Maatalouslomituspalveluiden hankinta Etelä-Suomen lomituspalvelut paikallisyksikölle (täydennyshankinta)

Sysmän kunta

Pyydämme tarjousta maatalouslomituksen ostopalveluista Etelä-Suomen lomituspalvelut paikallisyksikölle. Paikallisyksikkö toimii 53 kunnan alueella Etelä-Suomessa. Kyseessä on lisäpalvelu. Etelä-Suomen lomituspalveluilla on maatalouslomittajia palkkasuhteessa. Ostopalveluja käytetään täydentämään lomituspalveluja. Kyseessä on puitesopimus, joka ei velvoita ostamaan tiettyä määrää lomitusta. Kyseessä on täydennyshankinta, jolla haetaan lisää ostopalvelulomittajia aiemmin toteutetun hankinnan lisäksi. Kyse on kunnallisen lomitusjärjestelmän kilpailutuksesta, ei itsejärjestetystä lomituksesta. - Sopimuksen kesto on 2 vuotta ja 3 kuukautta (vuoden 2026 loppuun). - Sopimus alkaa 1.10.2024. - Tarjouksessa on ilmoitettava yhteyshenkilö ja toimijan nimi sekä Y-tunnus, jonka nimissä tarjous tehdään. Palveluissa noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa Maatalousyrittäjien lomituspalvelulakia (20.12.1996/1231) ja –asetusta (30.12.1996/1333). Hankinta on jaettu seitsemään eri osakokonaisuuteen tuotantoalojen mukaisesti ja kahdeksaan paikallisyksikön kuntien muodostamiin maantieteellisiin alueisiin. Tarjous voi koskea kaikkia tuotantoaloja tai yhtä tai useampaa osaa. Tarjous voi koskea jokaista paikallisyksikön alueen kuntaryhmän aluetta tai yhtä tai useampaa aluetta. Tarjottavat tuotantoalat 1) Lypsylehmien hoitotyöt automaattilypsytilalla 2) Lypsylehmien hoitotyöt lypsyasemalla, parsinavetassa 3) Porsitussikalan ja lihasikalan hoitotyöt 4) Hevosten hoitotyöt 5) Nautojen, lihakarjan hoitotyöt 6) Lampaiden ja vuohien hoitotyöt 7) Siipikarjan hoitotyöt Tarjottavat maantieteelliset alueet 1. Forssa, Humppila, Jokioinen, Somero, Tammela, Ypäjä 2. Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Kuhmoinen, Padasjoki 3. Hausjärvi, Hyvinkää, Karkkila, Loppi, Mäntsälä, Riihimäki, Vihti 4. Askola, Espoo, Helsinki, Järvenpää, Kauniainen, Kerava, Nurmijärvi, Pornainen, Pukkila, Tuusula 5. Hartola, Joutsa, Toivakka, Luhanka, Pertunmaa, Sysmä 6. Asikkala, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila 7. Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Sipoo, Vantaa 8. Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti Maantieteellisellä alueella 7. toimii myös ruotsinkielisiä tiloja. Maantieteelliselle alueelle 7. palvelua tarjoavien on tarjouksessaan ilmoitettava, tarjoaako lomituspalvelua suomeksi, ruotsiksi vai molemmilla kielillä. Muilla alueilla palvelun tarjoamiskieli on ainoastaan suomi.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-09-06. Hankinta julkaistiin 2024-08-05.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-08-05 hankintailmoitus
