2023-09-15   Huumausaineanalytiikan puitejärjestelyn kilpailutus (HUS-yhtymä)
Hankinnan kohteena on huumausainetutkimukset HUS Diagnostiikkakeskukselle sekä ISLAB Hyvinvointiyhtymälle (jäljempänä Hankintayksiköt). Hankintayksiköt hankkivat sellaisia huumausaineanalytiikan tutkimuksia, joiden toteuttaminen itse omissa laboratorioissa ei ole taloudellisista tai teknisistä syistä kannattavaa tai mahdollista. Hankinta on jaettu osa-alueisiin. Jokaiselle osa-alueelle valitaan kolme (3) toimittajaa. Mikäli soveltuvia tarjouksia saadaan vähemmän, valitaan kaikki soveltuvat tarjoukset. … Näytä hankinnat »
2023-09-15   Työterveyshuoltopalvelujen hankinta Inarin kunnan ja kunnan yhteisöjen henkilöstölle (Inarin kunta)
Inarin kunta hankkii tällä kilpailutuksella terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaiset työntekijöidensä työterveyshuollon palvelut. Tarjoajan tulee tarjota Palvelua kokonaisuutena siten, että Palvelu täyttää kaikki sille asetetut vaatimukset. Palveluntuottajaksi valitulla on mahdollisuus solmia vuokrasopimus Inarin kunnan yhteisön, InLike Oy:n omistamista toimitiloista, jotka soveltuvat hankinnan kohteena olevien palvelujen tuottamiseen ja täyttävät hankinnan kohteelle asetetut vaatimukset. Tarkemmat … Näytä hankinnat »
2023-09-15   Yleislääketieteen päivystyksen lääkäripalvelut Soiten yhteispäivystykseen (Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue)
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite pyytää tarjoustanne yleislääketieteen päivystyksen (YLE-päivystys) järjestämiseksi edellytettävistä lääkäripalveluista. Hankintaan valitaan yksi palveluntuottaja. Hankinnan laajuus: 1. Yöpäivystys kaikkina öinä - klo 22 - 08 - hankittava määrä 1 LL 2. Viikonlopun päivä- ja iltavuorot: hankitaan palveluntuottajalta, mikäli tilaaja ei pysty itse hoitamaan ko. vuoroja. Tilaaja ilmoittaa kolme (3) kuukautta etukäteen, mitkä vuorot tilaaja tuottaa itse. Arvion mukaan … Näytä hankinnat »
2023-09-15   Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lakisääteisten terveystarkastusten hankinta (Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala)
Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala pyytää tarjouksia koululaisten (1., 5. ja 8. luokan oppilaat) sekä toisen asteen opiskelijoiden laajoista terveystarkastuksista koulu- ja opiskeluterveydenhuollon asiakkaille. Hankinnan tarkoituksena on perustaa hankinnan kohteena olevista palveluista puitejärjestely. Hankinta on jaettu neljään osa-alueeseen. Arvioitu hankintatarve osa-alueittain lukuvuosittain lukuvuosina 2023-2024 ja 2024-2025: OSA-ALUE 1 Koululaisten ja opiskelijoiden … Näytä hankinnat »
2023-09-14   Tays Acutan ja Valkeakosken päivystyspalvelut (Pirkanmaan hyvinvointialue)
Hankinnan kohteena on lääkärityövoiman vuokraus Pirkanmaan hyvinvointialueen Tays Acutan ja Valkeakosken päivystykseen liitteissä 3A-B kuvatulla tavalla. Hankinta on jaettu kahteen (2) osa-alueeseen; 1. Tays Acutan päivystys 2. Tays Valkeakosken päivystys Tarjoaja voi tarjota vähintään yhteen (1) osa-alueeseen. Näytä hankinnat »
2023-09-14   HUS 381-2023 HUS Akuutti sairaankuljetukset (HUS-yhtymä)
Pyydämme tarjoustanne HUS Akuutti/Sairaankuljetuksen (myöhemmin Hankintayksikkö) tilaamista sairaankuljetuspalveluista HUS Sairaankuljetuksen toiminta-alueella. Kaikki tämän tarjouspyynnön mukaisesti välitettävät kuljetukset ovat ambulanssilla suoritettavia hoitolaitossiirtoja. Hankinnan kohteina ovat: - Kiireetön hoitolaitossiirto - Kiireellinen hoitolaitossiirto Hankinnan kohde ja palvelulle asetetut vaatimukset on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Hankinta on jaettu osiin … Näytä hankinnat »
