Hankinnan tavoitteena on luoda tilaajien käyttöön konsulttipalveluiden puitejärjestely, jota käyttäen tilaajat voivat sopimuskauden aikana hankkia laadukkaita ja kustannustehokkaita asiantuntijapalveluita tarpeisiinsa.
Sopimuskaudella toimeksiantojen kohteena ovat infra- ja rakentamisalan selvitys-, suunnittelu- ja muut vastaavat tehtävät tilaajan määrittelemässä laajuudessa ja aikataulussa.
Tämän kilpailutuksen perusteella kullekin osa-alueelle valitaan osa-aluekohtaisesti määritelty määrä puitesopimustoimittajia varsinaiselle sopimuskaudelle, jonka pituus on 24 kuukautta, sekä niiden jälkeen mahdollisesti käyttöönotettaville optiovuosille (1 + 1 vuotta).
Hankinnan osa-aluekuvaukset on kirjattu osa-alueittain tarjouspyynnön kohdassa II.2 Kuvaus (sopimus jaettu osiin). Tarjoajan tulee tutustua tarkasti myös tarjouspyynnön kohdassa Hankinnan taustaa kirjattuihin tehtäväaluekuvauksiin ja näissä kuvauksissa kirjattuihin ehtoihin (2. Hankinnan yksilöinti ja tehtäväalueet) niiden osa-alueiden osin, joita tarjous koskee.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-12-02.
Hankinta julkaistiin 2022-10-26.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Hankintaviranomainen (lisäksi)
Nimi: Lappeenrannan Energiaverkot Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1995405-8
Nimi: Lappeenrannan Lämpövoima Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0161983-3
Nimi: Lappeenranta Free Zone Oy Ltd
Kansallinen rekisterinumero: 0162003-3
Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Infra- ja rakentamisalan konsulttipalvelut
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut📦
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan tavoitteena on luoda tilaajien käyttöön konsulttipalveluiden puitejärjestely, jota käyttäen tilaajat voivat sopimuskauden aikana hankkia...”
Lyhyt kuvaus
Hankinnan tavoitteena on luoda tilaajien käyttöön konsulttipalveluiden puitejärjestely, jota käyttäen tilaajat voivat sopimuskauden aikana hankkia laadukkaita ja kustannustehokkaita asiantuntijapalveluita tarpeisiinsa.
Sopimuskaudella toimeksiantojen kohteena ovat infra- ja rakentamisalan selvitys-, suunnittelu- ja muut vastaavat tehtävät tilaajan määrittelemässä laajuudessa ja aikataulussa.
Tämän kilpailutuksen perusteella kullekin osa-alueelle valitaan osa-aluekohtaisesti määritelty määrä puitesopimustoimittajia varsinaiselle sopimuskaudelle, jonka pituus on 24 kuukautta, sekä niiden jälkeen mahdollisesti käyttöönotettaville optiovuosille (1 + 1 vuotta).
Hankinnan osa-aluekuvaukset on kirjattu osa-alueittain tarjouspyynnön kohdassa II.2 Kuvaus (sopimus jaettu osiin). Tarjoajan tulee tutustua tarkasti myös tarjouspyynnön kohdassa Hankinnan taustaa kirjattuihin tehtäväaluekuvauksiin ja näissä kuvauksissa kirjattuihin ehtoihin (2. Hankinnan yksilöinti ja tehtäväalueet) niiden osa-alueiden osin, joita tarjous koskee.
Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: EUR 10 980 000 💰
Tietoa eristä
Tarjouksia voidaan jättää kaikista eristä
1️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: A1. Luontoselvitykset
Otsikko
Erän tunnistenumero: A1
Kuvaus
Lisätuotteet/palvelut: Yhdyskuntasuunnittelupalvelut📦
Suorituspaikka: Etelä-Karjala🏙️
Hankinnan kuvaus:
“Luontoselvityksessä kartoitetaan suunnittelualueen luonnonolot kaavatason mukaisella riittävällä tarkkuudella siten, että voidaan tunnistaa ja arvioida...”
Hankinnan kuvaus
Luontoselvityksessä kartoitetaan suunnittelualueen luonnonolot kaavatason mukaisella riittävällä tarkkuudella siten, että voidaan tunnistaa ja arvioida kaavan toteutumisen ympäristövaikutukset. Luontoselvityksessä luokitellaan alueen elinympäristöt, kuvataan kasvillisuuden ominaispiirteet ja huomioidaan ns. lakikohteet ja muut merkittävät kohteet.
Lähtökohtana työssä on ilmakuva- ja karttatarkastelut, valmiit aineistot ja tietokannat sekä aiemmin tehdyt luontoselvitykset. Selvitystyöhön kuuluu olennaisena osana maastotyöt.
Suunnittelualueelta voidaan tarvita lisäksi erikseen mm. seuraavia kartoituksia:
• lajistoselvitykset (esim. lepakko, liito-orava, viitasammakko, hyönteiset, kasvillisuus)
• linnustoselvitykset
• ekologisen verkoston kartoitus
• Natura 2000 -arviointi
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti, jossa
- kuvaus suunnittelualueen luonnosta
- sijaintikartta, rajaus maastokartalla ja kuvaus kustakin luontokohteesta
• Paikkatieto-muotoiset tietokannat kohteista (ETRS-GK28FIN)
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Myöntämisperusteet
Hinta ei ole ainoa myöntämisperuste, ja kaikki perusteet ilmoitetaan ainoastaan hankinta-asiakirjoissa
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 240 000 💰
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Kuvaus
Kesto: 24
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia ✅ Kuvaus
Uudistusten kuvaus:
“Sopimusta on mahdollista jatkaa kahdella (1+1) vuoden pituisella optiokaudella. Optioiden käytöstä tehdään erillinen päätös sopimuskauden lopulla.”
2️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: A2. Maisemaselvitykset
Otsikko
Erän tunnistenumero: A2
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Maisemaselvityksellä tarkoitetaan alueen maisema- ja kulttuurihistorian, maiseman erityispiirteiden, toiminnan tai fyysisten ominaisuuksien muutosten...”
Hankinnan kuvaus
Maisemaselvityksellä tarkoitetaan alueen maisema- ja kulttuurihistorian, maiseman erityispiirteiden, toiminnan tai fyysisten ominaisuuksien muutosten kuvaamista ja selvittämistä mm. kartta- ja ilmakuvatarkasteluihin, maastokäynteihin ja arkistolähteisiin perustuen. Maisemaselvitys tuottaa tietoa maisemasta ja maiseman muutoksista suunnittelun tueksi. Sen pohjalta voidaan arvioida maisemavaikutuksia sekä esittää haittojen lieventämiskeinoja. Maisemaselvityksen tärkeimpiä tehtäviä on tuoda esille ja korostaa niitä arvoja, jotka maiseman luonne, piirteet ja ominaisuudet muodostavat. Maiseman perustekijöiden ja niiden vuorovaikutussuhteiden selvittämisen lisäksi maisemaselvityksessä tulee esittää johtopäätöksiä, suosituksia ja reunaehtoja suunnittelulle.
Joissakin suunnittelukohteissa maisemaselvitystä saattaa olla tarpeen syventää jonkin maiseman perustekijän osalta. Tällaisia syventäviä selvityksiä ovat mm.
• maisemakuvallinen selvitys, jonka tarkoituksena voi olla esim. selvittää, miten jokin elementti näkyy maisemassa
• geologinen selvitys, jonka tarkoituksena on selvittää suunnittelualueen geologian ja geomorfologian erityispiirteet ja arvot
• viherrakenneselvitys, jossa tutkitaan suunnittelualueen viheralueverkostoa ja -yhteyksiä sekä niiden suhdetta rakennettuun ympäristöön
• kasvillisuusinventointi, jossa selvitetään jonkin alueen, esim. vanhan puutarhan tai puiston, kasvillisuus
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti, jossa
- kuvaukset ja karttaesitykset suunnittelualueen maiseman perustekijöistä, niiden arvoista ja vuorovaikutussuhteista johtopäätöksineen
- suositukset ja reunaehdot suunnittelulle
• Numeeriset karttatiedostot/tietokannat kohteista (ETRS-GK28FIN)
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 80 000 💰
3️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: A3. Arkeologisen kulttuuriperinnön selvitykset
Otsikko
Erän tunnistenumero: A3
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Muinaisjäännösinventointi kuuluu olennaisena kaavoitusta ja muita maankäytön suunnitelmia varten laadittaviin selvityksiin. Se antaa tärkeää lähtötietoa...”
Hankinnan kuvaus
Muinaisjäännösinventointi kuuluu olennaisena kaavoitusta ja muita maankäytön suunnitelmia varten laadittaviin selvityksiin. Se antaa tärkeää lähtötietoa suunnitteluun ja toimii vaikutusarvioinnin pohjana arkeologisen kulttuuriperinnön osalta. Muinaisjäännösinventointi voidaan tehdä koko suunnittelualueelta tai ns. muuttuvan maankäytön alueilta. Inventoinnissa tarkastetaan alueen kaikki tunnetut muinaisjäännökset ja löytöpaikat sekä samalla etsitään maastosta ennestään tuntemattomia muinaisjäännöksiä. Alueelta tutkitaan sekä esihistorialliset että historialliset kohteet. Selvityksissä voidaan tarvita edellisten lisäksi erityistuntemusta sotahistoriallisista kohteista, riippuen tilauksesta.
Keskeisenä menetelmänä inventoinnissa ovat maastotyöt. Lisäksi työssä hyödynnetään mm. historiallisia karttoja, aiempia selvityksiä ja tutkimuksia sekä laserkeilausaineistoja. Mikäli kaavan tai muun maankäytön hankkeen toteutumisella on vaikutusta kiinteään muinaisjäännökseen, se voi edellyttää suoritettavaksi erilaisia tarkempia tutkimuksia tai muita toimenpiteitä. Jos muinaisjäännös tulee hankkeen toteutumisen myötä häviämään, tulee se erikseen inventoida, tutkia ja dokumentoida. Toimeksiannoissa noudatetaan Museoviraston arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita sekä muita Museoviraston laatimia historiallisen ajan kohteiden inventointia koskevia ohjeita, jotka täydentävät ja tarkentavat laatuohjeita.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti, jossa
- kuvaus suunnittelualueesta
- sijaintikartta, rajaus maastokartalla ja kuvaus kustakin kohteesta
• Paikkatieto-muotoiset tietokannat kohteista (ETRS-GK28FIN)
Konsulttien tulee toimittaa kohteista kuvatut, säilytettävät digitaaliset valokuvat luetteloituna Etelä-Karjalan museon tai Museoviraston kokoelmiin osana raportointia. Museo saa vapaan käyttöoikeuden valokuviin. Museolla on oikeus välittää kuvia myös kolmansille osapuolille ilman erillistä lupaa tai korvausta. Valokuvaajan nimi mainitaan aina kuvan julkaisun yhteydessä.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 80 000 💰
4️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: A4. Rakennetun kulttuuriympäristön selvitykset
Otsikko
Erän tunnistenumero: A4
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Rakennetun kulttuuriympäristön selvitykset jakautuvat kaavatason mukaan asemakaavoitusta varten tehtäviin rakennushistoriaselvityksiin ja inventointeihin...”
Hankinnan kuvaus
Rakennetun kulttuuriympäristön selvitykset jakautuvat kaavatason mukaan asemakaavoitusta varten tehtäviin rakennushistoriaselvityksiin ja inventointeihin sekä yleiskaavoitusta varten tehtäviin rakennetun kulttuuriympäristön selvityksiin. Lisäksi rakennetun kulttuuriympäristön selvityksiin lasketaan kuuluviksi kaupunkikuvalliset selvitykset, joita voidaan tarvita kaikilla kaavatasoilla sekä myös muissa maankäytön hankkeissa suunnittelun tukena.
Rakennushistoriaselvitys tehdään asemakaavan muutosta varten ja sen on tarkoitus vastata MRL 9 § edellyttämää selvityksen tasoa. Selvityksen tarkoituksena on koota yhteen tiedot alueen ja sen rakennusten historiasta, muutosvaiheista ja nykytilasta.
Selvityksen laadinnan pohjana tulee soveltuvin osin käyttää Museoviraston julkaisemaa Rakennushistorian selvitysopasta (MV; Rakennushistorian osasto 2010) Selvitys ei sisällä rakennusten kuntoarviota eikä muita teknisiä selvityksiä. Työ ei sisällä kohteen mittausta.
Tuotos:
• Muokattavissa oleva sähköinen raportti, jossa
- Kuvaus kohteen historiasta, muutosvaiheista ja nykytilasta
- Selvitys kohteen arvoista ja suositukset jatkotoimenpiteiksi.
- Liitekarttoja ja kaavioita tarpeen mukaan, esim.:
• Kartta-/pohjapiirros kohteen rakennusvaiheista
• Pohjapiirros- ja julkisivukaaviot, joissa on esitetty havainnollisesti rakennuksessa tapahtuneet muutokset esim. eri väreillä.
- kohteiden ja tietojen vienti Kioski-tietokantaan
Asemakaavoja varten voidaan laatia myös yleispiirteisempiä rakennusinventointeja. Inventoinneissa voidaan määritellä erikseen ne rakennukset, joista tulee laatia rakennushistoriaselvitys. Inventoinneissa käytetään tarkkuustasosta riippuen sekä rakennushistoriaselvitysten että rakennetun kulttuuriympäristön selvitysten menetelmiä.
