Järvenpään kaupunki: Julkisten rakennusten suunnittelupalveluiden puitejärjestelykilpailutus

Järvenpään kaupunki

Hankinnan kohteena on eri suunnittelualojen suunnittelutehtävät julkisten rakennusten korjausrakentamiseen (optiona myös uudisrakentamiseen) tässä tarjouspyynnössä myöhemmin esitettävin rajauksin sopimuskaudella 1.1.2024 (tavoite) – 31.12.2025 (tavoite). Puitesopimushankinnan sopimuskauden pituus on kaksi (2) vuotta. Sopimuskauden päättyessä puitesopimusta voidaan jatkaa Tilaajan erillisellä päätöksellä alkuperäisin ehdoin kahdella (2) vuodella. Tehtävät sisältävät suunnittelualan tehtäväluettelon mukaiset tehtävät, sekä muut kohdekohtaisesti määritettävät tehtävät. Hankkeiden suunnittelutehtävien kelpoisuusvaatimukset määräytyvät hankekohtaisesti soveltaen pääkaupunkiseudun rakennusvalvontojen laatimaa ohjeistusta (https://www.pksrava.fi) ja Ympäristöministeriön ohjetta rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta (YM2/601/2015). Toimijalla tulee olla kelpoisuus vaativiin suunnittelutehtäviin. Puitesopimuskumppanilla tulee olla myös kelpoisuus vuoden 2025 alusta voimaan astuvan Rakentamislain (751/2023) 83 §:n mukaisiin erittäin vaativiin suunnittelutehtäviin. Hankinnan tavoitteena on hankkia Tilaajan puitesopimuskumppaneiksi kokonaistaloudellisesti edullisimmat Palveluntuottajat, joilla on parhaat edellytykset toteuttaa eri kohteiden suunnittelu yhteistyössä Tilaajan, käyttäjän, muiden suunnittelijoiden sekä eri kohteisiin myöhemmin valittavien urakoitsijoiden kanssa. Järvenpään Kaupunki toimii puitesopimuksen tilaajana (jäljempänä ”Tilaaja”). Mestaritoiminta Oy toimii puitesopimuskilpailutuksessa tilaajan edustajana ja sen valtuuttamana yhteistyössä konsulttitoimisto Kospro Oy:n kanssa. Kospro Oy vahvistaa hankkeen hankintatoimintaa rakennuttamisen ja hankintaosaamisen asiantuntijuudellaan. Puitesopimus sisältää seuraavanlaisia hankkeita: - Julkisten rakennusten korjaushankkeet sekä peruskorjaus- ja perusparannushankkeet - Optio 1. puitesopimuksessa on julkisten rakennusten uudiskohteet - Optio 2. Mestaritoiminta Oy:n omistamien kiinteistöjen suunnittelupalvelutoimeksiannot. (Lisätietoa alla) Hankinta sisältää myös option 2. Suunnittelupalveluita koskevaa puitesopimusta voidaan hyödyntää Järvenpään kaupungin konserniyhtiön Mestaritoiminnan omistamien kiinteistöjen suunnittelupalvelutoimeksiannoissa. Mestaritoiminta Oyn omistuksessa on viisi (5) päiväkotia, yksi (1) halli/liiketilakiinteistö sekä yksi (1) liiketilakiinteistö. Sopimukseen kirjatun option käytöstä tehdään päätös kolmen (3) vuoden sisällä sopimuksen aloitusajankohdasta lukien. Mikäli sopimukseen kirjattua optiota käytetään, tekee päätöksen option käytöstä Mestaritoiminta Oy. Selkeyden vuoksi todetaan, että optiotoimeksiantojen Tilaajana, jotka toteutetaan Mestaritoiminta Oyn omistamiin kiinteistöihin, Tilaajana toimii Mestaritoiminta Oy. Tilaaja voi kilpailuttaa optiona olevat julkisten rakennusten uudiskohteet kevennetyllä kilpailutuksella, johon on määritetty kohdekohtaiset referenssi- ja muut vaatimukset. Hankinta jaetaan kahdeksaan osa-alueeseen: 1. Arkkitehti- ja pääsuunnittelupalvelu 2. Rakennesuunnittelupalvelu 3. LVIA-suunnittelupalvelu 4. Sähkösuunnittelupalvelu 5. Palosuunnittelupalvelu 6. Maalämpösuunnittelupalvelu 7. Pohjarakenne-/GEO-suunnittelu 8. Pihasuunnittelu Hanke sisältyy puitesopimukseen, mikäli sen