HANK Henkilöstön osaamisen kehittämisen palvelut
Jyväskylän kaupunki
Hankinnan kohteena on Jyväskylän kaupungin henkilöstöön kuuluvien esimiesten ja työyhteisöjen osaamisen kehittämisen palvelut. Hankintaa ei ole jaettu osiin, sillä jakaminen ei palvelun luonteen vuoksi ole tarkoituksenmukaista eikä jaosta saada selkeää. Sen sijaan poolista tehdään melko suuri, jotta saadaan laaja-alainen asiantuntijuus turvattua.
Palveluiden hankinta voidaan toteuttaa joko henkilöstöhallinnon tai työyksiköiden esimiesten hankkimana tilanteissa, joissa on havaittu kehittämistarvetta. Tuleva hankinta koskee kaikkia Jyväskylän kaupungin toimialoja ja liikelaitoksia.
Tarjouskilpailulla muodostetaan 15 yrityksen/toimijan pooli, tai useamman, mikäli mukaan ei saada vähintään 25 valmentajaa. Jos soveltuvia tarjouksia on vähemmän kuin 15, valitaan kaikki soveltuvat tarjoukset. Jotta turvataan pientenkin toimijoiden pääseminen hankintaan mukaan, rinnakkaisia tarjouksia ei hyväksytä, ja yksi yritys/toimija voi tarjota 1-3 asiantuntijaa pooliin.
Lisätiedot hankinnan kohteesta tarjouspyynnöstä ja sen liitteistä.
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-11-14. Hankinta julkaistiin 2022-10-14.
ToimittajatSeuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
- • Ahaa Vision Oy
- • Arinna Oy
- • Hehku Wellness Oy
- • Hyvinvointivalmennus Hälsa Oy
- • Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy
- • Kaswu Oy
- • Lean5 Europe Oy Ltd
- • Love it Valmennus Oy
- • Minlix Oy
- • Novetos Oy
- • PR Nonlinear Oy
- • Proinno Oy
- • Risto Puutio Consulting Oy
- • Tamora Oy
- • Werka kehitys Oy
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2022-10-14 | hankintailmoitus |
| 2023-01-30 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Henkilökunnan koulutuspalvelut
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on Jyväskylän kaupungin henkilöstöön kuuluvien esimiesten ja työyhteisöjen osaamisen kehittämisen palvelut. Hankintaa ei ole jaettu...”
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Henkilökunnan koulutuspalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Keski-Suomi 🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Jyväskylän kaupunki
Postiosoite: Vapaudenkatu 32 / PL 193
Postinumero: 40101
Postitoimipaikka: Jyväskylä
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.jyvaskyla.fi 🌏
Sähköposti: hankinnat@jkl.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/jyvaskyla?id=412436&tpk=7b2a6bb9-3da4-4559-a0c1-ee9405eb2960 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/jyvaskyla?id=412436&tpk=7b2a6bb9-3da4-4559-a0c1-ee9405eb2960 🌏
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-10-14 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-11-14 📅
Julkaisupäivä: 2022-10-19 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 202-575197
EUVL-S-numero: 202
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on Jyväskylän kaupungin henkilöstöön kuuluvien esimiesten ja työyhteisöjen osaamisen kehittämisen palvelut. Hankintaa ei ole jaettu...”
“Palveluiden hankinta voidaan toteuttaa joko henkilöstöhallinnon tai työyksiköiden esimiesten hankkimana tilanteissa, joissa on havaittu kehittämistarvetta....”
Näytä lisää (2)
“Tarjouskilpailulla muodostetaan 15 yrityksen/toimijan pooli, tai useamman, mikäli mukaan ei saada vähintään 25 valmentajaa. Jos soveltuvia tarjouksia on...”
“Lisätiedot hankinnan kohteesta tarjouspyynnöstä ja sen liitteistä.”
Kesto: 36 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
“Sopimusta voidaan jatkaa 12 kuukautta varsinaisen sopimuskauden jälkeen. Sopimus jatkuu optiokaudelle, mikäli tilaaja tai palveluntuottaja ei muutoin...”
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Harkittavien osallistujien määrä: 15
Tarjousten vastaanottoaika: 09:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2023-01-31 📅
Tarjousten avauspäivä: 2022-11-14 📅
Tarjousten avausaika: 09:10
Paikka: Tarjoukset avataan määräajan päättymisen jälkeen hankintayksikön tiloissa. Avaustilaisuus ei ole julkinen.