Rakennetun kulttuuriympäristön selvitys tehdään yleensä yleiskaavoitusta varten. Se toimii lähtökohtana yleiskaavan laatimisessa ja kulttuuriympäristöön kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa. Kulttuuriympäristöselvityksessä muodostetaan kokonaiskuva suunnittelualueen rakennetusta kulttuuriympäristöstä, sen historiasta ja arvoista. Työssä huomioidaan lähtökohtaisesti valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät kohteet sekä inventoidaan ja arvotetaan paikallisesti merkittävät kohteet. Kaikkien aluekohteiden rajaukset tarkistetaan vastaamaan yleiskaavatasoa. Selvityksen laadinnassa hyödynnetään kartta- ja ilmakuva-aineistoja, aiemmin tehtyjä selvityksiä ja muuta soveltuvaa lähtöaineistoa. Olennaisena osana työtä ovat maastokäynnit kohteissa.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti, jossa
- kuvaus suunnittelualueesta
- sijaintikartta, rajaus maastokartalla ja kuvaus kustakin kohteesta
• rajaukset sähköisenä, esim. Paikkatieto-muotoiset tietokannat kohteista (ETRS-GK28FIN)
• kohteiden ja tietojen vienti Kioski-tietokantaan
Kaupunkikuvallinen selvitys laaditaan kaavoituksen tai muun maankäytön suunnitelman tueksi. Selvityksen tavoitteena on tarkastella suunnittelualueen kaupunki- tai taajamakuvallista ilmettä kokonaisuutena tai valitusta näkökulmasta. Näkökulmana voi olla esim. kaupunkikuvan eheyttäminen, täydennysrakentamisen alueiden etsiminen tai kerrosluvun nostaminen. Kaupunkikuvaselvityksen lähtökohtana ovat kartta- ja ilmakuvatarkastelut, maastokäynnit ja aiemmin laaditut selvitykset ja suunnitelmat.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti, jossa
- kuvaus suunnittelualueesta
- sisältö näkökulmasta riippuen
- kaavio- ja havainnekuvia (kuvatiedostot erikseen)
Konsulttien tulee toimittaa kohteista kuvatut valokuvat luetteloituna Etelä-Karjalan museon kokoelmiin osana raportointia.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 320 000 💰
5️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: A5. Kaupalliset selvitykset
Otsikko
Erän tunnistenumero: A5
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Kaupallisten selvitysten tarkoituksena on tarkastelualueen kaupan ratkaisujen mitoittaminen ja toimintojen sijoittelu sekä vaikutusten arviointi. Selvitys...”
Hankinnan kuvaus
Kaupallisten selvitysten tarkoituksena on tarkastelualueen kaupan ratkaisujen mitoittaminen ja toimintojen sijoittelu sekä vaikutusten arviointi. Selvitys voi koskea koko kaupunkia tai osaa siitä, kuten vähittäiskaupan suuryksiköiden aluetta. Selvitys voi liittyä sekä yleis- että asemakaavoitukseen. Kaupan toimintojen suunnittelun lähtökohtana on maakuntakaava, jossa on määritelty keskustojen ja vähittäiskaupan suuryksiköiden sijainti. Kaupallinen selvitys tarkentaa kaupan mitoitusta ja laatua. Työ sisältää perustieto-osan, jossa kuvataan nykyistä kaupan palveluverkkoa ja sen kehitysnäkymiä. Perustietotarkastelun pohjalta määritetään laskennallinen liiketilatarve ostovoiman kasvun ja muiden tekijöiden pohjalta.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti (teksti, kaaviot, kuvat, kartat)
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 80 000 💰
6️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: A6. Ympäristöhäiriöitä koskevat selvitykset
Otsikko
Erän tunnistenumero: A6
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Yleisimpiä ympäristöhäiriöitä koskevia selvityksiä ovat, melu-, tärinä- ja pilaantuneiden maiden selvitykset (PIMA).
Meluselvitykset voivat koskea mm....”
Hankinnan kuvaus
Yleisimpiä ympäristöhäiriöitä koskevia selvityksiä ovat, melu-, tärinä- ja pilaantuneiden maiden selvitykset (PIMA).
Meluselvitykset voivat koskea mm. katu/tieliikenne-, rataliikenne-, lentoliikenne- tai teollisuusmelua. Liikennemeluselvitysten tarkoituksena on selvittää liikenteen aiheuttama äänitaso kaava-alueella ennustetilanteessa. Lisäksi selvityksessä tulee yleensä osoittaa ne toimenpiteet, joilla kaava-alueen tulevassa maankäytössä varmistetaan Vnp 993/92 mukaiset ohjearvot sisätiloissa, parvekkeilla ja ulko-oleskelualueilla. Liikennemelutasot määritetään tavallisesti melun laskentamallin avulla ja ne perustuvat ennustevuotta varten laadittuihin liikennemääräennusteisiin sekä tarvittaessa kalustoa koskeviin ennustetietoihin.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti (teksti, kaaviot, kuvat, kartat)
• numeeriset karttatiedostot/tietokannat kohteista (ETRS-GK28FIN) esim. dwg- tai tab-tiedostot
Tärinäselvityksiä voidaan laatia mm. rata-, tieliikenne- tai kaivostärinän sekä runkomelun selvittämiseksi. Selvityksen laatiminen voi perustua joko kohteessa tehtyihin tärinämittauksiin tai laskennalliseen tarkasteluun. Selvityksessä voidaan antaa rakentamistapaa koskevia suosituksia tärinän aiheuttajan vaikutusalueella, esim. rautatien välittömässä läheisyydessä. Kaava-alueiden tärinäselvitysten lähtökohtana on VTT:n julkaisussa Suositus liikennetärinän arvioimiseksi maankäytön suunnittelussa (VTT, Working Papers 50, 2006) esitetty suositus rakennusten värähtelyluokituksesta.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti (teksti, kaaviot, kuvat, kartat)
• numeeriset karttatiedostot/tietokannat kohteista (ETRS-GK28FIN) esim. dwg- tai tab-tiedostot
Pilaantuneiden maiden selvityksiä eli PIMA-selvityksiä voidaan laatia sekä yleis- että asemakaavoitusta varten. Yleiskaavan laatimisen yhteydessä selvitetään suurimmat ja maankäytön suunnittelua rajoittavimmat saastuneet kohteet, jolloin saadaan yleiskuva pilaantuneiden alueiden aiheuttamista vaikutuksista ja kustannuksista. Asemakaavaa varten laadittavissa PIMA-selvityksissä selvitetään, onko kohteen maaperään joutunut haitta-aineita kiinteistöllä harjoitetun toiminnan seurauksena, ja selvitetään mahdollisten haitta-aineiden pitoisuusarvot. Selvityksen perusteella on voitava päättää, soveltuuko alue esim. asuinkäyttöön. Kaavatyön aikana selvitetään tarvittaessa myös pilaantuneen maaperän kunnostamiskustannukset, jonka jälkeen voidaan päättää, onko kaavaa järkevää toteuttaa.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti (teksti, kaaviot, kuvat, kartat)
• numeeriset karttatiedostot/tietokannat kohteista (ETRS-GK28FIN) esim. dwg- tai tab-tiedostot.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 160 000 💰
7️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: A7. Toiminnalliset selvitykset
Otsikko
Erän tunnistenumero: A7
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Toiminnallisissa selvityksissä tutkitaan alueen tai sen osan mahdollisuuksia ja merkitystä kyseisen toiminnan kannalta. Tavoitteena on, että toiminta...”
Hankinnan kuvaus
Toiminnallisissa selvityksissä tutkitaan alueen tai sen osan mahdollisuuksia ja merkitystä kyseisen toiminnan kannalta. Tavoitteena on, että toiminta voitaisiin ottaa huomioon mahdollisimman hyvin kaavoituksessa ja muussa maankäytön suunnittelussa. Toiminnallisia asemakaavatasoisia selvityksiä voivat olla esim. keskustakorttelien jalankulkuyhteyksien tutkiminen ja esteettömyysselvitykset.
Yleiskaavatason toiminnallisia selvityksiä voivat olla esim. virkistysalueverkostoa ja -yhteyksiä koskevat selvitykset sekä ulkoiluun, urheilu- ja liikuntamahdollisuuksiin sekä muuhun virkistyskäyttöön liittyvät selvitykset.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti (teksti, kaaviot, kuvat, kartat)
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 60 000 💰
8️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: A8. Yleiskaavoitus
Otsikko
Erän tunnistenumero: A8
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Toimeksianto käsittää MRL:n tarkoittaman yleiskaavatasoisen kaavasuunnittelun, jonka tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön...”
Hankinnan kuvaus
Toimeksianto käsittää MRL:n tarkoittaman yleiskaavatasoisen kaavasuunnittelun, jonka tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Laadittavien kaavojen ohjaavuus voi vaihdella perinteisestä oikeusvaikutteisesta aluevarauskaavasta luonteeltaan enemmän ohjaaviin strategisiin suunnitelmiin.
Yleiskaava voidaan laatia myös maankäytön ja rakentamisen ohjaamiseksi määrätyllä alueella. Tällöin kyseessä voi olla yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena
• kyläalueilla MRL 44 §:n mukaisesti,
• ranta-alueella MRL 72 §:n mukaisesti tai
• tuulivoimaloille MRL 77a §:n mukaisesti.
Yleiskaavan laadinta käsittää seuraavat tehtävät:
• MRL 63 § mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
• alustavien rakennemallivaihtoehtojen laadinta tarvittavassa laajuudessa
• yleiskaavakartan sekä kaavamerkintöjen ja -määräysten laatiminen MRL 40 §:n ja MRA 16 §:n mukaisesti
• yleiskaavaselostuksen laadinta MRA 17 §:n mukaisesti
• tarpeen mukaan suunnitelmaa havainnollistaa materiaalia
Tuotos sovitaan erikseen tehtävän laajuuden perusteella. Kaavakartta-aineisto tulee voida toimittaa AutoCADin dwg-tiedostoina sekä erikseen sovittavassa paikkatieto-ohjelmistomuodossa tilaajan käyttämässä koordinaatistossa. Työn aikana sovitaan tarvittaessa erikseen käännöstä muihin formaatteihin.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 80 000 💰
9️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: A9. Asemakaavoitus
Otsikko
Erän tunnistenumero: A9
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Toimeksianto käsittää maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittaman asemakaavatasoisen kaavasuunnittelun. Toimeksianto voi koskea yksittäistä tonttia tai...”
Hankinnan kuvaus
Toimeksianto käsittää maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittaman asemakaavatasoisen kaavasuunnittelun. Toimeksianto voi koskea yksittäistä tonttia tai korttelia tai laajempia asuin-, työpaikka- ja virkistysalueita.
Tehtävään kuuluvat:
• maankäyttö- ja rakennuslain 63 § mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma tarvittaessa
• alustavat maankäyttövaihtoehdot tarvittavassa laajuudessa
• asemakaavakartan sekä kaavamerkintöjen ja -määräysten laatiminen MRL 55 §:n mukaisesti
• asemakaavaselostus, jossa esitetään kaavan tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot
• havainnepiirros ja tarpeen mukaan muuta havainnollistaa materiaalia
Kaavan laatimisen lisäksi tehtävään voidaan lisätä selvitysten ja vaikutusarvioiden laatimista sekä osallistumis- ja vuorovaikutusprosessin hoitamista. Tuotos sovitaan erikseen tehtävän laajuuden perusteella. Kaavakartta-aineisto tulee voida toimittaa AutoCADin dwg-tiedostoina tilaajan käyttämässä koordinaatistossa. Työn aikana sovitaan tarvittaessa erikseen käännöstä muihin formaatteihin.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 80 000 💰
1️⃣0️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: A10. Muut maankäytön suunnitelmat
Otsikko
Erän tunnistenumero: A10
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Yleis- ja asemakaavojen lisäksi maankäytön suunnitteluun sisältyy erilaisia kaavoitustyötä tukevia suunnittelutehtäviä. Tällaisia tehtäviä voivat olla esim....”
Hankinnan kuvaus
Yleis- ja asemakaavojen lisäksi maankäytön suunnitteluun sisältyy erilaisia kaavoitustyötä tukevia suunnittelutehtäviä. Tällaisia tehtäviä voivat olla esim. erilaiset kehittämis- ja ideasuunnitelmat sekä tarkemmat erilliseen teemaan liittyvät suunnitelmat ja tarkastelut. Tehtävien tarkkuus riippuu kyseessä olevasta kaavatasosta.
Osa-alue sisältää myös rakennustapaohjeet, jotka täydentävät asemakaavan merkintöjä ja määräyksiä. Ohjeiden tarkoituksena on ohjata alueen rakentamista siten, että lopputuloksena muodostuu yleisilmeeltään viihtyisä, hallittu ja yhtenäinen kokonaisuus. Rakentamistapaohjeet sisältävät asemakaavassa määrättyä perusrakennetta täydentäviä suosituksia tonttien järjestelyistä, rakennusten sijoittamisesta ja maaston käsittelystä sekä rakennusten massoittelusta, materiaaleista ja julkisivun jäsentelystä. Rakentamistapaohjeita voidaan laatia esim. uusille asuinalueille ja kulttuurihistoriallisesti merkittäville asuin- ja työpaikka-alueille.
Tuotos rakennustapaohjeissa:
• Muokattavissa oleva sähköinen raportti, jossa
o alue-, tontti- ja rakennuskohtaiset ohjeet
o havainnollistavia piirroksia tonttien jäsentelystä, rakennusten ulkomuodosta, istutuksista ym.
o tarvittaessa julkisivujen ja kattojen värimallit
Maisema- ja ympäristösuunnitelmia tarvitaan sekä yleis- että asemakaavojen tueksi. Tehtävän tarkkuus määräytyy kaavatason mukaan. Suunnittelukohde voi vaihdella yksittäisestä pihasta laajoihin yleiskaavan aluekokonaisuuksiin. Suunnitelma voidaan laatia niin asuin-, virkistys-, tuotanto- kuin liikennealueelle. Suunnittelu voi käsittää myös maiseman suojelun, käytön ja hoidon suunnittelua. Yksityiskohtaisempiin asemakaavoitusta varten laadittaviin miljöö- ja ympäristösuunnitelmiin voi sisältyä myös valaistuksen, rakenteiden ja kalustuksen yleissuunnittelua.
Hulevesitarkasteluun sisältyvät tarvittavat selvitykset ja niiden pohjalta laaditut suunnitelmat. Hulevesitarkastelussa rajataan alueeseen vaikuttava hulevesien valuma-alue, selvitetään olemassa olevat valumareitit ja hulevesimäärät sekä esitetään suosituksia toimenpiteiksi ja hulevesien hallinnan keinot kaavatason edellyttämällä tarkkuudella.
Kaavarungot ja ideasuunnitelmat ovat epävirallisia maankäytön suunnitelmia, joita laaditaan asema- ja yleiskaavoituksen tueksi. Kaavarunko on asemakaavaa yleispiirteisempi, mutta yleiskaavaa yksityiskohtaisempi epävirallinen maankäyttösuunnitelma, jolla ei ole oikeusvaikutuksia. Kaavarungon tarkkuus ja esitystapa sovitaan kunkin toimeksiannon yhteydessä. Ideasuunnitelmat ovat vapaamuotoisia maankäytön suunnitelmia, joiden tarkoituksena on tutkia suunnittelualueen maankäytöllisiä mahdollisuuksia yleispiirteisellä tarkkuudella.