kokonaisinvestointi on alle 2 miljoonaa euroa. Mikäli kohteen kokonaisinvestointi ylittää 2 miljoonaa euroa, Tilaaja päättää hyödyntääkö puitesopimusta vai järjestääkö hankinnan julkisella hankintaprosessilla. Mikäli Tilaaja katsoo alle 2 miljoonan kohteen vaativan esimerkiksi puitesopimuksen vaatimuksista poikkeavaa osaamista, Tilaaja voi aloittaa puitesopimuksen ulkopuolisen julkisen hankinnan tai tehdä puitesopimuskumppaneiden keskuudessa kevennetyn kilpailun, johon on lisätty kohdekohtaisia referenssivaatimuksia. Vaikka puitesopimuskumppaneiden joukosta tulisi tarjouksia vaadituilla referensseillä, on Tilaajalla oikeus olla valitsematta niitä ja aloittaa julkinen hankinta. Sama periaate pätee myös optiokilpailutukseen. Hankkeissa osallistetaan eri osapuolia Liite 6. Talonrakennushankkeisiin osallistaminen mukaisesti. Tavoitteena on, että puitesopimuskumppanit on valittu vuoden 2024 helmikuun loppuun mennessä. Kumppaneita valitaan osa-alueittain 2-5 kumppania. Projektikielenä puitesopimuksen eri hankkeissa on suomi, joten kuhunkin hankkeeseen nimetyn suunnittelijan tulee pystyä toimimaan sujuvasti suomen kielellä Projektikielenä puitesopimuksen eri hankkeissa on suomi, joten kuhunkin hankkeeseen nimetyn suunnittelijan tulee pystyä toimimaan sujuvasti suomen kielellä (kielen taitotaso eurooppalaisen viitekehyksen mukaan C1). Suunnittelijan valitseminen puitesopimuskumppaneiden joukosta tapahtuu Liite 2. Palvelun kuvaus kuvattujen prosessien mukaisesti.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-01-05. Hankinta julkaistiin 2023-11-23.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-11-23 hankintailmoitus
2025-01-03 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2023-11-23)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Järvenpään kaupunki: Julkisten rakennusten suunnittelupalveluiden puitejärjestelykilpailutus
Viitenumero: 479017
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on eri suunnittelualojen suunnittelutehtävät julkisten rakennusten korjausrakentamiseen (optiona myös uudisrakentamiseen) tässä tarjouspyynnössä myöhemmin esitettävin rajauksin sopimuskaudella 1.1.2024 (tavoite) – 31.12.2025 (tavoite). Puitesopimushankinnan sopimuskauden pituus on kaksi (2) vuotta. Sopimuskauden päättyessä puitesopimusta voidaan jatkaa Tilaajan erillisellä päätöksellä alkuperäisin ehdoin kahdella (2) vuodella. Tehtävät sisältävät suunnittelualan tehtäväluettelon mukaiset tehtävät, sekä muut kohdekohtaisesti määritettävät tehtävät. Hankkeiden suunnittelutehtävien kelpoisuusvaatimukset määräytyvät hankekohtaisesti soveltaen pääkaupunkiseudun rakennusvalvontojen laatimaa ohjeistusta (https://www.pksrava.fi) ja Ympäristöministeriön ohjetta rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta (YM2/601/2015). Toimijalla tulee olla kelpoisuus vaativiin suunnittelutehtäviin. Puitesopimuskumppanilla tulee olla myös kelpoisuus vuoden 2025 alusta voimaan astuvan Rakentamislain (751/2023) 83 §:n mukaisiin erittäin vaativiin suunnittelutehtäviin. Hankinnan tavoitteena on hankkia Tilaajan puitesopimuskumppaneiksi kokonaistaloudellisesti edullisimmat Palveluntuottajat, joilla on parhaat edellytykset toteuttaa eri kohteiden suunnittelu yhteistyössä Tilaajan, käyttäjän, muiden suunnittelijoiden sekä eri kohteisiin myöhemmin valittavien urakoitsijoiden kanssa. Järvenpään Kaupunki toimii puitesopimuksen tilaajana (jäljempänä ”Tilaaja”). Mestaritoiminta Oy toimii puitesopimuskilpailutuksessa tilaajan edustajana ja sen valtuuttamana yhteistyössä konsulttitoimisto Kospro Oy:n kanssa. Kospro Oy vahvistaa hankkeen hankintatoimintaa rakennuttamisen ja hankintaosaamisen asiantuntijuudellaan. Puitesopimus sisältää seuraavanlaisia hankkeita: - Julkisten rakennusten korjaushankkeet sekä peruskorjaus- ja perusparannushankkeet - Optio 1. puitesopimuksessa on julkisten rakennusten uudiskohteet - Optio 2. Mestaritoiminta Oy:n omistamien kiinteistöjen suunnittelupalvelutoimeksiannot. (Lisätietoa alla) Hankinta sisältää myös option 2. Suunnittelupalveluita koskevaa puitesopimusta voidaan hyödyntää Järvenpään kaupungin konserniyhtiön Mestaritoiminnan omistamien kiinteistöjen suunnittelupalvelutoimeksiannoissa. Mestaritoiminta Oyn omistuksessa on viisi (5) päiväkotia, yksi (1) halli/liiketilakiinteistö sekä yksi (1) liiketilakiinteistö. Sopimukseen kirjatun option käytöstä tehdään päätös kolmen (3) vuoden sisällä sopimuksen aloitusajankohdasta lukien. Mikäli sopimukseen kirjattua optiota käytetään, tekee päätöksen option käytöstä Mestaritoiminta Oy. Selkeyden vuoksi todetaan, että optiotoimeksiantojen Tilaajana, jotka toteutetaan Mestaritoiminta Oyn omistamiin kiinteistöihin, Tilaajana toimii Mestaritoiminta Oy. Tilaaja voi kilpailuttaa optiona olevat julkisten rakennusten uudiskohteet kevennetyllä kilpailutuksella, johon on määritetty kohdekohtaiset referenssi- ja muut vaatimukset. Hankinta jaetaan kahdeksaan osa-alueeseen: 1. Arkkitehti- ja pääsuunnittelupalvelu 2. Rakennesuunnittelupalvelu 3. LVIA-suunnittelupalvelu 4. Sähkösuunnittelupalvelu 5. Palosuunnittelupalvelu 6. Maalämpösuunnittelupalvelu 7. Pohjarakenne-/GEO-suunnittelu 8. Pihasuunnittelu Hanke sisältyy puitesopimukseen, mikäli sen kokonaisinvestointi on alle 2 miljoonaa euroa. Mikäli kohteen kokonaisinvestointi ylittää 2 miljoonaa euroa, Tilaaja päättää hyödyntääkö puitesopimusta vai järjestääkö hankinnan julkisella hankintaprosessilla. Mikäli Tilaaja katsoo alle 2 miljoonan kohteen vaativan esimerkiksi puitesopimuksen vaatimuksista poikkeavaa osaamista, Tilaaja voi aloittaa puitesopimuksen ulkopuolisen julkisen hankinnan tai tehdä puitesopimuskumppaneiden keskuudessa kevennetyn kilpailun, johon on lisätty kohdekohtaisia referenssivaatimuksia. Vaikka puitesopimuskumppaneiden joukosta tulisi tarjouksia vaadituilla referensseillä, on Tilaajalla oikeus olla valitsematta niitä ja aloittaa julkinen hankinta. Sama periaate pätee myös optiokilpailutukseen. Hankkeissa osallistetaan eri osapuolia Liite 6. Talonrakennushankkeisiin osallistaminen mukaisesti. Tavoitteena on, että puitesopimuskumppanit on valittu vuoden 2024 helmikuun loppuun mennessä. Kumppaneita valitaan osa-alueittain 2-5 kumppania. Projektikielenä puitesopimuksen eri hankkeissa on suomi, joten kuhunkin hankkeeseen nimetyn suunnittelijan tulee pystyä toimimaan sujuvasti suomen kielellä Projektikielenä puitesopimuksen eri hankkeissa on suomi, joten kuhunkin hankkeeseen nimetyn suunnittelijan tulee pystyä toimimaan sujuvasti suomen kielellä (kielen taitotaso eurooppalaisen viitekehyksen mukaan C1). Suunnittelijan valitseminen puitesopimuskumppaneiden joukosta tapahtuu Liite 2. Palvelun kuvaus kuvattujen prosessien mukaisesti.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 200 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