2023-09-13   Suun perusterveydenhuollon kiireettömän hoitojonon purkaminen ostopalveluna, Pohjois-Savon hyvinvointialue (Sansia Oy)
Hankinnan kohteena on Pohjois-Savon hyvinvointialueen suun perusterveydenhuollon kiireettömän hoitojonon purkaminen ostopalveluna. Hankinta on jaettu kolmeen osa-alueeseen: 1. Pohjoinen alue / Iisalmi 2. Keskinen alue / Kuopio 3. Läntinen alue / Suonenjoki Tarjoaja voi jättää tarjouksensa joko yhteen tai useampaan osa-alueeseen. Kuhunkin osa-alueeseen valitaan yksi (1) sopimustoimittaja. Valitun sopimustoimittajan tulee hoitaa valmiiksi toimipisteittäin ilmoitetut potilasmäärät kuuden (6) kuukauden … Näytä hankinnat »
2023-09-12   Työterveyshuollon palvelut. Xamk (Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy)
Hankinta käsittää lakisääteiset (Työterveyshuoltolaki 1383/2001,12§) työterveyspalvelut ja muut ennaltaehkäisevät työterveyspalvelut sekä yleislääkäritasoiset sairaanhoitopalvelut Tilaajan henkilökunnalle palveluntarjoajan tiloissa ja etäpalveluina. Näytä hankinnat »
2023-09-08   Digilääkäripalvelujen hankinta Etelä-Savon hyvinvointialueelle aj. 1.1.2024-31.12.2024 (Etelä-Savon hyvinvointialue)
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa pyytää tarjousta lääkäripalvelun tuottamisesta Etelä-Savon hyvinvointialueen digitaalisen sosiaali- ja terveyskeskuksen digilääkäripalvelussa. Potilastietojärjestelmänä on käytössä LifeCare. Työtä tehdään arkipäivisin klo 8-21.30 ja viikonloppuina sekä arkipyhinä 10-18.30 Potilastietojärjestelmänä käytössä on LifeCare. Työ tehdään kokonaisuutena etänä. Tilaaja ei sitoudu vähimmäistilausmääriin. Palvelua ostetaan tarpeen mukaisesti. Tarkempi palvelukuvaus … Näytä hankinnat »
2023-09-07   Mammografiaseulontapalveluiden järjestäminen (Satakunnan hyvinvointialue)
Hankinnan kohteena on mammografiaseulontapalvelujen järjestäminen Satakunnan hyvinvointialueelle. Hankinta koskee terveydenhuoltolain (1326/2010) 14 §:n ja valtioneuvoston seulonta-asetuksen (339/2011) mukaista rintasyöpää ehkäisevää seulontaa seulontaohjelman mukaisille naisikäryhmille Satakunnan hyvinvointialueella. Mammografiaan perustuva rintasyövän seulontatutkimus on suoritettava kaikkien voimassa olevien viranomaismääräysten edellyttämällä tavalla ja standardoituja seulontakäytäntöjä noudattaen. … Näytä hankinnat »
2023-09-07   Radiologian päivälääkäripalvelut - Uusimaa ja Kymenlaakso (HUS-yhtymä)
Hankinnan kohteena on HUS Diagnostiikkakeskuksen Uudenmaan ja Kymenlaakson kuvantamisyksiköiden radiologian erikoislääkärin tehtävät siltä osin kuin niitä ei pystytä täyttämään Tilaajan omilla resursseilla. Työ edellyttää radiologin paikalla oloa yksikössä ja käsittää pääasiassa ultraäänitutkimusten ja ultraääniohjattujen toimenpiteiden tekemistä. Hoitajatyövoimaa tarvitaan avustamaan radiologia ultraäänitutkimuksissa. Hoitajapalvelut eivät vaikuta kilpailutuksen pisteytykseen. Hankinta jakautuu kahteen … Näytä hankinnat »
2023-09-05   Deadline 2025-09-05   KYMENLAAKSON HYVINVOINTIALUE - PUHETERAPIA (DPS 2023-2025) (Kymenlaakson hyvinvointialue)
Hankinnan kohteena on Kymenlaakson hyvinvointialueen vastuulle kuuluvat lääkinnällisen kuntoutuksen puheterapiat. Lääkinnällisellä kuntoutuksella tarkoitetaan niitä terveydenhuollon toimintamuotoja, joilla pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Puheterapian tavoitteena on edistää asiakkaan toiminta- ja kommunikaatiokykyä arjessa ja lieventää puheen ja kielen häiriöitä sekä niihin liittyviä vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin … Näytä hankinnat »