Kaavoitusta palvelevia kunnallisteknisiä suunnitelmia laaditaan yleiskaavoitusta, asemakaavoitusta ja muuta maankäytön suunnittelua varten. Asemakaavatasoinen tarkastelu käsittää alustavan yleissuunnitelmatasoisen katujen ja kunnallistekniikan suunnitelman. Sen pohjalta voidaan määritellä suunnittelualueen vesi- ja viemäriverkoston rakenne sekä tehdä tarvittavat varaukset katualueille ja yhdyskuntateknisille laitoksille, kuten pumppaamoille ja laskeutusaltaille. Alustavista katulinjauksista laaditaan pituusleikkaukset ja tyyppipoikkileikkaukset.
Havainnollistaminen käsittää asema- ja yleiskaavoihin sekä muihin maankäytön suunnitelmiin liittyvien kolmiulotteisten mallien ja animaatioiden sekä kaksiulotteisten havainnekuvien laatimista. Kolmiulotteiset mallit laaditaan joko valokuvaupotuksina esim. viistoilmakuvaan tai 3D-massamallina erikseen sovittavassa tiedostomuodossa. Havainnollistamisen teknisestä suoritustavasta sovitaan tarkemmin kunkin toimeksiannon yhteydessä.
Tuotos muissa kuin rakennustapaohjeissa:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti (teksti, kaaviot, kuvat, kartat)
• suunnitelmat sähköisenä erikseen sovittavassa vektori- tai paikkatietomuodossa.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 100 000 💰
1️⃣1️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: B1. Katu- ja vesihuolto
Otsikko
Erän tunnistenumero: B1
Kuvaus
Lisätuotteet/palvelut: Maa-, tie- ja vesirakennustöiden tekninen suunnittelu📦
Hankinnan kuvaus:
“Konsultin tulee selvittää nykyiset, siirrettävät ja alueelle mahdollisesti tulevat uudet verkostot, johdot, sähkö- ja tietoliikennekaapelit mukaan lukien...”
Hankinnan kuvaus
Konsultin tulee selvittää nykyiset, siirrettävät ja alueelle mahdollisesti tulevat uudet verkostot, johdot, sähkö- ja tietoliikennekaapelit mukaan lukien liikenteen ohjaukseen ja liikennevaloihin liittyvät kaapelit, sekä niiden omistajat.
Konsultin tulee olla yhteydessä heidän suunnittelijoihinsa ja konsultille kuuluu koordinointivastuu, tila- ja sijaintivarausten osoittaminen katu- ja muihin rakenteisiin sekä verkostojen esittäminen suunnitelmissa. Putket, johto- ja kaapeliputket esitetään rakennepoikkileikkauksissa (lukumäärä ja omistaja) sekä erillisillä johtokartoilla.
Lappeenrannan kaupungin osin vesihuollon sekä sähkö-, kaasu- ja kaukolämpöverkostojen suunnittelu- ja ylläpitovastuu on Lappeenrannan Energiaverkot Oy:llä. Televerkkojen osalta suunnittelu- ja ylläpitovastuu on niiden operaattoreilla.
Kaivannot tulee sovittaa yhteen mahdollisten muiden kaivantojen kanssa.
Katusuunnitelmat ja katujen rakennussuunnitelmat:
Tehtävä sisältää katusuunnitelmien ja/tai rakennussuunnitelmien laatimisen. Katusuunnittelu sisältää kaupunkikehityslautakunnassa hyväksyttävät Maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset katusuunnitelmat ja näiden pohjalta tehtävien rakennussuunnitelmien laatimisen liikenteen ohjaus- (sisältäen mm. portaalit ja tarvittaessa niiden mitoitukset), pohja- ja kalliorakennussuunnitelmineen. Rakennussuunnittelu käsittää myös yleiset pysäköintialueet. Katusuunnitelmasta käy ilmi kadun liikennejärjestelyperiaatteet, kuivatus ja sadevesien johtaminen, kadun korkeusasema ja päällystemateriaali sekä tarvittavat istutukset ja pysyväisluonteiset rakennelmat ja laitteet.
Rakennussuunnittelu sisältää pituussuunnittelun, paalukohtaisten poikkileikkausten (20 m välein) lisäksi myös katujen näkyvien rakenteiden kuten päällysteiden, katuistutusten ja kadun kalusteiden suunnittelun rakennussuunnitelmatasoisesti. Katualueiden kuivatukseen ja pintavesien hallittuun johtamiseen myös tulvatilanteissa on kiinnitettävä erityistä huomiota. Katu- ja viherrakennusteknisten yksityiskohtien tulee olla korkealaatuisia. Suunnittelussa tähdätään kauniiseen, kestävään ja kustannustehokkaasti ylläpidettävään katuympäristöön.
Erityistä huomiota tulee kiinnittää mm. yleisen alueen ja tonttien välisiin saumakohtiin sekä katuaukioiden päällysteisiin, tasoeroihin, kuivatukseen ja yksityiskohtiin. Niistä tulee laatia riittävä määrä suunnitelmadetaljeja, jotta ”suunnittelemattomia” ratkaisuja esim. pintakuivatuksen, kunnossapidon tai esteettömyyden osalta ei pääse syntymään.
Vesihuoltosuunnittelu:
Toimeksiantoon kuuluu kohteittain vesihuollon yleissuunnitelman laatiminen tai tarkistaminen ja ratkaisujen hyväksyttäminen tilaajalla ja/tai tilaajan osoittamalla yhteyshenkilöllä/organisaatiolla ennen rakennussuunnittelun käynnistämistä. Suunnitteluratkaisuissa tulee huomioida rakentamisjärjestys.
Lappeenrannan kaupungin toimeksiantoihin kuuluvat pumppaamosuunnitelmat laaditaan Lappeenrannan Energiaverkot Oy:n antamien lähtötietojen pohjalta. Myös nämä Lappeenrannan kaupungin suunnitelmat on hyväksytettävä Lappeenrannan Energiaverkot Oy:llä.
Projektipäällikkö:
Tarjouksessa nimetyltä projektipäälliköltä vaaditaan alalle soveltuva koulutus. Projektipäällikön tulee olla koulutukseltaan insinööri tai diplomi-insinööri. Projektipäällikön on tullut suorittaa Tieturva 2 -kurssin.
Vastuusuunnittelija:
Tarjouksessa nimetyltä vastuusuunnittelijalta vaaditaan alalle soveltuva koulutus. Vastuusuunnittelijan tulee olla koulutukseltaan insinööri, diplomi-insinööri tai muu alalle soveltuva, esimerkiksi teknikko.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 1 400 000 💰
1️⃣2️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko:
“B2. Hulevesien käsittelyjärjestelmien sekä hulevesikosteikkojen suunnittelu ja mallinnus” Otsikko
Erän tunnistenumero: B2
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Toimeksiannolla on tarkoitus saada hulevesien käsittelyyn ekologinen, ympäristöystävällinen ja tulvatilanteet kestävä malli, joka kestää tulevaisuudessa yhä...”
Hankinnan kuvaus
Toimeksiannolla on tarkoitus saada hulevesien käsittelyyn ekologinen, ympäristöystävällinen ja tulvatilanteet kestävä malli, joka kestää tulevaisuudessa yhä kiristyvät vaatimukset hulevesien aiheuttamien vesistöjen kuormituksen vähentämisestä.
Suunnitelmin ja havainnekuvin tulee esittää hulevesien keräys ja johtaminen maastosta, liikennealueilta, aukiolta ja toreilta sekä niiden lopullinen sijoittaminen takaisin luonnon kiertokulkuun ympäristöä rasittamattomalla tavalla. Tarjoaja sitoutuu sopimuskaudella suorittamaan työt tilaajan ohjeistuksen, säädösten tai ohjelman mukaisesti. Lappeenrannan kaupungin hulevesien hallinnan ohjelma on luettavissa kaupungin rakennusvalvonnan verkkosivuilta: https://www.lappeenranta.fi/loader.aspx?id=e50e87ef-be92-4d41-bc33-e060b088287c
Tuotos:
- Sähköisesti muokattavissa oleva raportti ja/tai suunnitelma (sis. kuvat, kartat, suunnitelmat ja vastaavat asiakirjat cad-muodossa).
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 600 000 💰
1️⃣3️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: B3. Maisema-, katuympäristö- ja puistosuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: B3
Kuvaus
Lisätuotteet/palvelut: Yhdyskunta- ja maisemansuunnittelupalvelut📦
Hankinnan kuvaus:
“Tämän osa-alueen suunnittelutyöt ovat pääasiassa viheralueiden yleis- puisto- ja rakennussuunnittelua. Toimeksianto voi käsittää yksittäisen kohteen tai...”
Hankinnan kuvaus
Tämän osa-alueen suunnittelutyöt ovat pääasiassa viheralueiden yleis- puisto- ja rakennussuunnittelua. Toimeksianto voi käsittää yksittäisen kohteen tai laajemman kaava-alueen. Yleissuunnittelua tehdään yleensä asemakaavoitukseen liittyen ja erityisesti yleisten alueiden kustannusten laskemiseksi. Katujen suunnittelun yhteydessä ympäristösuunnittelu on osa katusuunnittelua ja lisäksi katuympäristölle laaditaan ympäristön rakennussuunnitelmatasoiset suunnitelma-aineistot kadun rakennussuunnittelun yhteydessä. Puistosuunnittelua tehdään voimassa olevien asemakaavojen perusteella ja siihen kuuluu hallinnollisen aineiston (piirustukset, kustannusarvio, suunnitelmaselostus, esitteet, esittely- ja havainnollistamisaineistot) tuottaminen. Ympäristön rakennussuunnittelussa laaditaan kaikki kohteen rakentamiseksi tarvittavat asiakirjat, osallistutaan tarvittaessa urakan valmisteluun ja tarvittaessa hoidetaan rakentamisen aikaista suunnittelua.
Ympäristön kannalta merkittävissä kohteissa kuuluu visualisointi ja havainnekuvien tuottaminen suunnitteluun. Puisto- ja ympäristösuunnitelmat laaditaan tilaajan suunnitteluohjeiden ja valtakunnallisesti käytössä olevien yleisten laatuvaatimusten (kuten Viherympäristöliiton julkaisujen) mukaisesti. Ympäristösuunnitelmissa huomioidaan kestävän ympäristörakentamisen periaatteet (Kesy). Suunnittelussa huomioidaan myös asukkaiden sekä muiden sidosryhmien osallistaminen ja vuorovaikutus (työpajat, asukastilaisuudet- ja kyselyt).
Viheralueiden suunnitelmissa tulee esittää eri suunnitelmatasojen (yleis-, puisto- tai rakennussuunnitelmatason) mukaisesti:
- toiminnot ja niiden sijoitus
- suljettujen ja avointen alueiden luonne (metsät, niityt, tulva-alueet, vesiaiheet, leikki-, oleskelu- ja toiminta-alueet, pelikentät, aukiot, raitit jne.)
- suojeltavat ja suojattavat kohteet
- reittihierarkia; käytäväverkosto ja sen liittyminen alueen muuhun kevyen liikenteen verkostoon, talvikunnossa pidettävä reittiyhteys ja latuyhteydet ja pelastusreitit- ja paikat
- kasvillisuus ja kasvivalikoima; säilytettävä, suojattava, poistettava ja istutettava kasvillisuus jne. sekä säilytettävän kasvillisuuden hoito
- päällystemateriaalit, rakenteet, rakennelmat (muurit, katokset yms.)
- massatalous (ylijäämämaiden hyödyntäminen)
- maaston muotoilu ja korkeusasemat
- kuivatuksen ja pinnantasauksen periaatteet
- kalusteiden, varusteiden, leikkivälineiden sijoittelu
- valaistus
- riittävä määrä poikkileikkauksia ja detaljeja
- kunnossapitoluokkakartta ja pinta-alat RAMS 2020 kunnossapitoluokituksen mukaisesti
- viheralueiden hoitosuunnitelma (esim. kartta ja tekstidokumentti)
- kustannusarviot ja määräluettelot
- työselostus
Tehtävä sisältää esteettömyystarkastelun tekemisen (perustaso/ erikoistaso), jonka pohjalta suunnitellaan esteettömyysratkaisut.
Puistosuunnitelman hyväksymisen jälkeen laaditaan toteutussuunnitelmat, jotka sisältävät kaikki toteutukseen tarvittavat asiakirjat, mallikansion mukaisen rakennussuunnitteluaineiston.
Mikäli suunnittelutoimeksianto ei sisällä jotain suunnittelun osa-aluetta (esim. valaistussuunnittelua) tulee konsultin selvittää kohteen valaistussuunnittelija tilaajalta ja aikaisella yhteistyöllä varmistaa, että suunnitelmat valmistuvat sovitulla aikataululla ja kustannuksella.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 400 000 💰
1️⃣4️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: B4. Katu- ja muu ulkovalaistus
Otsikko
Erän tunnistenumero: B4
Kuvaus
Lisätuotteet/palvelut: Insinöörialan suunnittelupalvelut📦
Hankinnan kuvaus:
“Tämän osa-alueen suunnittelutyöt ovat pääasiassa liikenneväylien, teiden ja katujen sekä raittien ja pysäköintialueiden, puistojen ja aukioiden sekä muiden...”
Hankinnan kuvaus
Tämän osa-alueen suunnittelutyöt ovat pääasiassa liikenneväylien, teiden ja katujen sekä raittien ja pysäköintialueiden, puistojen ja aukioiden sekä muiden ulkoalueiden valaistussuunnitelmien tekoa kunkin alueen vaatimustason mukaisesti. Suunnitelmat ovat rakennussuunnittelutasoisia sijaintisuunnitelmia, joista ilmenee valaistuksen tarvitsemat rakenteet. Suunnitelma sisältää pääsääntöisesti valaistus-, rakennus- sekä sähkösuunnitelman. Kohde voi koostua yksittäisestä kohteesta tai laajemmasta kokonaisuudesta. Työselitys, määräluettelo ja kustannusarvio kuuluvat toimeksiantoon kohteen laajuudesta riippumatta.
Hankekohtaiseen erikoisvalaistuksen suunnitteluun kuuluu sekä taide- että ympäristöaiheiden valaistuksen suunnitelmat. Niissä esitetään yleissuunnitelmatasoisesti erityisvalaistuskohteet, käytettävät valaistusmenetelmät ja ympäristö-, vesi- ja taideaiheet tai edellisten yhdistelmät.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 400 000 💰
1️⃣5️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: B5. Taitorakenteet
Otsikko
Erän tunnistenumero: B5
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Taitorakenteiden suunnittelussa, suunnitteluttamisessa sekä siltojen ylläpidossa sovelletaan Väyläviraston Tienpidon ja teknisiä turvallisuusohjeita:...”
Hankinnan kuvaus
Taitorakenteiden suunnittelussa, suunnitteluttamisessa sekä siltojen ylläpidossa sovelletaan Väyläviraston Tienpidon ja teknisiä turvallisuusohjeita: Tiesillat ja muut taitorakenteet tieympäristössä (linkki: https://ava.vaylapilvi.fi/ava/Julkaisut/OL/tieohjeet.pdf).