1️⃣
Sisäinen tunniste: ARK
Otsikko: Osa 1. Arkkitehti- ja pääsuunnittelu
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Kohteiden arkkitehti- ja pääsuunnittelu, sisältäen myös seuraavat suunnittelualat: - Akustiikkasuunnittelu - Keittiösuunnittelu - Sisustus- ja irtokalustesuunnittelu - Tietomallikoordinaattori, kyettävä täyttämään vuonna 2025 voimaan tulevan rakentamislain (751/2023) vaatimukset.
Näytä lisää
Lisätietoja:
Tilaaja pyytää Tarjoajia huomioimaan, että hankinnan arvon määrittelyssä on otettu huomioon sopimukseen kuuluvien optioiden käyttö ja niiden käytön vaikutukset sopimuksen kokonais- ja osa-aluekohtaiseen arvioituun arvoon.
Tuotteet/palvelut: Arkkitehtipalvelut 📦
Kesto: 24 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: RAK
Otsikko: Osa 2. Rakennesuunnittelu
Hankinnan kuvaus:
Kohteiden rakennussuunnittelu, sisältäen lisäksi myös seuraavat suunnittelualat: - Elementtisuunnittelu
Tuotteet/palvelut: Insinöörialan suunnittelupalvelut 📦
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: LVIAJE
Otsikko: Osa 3. LVIAJE-suunnittelu
Hankinnan kuvaus:
Kohteiden lämpö-, vesi-, ilmastointi-, rakennusautomaatio-, jäähdytys- ja energiasuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003

