Polttoaineen jakeluasemien KVR-urakat puitejärjestelynä

Puolustuskiinteistöt

Hankinnan kohteena on polttoaineen jakeluasemien KVR-urakat puitejärjestelynä. Hankinnan kohteessa on kyse julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, "hankintalaki") 26 §:n EU-kynnysarvon ylittävästä urakkahankinnasta.
Hankinta suoritetaan Puolustuskiinteistöjen ja Senaatti-kiinteistöjen (molemmat yhdessä ja erikseen "hankintayksikkö" tai "tilaaja") yhteishankintana. Puitejärjestelyn kautta sekä Puolustuskiinteistöt että Senaatti-kiinteistöt, sekä Senaatti-kiinteistöjen asiakas Rajavartiolaitos, voivat tilata hankinnan kohteena olevia polttoaineen jakeluasemien KVR-urakoita puitesopimukseen valituilta urakoitsijoilta.
Hankinnan kautta hankitaan puitesopimusurakoitsijat, jotka suorittavat vuosina 2023-2027 toteuttavat polttoaineen jakeluasemien urakat KVR-urakoina siten, että urakoitsijoiden velvollisuuksiin kuuluu urakan suunnittelu ja toteuttaminen. Hankintayksikkö varaa mahdollisuuden tilata yksittäisiin urakkakohteisiin luonnos- ja toteutussuunnittelun ja varsinaisen urakan toteuttamisen erikseen urakkakohteen mahdollisesta budjetista riippuen.
Hankintayksiköiden kohteet sijaisevat Etelä-Suomessa, Länsi-Suomessa, Keski-Suomessa, Itä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa. Tarjoaja sitoutuu tarjouksen jättäessään siihen, että se pystyy suorittamaan hankinnan kohteena olevia polttoaineen jakeluasemien KVR-urakoita hankintayksikön kohteissa koko Suomen alueella.
Hankintayksikkö valitsee puitejärjestelyyn enintään kuusi (6) puitesopimusurakoitsijaa. Puitesopimusurakoitsijoiden valintaperusteet ovat tarkemmin kuvattuina tässä tarjouspyynnössä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-04-18. Hankinta julkaistiin 2023-03-13.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-03-13 hankintailmoitus
2024-04-09 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2023-03-13)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustyöt
Viitenumero: PK/151/2023
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on polttoaineen jakeluasemien KVR-urakat puitejärjestelynä. Hankinnan kohteessa on kyse julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, "hankintalaki") 26 §:n EU-kynnysarvon ylittävästä urakkahankinnasta. Hankinta suoritetaan Puolustuskiinteistöjen ja Senaatti-kiinteistöjen (molemmat yhdessä ja erikseen "hankintayksikkö" tai "tilaaja") yhteishankintana. Puitejärjestelyn kautta sekä Puolustuskiinteistöt että Senaatti-kiinteistöt, sekä Senaatti-kiinteistöjen asiakas Rajavartiolaitos, voivat tilata hankinnan kohteena olevia polttoaineen jakeluasemien KVR-urakoita puitesopimukseen valituilta urakoitsijoilta. Hankinnan kautta hankitaan puitesopimusurakoitsijat, jotka suorittavat vuosina 2023-2027 toteuttavat polttoaineen jakeluasemien urakat KVR-urakoina siten, että urakoitsijoiden velvollisuuksiin kuuluu urakan suunnittelu ja toteuttaminen. Hankintayksikkö varaa mahdollisuuden tilata yksittäisiin urakkakohteisiin luonnos- ja toteutussuunnittelun ja varsinaisen urakan toteuttamisen erikseen urakkakohteen mahdollisesta budjetista riippuen. Hankintayksiköiden kohteet sijaisevat Etelä-Suomessa, Länsi-Suomessa, Keski-Suomessa, Itä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa. Tarjoaja sitoutuu tarjouksen jättäessään siihen, että se pystyy suorittamaan hankinnan kohteena olevia polttoaineen jakeluasemien KVR-urakoita hankintayksikön kohteissa koko Suomen alueella. Hankintayksikkö valitsee puitejärjestelyyn enintään kuusi (6) puitesopimusurakoitsijaa. Puitesopimusurakoitsijoiden valintaperusteet ovat tarkemmin kuvattuina tässä tarjouspyynnössä.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennustyöt 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Manner-Suomi 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Julkisoikeudellinen yhteisö
Hankintaviranomaisen nimi: Puolustuskiinteistöt
Postiosoite: Isoympyräkatu 10
Postinumero: 49400
Postitoimipaikka: Hamina
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.puolustuskiinteistot.fi 🌏
Sähköposti: lotta.hiukka@kpmg.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/puolustuskiinteistot?id=429879&tpk=87fa55eb-8964-44c8-a5b9-80b2d514df42 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-03-13 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2023-04-18 📅
Julkaisupäivä: 2023-03-17 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 055-160076
EUVL-S-numero: 55