Siltojen ja muiden taitorakenteiden suunnittelijoiden ja tarkastajien pätevyysvaatimukset on esitetty Väyläviraston sivuilla (linkki: https://vayla.fi/palveluntuottajat/sillat/rakenteiden-suun-tark).
Taitorakenteiden osa-alueeseen nimetyiltä pääsuunnittelijalta sekä vastuusuunnittelijalta vaaditaan vähintään rakennusalan insinöörin tutkinto.
1. Taitorakenteiden suunnittelu:
Tähän osa-alueeseen sisältyy jonkin taitorakenteen mm. sillan, meluesteen, portaan/portaiden, taideteosten- ja patsaiden perustusten, tai muiden muurirakennelmien ja vesiaiheiden suunnittelu. Kyseiset suunnitelmat laaditaan yleensä kadun rakennussuunnittelun yhteydessä.
Lisäksi tilattavaan tehtävään saattaa sisältyä hankekohtaisesti rakentamisen aikaista suunnittelua (työmaapalvelua).
Suunnitteluohjeina käytetään Väyläviraston voimassa olevia sillansuunnitteluohjeita.
2. Taitorakenteiden suunnitteluttaminen:
Tehtävään kuuluu mm. suunnittelun käynnistäminen, suunnittelun valvonta, ratkaisuvaihtoehtojen vertailu, suunnitelmien tavoitteen mukaisuuden tarkistaminen, suunnitelmien hyväksynnän valmistelu, viranomaisluvat sekä lisä- ja muutossuunnittelusta huolehtiminen.
3. Siltojen ylläpito:
Tehtävä sisältää silloille tehtävät yleis- ja erikoistarkastukset sekä korjaussuunnitelmat. Tarkastukset tehdään Väyläviraston ohjeiden mukaan ja korjaussuunnitelmat laaditaan Väyläviraston sillankorjausohjeiden mukaisesti.
Lisäksi puitesopimuksen osa-alue voi sisältää tilaajan siltojen rekisterin ylläpitoa. Siltojen tiedot ja aineisto ylläpidetään Väyläviraston Taitorakennerekisterissä, jonne siltatarkastukset ja tarkastustiedot päivitetään. Taitorakennerekisterin ylläpidon tehtävään voidaan valita puitesopimuskonsultti.
Taitorakennerekisterin tietosisältöä päivittävän ja ylläpitävän henkilön tulee olla suorittanut Liikenneviraston taitorakennerekisterin peruskurssi. Lisäksi edellytetään osallistumista mahdollisesti järjestettävään jatkokoulutukseen. Tarkastustietoja päivittävän henkilön tulee olla suorittanut myös Väyläviraston sillantarkastajakurssi hyväksytysti.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 150 000 💰
1️⃣6️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: B6. Katu- ja ympäristörakentamisen rakennuttajakonsultointi
Otsikko
Erän tunnistenumero: B6
Kuvaus
Lisätuotteet/palvelut: Insinööritaitoa ja rakentamista koskevat neuvontapalvelut📦
Hankinnan kuvaus:
“Tehtävään kuuluvat kohteet voivat olla tarjouspyynnön mukaisten tehtäväalueen B Kadut ja ympäristö suunnittelualojen kohteita. Nimettävällä henkilöstöllä...”
Hankinnan kuvaus
Tehtävään kuuluvat kohteet voivat olla tarjouspyynnön mukaisten tehtäväalueen B Kadut ja ympäristö suunnittelualojen kohteita. Nimettävällä henkilöstöllä tulee olla kohteissa vaadittava pätevyys töiden hoitamiselle.
Suunnittelun ohjaus
Tehtävään kuuluu suunnittelun:
• käynnistäminen
• valvonta
• ratkaisuvaihtoehtojen vertailu
• suunnitelmien tavoitteen mukaisuuden tarkistaminen
• suunnitelmien hyväksynnän valmistelu
• viranomaisluvat
• lisä- ja muutossuunnittelusta huolehtiminen
Rakentamisen valmistelu
Rakentamisen valmisteluvaiheessa laaditaan ja käsitellään hyväksytyn urakkamuodon sekä hankintatavan edellyttämät tarjouspyyntöasiakirjat, järjestetään urakkakilpailut ja valitaan urakoitsijat teknisen lautakunnan päätettäväksi.
Tehtävään kuuluu:
• tarjouspyyntöasiakirjojen laadinta ja kokoaminen
• urakan tai hankinnan kilpailuttaminen
• urakoitsijan tai hankinnan valinnan ja rakennus- tai hankintapäätöksen valmistelu
• urakka- tai hankintasopimuksen laadinta
• rakennuttajan hankintojen valmistelu
Rakentamisen ohjaus
Rakentamisen ohjauksella varmistetaan sopimuksen mukainen suoritus, huolehditaan toimeksiantajan eduista ja rakennuttajavelvoitteista sekä valvotaan urakoitsijoiden ja muiden työnsuorittajien suorituksia. Hankekohtaisesti sovitaan valvonnan laajuudesta ja työn sisällöstä.
Tehtävään kuuluu:
• rakentamisen ohjaus ja valvonta
• alihankkijoiden valvonta
• maksuliikenteen valvonta
• lisä- ja muutostöiden esittely tilaajan ratkaistavaksi
• turvallisuuskoordinaattorin tehtävät
• rakennuttajan hankintojen valmistelu ja erikoistapausten käsittely
• yhteydenpito urakoitsijaan ja asioiden hoitaminen työmaan vastaavan työnjohtajan kanssa
• työmaakokouksissa sihteerinä toimiminen
• urakoitsijan suunnitelmien esittely tilaajalle
• puutteista ja virheistä raportointi
• laatudokumenttien tarkastaminen
• aikatauluseuranta
Sähkötöihin liittyvissä valvontatehtävissä tulee henkilöstöllä olla alle 1000 V asennustöitä koskeva sähköturvallisuustutkinto hyväksytysti suoritettuna.
Vastaanotto
Vastaanottovaiheessa tarkistetaan, että urakka on suoritettu suunnitelmien mukaisesti.
Rakennuttaja huolehtii:
• urakkasuoritusten vaiheittaisesta vastaanotosta
• pitää rakennustyön vastaanottotarkastuksen
• esittää urakkasuoritusten hyväksymistä toimeksiantajalle
• hoitaa taloudellisen loppuselvityksen
• huolehtii rakenteiden edelleen luovuttamisesta käyttäjälle
Tehtävään kuuluu
• laitejärjestelmien ja rakenteiden tarkastukset
• rakenteiden vastaanotto
tarvittaessa käyttöönoton ja ylläpidon valmistelu.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 80 000 💰
1️⃣7️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: B7. Rataisännöinti
Otsikko
Erän tunnistenumero: B7
Kuvaus
Lisätuotteet/palvelut: Erilaiset insinööripalvelut📦
Hankinnan kuvaus:
“Rataisännöinti koskee kaupungin omistamia teollisuusraiteita, jotka sijaitsevat Mustolan rahtisataman alueella. Rataisännöinti sisältää mm. raiteiston...”
Hankinnan kuvaus
Rataisännöinti koskee kaupungin omistamia teollisuusraiteita, jotka sijaitsevat Mustolan rahtisataman alueella. Rataisännöinti sisältää mm. raiteiston tarkastusta, huoltotöiden (vaihteet, kiskot, pölkyt yms.), kunnossapitotöiden määrittelyä, rakennuttamista (projektin johto), urakoiden kilpailutusta ja niiden valvontaa/raportointia. Rataisännöinti laatii kustannusarviot budjetointia varten.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 60 000 💰
1️⃣8️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: B8. Liikennesuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: B8
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Liikenteen yleissuunnittelu:
Suunnittelu käsittää lähinnä kaavoitukseen liittyvää katualueiden mitoitusta erilaisten käyttäjien ja toimintojen tilantarpeet...”
Hankinnan kuvaus
Liikenteen yleissuunnittelu:
Suunnittelu käsittää lähinnä kaavoitukseen liittyvää katualueiden mitoitusta erilaisten käyttäjien ja toimintojen tilantarpeet huomioon ottaen sekä liittymien toimivuustarkasteluja esimerkiksi simuloimalla.
Yleissuunnittelu sisältää liikennetutkimukset. Liikennetutkimuksilla saadaan mm. ajantasaista tietoa liikenneverkon kuormituksesta, liikennemäärien kehityksestä, liikenteen koostumuksesta, ajonopeuksista ja pysäköinnistä.
Liikennemerkki- ja viitoitussuunnitelmat:
Suunnittelutyöt ovat pääasiassa liikenteenohjauksen yleis- ja rakennussuunnittelua sisältäen liikennemerkki- ja viitoitussuunnittelua, ml. portaalien yleissuunnitelmat. Kohde voi koostua yksittäisestä kadusta tai käsittää laajemman aluekokonaisuuden.
Liikenneturvallisuussuunnittelu:
Suunnittelutyöt ovat erilaisten laaja-alaisten liikenneturvallisuussuunnitelmien laatimista, mahdollisten liikenneturvallisuustyöryhmien vetämistä tai muuta ko. palveluun liittyvää tekemistä. Työ voi sisältää myös esim. koulun lähiympäristön liikenneturvallisuus- ja liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisen.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 280 000 💰
1️⃣9️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: B9. Liikennevalosuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: B9
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Liikennevalo-ohjauksen suunnittelu käsittää pääosin kaupungin pääväylien uusien ja jo olemassa olevien yksittäisen liittymän ja laajemman useamman liittymän...”
Hankinnan kuvaus
Liikennevalo-ohjauksen suunnittelu käsittää pääosin kaupungin pääväylien uusien ja jo olemassa olevien yksittäisen liittymän ja laajemman useamman liittymän kokonaisuuden valo-ohjauksen suunnittelua.
Toimeksianto voi sisältää esimerkiksi eri kulkumuotojen liikennevaloetuuksien suunnittelua tai tarjouspyyntöasiakirjojen laadinnan liikennevalojen valvontaan ja kunnossapitoon liittyen (esim. kilpailutusasiakirjat).
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 80 000 💰
2️⃣0️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: B10. Joukkoliikennesuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: B10
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Toimeksiantoon kuuluvat joukkoliikenteeseen, koulukuljetuksiin, muihin liikkumispalveluihin sekä niiden oheistoimintoihin liittyvät...”
Hankinnan kuvaus
Toimeksiantoon kuuluvat joukkoliikenteeseen, koulukuljetuksiin, muihin liikkumispalveluihin sekä niiden oheistoimintoihin liittyvät asiantuntijatukipalvelut, jotka tilaajan yhteyshenkilöt erikseen osoittavat konsultille. Tehtävät liittyvät tilaajan joukkoliikenteeseen, koulukuljetuksiin ja muihin liikkumispalveluihin liittyvien palvelujen kehittämiseen, esimerkiksi joukkoliikenteen vuosiraportin laatiminen. Suunnittelu sisältää mahdollisia joukkoliikenteen seurantatutkimuksia. Sopimusten perusteella voidaan tilata liikennejärjestelmän yleisiä selvityksiä.
Työhön voi liittyä kaavoitusvaiheen joukkoliikenteen yleissuunnittelua, jossa huolehditaan joukkoliikenteen toimintaedellytysten säilymisestä ja parantamisesta kaavoituksen keinoin.
Tuotos sovitaan erikseen tilauksen yhteydessä tilaajan tarpeesta riippuen.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 200 000 💰
2️⃣1️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: C. Liikuntapaikkojen suunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: C
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Liikuntapaikkojen suunnittelu käsittää yleiseen ja koulujen käyttöön tulevien ulkoliikuntapaikkojen suunnittelun. Kohteita ovat yleisurheilukentät,...”
Hankinnan kuvaus
Liikuntapaikkojen suunnittelu käsittää yleiseen ja koulujen käyttöön tulevien ulkoliikuntapaikkojen suunnittelun. Kohteita ovat yleisurheilukentät, jalkapallo- ja pesäpallokentät sekä niiden peruskorjaus- ja perusparannussuunnitelmat, lähiliikuntapaikat, ulkoilureitit, uimarannat, hiihtoladut jne.
Tehtäviin voi kuulua:
- OPM:n ja Läänin liikuntalautakunnan myöntämien valtionavustushakemusten mukaiset asiakirjoihin sisältyvien suunnitelmien ja asiakirjojen laatiminen
- yleissuunnitelmat ja toiminnalliset tarkastelut
- asemapiirustukset, leikkaukset ja detaljit
- kuivatus- ja kastelujärjestelmien suunnittelu
- valaistuksen suunnittelu
- perustamistapaselvitykset, perustamislausunnot, maaperätutkimukset
- työselityksetkustannusarviot ja määräluettelot.
Mikäli suunnittelutoimeksianto ei sisällä valaistussuunnittelua, tulee konsultin selvittää kohteen valaistussuunnittelija tilaajalta, ja suunnittelun aikaisella yhteistyöllä varmistaa, että suunnitelmat valmistuvat sovitulla aikataululla ja kustannuksella.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 300 000 💰
2️⃣2️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko:
“E. Pilaantuneiden maiden, vanhojen kaatopaikkojen ja sedimenttien kunnostamiseen ja vesitutkimuksiin liittyvä näytteenotto, suunnittelu ja valvonta” Otsikko
Erän tunnistenumero: E
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Tehtävät käsittävät mm. vanhojen kaatopaikkojen, pilaantuneiden maa-alueiden ja sedimenttien tutkimussuunnittelua, pohjavesien näytteenottoa,...”
Hankinnan kuvaus
Tehtävät käsittävät mm. vanhojen kaatopaikkojen, pilaantuneiden maa-alueiden ja sedimenttien tutkimussuunnittelua, pohjavesien näytteenottoa, kenttämittauksia, riskinarviointia, tutkimusten raportointia, kunnostuksen yleis- ja rakennussuunnittelua, ympäristölupahakemusten tekemistä, kustannusarvioiden laadintaa, kunnostuksen valvontaa, loppuraportointia, tarkkailuohjelmien tekoa ja toteuttamista.
Tarjoajan tulee tulee esittää tarjouksessaan kaikki pyydetyt yksikkö- ja työvuorohinnat. Tarjoaja ei voi jättää rivejä tarjoamatta. Laboratorioanalyysien sisällyttämisestä suunnittelutoimeksiantoihin sovitaan tapauskohtaisesti.