2023-08-31   Deadline 2025-08-31   KYMENLAAKSON HYVINVOINTIALUE - FYSIOTERAPIA (DPS 2023-2025) (Kymenlaakson hyvinvointialue)
Hankinnan kohteena on Kymenlaakson hyvinvointialueen vastuulle kuuluvat lääkinnällisen kuntoutuksen fysioterapiapalvelut. Kymenlaakson hyvinvointialueen vastuulla on lääkinnällisen kuntoutuksen suunnittelu, kuntoutus sekä tarpeenmukainen hoito. Lääkinnällisellä kuntoutuksella tarkoitetaan niitä terveydenhuollon toimintamuotoja, joilla pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Fysioterapialla tarkoitetaan erilaisia kuntoutustoimenpiteitä, joiden … Näytä hankinnat »
2023-08-31   Kuvantamispalvelut (Tuomi Logistiikka Oy)
Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa yhteishankintana kuvantamispalveluita Tullinkulman Työterveys Oy:lle ja Ratinan Terveys Oy:lle. Työterveyshuollossa tarvittavat kuvantamispalvelut hankitaan osin omistajien (mm. Pirkanmaan hyvinvointialue) kuvantamispalveluista. Kuvantamispalvelut kohdentuvat työterveyshuollossa tarvittaviin natiiviröntgen-, ultraääni-, magneetti- ja mammografiatutkimuksiin. Kuvantamispalveluiden asiakasryhmänä ovat pääasiassa työterveysasiakkaat, mutta palveluja hankitaan myös … Näytä hankinnat »
2023-08-31   Kuvantamisen hankinta (Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue)
Hankinnan kohteena ovat kuvantamisen palvelut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Palvelut perustuvat terveydenhuoltolain (1326/2010) säännöksiin. Palvelu on toteutettava sitä koskevan, kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Palvelu toteutuu seuraavissa osissa: Osa 1 Ylivieska / natiivilausunnot, ultraäänitutkimukset ja kliininen mammografia Osa 2 Ylivieska / magneettitutkimukset Osa 3 Kalajoki / natiivilausunnot ja ultraäänitutkimukset Osa 4 Haapajärvi/Pyhäjärvi / natiivilausunnot ja … Näytä hankinnat »
2023-08-31   Perusterveydenhuollon päivystyksen lääkäripalvelut Vaasan keskussairaalaan, ajalle 2024- (Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue)
Hankinnan tavoitteena on lääkärityövoiman vuokraaminen kattamaan virka-ajan ulkopuolisen ja mahdollisen päivä-aikaisen perusterveydenhuollon päivystyksen tarve yhden sopijaosapuolen kanssa. Hankinnan kohteena on Vaasan keskussairaalan yhteispäivystyksen lääkäripalvelut. Hankinnan tarkoituksena on tuottaa laadukkaita ja kustannustehokkaita perusterveydenhuollon päivystyspalveluita terveydenhuoltolain 2010/1326 50 §:n mukaisesti väestön kielelliset erityispiirteet huomioiden. Näytä hankinnat »
2023-08-30   Leikkaussalien kuvansiirtojärjestelmä ja siihen liittyvät palvelut - UUSITAAN KORJATTUNA (HUS-yhtymä)
HUS pyytää tarjoustanne Leikkaussalien kuvansiirtojärjestelmästä ja siihen liittyvistä asiantuntijapalveluista. Leikkaussalin kuvansiirto sisältää: - Keskitetty leikkaussalin kuvanlähteiden ja laitteiden hallinta samasta käyttöliittymästä - Integrointi sairaalan tietojärjestelmiin Järjestelmää käytetään leikkaussalin: - Kuvan- ja äänensiirtoon, -editointiin, -tallennukseen ja -arkistointiin Etäyhteyksiin: - Lokaalit (luentosalit, kokoustilat) - Globaalit (selainnäkymä Internet-yhteyden yli) Järjestelmä … Näytä hankinnat »
2023-08-29   Osallistumispyyntö: Digiklinikka (Pirkanmaan hyvinvointialue)
Tuomi Logistiikka pyytää Pirkanmaan hyvinvointialueen toimeksiannosta osallistumishakemuksia Digiklinikan hankinnasta järjestettävään hankintamenettelyyn. Hyvinvointialueen strategian toimeenpano-ohjelmassa nimetään erillisenä tavoitteena aika- ja paikkariippumattomat digitaaliset palvelut. Tarkoituksena on kehittää digitaalisten palveluiden kokonaisuutta, johon myös digitaalinen sote-keskus ja sen sisältämä digiklinikka kuuluu. Hyvinvointialueen tavoitteena on ennen kaikkea yhdenvertaiset sujuvat … Näytä hankinnat »