4️⃣
Sisäinen tunniste: SÄH
Otsikko: Osa 4. Sähkösuunnittelu
Hankinnan kuvaus:
Kohteiden sähkösuunnittelu, sisältäen lisäksi myös seuraavat suunnittelualat: - AV-suunnittelu - Turvasuunnittelu - Mobiilisuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004

5️⃣
Sisäinen tunniste: PALO
Otsikko: Osa 5. Palosuunnittelu
Hankinnan kuvaus: Kohteiden palosuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0005

6️⃣
Sisäinen tunniste: Maalämpösuunnittelu
Otsikko: Osa 6. Maalämpösuunnittelu
Hankinnan kuvaus: Kohteiden maalämpösuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0006

7️⃣
Sisäinen tunniste: GEO
Otsikko: Osa 7. Pohjarakenne-/GEO-suunnittelu
Hankinnan kuvaus: Kohteiden pohjarakennus-/GEO-suunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0007

8️⃣
Sisäinen tunniste: PIHA
Otsikko: Osa 8. Pihasuunnittelu
Hankinnan kuvaus: Kohteiden pihasuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0008

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
HANKINTAMENETTELY (EU) Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (1397/2016) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007) sekä hankintadirektiiviä. Mikäli yksikään saaduista tarjouksista ei vastaa tarjouspyyntöä tilaajan edellyttämällä tavalla, taikka olosuhteet tarjouskilpailun aikana muuttuvat sellaisiksi, ettei tilaaja voi hyödyntää tarjouskilpailun tuloksia, tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan. Tarjouksen tekemisestä, kohteiden esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. TARJOUSTEN KÄSITTELY (EU) Jätetyt tarjouksen käsitellään erikseen kukin omana osanaan. Tarjousten käsittelyvaiheet ovat seuraavat: 1.Tarjousten avaaminen (Ei ole julkinen tilaisuus) 2.Tarjoajan soveltuvuuden tarkistaminen 3.Tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen 4.Tarjousten vertailu 5.Selonottoneuvottelut. Selonottoneuvottelut käydään tarvittaessa vertailussa parhaiten pärjänneiden tarjousten jättäneiden toimittajien kanssa. Tilaaja päättää neuvottelukumppanien määrän. 6.Hankintapäätöksen teko ja päätöksestä ilmoittaminen 7.Hankintasopimuksen solmiminen Hankintayksikkö pidättää oikeuden olla hyväksymättä mitään annetuista tarjouksista. Tarjous tulee tarjoajia sitovaksi, kun Tilaaja on vastaanottanut tarjouksen. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. EU- kynnysarvon ylittävässä hankinnassa sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen perusteluineen tiedoksi. Hankintasopimuksen ehtojen hyväksyminen: Tarjouksen tekeminen edellyttää hankintasopimuksen ehtojen huomioon ottamista ja hyväksymistä. Hankintasopimuksen malli on tarjouspyynnön liitteenä. Päätöksentekoprosessi: Järvenpään kaupunki ja Mestaritoiminta Oy tekevät kilpailutuksen lopputuloksesta oman päätöksensä. Muutoksenhakuaika alkaa siitä, kun kaikki ovat saaneet tehtyä päätöksen ja annettua sen tiedoksi.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-01-05 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-01-05 12:15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-01-05 12:15:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2023-12-20 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Taloudellista vakautta koskeva vaatimus: Tarjoajalla on tehtävän suorittamisen edellyttämä, riittävä taloudellinen vakaus, vähintään Suomen Asiakastieto Oy:n luottoluokitus A tai vastaava.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vähimmäisreferenssivaatimus: Nimetkää vastuusuunnittelija kenen referenssejä käytetään. Referenssien valmistumisvuoden tulee olla aikaisintaan 2018 ja kohteiden tulee sijaita Pohjoismaissa (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti) Nimetyllä vastuusuunnittelijalla tulee olla seuraavat referenssit - Koulu* tai päiväkoti, korjausrakentaminen - arkkitehtina ja pääsuunnittelijana toimiminen (Rakennushankkeen veroton arvo vähintään 500 000 €) - Koulu* tai päiväkoti, korjausrakentaminen - arkkitehtina ja pääsuunnittelijana toimiminen (Rakennushankkeen veroton arvo vähintään 200 000 €) - Koulu* tai päiväkoti, korjausrakentaminen - arkkitehtina ja pääsuunnittelijana toimiminen (Rakennushankkeen veroton arvo vähintään 200 000 €) *mukaan laskettavat koulukohteet: peruskoulu, lukio, ammattikoulu ja korkeakoulut
Näytä lisää
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Onko tarjoaja kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuvasta samankaltaisesta menettelystä johtuvassa konkurssissa tai muuta sellaista vastaavassa tilanteessa?
Onko tarjoaja konkurssissa?
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
Näytä lisää
Onko tarjoajalla järjestelyjä velkojien kanssa?
Onko tarjoaja tehnyt muiden tarjoajien kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua?
Onko tarjoaja rikkonut oman tietonsa mukaan ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan?
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu
rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
Onko tarjoajan osalta käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettelyjä?
Onko tarjoaja rikkonut oman tietonsa mukaan työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan?
Ovatko tarjoajan varat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa?
