Asiantuntija- ja suunnittelutyöt 446446 / 2023 LÄHTÖKOHDAT Konsulttitehtävät koostuvat Pieksämäen kaupungin kunnossapitotöiden, pienten investointihankkeiden sekä tarve- ja hankesuunnitelmien rakennuttamis-, työmaavalvonta- ja suunnittelutehtävistä kohdekohtaisesti erikseen sovittavassa laajuudessa tuntiveloitusperusteisesti. Puitesopimuskumppaneiden kesken voidaan järjestää myös muunlaisia kilpailutuksia. Kaupunkikonsernin kaikki yksiköt sekä yhtiöt voivat tilata tässä ohjelmassa kuvattuja konsulttipalveluja. Tilattavien töiden tarkka kokonaisarvo ole etukäteen tiedossa. Sopimuskaudella tilaukset pyritään suorittamaan ensisijaisesti puitesopimuskumppaneiden kesken, mutta tilaaja ei sitoudu mihinkään tilaus- tai ostomääriin. Tämä puitejärjestely ei myöskään velvoita tilaajaa hankkimaan tässä puitejärjestelyssä tarkoitettuja palveluja pelkästään tämän puitejärjestelyn kautta. Tilauksissa huomioidaan aikaisempi kokemus, erityisosaaminen, esitettyjen konsulttien resurssit sekä kunkin konsultin soveltuvuus kulloinkin kyseessä olevan toimeksiannon hoitamiseen. Tilaajan arvioi töitä tilatessaan mm. sopimuskumppanin referenssitöiden vastaavuutta hankinnan sisältöön, sekä viranomaistahojen vaatimuksia tehtävien hoidossa. Kun puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan ennakoitu arvo alittaa tai ylittää julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain tarkoittaman kansallisen kynnysarvon, noudatetaan mitä tarjouspyynnön julkaisemisen hetkellä voimassa olevassa Pieksämäen pienhankintaohjeessa on sanottu. Hankkeet sijaitsevat Pieksämäen kaupungin alueella. Matka- ja majoituskustannukset sekä niihin kuluva aika sisältyvät tuntiveloitushintoihin. Kohteina voivat olla mm. kaupungin omistamat tai vuokraamat julkiset hallinto- ja toimistotilat, päiväkodit, koulut, terveydenhuollon tilat, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden tilat tai konsernin yhtiöiden tilat (mm. Pieksämäen Veden käytössä oleva tilat tai kiinteistöt). Pääosin asiantuntijatyöt voidaan suorittaa muualla, kuin hankinnan kohteena olevissa tiloissa, mutta tilaajalla on oikeus vaatia sopimuskumppanin kohdekäyntiä hankkeissa, mikäli tilaaja katsoo, että kyseisen tehtävän suorittaminen sitä vaatii. Puitesopimus tehdään vuosille 2023–2024 ja sopimusta on mahdollista jatkaa optioina vuosille 2025 ja 2026. Optioiden käytöstä päätetään erikseen vuosien 2024 ja 2025 loppuun mennessä. HANKKEIDEN AIKATAULUT Eri tehtävien aikataulut sovitaan hankkeessa mukana olevien teknisen toimen vastuuhenkilöiden kanssa yhteisesti hankekohtaisesti. Konsulttien edellytetään noudattavan sovittua aikataulua. Projektien organisointi Tehtävien sisältö Osa-alueet: 1. Pää- ja arkkitehtisuunnittelu (ARK) 2. Rakennesuunnittelu (RAK) 3. LVIA-suunnittelu 4. Sähkösuunnittelu 5. Pohjarakennesuunnittelu (GEO) 6. Rakennuttaminen ja työmaavalvonta 7. LVIA valvonta ja rakennuttaminen 8. Sähkötöiden valvonta ja rakennuttaminen 9. AHA-kartoitukset 10. Kuntoarvioinnit ja kuntotutkimukset Veloitusperiaatteet Sopimusasiakirjat Päätöksentekoprosessi Rahaliikenne Tarkemmin hankinnan kuvauksesta liitteessä 1.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-03-28.