2023-08-25   Työterveyshuollon palveluiden hankinta (Vantaan ja Keravan hyvinvointialue)
Hankinnan kohteena on työterveyshuollon palvelut sisältäen lakisääteiset työterveyshuollon palvelut sekä yleislääkäritasoisen sairaanhoidon Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen henkilöstölle. Näytä hankinnat »
2023-08-24   Työterveyshuollonpalvelut, Ylä-Savon ev.lut. seurakuntayhtymä (Sansia Oy)
Työterveyshuollon kilpailutus Ylä-Savon evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän henkilöstölle. Kilpailutus koskee Ylä-Savon evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän henkilöstölle tarjottavaa lakisääteistä työterveyshuoltotoimintaa (Työterveyslaki 1383/2001 4 § ja 12 §) sekä työterveyshuollon toimintasuunnitelman mukaista työterveyshuoltopainotteista yleislääkäritasoista sairaanhoitoa ja muuta työterveyshuoltoa. Seurakuntayhtymä toimii viiden kunnan alueella Iisalmessa, Lapinlahdella, Pielavedellä, … Näytä hankinnat »
2023-08-24   Osallistumispyyntö: Psykologipalvelujen hankinta (Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue)
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue (myöhemmin myös Tilaaja) pyytää osallistumishakemuksia Psykologipalvelujen hankintaan. Hankinta toteutetaan dynaamisena toimittajarekisterinä, joka tarkoittaa hankintayksikön itsensä suunnittelemaa, hankintalain periaatteiden mukaista menettelyä hankinnan kohteena olevien palveluiden hankkimiseen. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue valitsee dynaamiseen toimittajarekisteriin kaikki Palveluntuottajat, jotka täyttävät tällä osallistumispyynnöllä ja tämän osallistumispyynnön … Näytä hankinnat »
2023-08-23   Kotkan kaupungin henkilöstön työterveyspalvelut (Kotkan kaupunki)
Kotkan kaupungin henkilöstöasioiden yksikkö (tilaaja) pyytää tarjoustanne henkilöstön työterveyspalveluista tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinta sisältää lakisääteiset työterveyspalvelut, työterveyspainotteisen yleislääkäritasoisen sairaanhoidon ja muut työterveyshuoltopalvelut (KELA korvausluokat I, II ja 0) seuraavalle henkilöstömäärälle: vakituisia keskimäärin noin 1 400 henkilöä ja määräaikaisia keskimäärin noin 400-500 henkilöä. Tarjouspyyntö annetaan keskimäärin noin 1 875 … Näytä hankinnat »
2023-08-22   Suun terveydenhuollon palvelut Kelan henkilöstölle (Kansaneläkelaitos)
Hankinnan kohteena on suun terveydenhuollon palvelut Kelan henkilöstölle. Tällä tarjouskilpailulla etsitään palveluntuottajia niihin Suomen kuntiin, joissa Kelalla on toimipiste. Toimipisteet on lueteltu tarjouspyynnön liitteessä 3 "Toimipisteet.xlsx". Jokaista Kelan toimipistettä kohden valitaan pääsääntöisesti yksi palveluntuottajan toimipiste. Eli kuhunkin kuntaan valitaan niin monta palveluntuottajan toimipistettä kuin kunnassa on Kelan toimipisteitä. Poikkeuksena tästä ovat seuraavat kunnat, joihin … Näytä hankinnat »
2023-08-18   Suun terveydenhuollon ostopalvelut (Etelä-Karjalan hyvinvointialue)
Tarjouspyynnön kohteena on suun terveydenhuollon ostopalvelujen toimittaminen Tilaajalle tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyillä ehdoilla. Sopimuskausi on 1.11.2023-31.10.2024. Tilaaja varaa mahdollisuuden jatkaa sopimusta 1+ 1 vuoden mittaisella optiokaudella. Optiokaudet voidaan ottaa käyttöön yksi tai useampi vuosi kerrallaan. Option käytöstä ilmoitetaan erikseen. Tilaaja ilmoittaa mahdollisen optiokauden käytöstä arviolta puoli vuotta ennen sopimuskauden / optiokauden päättymistä. Näytä hankinnat »
