Sarastia Oy:n Hankintapalvelut pyytää asiakkailleen tarjousta liikennepolttonesteiden huoltamotankkauksista liikennekäyttöön soveltuvista nestemäisistä polttoaineista huoltamoilta ja automaattiasemilta. Tankkaukset tehdään asiakaskohtaista yrityskorttia hyödyntäen, joiden tulee toimia tarjoajan valtakunnallisessa huoltoasemaverkostossa, joka sisältää sekä miehitetyt että miehittämättömät polttonesteiden jakelupisteet. Sopimuksella voi hankkia myös muita asemilla tarjottavia autoiluun liittyviä tuotteita ja palveluita, kuten voiteluaineita, lasipesunesteitä, urealiuosta, pyyhkijän sulkia, polttimoita, autopesuja sekä sähköauton latausta, mikäli toimittajalla on näitä tarjota. Hankinta on jaettu kahteen (2) osakokonaisuuteen: 1. Bensiinit (95E10 ja 98E5) ja diesel (kaikki laadut) sekä muut asemilla tarjottavat autoiluun liittyvät tuotteet ja palvelut 2. Uusiutuva diesel ja MPÖ Kilpailutus suoritetaan avoimella menettelyllä, jonka perusteella molempiin osakokonaisuuksiin 1. ja 2. valitaan enintään kaksi (2) eniten pisteitä saanutta sopimustoimittajaa per osakokonaisuus. Sama tarjoaja voidaan valita useampaan osakokonaisuuteen. Hankintasopimus alkaa aikaisintaan hankintapäätöksen saatua lainvoiman. Sopimuskausi on neljä (4) vuotta. Tarjouskilpailua koskevat lisäkysymykset tulee jättää tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti Tarjouspalvelu-portaalissa 11.9.2023 12:00 mennessä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-09-22.
Hankinta julkaistiin 2023-08-31.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2023-08-31) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Polttoaineet
Lyhyt kuvaus:
Sarastia Oy:n Hankintapalvelut pyytää asiakkailleen tarjousta liikennepolttonesteiden huoltamotankkauksista liikennekäyttöön soveltuvista nestemäisistä polttoaineista huoltamoilta ja automaattiasemilta.
Tankkaukset tehdään asiakaskohtaista yrityskorttia hyödyntäen, joiden tulee toimia tarjoajan valtakunnallisessa huoltoasemaverkostossa, joka sisältää sekä miehitetyt että miehittämättömät polttonesteiden jakelupisteet.
Sopimuksella voi hankkia myös muita asemilla tarjottavia autoiluun liittyviä tuotteita ja palveluita, kuten voiteluaineita, lasipesunesteitä, urealiuosta, pyyhkijän sulkia, polttimoita, autopesuja sekä sähköauton latausta, mikäli toimittajalla on näitä tarjota.
Hankinta on jaettu kahteen (2) osakokonaisuuteen:
1. Bensiinit (95E10 ja 98E5) ja diesel (kaikki laadut) sekä muut asemilla tarjottavat autoiluun liittyvät tuotteet ja palvelut
2. Uusiutuva diesel ja MPÖ
Kilpailutus suoritetaan avoimella menettelyllä, jonka perusteella molempiin osakokonaisuuksiin 1. ja 2. valitaan enintään kaksi (2) eniten pisteitä saanutta sopimustoimittajaa per osakokonaisuus. Sama tarjoaja voidaan valita useampaan osakokonaisuuteen.
Hankintasopimus alkaa aikaisintaan hankintapäätöksen saatua lainvoiman.
Sopimuskausi on neljä (4) vuotta.
Tarjouskilpailua koskevat lisäkysymykset tulee jättää tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti Tarjouspalvelu-portaalissa 11.9.2023 12:00 mennessä.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Polttoaineet📦
Lisä-CPV-koodi: Polttoaineet📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Manner-Suomi
🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Tarjousten avaustilaus ei ole julkinen, tarjouksen avauksen suorittaa Sarastian hankinta-asiantuntija(t).
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Sarastia Oy:n Hankintapalvelut pyytää asiakkailleen tarjousta liikennepolttonesteiden huoltamotankkauksista liikennekäyttöön soveltuvista nestemäisistä polttoaineista huoltamoilta ja automaattiasemilta.
Tankkaukset tehdään asiakaskohtaista yrityskorttia hyödyntäen, joiden tulee toimia tarjoajan valtakunnallisessa huoltoasemaverkostossa, joka sisältää sekä miehitetyt että miehittämättömät polttonesteiden jakelupisteet.
Sopimuksella voi hankkia myös muita asemilla tarjottavia autoiluun liittyviä tuotteita ja palveluita, kuten voiteluaineita, lasipesunesteitä, urealiuosta, pyyhkijän sulkia, polttimoita, autopesuja sekä sähköauton latausta, mikäli toimittajalla on näitä tarjota.
Sopimuksella voi hankkia myös muita asemilla tarjottavia autoiluun liittyviä tuotteita ja palveluita, kuten voiteluaineita, lasipesunesteitä, urealiuosta, pyyhkijän sulkia, polttimoita, autopesuja sekä sähköauton latausta, mikäli toimittajalla on näitä tarjota.
Hankinta on jaettu kahteen (2) osakokonaisuuteen:
1. Bensiinit (95E10 ja 98E5) ja diesel (kaikki laadut) sekä muut asemilla tarjottavat autoiluun liittyvät tuotteet ja palvelut
2. Uusiutuva diesel ja MPÖ
Kilpailutus suoritetaan avoimella menettelyllä, jonka perusteella molempiin osakokonaisuuksiin 1. ja 2. valitaan enintään kaksi (2) eniten pisteitä saanutta sopimustoimittajaa per osakokonaisuus. Sama tarjoaja voidaan valita useampaan osakokonaisuuteen.
Kilpailutus suoritetaan avoimella menettelyllä, jonka perusteella molempiin osakokonaisuuksiin 1. ja 2. valitaan enintään kaksi (2) eniten pisteitä saanutta sopimustoimittajaa per osakokonaisuus. Sama tarjoaja voidaan valita useampaan osakokonaisuuteen.
Hankintasopimus alkaa aikaisintaan hankintapäätöksen saatua lainvoiman.
Sopimuskausi on neljä (4) vuotta.
Tarjouskilpailua koskevat lisäkysymykset tulee jättää tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti Tarjouspalvelu-portaalissa 11.9.2023 12:00 mennessä.
Arvioitu kokonaisarvo: 21 655 200 EUR 💰
Tietoa eristä:
Mikäli sama tarjoaja valitaan sopimustoimittajaksi useampaan kuin yhteen osakokonaisuuteen, voidaan tarjoajan kanssa tehdä yksi puitesopimus, joka koskee kaikkia kyseessä olevia osakokonaisuuksia. Mikäli sopimuskauden aikana on tarve irtisanoa tai purkaa sopimus vain tietyn osakokonaisuuden osalta, on sopijapuolilla ja sopimukseen sitoutuneilla asiakkailla siihen oikeus.