Hankinta julkaistiin 2023-02-22.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2023-02-22) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakentamiseen liittyvät konsulttipalvelut
Viitenumero: PMK/216/02.08.00.03/2023
Lyhyt kuvaus:
Asiantuntija- ja suunnittelutyöt 446446 / 2023
LÄHTÖKOHDAT
Konsulttitehtävät koostuvat Pieksämäen kaupungin kunnossapitotöiden, pienten investointihankkeiden sekä tarve- ja hankesuunnitelmien rakennuttamis-, työmaavalvonta- ja suunnittelutehtävistä kohdekohtaisesti erikseen sovittavassa laajuudessa tuntiveloitusperusteisesti. Puitesopimuskumppaneiden kesken voidaan järjestää myös muunlaisia kilpailutuksia.
Kaupunkikonsernin kaikki yksiköt sekä yhtiöt voivat tilata tässä ohjelmassa kuvattuja konsulttipalveluja. Tilattavien töiden tarkka kokonaisarvo ole etukäteen tiedossa.
Sopimuskaudella tilaukset pyritään suorittamaan ensisijaisesti puitesopimuskumppaneiden kesken, mutta tilaaja ei sitoudu mihinkään tilaus- tai ostomääriin. Tämä puitejärjestely ei myöskään velvoita tilaajaa hankkimaan tässä puitejärjestelyssä tarkoitettuja palveluja pelkästään tämän puitejärjestelyn kautta.
Tilauksissa huomioidaan aikaisempi kokemus, erityisosaaminen, esitettyjen konsulttien resurssit sekä kunkin konsultin soveltuvuus kulloinkin kyseessä olevan toimeksiannon hoitamiseen. Tilaajan arvioi töitä tilatessaan mm. sopimuskumppanin referenssitöiden vastaavuutta hankinnan sisältöön, sekä viranomaistahojen vaatimuksia tehtävien hoidossa.
Kun puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan ennakoitu arvo alittaa tai ylittää julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain tarkoittaman kansallisen kynnysarvon, noudatetaan mitä tarjouspyynnön julkaisemisen hetkellä voimassa olevassa Pieksämäen pienhankintaohjeessa on sanottu.
Hankkeet sijaitsevat Pieksämäen kaupungin alueella. Matka- ja majoituskustannukset sekä niihin kuluva aika sisältyvät tuntiveloitushintoihin. Kohteina voivat olla mm. kaupungin omistamat tai vuokraamat julkiset hallinto- ja toimistotilat, päiväkodit, koulut, terveydenhuollon tilat, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden tilat tai konsernin yhtiöiden tilat (mm. Pieksämäen Veden käytössä oleva tilat tai kiinteistöt).
Pääosin asiantuntijatyöt voidaan suorittaa muualla, kuin hankinnan kohteena olevissa tiloissa, mutta tilaajalla on oikeus vaatia sopimuskumppanin kohdekäyntiä hankkeissa, mikäli tilaaja katsoo, että kyseisen tehtävän suorittaminen sitä vaatii.
Puitesopimus tehdään vuosille 2023–2024 ja sopimusta on mahdollista jatkaa optioina vuosille 2025 ja 2026. Optioiden käytöstä päätetään erikseen vuosien 2024 ja 2025 loppuun mennessä.
HANKKEIDEN AIKATAULUT
Eri tehtävien aikataulut sovitaan hankkeessa mukana olevien teknisen toimen vastuuhenkilöiden kanssa yhteisesti hankekohtaisesti. Konsulttien edellytetään noudattavan sovittua aikataulua.
Projektien organisointi
Tehtävien sisältö
Osa-alueet:
1. Pää- ja arkkitehtisuunnittelu (ARK)
2. Rakennesuunnittelu (RAK)
3. LVIA-suunnittelu
4. Sähkösuunnittelu
5. Pohjarakennesuunnittelu (GEO)
6. Rakennuttaminen ja työmaavalvonta
7. LVIA valvonta ja rakennuttaminen
8. Sähkötöiden valvonta ja rakennuttaminen
9. AHA-kartoitukset
10. Kuntoarvioinnit ja kuntotutkimukset
Veloitusperiaatteet
Sopimusasiakirjat
Päätöksentekoprosessi
Rahaliikenne
Tarkemmin hankinnan kuvauksesta liitteessä 1.

Osan nimi: Pää- ja arkkitehtisuunnittelu (ARK)
Osan numero: 1 / 446446 / 2023
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue 1. Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
Pää- ja arkkitehtisuunnittelun tehtäviin nimetyillä projektipäälliköillä on oltava kokemusta pääsuunnittelijan tehtävistä sekä uudis- että korjausrakentamiskohteista. Tilaajan edustaja tarkastaa ennen projektin alkamista pääsuunnittelijan kelpoisuusvaatimukset kyseiseen hankkeeseen. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät kohteittain Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.