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on polttoaineen jakeluasemien KVR-urakat puitejärjestelynä. Hankinnan kohteessa on kyse julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, "hankintalaki") 26 §:n EU-kynnysarvon ylittävästä urakkahankinnasta.
Näytä lisää
Hankinta suoritetaan Puolustuskiinteistöjen ja Senaatti-kiinteistöjen (molemmat yhdessä ja erikseen "hankintayksikkö" tai "tilaaja") yhteishankintana. Puitejärjestelyn kautta sekä Puolustuskiinteistöt että Senaatti-kiinteistöt, sekä Senaatti-kiinteistöjen asiakas Rajavartiolaitos, voivat tilata hankinnan kohteena olevia polttoaineen jakeluasemien KVR-urakoita puitesopimukseen valituilta urakoitsijoilta.
Näytä lisää
Hankinnan kautta hankitaan puitesopimusurakoitsijat, jotka suorittavat vuosina 2023-2027 toteuttavat polttoaineen jakeluasemien urakat KVR-urakoina siten, että urakoitsijoiden velvollisuuksiin kuuluu urakan suunnittelu ja toteuttaminen. Hankintayksikkö varaa mahdollisuuden tilata yksittäisiin urakkakohteisiin luonnos- ja toteutussuunnittelun ja varsinaisen urakan toteuttamisen erikseen urakkakohteen mahdollisesta budjetista riippuen.
Näytä lisää
Hankintayksiköiden kohteet sijaisevat Etelä-Suomessa, Länsi-Suomessa, Keski-Suomessa, Itä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa. Tarjoaja sitoutuu tarjouksen jättäessään siihen, että se pystyy suorittamaan hankinnan kohteena olevia polttoaineen jakeluasemien KVR-urakoita hankintayksikön kohteissa koko Suomen alueella.
Näytä lisää
Hankintayksikkö valitsee puitejärjestelyyn enintään kuusi (6) puitesopimusurakoitsijaa. Puitesopimusurakoitsijoiden valintaperusteet ovat tarkemmin kuvattuina tässä tarjouspyynnössä.
Arvioitu kokonaisarvo: 20 000 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Hankintaan valitaan tällä tarjouspyynnöllä esitetyillä vertailuperusteilla enintään kuusi (6) puitesopimusurakoitsijaa, ellei tarjouksia tule vähemmän. Mikäli tarjouksia tulee kuusi tai vähemmän, hankintayksikkö valitsee puitejärjestelyyn mukaan kaikki soveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen jättäneet tarjoajat. Hankintaykkö on rajannut puitejärjestelyyn valittavien urakoitsijoiden määrän kuuteen, jotta minikilpailutuksissa tulee riittävästi kilpailua, mutta jotta urakoitsijoiden määrä pysyy hankintayksikön hallittavissa.
Näytä lisää
Kilpailutuksen perusteella KVR-urakoita koskevat tilaukset tehdään kevennetyllä kilpailutuksella tarjouspyynnön liitteenä olevan puitesopimuksen kohdassa 6 määriteltyjen ehtojen mukaan.
Hankinnan kohteena olevia KVR-urakoita hankintaan puitesopimuskaudella hankintayksikön tarpeen mukaan. Hankintayksikkö ei sitoudu mihinkään tilausmääriin. Puitesopimus ei tuota puitesopimusurakoitsijoille yksinoikeutta polttoaineen jakeluasemien KVR-urakoiden suorittamiseen hankintayksikölle vaan hankintayksiköllä on tarpeen mukaan oikeus suorittaa polttoaineen jakeluasemien KVR-urakoita itse tai tilata kolmannelta muut kuin hankinnan kohteena olevien jakeluasemien KVR-urakat.
Näytä lisää
Hankinnan kohde, osapuolten velvollisuudet ovat tarkemmin kuvattuina tämän tarjouspyynnön liitteissä.
Kesto: 48 kuukautta

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Hankinnasta tehdään puitesopimus tarjouspyynnön liittenä olevan puitesopimusluonnoksen mukaisesti.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Harkittavien osallistujien määrä: 6
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-04-18 📅
Tarjousten avausaika: 12:15
Paikka: Helsinki, hankintayksikön edustajan tilat