Osan nimi: Bensiinit (95E10 ja 98E5) ja diesel (kaikki laadut) sekä muut asemilla tarjottavat autoiluun liittyvät tuotteet ja palvelut
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus:
Sarastia Oy:n Hankintapalvelut pyytää asiakkailleen tarjousta liikennepolttonesteiden (bensiinit ja diesel) huoltamotankkauksista liikennekäyttöön soveltuvista nestemäisistä polttoaineista huoltamoilta ja automaattiasemilta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.

Bensiinin (95E10 ja 98E5) ja dieselin (kaikki laadut) huoltamo- tai automaattiostot tehdään asiakaskohtaisilla yrityskorteilla, joihin kohdistetaan mittarihinnasta annettava alennus senttiä/litra (alv 0%) toimittajan verkostoon kuuluvilta palvelu- ja automaattiasemilta.

Sopimuksella voi hankkia myös muita asemilla tarjottavia autoiluun liittyviä tuotteita ja palveluita kuten voiteluaineita, lasipesunesteitä, urealiuosta, pyyhkijän sulkia, polttimoita, autopesuja sekä sähköauton latausta, mikäli toimittajalla on näitä tarjota.

Hankinnan arvioidussa kokonaisarvossa on huomioitu potentiaalisten asiakkaiden liittyminen sopimukseen. Ilmoitetut määrät ovat vuosiarvio. Arviot eivät sido hankintayksikköä eikä ostajaa.
Kesto: 48 kuukautta
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimuksella voi hankkia myös muita asemilla tarjottavia autoiluun liittyviä tuotteita ja palveluita kuten voiteluaineita, lasipesunesteitä, urealiuosta, pyyhkijän sulkia, polttimoita, autopesuja sekä sähköauton latausta, mikäli toimittajalla on näitä tarjota.
Sopimuksella voi hankkia myös muita asemilla tarjottavia autoiluun liittyviä tuotteita ja palveluita kuten voiteluaineita, lasipesunesteitä, urealiuosta, pyyhkijän sulkia, polttimoita, autopesuja sekä sähköauton latausta, mikäli toimittajalla on näitä tarjota.
Osan nimi: Uusiutuva diesel ja MPÖ
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus:
Sarastia Oy:n Hankintapalvelut pyytää asiakkailleen tarjousta polttoaineiden (uusiutuva diesel ja moottoripolttoöljy) jakelu- tai huoltoasemaostoista tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.
Uusiutuvan dieselin (täyttää standardin EN15940) ja moottoripolttoöljyn (MPÖ) jakelu- tai huoltoasemaostot tehdään asiakaskohtaisilla yrityskorteilla. Hinnat annetaan tuotteittain yhtä litraa kohden kysyttyjen päivien sopimusnettohintana.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Katso kohta Soveltuvuusvaatimukset
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Ks. tarjouspyynnön liitteenä oleva sopimusluonnos liitteineen.
Hankintapäätös ei luo sopimussuhdetta hankintayksikön ja valitun tarjoajan välille. Sopimus hankintayksikön ja valitun tarjoajan
välillä katsotaan syntyneeksi vasta, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman tai kun Markkinaoikeus on antanut sopimukselle
täytäntöönpanoluvan ja kun hankinnasta on allekirjoitettu erillinen kirjallinen sopimus.
Mikäli sopimuksen syntyminen viivästyy valitusta tarjoajasta aiheutuvista syistä (mm. sopimusehtojen täyttämisen puutteet), on
hankintayksiköllä oikeus hylätä annettu tarjous ja tehdä hankinnasta uusi hankintapäätös.