2025-06-11 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2024-08-05)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Maatalouslomituspalveluiden hankinta Etelä-Suomen lomituspalvelut paikallisyksikölle (täydennyshankinta)
Viitenumero: 521009
Lyhyt kuvaus:
Pyydämme tarjousta maatalouslomituksen ostopalveluista Etelä-Suomen lomituspalvelut paikallisyksikölle. Paikallisyksikkö toimii 53 kunnan alueella Etelä-Suomessa. Kyseessä on lisäpalvelu. Etelä-Suomen lomituspalveluilla on maatalouslomittajia palkkasuhteessa. Ostopalveluja käytetään täydentämään lomituspalveluja. Kyseessä on puitesopimus, joka ei velvoita ostamaan tiettyä määrää lomitusta. Kyseessä on täydennyshankinta, jolla haetaan lisää ostopalvelulomittajia aiemmin toteutetun hankinnan lisäksi. Kyse on kunnallisen lomitusjärjestelmän kilpailutuksesta, ei itsejärjestetystä lomituksesta. - Sopimuksen kesto on 2 vuotta ja 3 kuukautta (vuoden 2026 loppuun). - Sopimus alkaa 1.10.2024. - Tarjouksessa on ilmoitettava yhteyshenkilö ja toimijan nimi sekä Y-tunnus, jonka nimissä tarjous tehdään. Palveluissa noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa Maatalousyrittäjien lomituspalvelulakia (20.12.1996/1231) ja –asetusta (30.12.1996/1333). Hankinta on jaettu seitsemään eri osakokonaisuuteen tuotantoalojen mukaisesti ja kahdeksaan paikallisyksikön kuntien muodostamiin maantieteellisiin alueisiin. Tarjous voi koskea kaikkia tuotantoaloja tai yhtä tai useampaa osaa. Tarjous voi koskea jokaista paikallisyksikön alueen kuntaryhmän aluetta tai yhtä tai useampaa aluetta. Tarjottavat tuotantoalat 1) Lypsylehmien hoitotyöt automaattilypsytilalla 2) Lypsylehmien hoitotyöt lypsyasemalla, parsinavetassa 3) Porsitussikalan ja lihasikalan hoitotyöt 4) Hevosten hoitotyöt 5) Nautojen, lihakarjan hoitotyöt 6) Lampaiden ja vuohien hoitotyöt 7) Siipikarjan hoitotyöt Tarjottavat maantieteelliset alueet 1. Forssa, Humppila, Jokioinen, Somero, Tammela, Ypäjä 2. Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Kuhmoinen, Padasjoki 3. Hausjärvi, Hyvinkää, Karkkila, Loppi, Mäntsälä, Riihimäki, Vihti 4. Askola, Espoo, Helsinki, Järvenpää, Kauniainen, Kerava, Nurmijärvi, Pornainen, Pukkila, Tuusula 5. Hartola, Joutsa, Toivakka, Luhanka, Pertunmaa, Sysmä 6. Asikkala, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila 7. Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Sipoo, Vantaa 8. Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti Maantieteellisellä alueella 7. toimii myös ruotsinkielisiä tiloja. Maantieteelliselle alueelle 7. palvelua tarjoavien on tarjouksessaan ilmoitettava, tarjoaako lomituspalvelua suomeksi, ruotsiksi vai molemmilla kielillä. Muilla alueilla palvelun tarjoamiskieli on ainoastaan suomi.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Maatalous-, metsätalous-, puutarha-, vesiviljely- ja mehiläistalousalan palvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 600 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

