Kuulokojeiden sovitus- ja huoltopalvelut ÖVPH Pohjoinen alue

Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

Hankinnan kohteena on kuulokojeiden sovitus- ja ylläpitopalvelu Pohjanmaan hyvinvointialueen pohjoisella osa-alueella. Palveluun sisältyy lääkinnällisenä kuntoutuksena myönnettyjen kuulokojeiden sovitus ja ylläpitopalvelu sekä muiden yksittäisten korvakappaleisiin ja kuulokojeisiin liittyvien huoltotoimenpiteiden hankinta kaudelle 1.1.2027 - 31.12.2028. Hankintaan sisältyy kaksi kertaa yhden (1 + 1) vuoden optiomahdollisuus (1.1.2029-31.12.2029 ja 1.1.2030-31.12.2030). Option käyttämisestä tehdään erikseen päätös noin kuusi (6) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. Toiminta-alue on Pohjoinen alue, johon kuuluu Pietarsaari, Kruunupyy, Luoto, Pedersöre ja Uusikaarlepyy. Pietarsaaren alueella on noin 250 kuulonhuoltoasiakasta per vuosi. Asiakasmäärä on arvio eikä tilaaja sitoudu tiettyihin hankintamääriin. Palvelun asiakkaalla on oltava palvelua varten korva-, nenä- ja kurkkutautien toimintayksikön toimintaperiaatteiden mukaisesti hyväksytty lähete tai apuvälinepäätös, jonka määräysten mukaan kuulokojepalvelu toteutetaan. Tilaaja varaa oikeuden tarkastella palvelun järjestämistapaa sopimuskauden aikana. Tarkastelun seurauksena palvelun laajuus voi muuttua tai palvelu voidaan osittain tai kokonaan siirtää tilaajan omaksi toiminnaksi hankintasopimuksen ehtojen mukaisesti.

Määräaika

Deadline 2026-10-26

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-09-22 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-09-22)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kuulokojeiden sovitus- ja huoltopalvelut ÖVPH Pohjoinen alue
Viitenumero: HANK26/036VL
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on kuulokojeiden sovitus- ja ylläpitopalvelu Pohjanmaan hyvinvointialueen pohjoisella osa-alueella. Palveluun sisältyy lääkinnällisenä kuntoutuksena myönnettyjen kuulokojeiden sovitus ja ylläpitopalvelu sekä muiden yksittäisten korvakappaleisiin ja kuulokojeisiin liittyvien huoltotoimenpiteiden hankinta kaudelle 1.1.2027 - 31.12.2028. Hankintaan sisältyy kaksi kertaa yhden (1 + 1) vuoden optiomahdollisuus (1.1.2029-31.12.2029 ja 1.1.2030-31.12.2030). Option käyttämisestä tehdään erikseen päätös noin kuusi (6) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. Toiminta-alue on Pohjoinen alue, johon kuuluu Pietarsaari, Kruunupyy, Luoto, Pedersöre ja Uusikaarlepyy. Pietarsaaren alueella on noin 250 kuulonhuoltoasiakasta per vuosi. Asiakasmäärä on arvio eikä tilaaja sitoudu tiettyihin hankintamääriin. Palvelun asiakkaalla on oltava palvelua varten korva-, nenä- ja kurkkutautien toimintayksikön toimintaperiaatteiden mukaisesti hyväksytty lähete tai apuvälinepäätös, jonka määräysten mukaan kuulokojepalvelu toteutetaan. Tilaaja varaa oikeuden tarkastella palvelun järjestämistapaa sopimuskauden aikana. Tarkastelun seurauksena palvelun laajuus voi muuttua tai palvelu voidaan osittain tai kokonaan siirtää tilaajan omaksi toiminnaksi hankintasopimuksen ehtojen mukaisesti.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärin tai audiologin palvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: HANK26/036VL
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Pohjanmaa 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2027-01-01 📅
Loppupäivä: 2030-12-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Menettelyn vaiheet ovat seuraavat: 1. Tarjousten avaaminen. 2. Tarjoajan soveltuvuuden tarkistaminen. 3. Edellisen vaiheen läpäisseiden tarjoajien tarjousten tarjouspyynnön mukaisuudentarkistaminen. Tarjouspyyntöä vastaamattomat tarjoukset hylätään. 4. Tarjousten vertailu. Palvelutuottajia valitaan riittävä määrä Tilaajan arvioiman palvelumäärän turvaamiseksi. 5. Hankintapäätöksen teko ja päätöksestä ilmoittaminen. 6. Hankintasopimusten solmiminen. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätös perusteluineen tiedoksi.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-10-26 13:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-10-26 13:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-10-26 13:05:00 📅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-10-13 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue
Kansallinen rekisterinumero: 3221324-6
Postiosoite: Hietalahdenkatu 2-4
Postinumero: 65130
Postitoimipaikka: Vaasa
Alue: Pohjanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: kilpailutukset@ovph.fi
Sähköposti: kilpailutukset@ovph.fi 📧
Puhelin: +358 404856779 📞
URL: http://www.pohjanmaanhyvinvointi.fi 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ovph?id=625005&tpk=7262cebd-d3ed-45ab-af47-b1bec0f2d9aa 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ovph?id=625005&tpk=7262cebd-d3ed-45ab-af47-b1bec0f2d9aa 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Lähde: OJS 2026/S 184-656831 (2026-09-22)