Analyysien on oltava mittaustarkkuudeltaan sellaisia, että tuloksen perusteella voidaan todeta, onko kohteessa maaperän ja/tai pohjaveden puhdistustarve, jatkotarkkailun tarve, tmv., vai ei, ja tehdä maaperän pilaantuneisuuden luokittelu.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 380 000 💰
2️⃣3️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: D1. Mittaukset
Otsikko
Erän tunnistenumero: D1
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Mittaukset pitävät sisällään tutkimus-, suunnittelu- ja toteutusvaiheisiin liittyviä mittaustehtäviä. Työtehtäviä sopimuskaudella voivat olla esimerkiksi...”
Hankinnan kuvaus
Mittaukset pitävät sisällään tutkimus-, suunnittelu- ja toteutusvaiheisiin liittyviä mittaustehtäviä. Työtehtäviä sopimuskaudella voivat olla esimerkiksi maastomallien mittaus ja laadinta, tarke- ja toteumamittaukset, erilaiset kartoitustehtävät sekä suunniteltujen kohteiden maastoonmerkinnät.
Mittaukset käsittävät mm.:
- maasto- ja rakennusmittausta sekä kartoituksia takymetri- tai muulla kalustolla
- mittausaineiston jatkokäsittelyä ja luovutus sovitussa formaatissa
- olevien rakenteiden ja rakennusten laserkeilausta
- pistepilvien muodostamista ja niiden tulostamista sekä jatkokäsittelyä
- pistepilvestä inventointimallin laatimista YTV 2012 mukaisesti.
Mittaukset tulee tehdä käyttäen kalustoa, joka on kyseiseen tehtävään ja käyttötarkoitukseen soveltuva ja jota on säännöllisesti huollettu sekä kalibroitu. Tarjouksen liitteeksi tulee liittää listaus tarjoajan tämänhetkisestä käytettävissä olevasta mittauskalustosta.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 320 000 💰
2️⃣4️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: F1. Arkkitehtisuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: F1
Kuvaus
Lisätuotteet/palvelut: Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut📦
Hankinnan kuvaus:
“Arkkitehtisuunnittelun tehtävät käsittävät pääasiassa:
- kohteiden tilamuutoksien suunnittelua,
- pääsuunnittelijan tehtävät suunnittelukohteissa,
-...”
Hankinnan kuvaus
Arkkitehtisuunnittelun tehtävät käsittävät pääasiassa:
- kohteiden tilamuutoksien suunnittelua,
- pääsuunnittelijan tehtävät suunnittelukohteissa,
- osallistumista tarjouspyyntöasiakirjojen laadintaan,
- rakennuslupahakemukset sekä
- erilaiset toimintaan liittyvät tilaselvitykset
- viranomaisneuvottelut
- inventointimallintaminen
- tietomallikoordinaattorina toimiminen
- osallistumista uudis- ja peruskorjauskohteiden hankesuunnitteluun (esim. koordinointi, selvitykset ja viitesuunnitelmien laatiminen)
Suunnittelutehtävissä noudatetaan Arkkitehtisuunnittelun tehtäväluetteloa ARK 18 (RT 103253), Pääsuunnittelun tehtäväluettelo PS 18 (RT 103254), yleisiä tietomallivaatimuksia YTV 2012, Maankäyttö- ja rakennuslakia (1999/132) sekä voimassa olevia rakennusten suunnittelua koskevia asetuksia, ellei toisin sovita.
Tilaaja arvioi suunnittelijan kelpoisuuden hankekohtaisesti suhteessa suunnittelutehtävän vaativuusluokkaan (RT YM1-21638).
Tarjoajan tulee tarjouksessaan nimetä pääsuunnittelija, joka täyttää Maankäyttö- ja rakennuslain 120 e §:ssä sekä Ympäristöministeriön ohjeessa YM2/601/2015 esitetyt vaativan suunnittelutehtävän pääsuunnittelijan kelpoisuusvaatimukset:
- kyseiseen suunnittelutehtävään soveltuva, rakentamisen tai tekniikan alalla suoritettu korkeakoulututkinto, aiempi ammatillisen korkea-asteen tutkinto tai sitä vastaava tutkinto sekä
- vähintään neljän vuoden kokemus tavanomaisista suunnittelutehtävistä ja
- vähintään kahden vuoden kokemus avustamisesta vaativissa suunnittelutehtävissä.
Pääsuunnittelijalla tulee lisäksi olla kokemus vähintään yhden (1) toteutuneen hankkeen pääsuunnittelijana toimimisesta vaativassa suunnittelutehtävässä.
Tarjoajan tulee tarjouksessaan nimetä myös rakennussuunnittelija, joka täyttää Maankäyttö- ja rakennuslain 120 e §:ssä sekä Ympäristöministeriön ohjeessa YM2/601/2015 esitetyt rakennussuunnittelijan kelpoisuusvaatimukset vaativassa suunnittelutehtävässä.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 920 000 💰
2️⃣5️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: F2. LVIA-suunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: F2
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“LVIA-suunnittelun tehtävät käsittävät pääasiassa:
- saneeraus- ja uudiskohteiden lämpö-, vesi-, ilmastointi-, automaatio- ja kylmälaitesuunnittelua
-...”
Hankinnan kuvaus
LVIA-suunnittelun tehtävät käsittävät pääasiassa:
- saneeraus- ja uudiskohteiden lämpö-, vesi-, ilmastointi-, automaatio- ja kylmälaitesuunnittelua
- kohteiden suunnittelijavalvontaa sekä
- tapauskohtaisesti asennusvalvontaa
- vastuusuunnittelijan tehtävät suunnittelukohteissa,
- osallistumista uudis- ja peruskorjauskohteiden hankesuunnitteluun (esim. koordinointi, selvitykset ja viitesuunnitelmien laatiminen)
- osallistumista tarjouspyyntöasiakirjojen laadintaan,
- rakennuslupahakemusten valmistelua sekä
- erilaiset toimintaan liittyvät tilaselvitykset
- viranomaisneuvottelut.
Suunnittelutehtävissä noudatetaan talotekniikan suunnittelun tehtäväluetteloa TATE18. Tarvittavat tehtävät ja niiden suorittajat määritellään hankekohtaisesti.
Tarjoajan tulee tarjouksessaan nimetä LVIA-vastuusuunnittelija, joka täyttää Maankäyttö- ja rakennuslain 120 e §:ssä sekä Ympäristöministeriön ohjeessa YM2/601/2015 esitetyt vaativan suunnittelutehtävän vastuusuunnittelijan kelpoisuusvaatimukset:
- kyseiseen suunnittelutehtävään soveltuva, rakentamisen tai tekniikan alalla suoritettu korkeakoulututkinto, aiempi ammatillisen korkea-asteen tutkinto tai sitä vastaava tutkinto sekä
- vähintään neljän vuoden kokemus tavanomaisista suunnittelutehtävistä ja
- vähintään kahden vuoden kokemus avustamisesta vaativissa suunnittelutehtävissä.
Vastuusuunnittelijalla tulee lisäksi olla kokemus vähintään yhden (1) toteutuneen hankkeen vastuusuunnittelijana toimimisesta vaativassa suunnittelutehtävässä.
Tarjoajan tulee tarjouksessaan nimetä myös LVIA-suunnittelija, joka täyttää Maankäyttö- ja rakennuslain 120 e §:ssä sekä Ympäristöministeriön ohjeessa YM2/601/2015 esitetyt erikoissuunnittelijan kelpoisuusvaatimukset vaativassa suunnittelutehtävässä.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 920 000 💰
2️⃣6️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: F3. Sähkösuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: F3
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Suunnittelun tehtävät käsittävät pääasiassa:
- saneeraus- ja uudiskohteiden sähkösuunnittelua
- kohteiden suunnittelijavalvontaa sekä
- tapauskohtaisesti...”
Hankinnan kuvaus
Suunnittelun tehtävät käsittävät pääasiassa:
- saneeraus- ja uudiskohteiden sähkösuunnittelua
- kohteiden suunnittelijavalvontaa sekä
- tapauskohtaisesti asennusvalvontaa
- vastuusuunnittelijan tehtävät suunnittelukohteissa,
- osallistumista uudis- ja peruskorjauskohteiden hankesuunnitteluun (esim. koordinointi, selvitykset ja viitesuunnitelmien laatiminen)
- osallistumista tarjouspyyntöasiakirjojen laadintaan,
- rakennuslupahakemusten valmistelua sekä
- erilaiset toimintaan liittyvät tilaselvitykset
- viranomaisneuvottelut.
Suunnittelutehtävissä noudatetaan talotekniikan suunnittelun tehtäväluetteloa TATE18. Tarvittavat tehtävät ja niiden suorittajat määritellään hankekohtaisesti.
Tarjoajan tulee tarjouksessaan nimetä sähkösuunnittelun vastuusuunnittelija, joka täyttää seuraavat vastuusuunnittelijan kelpoisuusvaatimukset:
- kyseiseen suunnittelutehtävään soveltuva sähköalan tutkinto
• soveltuvaksi tutkinnoksi katsotaan sähkösuunnittelun perehdyttävä tekniikan alan korkeakoulututkinto (insinööri AMK, tekniikan kandinaatti, DI) tai sähkövoimatekniikan teknikon tutkinto tai insinöörin tutkinto
• soveltuvan korkeakoulututkinnon tai sitä täydentävien opintojen tulee sisältää sähkösuunitteluun, sähköjärjestelmiin ja sähköturvallisuuteen perehdyttäviä opintoja yhteensä vähintään 40 op
- vähintään neljän vuoden kokemus tavanomaisista suunnittelutehtävistä ja
- vähintään kahden vuoden kokemus avustamisesta vaativissa suunnittelutehtävissä.
Vastuusuunnittelijalla tulee lisäksi olla kokemus vähintään yhden (1) toteutuneen hankkeen vastuusuunnittelijana toimimisesta vaativassa suunnittelutehtävässä.
Tarjoajan tulee tarjouksessaan nimetä myös sähkösuunnittelija, joka täyttää Maankäyttö- ja rakennuslain 120 e §:ssä sekä Ympäristöministeriön ohjeessa YM2/601/2015 esitetyt erityissuunnittelijan kelpoisuusvaatimukset vaativassa suunnittelutehtävässä.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 800 000 💰
2️⃣7️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: F4. Rakennesuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: F4
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Suunnittelun tehtävät käsittävät pääasiassa:
- saneeraus- ja uudiskohteiden rakennesuunnittelua
- kohteiden suunnittelijavalvontaa sekä
- tapauskohtaisesti...”
Hankinnan kuvaus
Suunnittelun tehtävät käsittävät pääasiassa:
- saneeraus- ja uudiskohteiden rakennesuunnittelua
- kohteiden suunnittelijavalvontaa sekä
- tapauskohtaisesti asennusvalvontaa
- vastuusuunnittelijan tehtävät suunnittelukohteissa
- osallistumista uudis- ja peruskorjauskohteiden hankesuunnitteluun (esim. koordinointi, selvitykset ja viitesuunnitelmien laatiminen)
- osallistumista tarjouspyyntöasiakirjojen laadintaan
- laajarunkoisten rakennusten tarkastukset
- asiantuntijalausuntojen antaminen
- kolmannen osapuolen tarkastukset
- inventointimallintaminen
- kustannuslaskenta
- tietomallikoordinaattorina toimiminen
- kosteuskoordinaattorina toimiminen
- rakennuslupahakemukset sekä
- erilaiset toimintaan liittyvät tilaselvitykset
- viranomaisneuvottelut.
Suunnittelutehtävissä noudatetaan rakennesuunnittelun tehtäväluetteloa RAK18 RT-103087, maankäyttö- ja rakennuslakia sekä voimassa olevia rakennusten suunnittelua koskevia asetuksia. Tarvittavat tehtävät ja niiden suorittajat määritellään hankekohtaisesti.
Tarjoajan tulee tarjouksessaan nimetä vastuullinen rakennesuunnittelija, joka täyttää Maankäyttö- ja rakennuslain 120 e §:ssä sekä Ympäristöministeriön ohjeessa YM2/601/2015 esitetyt vaativan suunnittelutehtävän pääsuunnittelijan kelpoisuusvaatimukset:
- kyseiseen suunnittelutehtävään soveltuva, rakentamisen tai tekniikan alalla suoritettu korkeakoulututkinto, aiempi ammatillisen korkea-asteen tutkinto tai sitä vastaava tutkinto sekä
- vähintään neljän vuoden kokemus tavanomaisista suunnittelutehtävistä ja
- vähintään kahden vuoden kokemus avustamisesta vaativissa suunnittelutehtävissä.
Vastuullisella rakennesuunnittelijalla tulee lisäksi olla kokemus vähintään yhden (1) toteutuneen hankkeen vastuullisena rakennesuunnittelijana toimimisesta vaativassa suunnittelutehtävässä.
Tarjoajan tulee tarjouksessaan nimetä myös rakennesuunnittelija, joka täyttää Maankäyttö- ja rakennuslain 120 e §:ssä sekä Ympäristöministeriön ohjeessa YM2/601/2015 esitetyt rakennussuunnittelijan kelpoisuusvaatimukset vaativassa suunnittelutehtävässä.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 800 000 💰
2️⃣8️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: F6. Akustiikkasuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: F6
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Julkisten kohteiden akustiikkasuunnittelun tehtävät käsittävät pääasiassa:
- uudisrakennuskohteiden tilojen akustinen suunnittelu
- korjausrakentamiseen...”
Hankinnan kuvaus
Julkisten kohteiden akustiikkasuunnittelun tehtävät käsittävät pääasiassa:
- uudisrakennuskohteiden tilojen akustinen suunnittelu
- korjausrakentamiseen liittyvä akustinen suunnittelu
- väistötilakohteiden akustinen suunnittelu
- tarvittaessa akustiikkaratkaisujen suunnittelijavalvontaa työmaalla
- talotekniikkajärjestelmien meluntorjuntasuunnittelua.
Suunnittelutehtävissä noudatetaan Akustiikkasuunnittelun tehtäväluetteloa AKU18. Tarvittavat tehtävät ja niiden suorittajat määritellään hankekohtaisesti.
Suunnittelijalta vaaditaan vähintään vaativan V-luokan FISE akustiikan suunnittelijaa vastaava pätevyys.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 160 000 💰
2️⃣9️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: G1. Kiinteistön maapohjan arvio
Otsikko
Erän tunnistenumero: G1
Kuvaus
Lisätuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut📦
Hankinnan kuvaus:
“Yrityskäyttöön tuleva tai kaavoitettu rakentamaton maapohja.
Rakennusten ja tonttien myyntiä sekä vuokrausta varten tarvitaan niiden markkina-arvon...”
Hankinnan kuvaus
Yrityskäyttöön tuleva tai kaavoitettu rakentamaton maapohja.