Koskeeko tarjoajaa jokin seuraavista tilanteista? a) on syyllistynyt vakavaan väärään tulkintaan antaessaan poissulkemisperusteiden puuttumisen tai valintaperusteiden täyttymisen tarkistamiseen vaadittuja tietoja, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) ei ole kyennyt toimittamaan viiveettä hankintaviranomaisen tai -yksikön vaatimia liiteasiakirjoja, d) on yrittänyt vaikuttaa hankintaviranomaiset tai -yksikön päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on tuottamuksellisesti toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, valintaa tai myöntämistä koskeviin päätöksiin?
Näytä lisää
Onko tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävää henkilöä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Onko tarjoaja tietoinen eturistiriidoista, joita sen hankintamenettelyyn osallistumisesta aiheutuu kansallisen lainsäädännön, asiaankuuluvan hankintailmoituksen tai hankinta-asiakirjojen perusteella?
Onko tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys antanut hankintaviranomaiselle tai -yksikölle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun?
Onko tarjoaja syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen?
Onko tarjoajalla kokemuksia siitä, että aikaisempi hankintasopimus, hankintayksikön kanssa tehty aikaisempi hankintasopimus tai aikaisempi käyttöoikeussopimus on irtisanottu ennenaikaisesti tai että kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia?
Näytä lisää
Onko tarjoaja rikkonut oman tietonsa mukaan sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan?
Onko tarjoaja rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan joko maassa, johon toimija on sijoittautunut, tai hankintaviranomaisen tai -yksikön jäsenvaltiossa, jos se on muu kuin sijoittautumismaa?
Onko tarjoajan liiketoiminta keskeytetty?
Onko tarjoaja rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan joko maassa, johon toimija on sijoittautunut, tai hankintaviranomaisen tai -yksikön jäsenvaltiossa, jos se on muu kuin sijoittautumismaa?
Onko tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa?
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Järvenpään kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0126541-4
Postiosoite: Sibeliuksenkatu 8, 6 krs.
Postinumero: 04400
Postitoimipaikka: Järvenpää
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Mestaritoiminta Oy, hankinnat
Sähköposti: hankinnat@mestaritoiminta.fi 📧
Puhelin: +358 409222000 📞
URL: http://www.jarvenpaa.fi 🌏
Ryhmänvetäjä
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/mestaritoiminta?id=479017&tpk=60a72e13-2ade-4a74-943b-cd90b8d54fdb 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/mestaritoiminta?id=479017&tpk=60a72e13-2ade-4a74-943b-cd90b8d54fdb 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Tarjouspyynnön saajasta käytetään tarjouspyyntöasiakirjoissa nimityksiä: "Tarjoaja", "Palveluntuottaja" ja "Konsultti". Tarjouspyynnön lähettäjään viitataan nimitystä "Tilaaja".
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2023/S 228-719740 (2023-11-23)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2025-01-03)
Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 200 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 6 200 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 6 200 000 EUR 💰
Kuvaus
Postitoimipaikka: Järvenpää
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Sopimus/erä myönnetään
Erän tunnistenumero: LOT-0001
Sopimuksen numero: Arkkitehdit AFKS
Sopimuksen tekopäivä: 2024-12-16 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 24
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 1 600 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 1 600 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3414388-784374
Tarjoajaosapuolen johtaja
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0001
Tietoa tarjouskilpailuista
Sopimus on tehty taloudellisten toimijoiden ryhmän kanssa
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Arkkitehtitoimisto HML Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0502927-5
Postiosoite: Riihikatu 6
Postinumero: 90140
Postitoimipaikka: Oulu
Alue: Pohjois-Pohjanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: jukka.lahtinen@hml.fi 📧
Puhelin: 0405411164 📞
Nimi: QVIM Arkkitehdit Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1059969-4
Postiosoite: Viestikatu 3, F-osa
Postinumero: 70600
Postitoimipaikka: Kuopio
Alue: Pohjois-Savo 🏙️
Sähköposti: jouni.ilmarinen@qvim.fi 📧
Puhelin: 040 585 4707 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3377143-784374
Nimi: Arkkitehtitoimisto Küttner Ky
Kansallinen rekisterinumero: 0136628-2
Postiosoite: Hallituskatu 7
Postinumero: 28100
Postitoimipaikka: Pori
Alue: Satakunta 🏙️
Sähköposti: michael.kuttner@kuttner.fi 📧
Puhelin: 026331660 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3425091-784374
Nimi: Arkkitehtitoimisto RCo Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI05853969
Postiosoite: Hallituskatu 19
Postinumero: 13100
Postitoimipaikka: Hämeenlinna
Alue: Kanta-Häme 🏙️
Sähköposti: juha.laine@rco.fi 📧
Puhelin: 03 675 9727 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3378224-784374
Nimi: Raksystems Insinööritoimisto Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0905045-0
Postiosoite: Vetotie 3 a
Postinumero: 01610
Postitoimipaikka: Vantaa
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Sähköposti: tarjoukset@raksystems.fi 📧
Puhelin: 030 670 5500 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3412035-784374
Nimi: Arkkitehdit AFKS
Kansallinen rekisterinumero: 1481386-2
Postiosoite: Kalevankatu 39
Postinumero: 00180
Postitoimipaikka: Helsinki
Sähköposti: afks@afks.fi 📧
Puhelin: 092788788 📞