1️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: Forssa, Humppila, Jokioinen, Somero, Tammela, Ypäjä
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Maatalouslomituspalveluiden hankinta: Forssa, Humppila, Jokioinen, Somero, Tammela, Ypäjä
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Täydentävä hankintalaji: Rakennusurakat
Pääkohde tai suorituspaikka:
Palvelu tuotetaan kullekin tilalle. Tähän merkitty osoite on Etelä-Suomeen lomituspalvelujen toimipaikan osoite.
Postiosoite: Valittulantie 5
Postinumero: 19700
Postitoimipaikka: Sysmä
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Päijät-Häme 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2024-10-01 📅
Loppupäivä: 2026-12-31 📅
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Kuhmoinen, Padasjoki
Hankinnan kuvaus:
Maatalouslomituspalveluiden hankinta: Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Kuhmoinen, Padasjoki
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: 3
Otsikko: Hausjärvi, Hyvinkää, Karkkila, Loppi, Mäntsälä, Riihimäki, Vihti
Hankinnan kuvaus:
Maatalouslomituspalveluiden hankinta: Hausjärvi, Hyvinkää, Karkkila, Loppi, Mäntsälä, Riihimäki, Vihti
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003

4️⃣
Sisäinen tunniste: 4
Otsikko: Askola, Espoo, Helsinki, Järvenpää, Kauniainen, Kerava, Nurmijärvi, Pornainen, Pukkila, Tuusula
Hankinnan kuvaus:
Maatalouslomituspalveluiden hankinta: Askola, Espoo, Helsinki, Järvenpää, Kauniainen, Kerava, Nurmijärvi, Pornainen, Pukkila, Tuusula
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004

5️⃣
Sisäinen tunniste: 5
Otsikko: Hartola, Joutsa, Toivakka, Luhanka, Pertunmaa, Sysmä
Hankinnan kuvaus:
Maatalouslomituspalveluiden hankinta: Hartola, Joutsa, Toivakka, Luhanka, Pertunmaa, Sysmä
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0005

6️⃣
Sisäinen tunniste: 6
Otsikko: Asikkala, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila
Hankinnan kuvaus:
Maatalouslomituspalveluiden hankinta: Asikkala, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila
Postiosoite: Vallittulantie 5
Postinumero: 17900
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0006

7️⃣
Sisäinen tunniste: 7
Otsikko: Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Sipoo, Vantaa
Hankinnan kuvaus:
Maatalouslomituspalveluiden hankinta: Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Sipoo, Vantaa
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0007

8️⃣
Sisäinen tunniste: 8
Otsikko: Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti
Hankinnan kuvaus:
Maatalouslomituspalveluiden hankinta: Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0008

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet: Puitejärjestely useampien toimijoiden kanssa
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-09-06 20:59:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-09-09 06:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 100 päivää
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Osallistujien enimmäismäärä: 100
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Hankintasopimuksen toteuttamiseen osoitetun henkilöstön nimet ja ammatillinen pätevyys on ilmoitettava
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-09-09 06:00:00 📅
Sähköinen luettelo: Sallittu
Sähköinen laskutus: Sallittu
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-08-20 09:00:00 📅
Salassapitosopimus on pakollinen