Rakennusten ja tonttien myyntiä sekä vuokrausta varten tarvitaan niiden markkina-arvon määritys. Kyseiset kohteet voivat olla esimerkiksi kaupungin palvelutuotannosta poistuneita myytäviksi tai vuokrattavaksi tarkoitettuja rakennuksia tai yritystontteja. Markkina-arvon määritystä tarvitaan toisinaan myös asemakaavamuutoksen myötä tulevan mahdollisen arvonnousun määrityksessä.
Arvioinnin tarkoituksena on määrittää kohteen markkina-arvo käyttämällä kauppa-arvo-, tuotto-arvo- tai kustannus-arvomenetelmiä tai niiden yhdistelmiä.
Arviointi perustuu tilaajalta, julkisista rekistereistä ja muista tietolähteistä saatuihin tietoihin kiinteistöstä ja sen ympäristöstä.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 80 000 💰
3️⃣0️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: G2. Rakennetut liikekiinteistöt
Otsikko
Erän tunnistenumero: G2
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Rakennusten ja tonttien myyntiä sekä vuokrausta varten tarvitaan niiden markkina-arvon määritys. Kyseiset kohteet voivat olla esimerkiksi kaupungin...”
Hankinnan kuvaus
Rakennusten ja tonttien myyntiä sekä vuokrausta varten tarvitaan niiden markkina-arvon määritys. Kyseiset kohteet voivat olla esimerkiksi kaupungin palvelutuotannosta poistuneita myytäviksi tai vuokrattavaksi tarkoitettuja rakennuksia tai yritystontteja. Markkina-arvon määritystä tarvitaan toisinaan myös asemakaavamuutoksen myötä tulevan mahdollisen arvonnousun määrityksessä.
Arvioinnin tarkoituksena on määrittää kohteen markkina-arvo käyttämällä kauppa-arvo-, tuottoarvo- tai kustannus-arvomenetelmiä tai niiden yhdistelmiä.
Arviointi perustuu tilaajalta, julkisista rekistereistä ja muista tietolähteistä saatuihin tietoihin kiinteistöstä ja sen ympäristöstä.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 150 000 💰
3️⃣1️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: G3. Erityiskohteet
Otsikko
Erän tunnistenumero: G3
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Palvelutuotannosta poistuneet vanhat julkiset rakennukset, esim. vanhat koulut ja sote-kiinteistöt.
Rakennusten ja tonttien myyntiä sekä vuokrausta varten...”
Hankinnan kuvaus
Palvelutuotannosta poistuneet vanhat julkiset rakennukset, esim. vanhat koulut ja sote-kiinteistöt.
Rakennusten ja tonttien myyntiä sekä vuokrausta varten tarvitaan niiden markkina-arvon määritys. Kyseiset kohteet voivat olla esimerkiksi kaupungin palvelutuotannosta poistuneita myytäviksi tai vuokrattavaksi tarkoitettuja rakennuksia tai yritystontteja. Markkina-arvon määritystä tarvitaan toisinaan myös asemakaavamuutoksen myötä tulevan mahdollisen arvonnousun määrityksessä.
Arvioinnin tarkoituksena on määrittää kohteen markkina-arvo käyttämällä kauppa-arvo-, tuotto-arvo- tai kustannus-arvomenetelmiä tai niiden yhdistelmiä.
Arviointi perustuu tilaajalta, julkisista rekistereistä ja muista tietolähteistä saatuihin tietoihin kiinteistöstä ja sen ympäristöstä.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 20 000 💰
3️⃣2️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko:
“H. Palo- ja pelastusasioihin liittyvät suunnitelmat, palotekninen asiantuntijakonsultointi” Otsikko
Erän tunnistenumero: H
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Tehtävät käsittävät pääasiassa:
- paloteknisten lausuntojen, raporttien ja suunnitelmien laatimisen
- mitoittavat palotapahtumat
- palosimuloinnit
- palo-...”
Hankinnan kuvaus
Tehtävät käsittävät pääasiassa:
- paloteknisten lausuntojen, raporttien ja suunnitelmien laatimisen
- mitoittavat palotapahtumat
- palosimuloinnit
- palo- ja säteilytehot
- poistumisturvallisuus ja poistumisaikalaskelmat
- savunpoisto
- palokatkosuunnitelmat
- riskianalyysit
- rakenteellisen paloturvallisuuden varmistaminen suunnitteluvaiheessa
- muiden suunnittelijoiden konsultointi ja ohjaus paloteknisissä kysymyksissä
- toimiminen tilaajaorganisaation asiantuntijana paloteknisissä kysymyksissä
- toimiminen tilaajaorganisaation asiantuntijana tietomalliin liittyvissä paloteknisissä kysymyksissä
- avustaminen pelastussuunnitelmien laadinnassa
- suunnittelukokouksiin osallistuminen.
Vaatimukset:
- Vastuusuunnittelijalta vaaditaan vähintään vaativan luokan FISE paloturvallisuussuunnittelijaa vastaava pätevyys.
- Vastuusuunnittelijan tulee hallita tietomallin hyödyntäminen paloteknisten asioiden analysoinnissa.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 160 000 💰
3️⃣3️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: D2. Maaperä- ja pohjatutkimukset, pohjarakennesuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: D2
Kuvaus
Lisätuotteet/palvelut: Rakennustyömaan maastotutkimus📦
Hankinnan kuvaus:
“Tämä hankinnan osa-alue käsittää sekä maaperä- ja pohjatutkimukset että pohjarakennesuunnittelun tehtävät.
Maaperä- ja pohjatutkimukset
Maaperä- ja...”
Hankinnan kuvaus
Tämä hankinnan osa-alue käsittää sekä maaperä- ja pohjatutkimukset että pohjarakennesuunnittelun tehtävät.
Maaperä- ja pohjatutkimukset
Maaperä- ja pohjatutkimukset sisältävät rakennuksien sekä katu- että infrahankkeiden maastotöitä, kuten tutkimusohjelman laatimista, mittauksia, kairauksia ja näytteenottoja, ja näiden tutkimuksien pohjalta tehtyjä pohjatutkimuslausuntoja ja rakennettavuusselvityksiä.
Maaperätutkimukset käsittävät mm.:
- siipikairaukset
- painokairaukset
- heijarikairaukset
- puristinheijarikairaukset
- porakonekairaus keskiraskaalla kalustolla
- koekuoppien teko konetyönä
- pohjavesiputken asennus
- näytteenotto ja analysointi
- tutkimuspisteiden merkintä ja kartoitus.
Pohjarakennesuunnittelu
Tehtävät sisältävät sekä saneeraus- ja uudiskohteiden suunnittelua.
Katu- ja infrahankkeissa tehtäviin kuuluu mm. rakenteiden geotekninen tutkimusohjelman laadinta, suunnittelu ja mitoitus sekä erilaisten pohjanvahvistustoimenpiteiden vaihtoehtotarkastelut, geotekniset laskelmat ja kustannusarviot. Tehtävään kuuluu myös työnaikaisen tuennan sekä mahdollisen pohjaveden alennussuunnitelman laatiminen.
Toimenpiteet esitetään suunnitelmapiirustuksissa, paalukohtaisissa poikkileikkauksissa sekä pituusleikkauksissa. Yleissuunnitelman pituusleikkauksessa esitetään vähintään pohjanvahvistustoimenpiteet sekä kaivantojen tuettava osuudet.
Tarvittaessa tehdään myös:
- lisäpohjatutkimus- ja mittausohjelmat
- pohjanvahvistussuunnitelmat, joissa esitetään myös rakenteisiin (myös portaalit) liittyvät paalut, tuennat ja rakennuskaivannon luiskaukset sekä yksittäiset syvästabilointipilarit yms. Yleissuunnitteluvaiheessa riittää, kun pohjanvahvistustavat ja alueet esitetään yleissuunnitelmakartan toimenpidekartalla.
- siltapaikan tai muun taitorakenteen pohjatutkimuskartta ja leikkaukset
- koordinaattilistaukset paaluista, stabilointialueen kulmapilareista ja massanvaihdon yms. rakenteiden kulmista
- kaivantojen tuennat ja luiskakaltevuudet suunnitellaan ja tarvittaessa tuennasta laaditaan poikkileikkauspiirustuksia
- työkohtainen työselitys.
Talonrakennushankkeeseen tai korjaukseen liittyvät geotekniset suunnittelutehtävät käsittävät esimerkiksi kaikki tavanomaiset suunnittelun tehtävät ja geoteknisen suunnittelun tehtäväluettelon GEO12 (RT 10-11127), pääsuunnittelu tehtäväluettelo PS 18 mukaiset geoteknisen suunnittelun tehtävät.
Suunnittelun tehtävät käsittävät pääasiassa:
- kohteiden suunnittelijavalvontaa sekä
- tapauskohtaisesti asennusvalvontaa
- vastuusuunnittelijan tehtävät suunnittelukohteissa,
- hankesuunnittelua uudis- peruskorjauskohteissa,
- osallistumista tarjouspyyntöasiakirjojen laadintaan,
- rakennuslupahakemukset sekä
- erilaiset toimintaan liittyvät tilaselvitykset
- viranomaisneuvottelut.
Suunnittelutehtävissä noudatetaan rakennesuunnittelun tehtäväluetteloa GEO12, maankäyttö- ja rakennuslakia sekä voimassa olevia rakennusten suunnittelua koskevia asetuksia. Tarvittavat tehtävät ja niiden suorittajat määritellään hankekohtaisesti.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 560 000 💰
3️⃣4️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: F5. Talonrakennuksen rakennuttajakonsultointi
Otsikko
Erän tunnistenumero: F5
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Tehtävään kuuluvat kohteet voivat olla tarjouspyynnön mukaisten tehtäväalueen F Talonrakennus suunnittelualojen kohteita. Nimettävällä henkilöstöllä tulee...”
Hankinnan kuvaus
Tehtävään kuuluvat kohteet voivat olla tarjouspyynnön mukaisten tehtäväalueen F Talonrakennus suunnittelualojen kohteita. Nimettävällä henkilöstöllä tulee olla kohteissa vaadittava pätevyys töiden hoitamiselle.
Suunnittelun ohjaus
Tehtävään kuuluu suunnittelun:
- käynnistäminen
- valvonta
- ratkaisuvaihtoehtojen vertailu
- suunnitelmien tavoitteen mukaisuuden tarkistaminen
- suunnitelmien hyväksynnän valmistelu
- viranomaisluvat
- lisä- ja muutossuunnittelusta huolehtiminen.
Rakentamisen valmistelu
Rakentamisen valmisteluvaiheessa laaditaan ja käsitellään hyväksytyn urakkamuodon sekä hankintatavan edellyttämät tarjouspyyntöasiakirjat, järjestetään urakkakilpailut ja valitaan urakoitsijat teknisen lautakunnan päätettäväksi.
Tehtävään kuuluu:
- tarjouspyyntöasiakirjojen laadinta ja kokoaminen
- urakan tai hankinnan kilpailuttaminen
- urakoitsijan tai hankinnan valinnan ja rakennus- tai hankintapäätöksen valmistelu
- urakka- tai hankintasopimuksen valmistelu/laadinta
- rakennuttajan hankintojen valmistelu
Rakentamisen ohjaus
Rakentamisen ohjauksella varmistetaan sopimuksen mukainen suoritus, huolehditaan toimeksiantajan eduista ja rakennuttajavelvoitteista sekä valvotaan urakoitsijoiden ja muiden työnsuorittajien suorituksia. Hankekohtaisesti sovitaan työn laajuudesta ja työn sisällöstä.
Tehtävään kuuluu:
- rakentamisen ohjaus ja valvonta
- alihankkijoiden valvonta
- maksuliikenteen valvonta
- lisä- ja muutostöiden esittely tilaajan ratkaistavaksi
- turvallisuuskoordinaattorin tehtävät
- rakennuttajan hankintojen valmistelu ja erikoistapausten käsittely
- yhteydenpito urakoitsijaan ja asioiden hoitaminen työmaan vastaavan työnjohtajan kanssa
- työmaakokouksissa sihteerinä toimiminen
- urakoitsijan suunnitelmien esittely tilaajalle
- puutteista ja virheistä raportointi
- laatudokumenttien tarkastaminen
- aikatauluseuranta.
Vastaanotto
Vastaanottovaiheessa tarkistetaan, että urakka on suoritettu suunnitelmien mukaisesti.
Rakennuttaja huolehtii:
- urakkasuoritusten vaiheittaisesta vastaanotosta
- pitää rakennustyön vastaanottotarkastuksen
- esittää urakkasuoritusten hyväksymistä toimeksiantajalle
- hoitaa taloudellisen loppuselvityksen
- huolehtii rakenteiden edelleen luovuttamisesta käyttäjälle.
Tehtävään kuuluu
- laitejärjestelmien ja rakenteiden tarkastukset
- rakenteiden vastaanotto tarvittaessa käyttöönoton ja ylläpidon valmistelu.
Työmaavalvonnan osin noudatetaan talonrakennustyön työmaavalvonnan tehtäväluetteloa (RT 16-11121). Rakennuttajakonsultoinnissa sovelletaan Hankkeen johtamisen ja rakennuttamisen tehtäväluettelo HJR 18 sekä voimassa olevia rakennusten suunnittelua koskevia asetuksia, ellei toisin sovita.
Projektipäällikkö johtaa rakennushankkeita tilaajan toimeksiannosta. Projektipäällikkö toimii tilaajan edustajana ja vastaa hankkeiden laadullisesta, ajallisesta ja kustannustehokkaasta toteutuksesta. Projektipäällikkö toimii neuvottelujen ja kokousten puheenjohtajana.
Projekti-insinööri toimii hankkeen johtamisen ja rakennuttamisen tehtävissä pääasiassa avustavissa tehtävissä. Tehtäviin kuuluvat tyypillisesti hankintaan ja urakkakilpailutuksiin, neuvotteluihin, aikatauluihin, kustannushallintaan ja dokumentointiin liittyvät tehtävät. Projekti-insinööri avustaa myös hankkeen sopimusten laadinnassa hallinnassa.
Valvojan tärkein tehtävä on valvoa suunnitelmien ja urakkasopimuksen mukaista rakennustyön toteutusta. Valvoja perehtyy suunnitelmiin, ennakoi rakentamista ja tarkistaa, että tehty työ on laadukasta ja vastaa sopimuksia. Hän kommunikoi rakennuttajan, tilaajan, käyttäjien, suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden kanssa edistääkseen laadukasta sekä sujuvaa toteutusta työmaalla. Valvoja osallistuu säännöllisiin työmaakokouksiin ja katselmuksiin. Valvonnan ja rakennustyön dokumentointi on keskeinen osa työtä.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: viisi (5) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 280 000 💰
3️⃣5️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko:
“A12. Vaikutukset maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon, kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin” Otsikko
Erän tunnistenumero: A12
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Arvioidaan kaavatason mukaisella riittävällä tarkkuudella kaavan toteutumisen vaikutukset ympäristöön ja luontoon.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen...”