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0174666-4
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Joona Kankainen
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/jyvaskyla?id=412436&tpk=7b2a6bb9-3da4-4559-a0c1-ee9405eb2960 🌏
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 202-575197 (2022-10-14)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 600 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-01-30 📅
Julkaisupäivä: 2023-02-03 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 025-068650
Viittaa ilmoitukseen: 2022/S 202-575197
EUVL-S-numero: 25
Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Asiakastyypit, joista tarjoajalla on aikaisempaa koulutuskokemusta esimiesten ja työyhteisöjen osaamisen kehittämisen palvelujen tuottamisesta viimeisen seitsemän (7) vuoden aikana
Laatukriteeri (painotus): 10.5
Laatukriteeri (nimi): Prosenttiosuus tarjoukseen nimettävistä valmentajista (max 3 henkilöä), joilla on vähintään viiden (5) vuoden kokemus hankinnan kohdetta vastaavasta työyhteisöjen valmentamisesta
Laatukriteeri (painotus): 7.5
Laatukriteeri (nimi): Prosenttiosuus nimettävistä valmentajista (max 3 henkilöä), joilla on vähintään kahdeksan (8) vuoden kokemus hankinnan kohdetta vastaavasta työyhteisöjen valmentamisesta
Työohjausvalmennuksessa käytettävien työkalujen ja ratkaisujen määrä
Laatukriteeri (painotus): 14.5
Laatukriteeri (nimi): Vasteaikalupaus valmennuksen aloittamiselle
Laatukriteeri (painotus): 5
Laatukriteeri (nimi): Laadunseurantaan perustuva valmentajien kouluttaminen
Asiakastyytyväisyyskokemukset
Laatukriteeri (painotus): 20
Hinta (painotus): 30
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2023-01-25 📅
Nimi: Ahaa Vision Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI18775672
Postiosoite: Raitatie 5 A 2
Postitoimipaikka: Hämeenlinna
Postinumero: 13210
Maa: Suomi 🇫🇮
Kanta-Häme 🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 600 000 EUR 💰
Nimi: Arinna Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0906279-3
Postiosoite: Väinönkatu 36 B 40
Postitoimipaikka: Jyväskylä
Postinumero: 40100
Maa: Keski-Suomi 🏙️
Nimi: Hyvinvointivalmennus Hälsa Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI27965005
Postiosoite: Kumpulantie 3
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Nimi: Lean5 Europe Oy Ltd
Kansallinen rekisterinumero: FI23764038
Postiosoite: Vilhonkatu 8
Postitoimipaikka: Salo
Postinumero: 24100
Maa: Varsinais-Suomi 🏙️
Nimi: Minlix Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2276251-6
Postiosoite: Huhtamäentie 4 A
Postitoimipaikka: Espoo
Postinumero: 02970
Nimi: Proinno Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1896344-6
Postiosoite: Nahkakuja 3 A 13
Postitoimipaikka: Tampere
Postinumero: 33230
Maa: Pirkanmaa 🏙️
Nimi: PR Nonlinear Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI11029108
Postiosoite: Kuhankoskentie 20
Postitoimipaikka: Laukaa
Postinumero: 41340
Sopimuksen tekemispäivä: 2023-01-26 📅
Nimi: Love it Valmennus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 30863253
Postiosoite: Prinssintie 4 D 37
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00820
Nimi: Werka kehitys OY
Kansallinen rekisterinumero: 2290620-9
Postiosoite: Korppaanmäentie 36 Lt 3
Postinumero: 00300
Sopimuksen tekemispäivä: 2023-01-27 📅
Nimi: Kaswu Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI26537543
Postiosoite: Välimerenkatu 4
Postinumero: 00220
Nimi: Risto Puutio Consulting Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI20698776
Postiosoite: Tapionkatu 2 B 19
Postitoimipaikka: Jyväskylä
Nimi: Tamora Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI23143960
Postiosoite: Porrassalmenkatu 21 B
Postitoimipaikka: Mikkeli
Postinumero: 50100
Maa: Etelä-Savo 🏙️
Nimi: Novetos Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1081764-7
Postiosoite: Keilaranta 1
Postinumero: 21500
Nimi: Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1006550-2
Postiosoite: PL 207
Postinumero: 40101
Sopimuksen tekemispäivä: 2023-01-30 📅
Nimi: Hehku Wellness Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2900263-2
Postiosoite: Hoskelinkuja 6
Postitoimipaikka: Vaajakoski
Postinumero: 40800
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 20
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postinumero: 00580
Lähde: OJS 2023/S 025-068650 (2023-01-30)