Liikennepolttonesteet 2023 kilpailutettiin aikaisemmin 7.5.2023 Hilmassa julkaistulla hankintailmoituksella (TED numero: 2023/S 090-278515). Aikaisemmin julkaistu kilpailutus 424103 / Liikennepolttonesteet 2023 on keskeytetty Hankintayksikön päätöksellä tarjouspyynnössä ilmenneiden virheiden vuoksi ja näin ollen hankinnasta ei ole saatu yhtään tarjouspyynnön vaatimukset täyttävää tarjousta.

Tämän vuoksi, hankintayksikkö on käynnistänyt uuden kilpailutuksen Liikennepolttonesteet 2023, joka suoritetaan nopeutetulla avoimella menettelyllä.
Harkittavien osallistujien määrä: 4
Tarjousten vastaanottoaika: 14:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-09-22 📅
Tarjousten avausaika: 14:05
Paikka: Hämeenlinna, Sarastia Oy
Lisätietoja:
Tarjousten avaustilaus ei ole julkinen, tarjouksen avauksen suorittaa Sarastian hankinta-asiantuntija(t).
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatupisteet
Laatukriteeri (painotus): 46
Hinta (painotus): 54
Laatukriteeri (painotus): 14
Hinta (painotus): 86
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Tiedot muutoksenhakumenettelyjen määräajoista:
Asianosaisen on tehtävä hankintaoikaisuvaatimus tai valitus markkinaoikeuteen 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön
päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.
Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä hankintapäätös oheisasiakirjoineen katsotaan saaduksi tiedoksi sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää.

Lähde: OJS 2023/S 170-534528 (2023-08-31)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2024-01-19) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Liikennepolttonesteet 2023
Viitenumero: 463691
Lyhyt kuvaus:
Sarastia Oy:n Hankintapalvelut pyysi asiakkailleen tarjousta liikennepolttonesteiden huoltamotankkauksista liikennekäyttöön soveltuvista nestemäisistä polttoaineista huoltamoilta ja automaattiasemilta. Tankkaukset tehdään asiakaskohtaista yrityskorttia hyödyntäen, joiden tulee toimia tarjoajan valtakunnallisessa huoltoasemaverkostossa, joka sisältää sekä miehitetyt että miehittämättömät polttonesteiden jakelupisteet. Sopimuksella voi hankkia myös muita asemilla tarjottavia autoiluun liittyviä tuotteita ja palveluita, kuten voiteluaineita, lasipesunesteitä, urealiuosta, pyyhkijän sulkia, polttimoita, autopesuja sekä sähköauton latausta, mikäli toimittajalla on näitä tarjota. Hankinta on jaettu kahteen (2) osakokonaisuuteen: 1. Bensiinit (95E10 ja 98E5) ja diesel (kaikki laadut) sekä muut asemilla tarjottavat autoiluun liittyvät tuotteet ja palvelut 2. Uusiutuva diesel ja MPÖ Kilpailutus suoritettiin avoimella menettelyllä, jonka perusteella molempiin osakokonaisuuksiin 1. ja 2. valitaan enintään kaksi (2) eniten pisteitä saanutta sopimustoimittajaa per osakokonaisuus. Sama tarjoaja voidaan valita useampaan osakokonaisuuteen. Hankintasopimus alkaa aikaisintaan hankintapäätöksen saatua lainvoiman. Sopimuskausi on neljä (4) vuotta. Tarjouskilpailua koskevat lisäkysymykset tuli jättää tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti Tarjouspalvelu-portaalissa 11.9.2023 12:00 mennessä.