Pää- ja arkkitehtisuunnittelijan tehtävään sisältyvät hankekohtaisesti soveltuvin osin Pääsuunnittelun tehtäväluettelon PS18 (RT 103254) sekä Arkkitehtisuunnittelun tehtäväluettelon ARK 18 (RT 103253) mukaiset tehtävät. Joissakin hankkeissa tehtäviin sisältyy myös vähäisessä määrin Akustiikkasuunnittelua AKU 18 (RT 103190), sisustussuunnittelua SIS12 (RT 10-11192) sekä vihersuunnittelua ja paloteknistä suunnittelua. Tehtävien tarkempi laajuus ja mahdolliset lisätehtävät määräytyvät hankekohtaisesti erikseen sopien.

Projektisuunnittelijoiksi nimetään kohteen vaatimuksiin nähden sopivimmat suunnittelijat.
Tarjoaja antaa tarjouksessaan tuntihinnan sekä palauttaa täytettynä henkilötietolomakkeen.
Uudistusten kuvaus:
Mahdolliset optiovuodet 1.6.2025 - 31.5.2026 ja
1.6.2026 - 31.5.2027.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Mahdolliset optiovuodet 1.6.2025 - 31.5.2026 ja
1.6.2026 - 31.5.2027.
Osan nimi: Rakennesuunnittelu (RAK)
Osan numero: 2 / 446446 / 2023
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue 2. Rakennesuunnittelu
Rakennesuunnittelun tehtäviin nimetyillä projektipäälliköillä on oltava kokemusta sekä uudis- että korjausrakentamisen kohteista. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät kohteittain Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.
Rakennesuunnittelijan tehtävään kuuluvat RAK18 rakennesuunnittelun tehtävä- luettelon (RT 103087) mukaiset tehtävät. Tehtävien tarkempi laajuus ja mahdolliset lisätehtävät määräytyvät hankekohtaisesti erikseen sopien.
Osan nimi: LVIA-suunnittelu
Osan numero: 3 / 446446 / 2023
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue 3. LVIA-suunnittelu
LVIA-suunnittelu tehtäviin nimetyillä projektipäälliköillä on oltava kokemusta sekä uudis- että korjausrakentamisen kohteista. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät kohteittain Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.
LVIA-suunnittelun tehtävään kuuluvat TATE18 tehtäväluettelon (RT 10-11291) mukaiset tehtävät. Tehtävien tarkempi laajuus ja mahdolliset lisätehtävät määräytyvät hankekohtaisesti erikseen sopien.
Uudistusten kuvaus: Mahdolliset optiovuodet 1.6.2025 - 31.1.5.2026 ja
Vaihtoehtojen kuvaus: Mahdolliset optiovuodet 1.6.2025 - 31.1.5.2026 ja
Osan nimi: Sähkösuunnittelu
Osan numero: 4 / 446446 / 2023
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue 4. Sähkösuunnittelu
Sähkösuunnittelun tehtäviin nimetyillä projektipäälliköillä on oltava kokemusta sekä uudis- että korjausrakentamisen kohteista. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät kohteittain Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.
Sähkösuunnittelun tehtävään kuuluvat TATE18 tehtäväluettelon (RT 10-11290) mukaiset tehtävät. Tehtävien tarkempi laajuus ja mahdolliset lisätehtävät määräytyvät hankekohtaisesti erikseen sopien.
Osan nimi: Pohjarakennesuunnittelu (GEO)
Osan numero: 5 / 446446 / 2023
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue 5. Pohjarakennesuunnittelu (GEO)
GEO-suunnittelun tehtäviin nimetyillä projektipäälliköillä on oltava kokemusta sekä uudis- että korjausrakentamisen kohteista. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät kohteittain Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.
Pohjarakennesuunnitteluun sisältyy geoteknisen suunnittelun tehtäväluettelon GEO18 (RT 103032) mukaiset tehtävät. Tehtävien tarkempi laajuus ja mahdolliset lisätehtävät määräytyvät hankekohtaisesti erikseen sopien.
Tilaaja teetättää hankekohtaisesti erillishankintana pohjatutkimusten ja mittausten kenttätyöt, suunnittelutoimisto antaa näistä töistä yksikköhintaluettelon tarjouksen liitteenä.