2023-08-16   Tähystystutkimukset (Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue)
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite pyytää tarjoustanne tähystystutkimusten (colonoskopia ja gastroskopia) järjestämisestä palveluntuottajan toimitiloissa Kokkolassa 1.1.2024 – 31.12.2024 väliselle sopimuskaudelle. Optiomahdollisuudet vuosille 2025 ja 2026. Näytä hankinnat »
2023-08-14   HUS - Radiologian päivälääkäripalvelut - Uusimaa ja Kymenlaakso - HUS 289-2023 (HUS-yhtymä)
Hankinnan kohteena on HUS Diagnostiikkakeskuksen Uudenmaan ja Kymenlaakson kuvantamisyksiköiden radiologian erikoislääkärin tehtävät siltä osin kuin niitä ei pystytä täyttämään Tilaajan omilla resursseilla. Työ edellyttää radiologin paikalla oloa yksikössä ja käsittää pääasiassa ultraäänitutkimusten ja ultraääniohjattujen toimenpiteiden tekemistä. Hoitajatyövoimaa tarvitaan avustamaan radiologia ultraäänitutkimuksissa. Hoitajapalvelut eivät vaikuta kilpailutuksen pisteytykseen. Hankinta jakautuu kahteen … Näytä hankinnat »
2023-08-11   Puhe- ja toimintaterapiapalveluiden hankinta (Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue)
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue (myöhemmin myös Tilaaja) pyytää osallistumishakemuksia puhe- ja toimintaterapiapalveluiden hankinnassa. Hankinta on jaettu 24 osa-alueeseen, joista 12 koskee puheterapiapalveluita ja 12 toimintaterapiapalveluita. Tarkempi kuvaus hankittavista palveluista on tarjouspyynnön liitteellä 1 "Hankinnan kohteen kuvaus". Hankinta toteutetaan dynaamisena toimittajarekisterinä, joka tarkoittaa hankintayksikön itsensä suunnittelemaa, hankintalain periaatteiden mukaista menettelyä … Näytä hankinnat »
2023-08-07   Suun terveydenhuollon kiireettömän hoidon jononpurku, valmiin potilaan mallilla (Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue)
Hankinta koskee Pohjanmaan hyvinvointialueen (jatkossa ”Tilaaja”) suun terveydenhuollon jononpurkupalvelua, "valmis potilas" mallilla. Hankinnan sopimuskausi alkaa 18.9.2023 ja päättyy 31.12.2023. Näytä hankinnat »
2023-08-01   Maahantulijoiden terveydenhuoltopalvelut (Maahanmuuttovirasto)
Hankinnan kohteena ovat terveydenhuoltopalvelut maahantulijoille. Maahantulijoita ovat turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten, säilöönottoyksiköiden tai ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakkaat. Hankinnan tarkempi kuvaus on esitetty liitteessä 1 hankinnan kohteen kuvaus. Hankinta jaetaan useammalle maantieteelliselle alueelle ja kustakin alueesta tehdään erillinen hankintapäätös. Hankinta on jaettu seuraaviin alueisiin: 1 Helsinki 2 Uudenmaan hyvinvointialueet 3 Varsinais-Suomen ja … Näytä hankinnat »
2023-07-31   Yleislääkäripalvelujen hankinta Etelä-Savon hyvinvointialueelle 1.9.2023-30.4.2024 (Etelä-Savon hyvinvointialue)
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa pyytää tarjousta yleislääketieteen lääkärityövoimasta Mikkelin keskussairaalaan, Savonlinnan ja Pieksämäen terveysasemalle hankintailmoituksen mukaisesti. Hankinnan kohteena on kahden lääkärin työpanos pääosin Mikkelin yhteispäivystyksen yle linjalla ja/tai päivystysosaston yleislääketieteen potilaiden hoidossa, kolmen lääkärin työ Savonlinnan terveysasemalla kiirevastaanotolla ja/tai oirevastaanotolla sekä perusterveydenhuollon osastoilla sekä yhden lääkärin työ … Näytä hankinnat »
2023-07-25   Vantaan seurakuntayhtymän siivouspalveluiden puitejärjestely vuosille 2024 - 2027 (Vantaan seurakuntayhtymä)