2️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0002
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 13
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 1 800 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 1 800 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3420332-784375
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0002
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Ideastructura Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2424612-8
Postiosoite: Kutomotie 18 B
Postinumero: 00380
Sähköposti: info@ideastructura.com 📧
Puhelin: 010 573 0900 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3385648-784375
Nimi: Korjauspartnerit Helsinki Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3332461-8
Postiosoite: Elimäenkatu 5
Postinumero: 00510
Sähköposti: marko.nieminen@korjauspartnerit.fi 📧
Puhelin: 040 582 5928 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3374616-784375
Nimi: A-Insinöörit Suunnittelu Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0211382-6
Postiosoite: Puutarhakatu 10
Postinumero: 33210
Postitoimipaikka: Tampere
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Sähköposti: seppo.raiski@ains.fi 📧
Puhelin: 0400 422 591 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3374080-784375
Nimi: FCG Finnish Consulting Group Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1940671-3
Postiosoite: Osmontie 34
Postinumero: 00610
Sähköposti: tytti.vainikka@fcg.fi 📧
Puhelin: 0503905739 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3378224-784375

3️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0003
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 17
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 1 200 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 1 200 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3424644-784376
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0003
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Ins tsto Duopoint Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI11090283
Postiosoite: Mestarintie 14
Postinumero: 06150
Postitoimipaikka: Porvoo
Sähköposti: kenneth.ek@duopoint.fi 📧
Puhelin: 019 661 7000 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3374080-784376
tenderReference-3373299-784376
Nimi: Oy PQR Consult AB
Kansallinen rekisterinumero: 2352610-1
Postiosoite: Lars Sonckin kaari 12
Postinumero: 02600
Postitoimipaikka: Espoo
Sähköposti: jorgen.holm@pqr.fi 📧
Puhelin: 0400 601 913 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3373404-784376
Nimi: Oy Insinööri Studio
Kansallinen rekisterinumero: 0811750-2
Postiosoite: Tornatorintie 3
Postinumero: 48100
Postitoimipaikka: Kotka
Alue: Kymenlaakso 🏙️
Sähköposti: marko.piipari@insinooristudio.fi 📧
Puhelin: 044 597 6367 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3378224-784376