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 3169414-8
Hankintaviranomaisen nimi: Senaatti-kiinteistöt
Kansallinen rekisterinumero: 1503388-4
Postitoimipaikka: Helsinki
Maa: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Puolustuskiinteistöjen pstä Lotta Hiukka KPMG Oy Ab
Senaattikiinteistöjen päästä Lotta Hiukka
Internetosoite: https://www.senaatti.fi/ 🌏
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/puolustuskiinteistot?id=429879&tpk=87fa55eb-8964-44c8-a5b9-80b2d514df42 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tiedot muutoksenhakumenettelyjen määräajoista: Valitusaika on 14 päivää hankintapäätöksen tiedoksisaannista.
Lähde: OJS 2023/S 055-160076 (2023-03-13)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2024-04-09)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Polttoaineen jakeluasemien KVR-urakat puitejärjestelynä
Viitenumero: 566120
Lyhyt kuvaus:
Tarjouspyynnön mukaan hankinnan kohteena oli polttoaineen jakeluasemien KVR-urakat puitejärjestelynä. Hankinnan kohteessa oli kyse julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, "hankintalaki") 26 §:n EU-kynnysarvon ylittävästä urakkahankinnasta. Hankinta suoritettiin Puolustuskiinteistöjen ja Senaatti-kiinteistöjen (molemmat yhdessä ja erikseen "hankintayksikkö" tai "tilaaja") yhteishankintana. Puitejärjestelyn kautta sekä Puolustuskiinteistöt että Senaatti-kiinteistöt, sekä Senaatti-kiinteistöjen asiakas Rajavartiolaitos, voivat tilata hankinnan kohteena olevia polttoaineen jakeluasemien KVR-urakoita puitesopimukseen valituilta urakoitsijoilta. Hankinnan kautta hankittiin puitesopimusurakoitsijat, jotka suorittavat vuosina 2023-2027 toteuttavat polttoaineen jakeluasemien urakat KVR-urakoina siten, että urakoitsijoiden velvollisuuksiin kuuluu urakan suunnittelu ja toteuttaminen. Hankintayksikkö varasi tarjouspyynnön mukaan mahdollisuuden tilata yksittäisiin urakkakohteisiin luonnos- ja toteutussuunnittelun ja varsinaisen urakan toteuttamisen erikseen urakkakohteen mahdollisesta budjetista riippuen. Hankintayksiköiden kohteet sijaitsevat Etelä-Suomessa, Länsi-Suomessa, Keski-Suomessa, Itä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa. Hankintayksikkö valitsi tarjouspyynnön mukaan puitejärjestelyyn enintään kuusi (6) puitesopimusurakoitsijaa. Puitesopimusurakoitsijoiden valintaperusteet olivat tarkemmin kuvattuina tarjouspyynnössä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Urakat
Tuotteet/palvelut: Rakennustyöt 📦
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 20 000 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa) (halvin tarjous): 20 000 000 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 716960
Maa: Suomi 🇫🇮
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Vähimmäisvaatimukset ylittävät referenssit
Laatukriteeri (painotus): 9
Laatukriteeri (nimi): Vastaavan työnjohtajan vähimmäisvaatimukset ylittävä työkokemus
Laatukriteeri (painotus): 6
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus yhden toimijan kanssa
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)

Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: Sopimus Fortum Waste Solutions Oy
Sopimuksen tekopäivä: 2023-10-03 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 6
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Alin tarjous: 20 000 000 💰
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 20 000 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 20 000 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3016807-716960
Tarjoajaosapuolen johtaja
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0000
Tietoa tarjouskilpailuista
Sopimus on tehty taloudellisten toimijoiden ryhmän kanssa
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Ortek Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3226711-3
Postiosoite: Pronssitie 1
Postinumero: 16300
Postitoimipaikka: Orimattila
Alue: Päijät-Häme 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: sami.siilimaki@ortek.fi 📧
Puhelin: 0405391886 📞
Nimi: Wennstrom Fuel Systems Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0965292-9
Postiosoite: Menotie 4
Postinumero: 33470
Postitoimipaikka: Ylöjärvi
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Sähköposti: taneli.jokinen@wennstrom.com 📧
Puhelin: 0406341889 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-2992131-716960
Nimi: Fortum Waste Solutions Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0350017-4
Postiosoite: Kuulojankatu 1
Postinumero: 11120
Postitoimipaikka: Riihimäki
Alue: Kanta-Häme 🏙️
Sähköposti: heidi.heinonen@fortum.com 📧
Puhelin: +358505242594 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3019590-716960
Nimi: Oy U-Cont Ltd
Kansallinen rekisterinumero: 0699807-8
Postiosoite: Kontintie 33
Postinumero: 79600
Postitoimipaikka: Joroinen
Alue: Pohjois-Savo 🏙️
Sähköposti: jesse.sistonen@u-cont.fi 📧
Puhelin: +358405762036 📞
Nimi: Bark Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI21075036
Postiosoite: Kimintie 12
Postinumero: 53400
Postitoimipaikka: Lappeenranta
Alue: Etelä-Karjala 🏙️
Sähköposti: toni.parkkinen@bark.fi 📧
Puhelin: 0505713666 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3029939-716960
Nimi: Asennusliike Lahtinen Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI24800184
Postiosoite: Lehtikatu 15
Postinumero: 33340
Postitoimipaikka: Tampere
Sähköposti: esa.immonen@al-lahtinen.com 📧
Puhelin: 0505555461 📞

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Puolustuskiinteistöt
Kansallinen rekisterinumero: 3169414-8
Postiosoite: Isoympyräkatu 10
Postinumero: 49400
Postitoimipaikka: Hamina
Alue: Kymenlaakso 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Puolustuskiinteistöjen pstä Lotta Hiukka KPMG Oy Ab
Sähköposti: lotta.hiukka@kpmg.fi 📧
Puhelin: +358 505667514 📞
URL: http://www.puolustuskiinteistot.fi 🌏
Ryhmänvetäjä
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta
Hankintasopimuksen tekee keskitetty hankintaelin

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2024/S 071-210675 (2024-04-09)