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Sysmän kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0167352-2
Postiosoite: Valittulantie 5
Postinumero: 19700
Postitoimipaikka: Sysmä
Alue: Päijät-Häme 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Etelä-Suomen maatalouslomitus
Sähköposti: taina.blomqvist@sysma.fi 📧
Puhelin: +358 447134514 📞
URL: https://www.sysma.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sysma?id=521009&tpk=83194cbc-5590-402c-baf4-6d2c46865dfd 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/sysma?id=521009&tpk=83194cbc-5590-402c-baf4-6d2c46865dfd 🌏
Verolainsäädännön asiakirjan ID: FiscalDocID1
Ympäristölainsäädännön asiakirjan ID: EnvDocID1
Hankinta-asiakirjan kieli: suomi 🗣️
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 153-474330 (2024-08-05)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2025-06-11)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Pyydämme tarjousta maatalouslomituksen ostopalveluista Etelä-Suomen lomituspalvelut paikallisyksikölle. Paikallisyksikkö toimii 53 kunnan alueella Etelä-Suomessa. Kyseessä on lisäpalvelu. Etelä-Suomen lomituspalveluilla on maatalouslomittajia palkkasuhteessa. Ostopalveluja käytetään täydentämään lomituspalveluja. Kyseessä on puitesopimus, joka ei velvoita ostamaan tiettyä määrää lomitusta. Kyseessä on täydennyshankinta, jolla haetaan lisää ostopalvelulomittajia aiemmin toteutetun hankinnan lisäksi. Kyse on kunnallisen lomitusjärjestelmän kilpailutuksesta, ei itsejärjestetystä lomituksesta. - Sopimuksen kesto on 2 vuotta ja 3 kuukautta (vuoden 2026 loppuun). - Sopimus alkaa 1.10.2024. - Tarjouksessa on ilmoitettava yhteyshenkilö ja toimijan nimi sekä Y-tunnus, jonka nimissä tarjous tehdään. Palveluissa noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa Maatalousyrittäjien lomituspalvelulakia (20.12.1996/1231) ja –asetusta (30.12.1996/1333). Hankinta on jaettu seitsemään eri osakokonaisuuteen tuotantoalojen mukaisesti ja kahdeksaan paikallisyksikön kuntien muodostamiin maantieteellisiin alueisiin. Tarjous voi koskea kaikkia tuotantoaloja tai yhtä tai useampaa osaa. Tarjous voi koskea jokaista paikallisyksikön alueen kuntaryhmän aluetta tai yhtä tai useampaa aluetta. Tarjottavat tuotantoalat 1) Lypsylehmien hoitotyöt automaattilypsytilalla 2) Lypsylehmien hoitotyöt lypsyasemalla, parsinavetassa 3) Porsitussikalan ja lihasikalan hoitotyöt 4) Hevosten hoitotyöt 5) Nautojen, lihakarjan hoitotyöt 6) Lampaiden ja vuohien hoitotyöt 7) Siipikarjan hoitotyöt Tarjottavat maantieteelliset alueet 1. Forssa, Humppila, Jokioinen, Somero, Tammela, Ypäjä 2. Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Kuhmoinen, Padasjoki 3. Hausjärvi, Hyvinkää, Karkkila, Loppi, Mäntsälä, Riihimäki, Vihti 4. Askola, Espoo, Helsinki, Järvenpää, Kauniainen, Kerava, Nurmijärvi, Pornainen, Pukkila, Tuusula 5. Hartola, Joutsa, Toivakka, Luhanka, Pertunmaa, Sysmä 6. Asikkala, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila 7. Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Sipoo, Vantaa 8. Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti Maantieteellisellä alueella 7. toimii myös ruotsinkielisiä tiloja. Maantieteelliselle alueelle 7. palvelua tarjoavien on tarjouksessaan ilmoitettava, tarjoaako lomituspalvelua suomeksi, ruotsiksi vai molemmilla kielillä. Muilla alueilla palvelun tarjoamiskieli on ainoastaan suomi.
Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 600 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 600 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 200 000 EUR 💰
Kuvaus
Suorituspaikka: Myöntämisperusteet
Hinta (painotus): 70
Laatukriteeri (nimi): Työkokemus ja koulutus
Laatukriteeri (painotus): 30
Kuvaus
Suorituspaikka: Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Työkokemus, koulutus
Kuvaus
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kymenlaakso 🏙️

Menettely
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (prosentteina, tarkka)

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Sopimus/erä myönnetään
Erän tunnistenumero: LOT-0001
Sopimuksen numero: Kotikoski Osa 1
Sopimuksen tekopäivä: 2024-09-16 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 2
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 600 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 75 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: Kotikoski Osa 1
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0001
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Tmi Kari Kotikoski
Kansallinen rekisterinumero: 1317973-2
Postinumero: 31490
Postitoimipaikka: Terttilä
Alue: Varsinais-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: kari@kotikoski.fi 📧
Puhelin: 040 523 7886 📞
Tarjouksen tunniste: Purje Osa 1
Nimi: Tmi Kristiina Purje
Kansallinen rekisterinumero: 2021115-5
Postinumero: 03400
Postitoimipaikka: Vihti
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Sähköposti: kristiina.purje@hotmail.com 📧
Puhelin: 044 252 9400 📞