Hankinnan kuvaus
Arvioidaan kaavatason mukaisella riittävällä tarkkuudella kaavan toteutumisen vaikutukset ympäristöön ja luontoon.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti (teksti, kaaviot, kuvat, kartat)
• tarvittaessa numeerinen kartta-aineisto.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 80 000 💰
3️⃣6️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: A11. Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön
Otsikko
Erän tunnistenumero: A11
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Arvioidaan kaavatason mukaisella riittävällä tarkkuudella sosiaalisia vaikutuksia: miten kaava vaikuttaa ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön....”
Hankinnan kuvaus
Arvioidaan kaavatason mukaisella riittävällä tarkkuudella sosiaalisia vaikutuksia: miten kaava vaikuttaa ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön. Vaikutuksilla elinoloihin ja viihtyvyyteen tarkoitetaan ihmisiin, yhteisöihin ja yhteiskuntaan kohdistuvia vaikutuksia, jotka aiheuttavat muutoksia ihmisten päivittäisessä elämässä ja asuinympäristön viihtyisyydessä (ns. sosiaaliset vaikutukset). Ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön liittyen tapauskohtaisesti voi olla tarpeen arvioida myös yksityistaloudellisia vaikutuksia, joita voivat olla kaavan toteutumisen vaikutukset esim. kiinteistöjen arvoon. Lisäksi joissakin tapauksissa on syytä kiinnittää erityisesti huomiota sosiaalisiin vaikutuksiin. Arviointityössä tulee pohtia myös vaikutuksia eri tekijöiden vuorovaikutussuhteisiin sekä peilata vaikutuksia kaavalle asetettuihin tavoitteisiin ja niiden toteutumiseen.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti (teksti, kaaviot, kuvat, kartat)
• tarvittaessa numeerinen kartta-aineisto.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 20 000 💰
3️⃣7️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: A14. Vaikutukset ilmastoon sekä energian tuotantoon ja energiatalouteen
Otsikko
Erän tunnistenumero: A14
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Arvioidaan kaavatason mukaisella riittävällä tarkkuudella kaavan toteutumisen vaikutukset mm. ilmastoon sekä energian tuotantoon ja...”
Hankinnan kuvaus
Arvioidaan kaavatason mukaisella riittävällä tarkkuudella kaavan toteutumisen vaikutukset mm. ilmastoon sekä energian tuotantoon ja energiatalouteen.
Ilmastovaikutusten osalta arvioidaan suhdetta ilmastonmuutokseen sekä siihen liittyviä varautumis-/lieventämiskeinoja.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti (teksti, kaaviot, kuvat, kartat)
• tarvittaessa numeerinen kartta-aineisto.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 40 000 💰
3️⃣8️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko:
“A15. Vaikutukset kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön” Otsikko
Erän tunnistenumero: A15
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Arvioidaan kaavatason mukaisella riittävällä tarkkuudella kaavan toteutumisen vaikutuksia kaupunkikuvan, maisema- ja kulttuurihistorian, maiseman...”
Hankinnan kuvaus
Arvioidaan kaavatason mukaisella riittävällä tarkkuudella kaavan toteutumisen vaikutuksia kaupunkikuvan, maisema- ja kulttuurihistorian, maiseman erityispiirteiden, toiminnan tai fyysisten ominaisuuksien muutoksiin.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti (teksti, kaaviot, kuvat, kartat)
• tarvittaessa numeerinen kartta-aineisto.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 20 000 💰
3️⃣9️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: A16. Taloudelliset vaikutukset
Otsikko
Erän tunnistenumero: A16
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Arvioidaan kaavatason mukaisella riittävällä tarkkuudella kaavan vaikutuksia yrityksiin ja yritysten liiketoimintaympäristöön sekä infraverkon...”
Hankinnan kuvaus
Arvioidaan kaavatason mukaisella riittävällä tarkkuudella kaavan vaikutuksia yrityksiin ja yritysten liiketoimintaympäristöön sekä infraverkon toteutuskustannuksiin. Silloin, kun kaavaan sisältyy maa- ja metsätalousalueita, tulee arvioida kaavatason mukaisella tarkkuudella myös maa- ja metsätalousvaikutukset.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti (teksti, kaaviot, kuvat, kartat)
• tarvittaessa numeerinen kartta-aineisto.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 20 000 💰
4️⃣0️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: A13. Vaikutukset alue- ja yhdyskuntarakenteeseen sekä vaikutukset liikenteeseen
Otsikko
Erän tunnistenumero: A13
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Arvioidaan kaavatason mukaisella riittävällä tarkkuudella kaavan toteutumisen vaikutukset mm. liikenneverkkoon, liikennemääriin, liikenteen toimivuuteen ja...”
Hankinnan kuvaus
Arvioidaan kaavatason mukaisella riittävällä tarkkuudella kaavan toteutumisen vaikutukset mm. liikenneverkkoon, liikennemääriin, liikenteen toimivuuteen ja turvallisuuteen, liikenteen ympäristövaikutuksiin sekä alue- ja yhdyskuntarakenteeseen.
Tuotos:
• muokattavissa oleva sähköinen raportti (teksti, kaaviot, kuvat, kartat)
• tarvittaessa numeerinen kartta-aineisto.
Osa-alueeseen valittavien toimittajien määrä: kolme (3) sopimustoimittajaa.
Näytä lisää Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 20 000 💰
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Kuvaus
Puitesopimuksen osallistujien arvioitu enimmäismäärä: 161
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2022-12-02
12:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 7
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2022-12-02
12:30 📅
Täydentävät tiedot Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2022/S 210-602759 (2022-10-26)
Lisätietoilmoitus (2022-11-17)
Täydentävät tiedot Alkuperäisen ilmoituksen viite
Ilmoituksen numero EUVL:ssä S: 2022/S 210-602759
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: IV.2.2
Muutettavan tekstin paikka: Tietojen, tarjousten tai osallistumishakemusten määräaika
Vanha arvo
Päivämäärä: 2022-12-02 📅
Uusi arvo
Päivämäärä: 2022-12-07 📅
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: IV.2.7
Muutettavan tekstin paikka: Tarjousten avaamista koskevat ehdot
Vanha arvo
Päivämäärä: 2022-12-02 📅
Uusi arvo
Päivämäärä: 2022-12-07 📅
Muut lisätiedot
Tarjouskilpailuasiakirjoja muutetaan.
Lähde: OJS 2022/S 225-646970 (2022-11-17)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-06-19) Hankintaviranomainen (lisäksi) Nimi ja osoitteet
Kansallinen rekisterinumero: 3221313-1
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan tavoitteena on luoda tilaajien käyttöön konsulttipalveluiden puitejärjestely, jota käyttäen tilaajat voivat sopimuskauden aikana hankkia...”
Lyhyt kuvaus
Hankinnan tavoitteena on luoda tilaajien käyttöön konsulttipalveluiden puitejärjestely, jota käyttäen tilaajat voivat sopimuskauden aikana hankkia laadukkaita ja kustannustehokkaita asiantuntijapalveluita tarpeisiinsa.
Sopimuskaudella toimeksiantojen kohteena ovat infra- ja rakentamisalan selvitys-, suunnittelu- ja muut vastaavat tehtävät tilaajan määrittelemässä laajuudessa ja aikataulussa.
Tämän kilpailutuksen perusteella kullekin osa-alueelle valitaan osa-aluekohtaisesti määritelty määrä puitesopimustoimittajia varsinaiselle sopimuskaudelle, jonka pituus on 24 kuukautta, sekä niiden jälkeen mahdollisesti käyttöönotettaville optiovuosille (1 + 1 vuotta).
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): EUR 10 980 000 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅ Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 60
Hinta (painotus): 40
Laatukriteeri (painotus): 50
Hinta (painotus): 50
Laatukriteeri (painotus): 0
Hinta (painotus): 100
Laatukriteeri (painotus): 30
Hinta (painotus): 70
Menettely Puitesopimusta koskevat tiedot
Hankintaan liittyy puitesopimuksen tekeminen
Hallinnolliset tiedot
Tätä menettelyä koskeva aiempi julkaisu: 2022/S 210-602759
Sopimuksen tekeminen
1️⃣
Sopimuksen numero: 1
Erän tunnistenumero: A1
Otsikko: A1. Luontoselvitykset
Sopimuksen tekopäivä: 2023-03-10 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 65
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 48
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 65
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Faunatica Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1641610-7
Postiosoite: Kutojantie 6-8
Postitoimipaikka: Espoo
Postinumero: 02630
Maa: Suomi 🇫🇮
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Toimeksisaaja on pk-yritys ✅ Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 240 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 240 000 💰
2️⃣
Sopimuksen numero: 2
Sopimuksen tekopäivä: 2023-03-21 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Ympäristökonsultointi Niemeläinen Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI26253073
Postiosoite: Kaukaankatu 23
Postitoimipaikka: Lappeenranta
Postinumero: 53200
Alue: Etelä-Karjala🏙️ Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 240 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 240 000 💰
Alihankintaa koskevat tiedot
Sopimus tehdään todennäköisesti alihankintana
3️⃣
Sopimuksen numero: 3
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: AFRY Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI06259056
Postiosoite: PL 4, Jaakonkatu 3
Postitoimipaikka: Vantaa
Postinumero: 01621
Toimeksisaaja on pk-yritys
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 240 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 240 000 💰
4️⃣
Sopimuksen numero: 4
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: WSP Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0875416-5
Postiosoite: Pasilan Asema-aukio 1, 13. krs
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 240 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 240 000 💰
5️⃣
Sopimuksen numero: 5
Sopimuksen tekopäivä: 2023-03-23 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: FCG Finnish Consulting Group Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1940671-3
Postiosoite: Osmontie 34
Postinumero: 00610
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 240 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 240 000 💰
6️⃣
Sopimuksen numero: 6
Erän tunnistenumero: A2
Otsikko: A2. Maisemaselvitykset
Sopimuksen tekopäivä: 2023-03-14 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Aino Landscaping Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI29048729
Postiosoite: Kasöörinkatu 4 D 61
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
7️⃣
Sopimuksen numero: 7
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
8️⃣
Sopimuksen numero: 8
Sopimuksen tekopäivä: 2023-03-22 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Ramboll Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI01011975
Postiosoite: PL 25, Itsehallintokuja 3
Postinumero: 02601
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
9️⃣
Sopimuksen numero: 9
Erän tunnistenumero: A3
Otsikko: A3. Arkeologisen kulttuuriperinnön selvitykset
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Maanala Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI27988514
Postiosoite: Askonkatu 9 A
Postitoimipaikka: Lahti
Postinumero: 15100
Alue: Päijät-Häme🏙️ Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
1️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 10
Sopimuksen tekopäivä: 2023-03-12 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: ark-byroo Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1481831-3
Postiosoite: Työpajankatu 10 A 49
Postinumero: 00580
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
1️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 11
Erän tunnistenumero: A4
Otsikko: A4. Rakennetun kulttuuriympäristön selvitykset
Sopimuksen tekopäivä: 2023-04-19 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Selvitystyö Ahola
Kansallinen rekisterinumero: FI20466238
Postiosoite: Taivaanranta 2
Postitoimipaikka: Mikkeli
Postinumero: 50180
Alue: Etelä-Savo🏙️ Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
1️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 12
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
1️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 13
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
1️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 14
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
1️⃣5️⃣
Sopimuksen numero: 15
Sopimuksen tekopäivä: 2023-05-15 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Sitowise Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2335445-0
Postiosoite: Linnoitustie 6 D
Postinumero: 02600
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
1️⃣6️⃣
Sopimuksen numero: 16
Erän tunnistenumero: A5
Otsikko: A5. Kaupalliset selvitykset
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
1️⃣7️⃣
Sopimuksen numero: 17
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
1️⃣8️⃣
Sopimuksen numero: 18
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
1️⃣9️⃣
Sopimuksen numero: 19
Erän tunnistenumero: A6
Otsikko: A6. Ympäristöhäiriöitä koskevat selvitykset
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
2️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 20
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
2️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 21
Sopimuksen tekopäivä: 2023-03-16 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: A-Insinöörit Suunnittelu Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0211382-6
Postiosoite: Puutarhakatu 10
Postitoimipaikka: Tampere
Postinumero: 33210
Alue: Pirkanmaa🏙️ Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
2️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 22
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
2️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 23
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
2️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 24
Erän tunnistenumero: A7
Otsikko: A7. Toiminnalliset selvitykset
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 60 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 60 000 💰
2️⃣5️⃣
Sopimuksen numero: 25
Sopimuksen tekopäivä: 2023-06-15 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Sopimus on tehty taloudellisten toimijoiden ryhmän kanssa ✅ Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Suunnittelutoimisto Amerikka
Kansallinen rekisterinumero: 1903946-6
Postiosoite: Vilhonvuorenkatu 11 D 8
Postinumero: 00500
Nimi: Qissa Location Intelligence Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2862970-8
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 60 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 60 000 💰
2️⃣6️⃣
Sopimuksen numero: 26
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 60 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 60 000 💰
2️⃣7️⃣
Sopimuksen numero: 27
Erän tunnistenumero: A8
Otsikko: A8. Yleiskaavoitus
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
2️⃣8️⃣
Sopimuksen numero: 28
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
2️⃣9️⃣
Sopimuksen numero: 29
Erän tunnistenumero: A9
Otsikko: A9. Asemakaavoitus
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Nosto Consulting Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI23432236
Postiosoite: Brahenkatu 7
Postitoimipaikka: Turku
Postinumero: 20100
Alue: Varsinais-Suomi🏙️ Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
3️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 30
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
3️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 31
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
3️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 32
Erän tunnistenumero: A10
Otsikko: A10. Muut maankäytön suunnitelmat
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 100 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 100 000 💰
3️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 33
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 100 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 100 000 💰
3️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 34
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 100 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 100 000 💰
3️⃣5️⃣
Sopimuksen numero: 53
Erän tunnistenumero: B1
Otsikko: B1. Katu- ja vesihuolto
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Postiosoite: PL 4, Jaakonkatu 3, INFRA
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 1 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 1 400 000 💰
3️⃣6️⃣
Sopimuksen numero: 54
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Destia Oy, Asiantuntijapalvelut
Kansallinen rekisterinumero: FI21630263
Postiosoite: Neilikkatie 17
Postinumero: 01301
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 1 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 1 400 000 💰
3️⃣7️⃣
Sopimuksen numero: 55
Sopimuksen tekopäivä: 2023-03-13 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: A-Insinöörit Civil Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI01135548
Postiosoite: Bertel Jungin aukio 9
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 1 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 1 400 000 💰
3️⃣8️⃣
Sopimuksen numero: 56
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 1 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 1 400 000 💰
3️⃣9️⃣
Sopimuksen numero: 57
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 1 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 1 400 000 💰
4️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 58
Erän tunnistenumero: B2
Otsikko:
“B2. Hulevesien käsittelyjärjestelmien sekä hulevesikosteikkojen suunnittelu ja mallinnus” Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 600 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 600 000 💰
4️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 59
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 600 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 600 000 💰
4️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 60
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 600 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 600 000 💰
4️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 61
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 600 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 600 000 💰
4️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 62
Sopimuksen tekopäivä: 2023-03-27 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Kymen Sipti Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI25358711
Postiosoite: Kyminlinnantie 6
Postitoimipaikka: Kotka
Postinumero: 48600
Alue: Kymenlaakso🏙️
Nimi: Sipti Infra Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2488734-7
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 600 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 600 000 💰
4️⃣5️⃣
Sopimuksen numero: 63
Erän tunnistenumero: B3
Otsikko: B3. Maisema-, katuympäristö- ja puistosuunnittelu
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
4️⃣6️⃣
Sopimuksen numero: 64
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
4️⃣7️⃣
Sopimuksen numero: 65
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
4️⃣8️⃣
Sopimuksen numero: 66
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
4️⃣9️⃣
Sopimuksen numero: 67
Sopimuksen tekopäivä: 2023-05-05 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Sweco Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2661738-3
Postiosoite: Ilmalanportti 2
Postinumero: 00240
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
5️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 68
Erän tunnistenumero: B4
Otsikko: B4. Katu- ja muu ulkovalaistus