Vantaan seitsemän seurakuntaa ja palvelukeskus muodostavat yhdessä Vantaan seurakuntayhtymän. Seurakuntayhtymän toimipisteet sijaitsevat pääosin Vantaan alueella, mutta yksittäisiä vuokra-asuntoja on myös Helsingin Lehtisaaressa. Seurakuntayhtymän kohteita ovat erilaiset arvorakennukset, kirkkokiinteistöt, kappelit, hautausmaan huoltorakennukset, erilaiset seurakunnalliset tilat ja seurakuntayhtymän vuokra-asunnot. Vantaan seurakuntayhtymä pyytää tarjousta ylläpito- ja perussiivouspalveluista … Näytä hankinnat »
2023-07-18   Työterveyspalvelut (Hattulan kunta)
Hankinnan kohteena on työterveyshuoltolain (TthL) mukaisen kokonaisvaltaisen työterveyspalvelujen järjestäminen Hattulan kunnan työtekijöille. Sopimus kattaa sekä lakisääteisen työterveyspalvelun että sairaanhoitopalvelun. Sopimusaika alkaa 01.01.2024. Sopimus on voimassa toistaiseksi kuuden kuukauden irtisanomisajalla. Näytä hankinnat »
2023-07-14   Kriisinhallinnan lähtö- ja kotiuttamisterveystarkastukset (Puolustusvoimien Logistiikkalaitos)
Puolustusvoimien logistiikkalaitos pyytää tarjoustanne kriisinhallinnan lähtö- ja kotiuttamisterveystarkastuksista Puolustusvoimien kriisinhallintaan lähteville ja sieltä kotiutuville henkilöille. Kriisinhallintahenkilöstöä on vuosittain 600-800 henkilöä ympäri Suomen mutta palvelun tarve vaihtelee vuosittain lukumäärällisesti ja alueellisesti. Palveluntuottaja sitoutuu tuottamaan Toimenpidehinnastolla liitteessä 2 eritellyt terveystarkastuspalvelut. Toimenpidehinnastolla terveystarkastuspalvelut on … Näytä hankinnat »
2023-07-13   Ensihoidon palveluiden hankinta (Kainuun hyvinvointialue)
Hankinnan kohteena on Kainuun hyvinvointialueen (jäljempänä myös "Hankintayksikkö") ensihoidon palveluiden hankinta. Hankita sisältää viiden (5) ensihoidon ambulanssiverkostoyksikön palvelut Kainuun hyvinvointialueelle, joista yksi (1) toimii varayksikkönä. Palvelut täydentävät Kainuun hyvinvointialueen omien ensihoitoyksiköiden toimintaa. Hankintayksikön tarkoituksena on ensihoidon monituottajamalliin siirtyminen siten, että palvelut tultaisiin jatkossa toteuttamaan osittain omana tuotantona ja osittain … Näytä hankinnat »
2023-07-10   Aikuis-, nuoriso-, lasten- ja päihdepsykiatrian erikoislääkäripalvelut ostopalveluna, Pohjois-Savon hyvinvointialue (Sansia Oy)
Hankinnan kohteena ovat Pohjois-Savon hyvinvointialueen aikuis-, nuoriso-, lasten- ja päihdepsykiatrian yksikköjen lääkäripalvelut ostopalveluna. Lääkärit voivat olla tarjouspyynnössä kuvatun mukaisesti joko psykiatrian erikoislääkäreitä tai psykiatriaan perehtyneitä lääkäreitä, joilla on kokemusta vähintään yksi (1) vuosi ko. toimialueelta. Aikuispsykiatriassa hyväksytään myös laillistettu oikeuspsykiatrian erikoislääkäri. Lastenpsykiatriassa työskentelevän lääkärin tulee olla lastenpsykiatrian … Näytä hankinnat »
2023-07-05   Äkillisten ja lyhytaikaisten lähihoitaja- ja sairaanhoitajapalveluiden ostopalvelu Pohjanmaan hyvinvointialueelle... (Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue)
Hankinnan kohteena on terveyden- ja sairaanhoitopalveluiden tuottaminen ostopalveluna Pohjanmaan hyvinvointialueen toimipisteiden äkilliseen ja lyhytaikaiseen lähihoitaja- ja sairaanhoitajapalvelun tarpeeseen. Ostopalvelulla korvataan vakituisen henkilöstön ennakoimattomien ja yllättävien poissaolojen aiheuttamaa henkilökuntavajetta. Äkillistä ostopalvelua voidaan tarvita äkillisesti lähihoitajien ja sairaanhoitajien arkipäivien aamu-, ilta- ja yö työvuoroihin. Näytä hankinnat »
2023-07-04   Ikääntyneiden asumispalvelujen ja kotihoidon lääkäripalvelut (Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue)