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Polttoaineet📦
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 21 655 200 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: Bensiinit (95E10 ja 98E5) ja diesel (kaikki laadut) sekä muut asemilla tarjottavat autoiluun liittyvät tuotteet ja palvelut
Hankinnan kuvaus:
Sarastia Oy:n Hankintapalvelut pyysi asiakkailleen tarjousta liikennepolttonesteiden (bensiinit ja diesel) huoltamotankkauksista liikennekäyttöön soveltuvista nestemäisistä polttoaineista huoltamoilta ja automaattiasemilta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Bensiinin (95E10 ja 98E5) ja dieselin (kaikki laadut) huoltamo- tai automaattiostot tehdään asiakaskohtaisilla yrityskorteilla, joihin kohdistetaan mittarihinnasta annettava alennus senttiä/litra (alv 0%) toimittajan verkostoon kuuluvilta palvelu- ja automaattiasemilta. Tankkaukset tehdään asiakaskohtaista yrityskorttia hyödyntäen, joiden tulee toimia tarjoajan valtakunnallisessa huoltoasemaverkostossa, joka sisältää sekä miehitetyt että miehittämättömät polttonesteiden jakelupisteet. Sopimuksella voi hankkia myös muita asemilla tarjottavia autoiluun liittyviä tuotteita ja palveluita kuten voiteluaineita, lasipesunesteitä, urealiuosta, pyyhkijän sulkia, polttimoita, autopesuja sekä sähköauton latausta, mikäli toimittajalla on näitä tarjota. Hankinnan arvioidussa kokonaisarvossa on huomioitu potentiaalisten asiakkaiden liittyminen sopimukseen. Ilmoitetut määrät ovat vuosiarvio. Arviot eivät sido hankintayksikköä eikä ostajaa.

Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 54
Laatukriteeri (painotus): 46
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: Uusiutuva diesel ja MPÖ
Hankinnan kuvaus:
Sarastia Oy:n Hankintapalvelut pyysi asiakkailleen tarjousta polttoaineiden (uusiutuva diesel ja moottoripolttoöljy) jakelu- tai huoltoasemaostoista tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Uusiutuvan dieselin (täyttää standardin EN15940) ja moottoripolttoöljyn (MPÖ) jakelu- tai huoltoasemaostot tehdään asiakaskohtaisilla yrityskorteilla. Hinnat annetaan tuotteittain yhtä litraa kohden kysyttyjen päivien sopimusnettohintana. Tankkaukset tehdään asiakaskohtaista yrityskorttia hyödyntäen, joiden tulee toimia tarjoajan valtakunnallisessa huoltoasemaverkostossa, joka sisältää sekä miehitetyt että miehittämättömät polttonesteiden jakelupisteet. Hankinnan arvioidussa kokonaisarvossa on huomioitu potentiaalisten asiakkaiden liittyminen sopimukseen. Ilmoitetut määrät ovat vuosiarvio. Arviot eivät sido hankintayksikköä eikä ostajaa.

Erän tunnistenumero: LOT-0002
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Nopeutettu menettely
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅ Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Sopimuksen tekeminen
1️⃣
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero: LOT-0001
Sopimuksen numero: 463691 / Liikennepolttonesteet 2023 osa 1
Sopimuksen tekopäivä: 2024-01-01 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa ✅ Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 21 655 200 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 21 655 200 EUR 💰
Tarjouksen sijoitus on tiedossa
Sijoitus voittajien luettelossa: 2
Tarjouksen tunniste: Neste Markkinointi Oy
Tarjoajaosapuolen johtaja ✅
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0001 Tietoa tarjouskilpailuista
Sopimus on tehty taloudellisten toimijoiden ryhmän kanssa ✅ Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Neste Markkinointi Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1626490-8
Postiosoite: Keilaranta 21
Postinumero: 02150
Postitoimipaikka: Espoo
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: kaisa.pietikainen@neste.com📧
Puhelin: +358 504681805📞
Nimi: S-Business Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2389183-8
Postiosoite: Fleminginkatu 34
Postinumero: 00510
Postitoimipaikka: Helsinki
Sähköposti: tapani.tanhuanpaa@sok.fi📧
Sijoitus voittajien luettelossa: 1
Tarjouksen tunniste: S-Business Oy
2️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0002
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0002
Hankintaviranomainen Nimi ja osoitteet
Nimi: Sarastia Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2360731-5
Postiosoite: PL 34
Postinumero: 00531
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Kanta-Häme
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Essi Rajahuhta
Sähköposti: essi.rajahuhta@sarastia.fi📧
Puhelin: +358 504681805📞
URL: http://www.sarastia.fi🌏
Ryhmänvetäjä ✅ Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta ✅
Hankintasopimuksen tekee keskitetty hankintaelin ✅