2️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0002
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 5
Tarjouksen tunniste: Heidin Lomituspalvelu Osa 2
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0002
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Heidin Lomituspalvelu
Kansallinen rekisterinumero: 3472485-9
Postinumero: 15880
Postitoimipaikka: Hollola
Alue: Päijät-Häme 🏙️
Sähköposti: heidi.omari@nhk.fi 📧
Puhelin: 045-2351992 📞
Tarjouksen tunniste: Pehtoori ja Renki Osa 2
Nimi: Pehtoori ja Renki Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3404212-9
Postinumero: 11100
Postitoimipaikka: Riihimäki
Alue: Kanta-Häme 🏙️
Sähköposti: pehtoorijarenki@gmail.com 📧
Puhelin: 0500 211 455 📞
Tarjouksen tunniste: Kotikoski Osa 2
Eskola Osa 2
Nimi: Tmi Kiia Eskola
Kansallinen rekisterinumero: 2811968-7
Postinumero: 14200
Postitoimipaikka: Turenki
Sähköposti: kiiaeskolatmi@gmail.com 📧
Puhelin: 0404184063 📞
Tarjouksen tunniste: Purje Osa 2

3️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0003
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 4
Tarjouksen tunniste: Pehtoori ja Renki Osa 3
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0003
Tarjouksen tunniste: Kotikoski Osa 3
Eskola Osa 3
Purje Osa 3

4️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0004
Tarjouksen tunniste: Pehtoori ja Renki Osa 4
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0004
Tarjouksen tunniste: Purje Osa 4

5️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0005
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 1
Tarjouksen tunniste: Purje Osa 5
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0005

6️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0006
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 6
Tarjouksen tunniste: Ruusuvaara Osa 6
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0006
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Ruusuvaara Elisa Pauliina
Kansallinen rekisterinumero: 3138251-5
Postinumero: 47200
Postitoimipaikka: Elimäki
Alue: Kymenlaakso 🏙️
Sähköposti: ruusuvaara.elisa@gmail.com 📧
Puhelin: 0400944966 📞
Tarjouksen tunniste: Heidin Lomituspalvelu Osa 6
Tuomala Osa 6
Nimi: Jenna Tuomala
Kansallinen rekisterinumero: 2848213-6
Postinumero: 47490
Postitoimipaikka: Mankala
Sähköposti: jennatuomala@hotmail.com 📧
Puhelin: 0405684654 📞
Tarjouksen tunniste: Pehtoori ja Renki Osa 6
Eskola Osa 6
Purje Osa 6

7️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0007
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 3
Tarjouksen tunniste: Ruusuvaara Osa 7
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0007
Tarjouksen tunniste: Jussin Viherpalvelut Osa 7
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Jussin Viherpalvelut Tmi
Kansallinen rekisterinumero: 2977191-7
Postinumero: 07750
Postitoimipaikka: Isnäs
Sähköposti: jussinviherpalvelut@gmail.com 📧
Puhelin: 050-3467523 📞
Tarjouksen tunniste: Purje Osa 7

8️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0008
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 7
Tarjouksen tunniste: Ruusuvaara Osa 8
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0008
Tarjouksen tunniste: Hostikka Osa 8
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: J Hostikka
Kansallinen rekisterinumero: 3145505-9
Postinumero: 49720
Postitoimipaikka: Hurttala
Sähköposti: hostikka.joni@hotmail.com 📧
Puhelin: 0442187748 📞
Tarjouksen tunniste: Tuomala Osa 8
Pehtoori ja Renki Osa 8
Taunolan pientila Osa 8
Nimi: Taunolan pientila
Kansallinen rekisterinumero: 2765835-5
Postinumero: 46710
Postitoimipaikka: Sippola
Sähköposti: taunolanpientila@gmail.com 📧
Puhelin: 0400987666 📞
Tarjouksen tunniste: Purje Osa 8
Kurkisuo Osa 8
Nimi: Tmi M. Kurkisuo
Kansallinen rekisterinumero: 2426569-5
Postinumero: 37560
Postitoimipaikka: Lempäälä
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Sähköposti: milkilkvan@gmail.com 📧
Puhelin: 0505639602 📞
Lähde: OJS 2025/S 111-378096 (2025-06-11)