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue (myöhemmin myös Tilaaja) pyytää tarjouksia ikääntyneiden asumispalvelujen ja kotihoidon lääkäripalveluista. Tarkempi kuvaus hankinnan sisällöstä on tarjouspyynnön liitteellä 1 "Hankinnan kohteen kuvaus". Tämän kilpailutuksen piirissä ovat hankinnan kohteen mukaiset palvelut Vihdin, Lohjan, Karkkilan ja Siuntion alueilla. Sopimuskausi on toistaiseksi voimassa oleva. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue valitsee kilpailutuksen perusteella yhden (1) Palveluntuottajan sekä kaksi … Näytä hankinnat »
2023-06-30   HVA/4213/2023/Kanta-Hämeen hyvinvointialueen työterveyshuollon sekä järjestämisvastuun mukaisten... (Kanta-Hämeen hyvinvointialue)
Hankinnan kohteena ovat kokonaisvaltaisen työterveyshuollon palvelut hyvinvointialueen koko henkilöstölle sisältäen ennaltaehkäisevän ja lakisääteiset työterveyspalvelut, lisäksi työterveyspainotteisen sairaanhoitopalvelun sekä mahdollisesti täydentäviä lisäpalveluita. Hankinta sisältää myös hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevien, hyvinvointialueella sijaitsevissa alueen yritysten ja yrittäjien työterveyshuoltolain 12§:n mukaiset työterveyshuoltopalvelut hyvinvointialueen lakisääteisen … Näytä hankinnat »
2023-06-29   KymenHVA EKG-pitkäaikaisrekisteröinti- ja yöpolygrafiapalvelut (Kymenlaakson hyvinvointialue)
Kymenlaakson hyvinvointialue pyytää tarjousta EKG-pitkäaikaisrekisteröinnistä, niihin liittyvistä laitteista lausuntoineen sekä yöpolygrafiatutkimuksista ja niihin liittyvistä lausunnoista laitteistoineen. Hankinnoilla täydennetään hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin tilausmääriin. EKG-pitkäaikaisrekisteröinti -palveluun sisältyvät laitteisto, automaattinen tiedonsiirto, analysointi ja kardiologin lausunto. EKG-pitkäaikaisrekisteröintilaitteista vastaa palveluntuottaja. … Näytä hankinnat »
2023-06-29   Yöaikaisen yhteispäivystyksen yleislääkärityö (Keski-Suomen hyvinvointialue)
Hankinnan tavoitteena on hankkia ulkoinen palveluntuottaja Keski-Suomen Sairaala Novan yöaikaisen yleislääkärityön tuottajaksi tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Sopimuskumppaniksi valitaan yksi (1) Palveluntuottaja. Näytä hankinnat »
2023-06-28   Työterveyspalvelut (Forssan kaupunki)
Hankinnan kohteena on lakisääteisen työterveyshuoltotoiminnan (työterveyshuoltolaki 1383/2001, 12 §) sekä yleislääkäritasoisen sairaanhoidon tuottaminen Forssan kaupungin ja Jokioisten, Tammelan sekä Ypäjän kuntien henkilöstölle sekä kuntakonserneihin kuuluvien yritysten henkilökunnalle. Hankinnan kohteena on siten kaikki Forssan kaupungin sekä Jokioisten kunnan, Tammelan ja Ypäjän kunnan työntekijöiden ja viranhaltijoiden työterveyshuoltopalvelut. Myös em. kuntien kuntakonserneihin kuuluvat yhtiöt ja … Näytä hankinnat »
2023-06-28   Deadline 2025-08-31   KymenHVA Lääkäripalvelut (Kymenlaakson hyvinvointialue)
Hankinnan kohteena ovat lääkäripalvelut Kymenlaakson hyvinvointialueelle. Kyseessä on sähköinen hankintamenettely, joka on hankintayksikön suunnittelema hankintalain (1397/2016) luvun 12 mukaisiin hankintoihin. Järjestelmä perustetaan dynaamisen hankintajärjestelmän (DPS) kaltaisena menettelynä. Tämä on hankintaa koskeva osallistumispyyntö. Tarkemmin hankintamenettely on kuvattu liitteessä 1 "Hankintamenettelyn kuvaus". Mahdollisia hankintajärjestelmässä kilpailutettavien palveluiden (työvoiman vuokraus) … Näytä hankinnat »
2023-06-26   Työterveyshuollon palveluiden hankinta (Vantaan ja Keravan hyvinvointialue)