Tarjoaja antaa tarjouksessaan tuntihinnan sekä palauttaa täytettynä henkilötietolomakkeen sekä yksikköhintaluettelon.
Osan nimi: Rakennuttaminen ja työmaavalvonta
Osan numero: 6 / 446446 / 2023
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue 6. Rakennuttaminen ja työmaavalvonta
Rakennuttajakonsultin tehtävään sisältyvät Hankkeen johtamisen ja rakennutta- misen tehtäväluettelon HJR18 (RT 10-11284) mukaiset tehtävät hankekohtaisesti sovittavassa laajuudessa, sekä talonrakennustöiden työmaavalvonnan tehtäväluettelon mukaiset (RT 103171) mukaiset tehtävät hankekohtaisesti sovittavassa laajuudessa.

Osan nimi: LVIA valvonta ja rakennuttaminen
Osan numero: 7 / 446446 / 2023
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue 7. LVIA valvonta ja rakennuttaminen
Rakennuttajakonsultin tehtävään sisältyy talotekniikkatöiden valvonta (RT 103172) Talotekniikkatöiden työmaavalvonnan tehtäväluettelon mukaiset tehtävät hankekohtaisesti sovittavassa laajuudessa.
Talotekniikkatöiden (TATE) työmaavalvonnan tarkoituksena on rakennusten taloteknisten järjestelmien urakkasopimuksen mukaisen toteutuksen, laadun, työturvallisuuden sekä ajallisen ja taloudellisen toteutuksen valvonta työmaalla.
TATE-töiden työmaavalvonnan tarkoituksena on ennakoiva toiminta rakennuttajan edun valvomiseksi. Tehtäväalue käsittää LVIA-valvonnan tehtävät ja mahdollisesti turvallisuuskoordinaattorin työt.
Osan nimi: Sähkötöiden valvonta ja rakennuttaminen
Osan numero: 8 / 446446 / 2023
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue 8. Sähkötöiden valvonta ja rakennuttaminen
TATE-töiden työmaavalvonnan tarkoituksena on ennakoiva toiminta rakennuttajan edun valvomiseksi. Tehtäväalue käsittää sähkövalvonnan tehtävät ja mahdollisesti turvallisuuskoordinaattorin työt.
Osan nimi: AHA-kartoitukset
Osan numero: 9 / 446446 / 2023
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue 9. AHA-kartoitukset
AHA-kartoitusten tehtäviin kuuluu AHA-kartoitusten laatiminen ja kenttätutkimukset erilaisissa rakennuksissa. Tutkimukset tehdään kohteisiin tarvittavissa laajuuksissa. Tutkimustyöt ja raportoinnit perustuvat RT-korteissa; HAITALLISET AINEET RAKENNUKSISSA-Tilaajan ohje RT 103500 ja HAITALLISET AINEET RAKENNUKSISSA-Tutkijan ohje RT 103501 esitettyihin perusteisiin rakennusten tutkimuksissa.

Tutkimuksiin liittyvien materiaalinäytteiden tutkimuskustannukset korvataan erikseen laboratoriohinnaston mukaisesti.
Normaalit tutkimusten yhteydessä tehtävät materiaalinäytteiden keräämiset ja rakenneavaukset sisältyvät annettavaan tuntihintaan (puu- ja levyrakenteet, pintarakenteet yleensä).
Betonirakenteiden rakenneavauksista ja materiaalinäytteiden keräyskustannuksista sovitaan erikseen tilaajan kanssa (mm. timanttiporaukset). Käytössä olevien rakennusten materiaalien näytteenoton jälkeen tehtävät rakennepaikkaukset sovitaan erikseen tilaajan kanssa.

Osan nimi: Kuntoarvioinnit ja kuntotutkimukset
Osan numero: 10 / 446446 / 2023
Lyhyt kuvaus:
Osa-alue 10. Kuntoarvioinnit ja kuntotutkimukset
Kuntokartoitus- ja kuntoarvio tehtäviin kuuluu tutkimusraporttien laatiminen ja kenttätutkimukset erilaisissa rakennuksissa. Arviointeihin ja tutkimuksiin voi sisältyä myös taloteknisten järjestelmien tutkimuksia ja arviointeja.
Tutkimukset tehdään kohteisiin tarvittavissa laajuuksissa.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Harkittavien osallistujien määrä: 10
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjousten avauspäivä: 2023-03-28 📅
Tarjousten avausaika: 13:00