4️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0004
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 700 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 700 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3424644-784377
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0004
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3420720-784377
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Sähköinsinööritoimisto SHS Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2284251-6
Postiosoite: Toikansuontie 3
Postinumero: 53500
Postitoimipaikka: Lappeenranta
Alue: Etelä-Karjala 🏙️
Sähköposti: helena.orasvuo@shs-sahko.fi 📧
Puhelin: 0400 554 344 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3423419-784377
Nimi: Insinööritoimisto Thelec Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI17803213
Postiosoite: Kumitehtaankatu 5
Postinumero: 04260
Postitoimipaikka: Kerava
Sähköposti: mikko.lemettinen@thelec.fi 📧
Puhelin: 0400744608 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3378224-784377
tenderReference-3378400-784377
Nimi: Sähköinsinööritoimisto Jussi Mäkelä Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI19307141
Postiosoite: Vesijärvenkatu 40
Postinumero: 15140
Postitoimipaikka: Lahti
Alue: Päijät-Häme 🏙️
Sähköposti: jussi.hiukka@jussimakela.net 📧
Puhelin: 050 377 7112 📞

5️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0005
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 6
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 200 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 200 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3425155-784378
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0005
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Kk-palokonsultti oy
Kansallinen rekisterinumero: FI20748323
Postiosoite: PIISPANTILANKUJA 4
Postinumero: 02240
Postitoimipaikka: Espoo
Sähköposti: kalervo.korpela@kk-palokonsultti.com 📧
Puhelin: 040 700 3241 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3373964-784378
Nimi: AFRY Buildings Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2911977-7
Postiosoite: Linnoitustie 5, BUILDINGS
Sähköposti: jaana.shemeikka@afry.com 📧
Puhelin: 0505238247 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3379888-784378
Nimi: Arkkitehti ja kynä oy
Kansallinen rekisterinumero: FI28961073
Postiosoite: Heinlammintie 48 B 1
Postinumero: 15210
Sähköposti: sanna.lankinen@arkkitehtijakyna.fi 📧
Puhelin: 0503627963 📞

6️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0006
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 2
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3418341-784379
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0006
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Rejlers Rakentaminen Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3275852-9
Postiosoite: Tietotie 9
Postinumero: 01530
Postitoimipaikka: Vantaa
Sähköposti: jenni.morsky@rejlers.fi 📧
Puhelin: 050 076 2867 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3373404-784379

7️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0007
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 9
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 300 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 300 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3375219-784380
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0007
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Sipti Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2400162-2
Postiosoite: Paasikivenkatu 13
Postinumero: 04200
Sähköposti: ossi.rintala@sipti.fi 📧
Puhelin: 050 562 9013 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3384995-784380
Nimi: Geokonttori Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI33772242
Postiosoite: Sammalkallionkuja 2 B 25
Postinumero: 02210
Sähköposti: juho.kalliokuusi@geokonttori.fi 📧
Puhelin: 040 967 0588 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3398952-784380
Nimi: Insinööritoimisto Lepistö Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3015667-1
Postiosoite: Vesijärvenkatu 60
Sähköposti: jani.lepisto@lepisto.eu 📧
Puhelin: 040 637 1389 📞

8️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0008
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 7
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3409845-784381
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0008
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Studio Terra Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI10288992
Postiosoite: Kirstinkatu 12
Sähköposti: juha.kanerva@studioterra.fi 📧
Puhelin: 050 593 7454 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3424055-784381
Nimi: Arkkitehtuuri- ja maisemasuunnittelu Nyman&Ristimäki
Kansallinen rekisterinumero: 1624774-5
Postiosoite: Ruoholahdenkatu 8
Sähköposti: johanna.ristimaki@nymanristimaki.fi 📧
Puhelin: 0407751452 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3392973-784381
Nimi: Pihamaina
Kansallinen rekisterinumero: FI23788523
Postiosoite: Anttilantie 111
Postinumero: 07150
Postitoimipaikka: Laukkoski
Sähköposti: pihamaina@pihamaina.fi 📧
Puhelin: 050 3232 122 📞

Hankintaviranomainen
Päätoimi
Asuminen ja yhdyskuntapalvelut

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Tarjouspyynnön saajasta käytetään tarjouspyyntöasiakirjoissa nimityksiä: "Tarjoaja", "Palveluntuottaja" ja "Konsultti". Tarjouspyynnön lähettäjästä käytetään nimitystä "Tilaaja".
Lähde: OJS 2025/S 004-006288 (2025-01-03)