Hankinnan kohteena on työterveyshuollon palvelut sisältäen lakisääteiset työterveyshuollon palvelut sekä yleislääkäritasoisen sairaanhoidon Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen henkilöstölle. Näytä hankinnat »
2023-06-22   Lääkeannosteluautomaattipalvelu, Pohjois-Savon hyvinvointialue (Sansia Oy)
Hankinnan kohteena on lääkkeiden koneellisen annosjakelun mukaisesti tai muissa apteekkipakkauksissa pakattujen lääkkeiden ympärivuorokautisessa käytössä oleva automatisoitu lääkeannosteluautomaattipalvelu. Palveluun sisältyy lääkeannosteluautomaatti sekä etähallintajärjestelmä. Asiakkaan lääkehoidon toteuttamisesta sovitaan yksilöllisesti asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Lääketurvallisuuden näkökulmasta koneellinen annosjakelu on kotihoidon ensisijainen tapa järjestää lääkkeenjako. Kotihoidon … Näytä hankinnat »
2023-06-22   Työterveyshuollon kilpailutus - Leijona Catering Oy (Leijona Catering Oy)
Hankinta käsittää lakisääteiset (Työterveyshuoltolaki 1383/2001,12§) työterveyspalvelut ja muut ennaltaehkäisevät työterveyspalvelut sekä yleislääkäritasoiset sairaanhoitopalvelut. Tilaaja on täydentänyt sairaanhoitopalveluita vapaaehtoisella sairaskuluvakuutuksella. Palvelut tuotetaan Tilaajan henkilökunnalle palveluntarjoajan tiloissa ja etäpalveluina. Näytä hankinnat »
2023-06-21   Etelä-Kymenlaakson psykiatrian avohoidon lääkäripalvelu (Kymenlaakson hyvinvointialue)
Hankinnan kohteena on psykiatrian lääkäripalvelujen hankinta Kymenlaakson hyvinvointialueelle. Hankinta sisältää Etelä-Kymenlaakson mielenterveys- ja päihdepoliklinikoiden avohoidon (pois lukien korvaushoito). Mielenterveys- ja päihdepoliklinikoilla hoidetaan aikuisten erikoissairaanhoitotasoisia mielenterveys- ja päihdeongelmia. Poliklinikat sijaitsevat tällä hetkellä Kotkan ja Haminan alueella useammassa toimipisteessä. Hankittava palvelu on luonteeltaan täydentävää suhteessa tilaajan omaan toimintaan. Näytä hankinnat »
2023-06-20   Huhtasuon avosairaanhoidon palvelut (Keski-Suomen hyvinvointialue)
Avosairaanhoidon vastaanottotoiminta Huhtasuon terveysaseman alueella. Näytä hankinnat »
2023-06-16   Lääkkeiden koneellinen annosjakelu (Etelä-Karjalan hyvinvointialue)
Tarjouspyynnön kohteena on Etelä-Karjalan hyvinvointialueen (Hyvinvointialue) kotihoidon ja palveluasumisyksiköissä asuvien asiakkaiden lääkehuollon hoitaminen, johon sisältyvät lääkkeiden koneellinen annosjakelu, reseptien hallinnointi ja asiakkaiden kokonaislääkitysten tarkistaminen sekä lääkkeiden kuljettaminen Hyvinvointialueen kuntien alueille kahden viikon välein kotihoidon ja palveluasumisen toimipisteisiin. Palveluntuottaja toimittaa samalla muut sellaiset lääkkeet, jotka eivät sovellu … Näytä hankinnat »
2023-06-16   Opiskeluterveydenhuollon alihankintapalvelut, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö sr (YTHS) (Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö sr)
Hankinnan kohteena on Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) opiskeluterveydenhuollon palvelut tarjouspyynnössä mainituille paikkakunnille. Näytä hankinnat »
2023-06-13   OSALLISTUMISPYYNTÖ Työterveyshuoltopalvelujen hankinta (Savonlinnan kaupunki)
Hankinnan kohteena ovat Savonlinnan kaupungin henkilöstön työterveyshuoltopalvelut. Palvelut hankitaan 1.4.2024 alkaen yhdeltä palveluntuottajalta. Sopimuskauden alkamispäivä on tavoitteellinen ja alustava ja se täsmentyy neuvottelujen edetessä. Sopimus tullaan solmimaan toistaiseksi voimassaolevana sopijaosapuolten molemminpuolisella seitsemän (7) kuukauden irtisanomisajalla. Sopimuskausi voi sisältää myös sopimuskauden alkuvaiheessa määräaikaisen jakson, joka täsmentyy neuvottelujen edetessä. … Näytä hankinnat »