Postitoimipaikka: Luikonlahti
Postinumero: 73670
Alue: Pohjois-Savo 🏙️
Nimi: M.H. Välikangas Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI05225436
Postiosoite: ullavantie 21
Postitoimipaikka: Toholampi
Postinumero: 69300
Nimi: Käävänkylän maansiirto ky
Kansallinen rekisterinumero: FI06841214
Postiosoite: Rantalankuja 83
Postitoimipaikka: Käävänkylä
Postinumero: 52890
Nimi: J. S. T Kauppinen Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI24257177
Postiosoite: Kajaanintie 92
Postitoimipaikka: Sonkajärvi
Postinumero: 74300
Nimi: Lehtokorpi Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI27609094
Postiosoite: Lehtokorventie 42
Postitoimipaikka: Luhalahti
Postinumero: 39410
Nimi: Niemisen Sora Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0987061-9
Postitoimipaikka: Kuopio
Nimi: Mikkelin Autokuljetus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0165096-1
Postiosoite: Kinnarinkatu 2
Postitoimipaikka: Mikkeli
Postinumero: 50170
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 600 000 💰
Lähde: OJS 2022/S 073-195028 (2022-04-08)