Sopimuksen tekopäivä: 2023-03-15 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Nodeon Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI25387555
Postiosoite: Piippukatu 11
Postitoimipaikka: Jyväskylä
Postinumero: 40100
Alue: Keski-Suomi🏙️ Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
5️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 69
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: SSR Valaistus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2997896-9
Postitoimipaikka: Kemi
Postinumero: 94200
Alue: Lappi🏙️ Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
5️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 70
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Despro Engineering Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI25820486
Postiosoite: Autokeskuksentie 8b
Postitoimipaikka: Pirkkala
Postinumero: 33960
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
5️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 71
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
5️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 72
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Etteplan Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1538517-7
Postiosoite: Salpausselänkatu 22
Postitoimipaikka: Kouvola
Postinumero: 45100
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 400 000 💰
5️⃣5️⃣
Erän tunnistenumero: B5
Tiedot muista kuin palkintorahoista
Muut syyt (menettelyn lopettaminen)
5️⃣6️⃣
Sopimuksen numero: 74
Erän tunnistenumero: B6
Otsikko: B6. Katu- ja ympäristörakentamisen rakennuttajakonsultointi
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1514298-4
Postiosoite: Karhumäentie 3
Postinumero: 01530
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
5️⃣7️⃣
Sopimuksen numero: 75
Sopimuksen tekopäivä: 2023-03-11 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Diopco Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI26828973
Postiosoite: Kolokuja 2
Postinumero: 53850
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
5️⃣8️⃣
Sopimuksen numero: 76
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
5️⃣9️⃣
Sopimuksen numero: 77
Erän tunnistenumero: B7
Otsikko: B7. Rataisännöinti
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Proxion Plan Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI22615698
Postiosoite: Ratamestarinkatu 7a, 3. krs
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 60 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 60 000 💰
6️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 78
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Ramboll CM Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0692498-4
Postiosoite: PL 25
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 60 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 60 000 💰
6️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 79
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Welado Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI21680391
Postiosoite: Tutkijantie 9
Postitoimipaikka: Oulu
Postinumero: 90590
Alue: Pohjois-Pohjanmaa🏙️ Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 60 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 60 000 💰
6️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 80
Erän tunnistenumero: B8
Otsikko: B8. Liikennesuunnittelu
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
6️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 81
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: FINNMAP Infra Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0921976-2
Postiosoite: Ratapihantie 11
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
6️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 82
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
6️⃣5️⃣
Sopimuksen numero: 83
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
6️⃣6️⃣
Sopimuksen numero: 84
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
6️⃣7️⃣
Sopimuksen numero: 85
Erän tunnistenumero: B9
Otsikko: B9. Liikennevalosuunnittelu
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
6️⃣8️⃣
Sopimuksen numero: 86
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Traficon Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3094368-3
Postiosoite: Länsiportti 4
Postinumero: 02210
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
6️⃣9️⃣
Sopimuksen numero: 87
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
7️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 88
Erän tunnistenumero: B10
Otsikko: B10. Joukkoliikennesuunnittelu
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
7️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 89
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
7️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 90
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
7️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 91
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
7️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 92
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 200 000 💰
7️⃣5️⃣
Sopimuksen numero: 93
Erän tunnistenumero: C
Otsikko: C. Liikuntapaikkojen suunnittelu
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 300 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 300 000 💰
7️⃣6️⃣
Sopimuksen numero: 94
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 300 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 300 000 💰
7️⃣7️⃣
Sopimuksen numero: 95
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 300 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 300 000 💰
7️⃣8️⃣
Sopimuksen numero: 96
Sopimuksen tekopäivä: 2023-05-04 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Granlund Saimaa Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI25190226
Postiosoite: Kasarmikatu 10
Postinumero: 53900
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 300 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 300 000 💰
7️⃣9️⃣
Sopimuksen numero: 107
Erän tunnistenumero: E
Otsikko:
“E. Pilaantuneiden maiden, vanhojen kaatopaikkojen ja sedimenttien kunnostamiseen ja vesitutkimuksiin liittyvä näytteenotto, suunnittelu ja valvonta” Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 380 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 380 000 💰
8️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 108
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 380 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 380 000 💰
8️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 109
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 380 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 380 000 💰
8️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 110
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 380 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 380 000 💰
8️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 111
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 380 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 380 000 💰
8️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 97
Erän tunnistenumero: D1
Otsikko: D1. Mittaukset
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
8️⃣5️⃣
Sopimuksen numero: 98
Sopimuksen tekopäivä: 2023-04-05 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Mitta Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI07793883
Postiosoite: Laakeritie 9
Postinumero: 90600
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
8️⃣6️⃣
Sopimuksen numero: 99
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Geopalvelu Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0719989-2
Postiosoite: Mikkolantie 11
Postitoimipaikka: Ylöjärvi
Postinumero: 33470
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
8️⃣7️⃣
Sopimuksen numero: 100
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
8️⃣8️⃣
Sopimuksen numero: 101
Sopimuksen tekopäivä: 2023-05-11 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Insinööritoimisto Geocom oy
Kansallinen rekisterinumero: FI16705814
Postiosoite: Lentokentäntie 47A
Postinumero: 53600
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 320 000 💰
8️⃣9️⃣
Sopimuksen numero: 112
Erän tunnistenumero: F1
Otsikko: F1. Arkkitehtisuunnittelu
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: arkkitehtuuritoimisto riitta ja kari ojala oy
Kansallinen rekisterinumero: FI01618654
Postiosoite: Kivirannankatu 26
Postinumero: 53950
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
9️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 113
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
9️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 114
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Arkkitehdit Rudanko Kankkunen Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2353455-8
Postiosoite: Köydenpunojankatu 2aD
Postinumero: 00180
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
9️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 115
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Arkkitehtitoimisto Arkviiri Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1623477-6
Postiosoite: Mariankatu 14 B 12
Postinumero: 15110
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
9️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 116
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Oy Insinööri Studio
Kansallinen rekisterinumero: 0811750-2
Postiosoite: Tornatorintie 3
Postinumero: 48100
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
9️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 117
Erän tunnistenumero: F2
Otsikko: F2. LVIA-suunnittelu
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
9️⃣5️⃣
Sopimuksen numero: 118
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
9️⃣6️⃣
Sopimuksen numero: 119
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
9️⃣7️⃣
Sopimuksen numero: 120
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
9️⃣8️⃣
Sopimuksen numero: 121
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 920 000 💰
9️⃣9️⃣
Sopimuksen numero: 122
Erän tunnistenumero: F3
Otsikko: F3. Sähkösuunnittelu
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
1️⃣0️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 123
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
1️⃣0️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 124
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
1️⃣0️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 125
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
1️⃣0️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 126
Sopimuksen tekopäivä: 2023-05-12 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Sähköinsinööritoimisto SHS Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2284251-6
Postiosoite: Toikansuontie 3
Postinumero: 53500
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
1️⃣0️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 127
Erän tunnistenumero: F4
Otsikko: F4. Rakennesuunnittelu
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
1️⃣0️⃣5️⃣
Sopimuksen numero: 128
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Ideastructura Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2424612-8
Postiosoite: Kutomotie 16 C
Postinumero: 00380
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
1️⃣0️⃣6️⃣
Sopimuksen numero: 129
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
1️⃣0️⃣7️⃣
Sopimuksen numero: 130
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
1️⃣0️⃣8️⃣
Sopimuksen numero: 131
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 800 000 💰
1️⃣0️⃣9️⃣
Sopimuksen numero: 137
Erän tunnistenumero: F6
Otsikko: F6. Akustiikkasuunnittelu
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
1️⃣1️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 138
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
1️⃣1️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 139
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
1️⃣1️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 140
Erän tunnistenumero: G1
Otsikko: G1. Kiinteistön maapohjan arvio
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
1️⃣1️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 141
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: FinCap Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI27721043
Postiosoite: Fabianinkatu 31 C
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00100
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
1️⃣1️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 142
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Retta Services Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0871684-7
Postiosoite: Valimotie 17-19
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
1️⃣1️⃣5️⃣
Sopimuksen numero: 143
Erän tunnistenumero: G2
Otsikko: G2. Rakennetut liikekiinteistöt
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 150 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 150 000 💰
1️⃣1️⃣6️⃣
Sopimuksen numero: 144
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 150 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 150 000 💰
1️⃣1️⃣7️⃣
Sopimuksen numero: 145
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: GEM Valuation Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI29170361
Postiosoite: Aleksanterinkatu 48A
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 150 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 150 000 💰
1️⃣1️⃣8️⃣
Sopimuksen numero: 146
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: CBRE Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI21970698
Postiosoite: Arkadiankatu 4-6
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 150 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 150 000 💰
1️⃣1️⃣9️⃣
Sopimuksen numero: 147
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 150 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 150 000 💰
1️⃣2️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 148
Erän tunnistenumero: G3
Otsikko: G3. Erityiskohteet
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
1️⃣2️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 149
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
1️⃣2️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 150
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
1️⃣2️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 151
Erän tunnistenumero: H
Otsikko:
“H. Palo- ja pelastusasioihin liittyvät suunnitelmat, palotekninen asiantuntijakonsultointi” Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
1️⃣2️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 152
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Kk-palokonsultti oy
Kansallinen rekisterinumero: FI20748323
Postiosoite: PIISPANTILANKUJA 4
Postitoimipaikka: Espoo
Postinumero: 02240
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
1️⃣2️⃣5️⃣
Sopimuksen numero: 153
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Palotekninen insinööritoimisto Markku Kauriala Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0869061-6
Postiosoite: Radiomiehenkatu 3 B
Postinumero: 20320
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
1️⃣2️⃣6️⃣
Sopimuksen numero: 154
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
1️⃣2️⃣7️⃣
Sopimuksen numero: 155
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 160 000 💰
1️⃣2️⃣8️⃣
Sopimuksen numero: 102
Erän tunnistenumero: D2
Otsikko: D2. Maaperä- ja pohjatutkimukset, pohjarakennesuunnittelu
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 560 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 560 000 💰
1️⃣2️⃣9️⃣
Sopimuksen numero: 103
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 560 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 560 000 💰
1️⃣3️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 104
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 560 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 560 000 💰
1️⃣3️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 105
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 560 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 560 000 💰
1️⃣3️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 106
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 560 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 560 000 💰
1️⃣3️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 132
Erän tunnistenumero: F5
Otsikko: F5. Talonrakennuksen rakennuttajakonsultointi
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
1️⃣3️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 133
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Rapp Valvontakonsultit Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0779955-6
Postiosoite: Firdonkatu 2
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
1️⃣3️⃣5️⃣
Sopimuksen numero: 134
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
1️⃣3️⃣6️⃣
Sopimuksen numero: 135
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
1️⃣3️⃣7️⃣
Sopimuksen numero: 136
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 280 000 💰
1️⃣3️⃣8️⃣
Sopimuksen numero: 38
Erän tunnistenumero: A12
Otsikko:
“A12. Vaikutukset maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon, kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin” Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
1️⃣3️⃣9️⃣
Sopimuksen numero: 39
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
1️⃣4️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 40
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 80 000 💰
1️⃣4️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 35
Erän tunnistenumero: A11
Otsikko: A11. Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
1️⃣4️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 36
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
1️⃣4️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 37
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
1️⃣4️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 44
Erän tunnistenumero: A14
Otsikko: A14. Vaikutukset ilmastoon sekä energian tuotantoon ja energiatalouteen
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 40 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 40 000 💰
1️⃣4️⃣5️⃣
Sopimuksen numero: 45
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 40 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 40 000 💰
1️⃣4️⃣6️⃣
Sopimuksen numero: 46
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 40 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 40 000 💰
1️⃣4️⃣7️⃣
Sopimuksen numero: 47
Erän tunnistenumero: A15
Otsikko:
“A15. Vaikutukset kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön” Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
1️⃣4️⃣8️⃣
Sopimuksen numero: 48
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
1️⃣4️⃣9️⃣
Sopimuksen numero: 49
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
1️⃣5️⃣0️⃣
Sopimuksen numero: 50
Erän tunnistenumero: A16
Otsikko: A16. Taloudelliset vaikutukset
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
1️⃣5️⃣1️⃣
Sopimuksen numero: 51
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
1️⃣5️⃣2️⃣
Sopimuksen numero: 52
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
1️⃣5️⃣3️⃣
Sopimuksen numero: 41
Erän tunnistenumero: A13
Otsikko: A13. Vaikutukset alue- ja yhdyskuntarakenteeseen sekä vaikutukset liikenteeseen
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
1️⃣5️⃣4️⃣
Sopimuksen numero: 42
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
1️⃣5️⃣5️⃣
Sopimuksen numero: 43
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Hankintasopimuksen/kiinteistön arvioitu kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 20 000 💰
Lähde: OJS 2023/S 119-373630 (2023-06-19)