Työterveys Virta Oy:n osakekannan myynti ja työterveyspalvelujen kilpailutus

Monetra Oulu Oy hankintapalvelut

Hankinnan kohteeseen sisältyy kolme (3) asiakokonaisuutta:
1) Hankintayksiköiden työntekijöiden työterveyspalvelujen hankinta;
2) Mukana olevien kuntien järjestämisvastuulle kuuluvat alueen yritysten työterveyshuollon palvelujen tuottamisvastuut;
3) Työterveys Virta Oy:n koko osakekantaa koskeva yrityskauppa (tarjouskilpailun voittaja tuottaa palvelut hankintayksiköille ja ostaa Työterveys Virta Oy:n koko osakekannan).
Osapuolet aloittavat kumppanuuden tarjouspyynnön liitteenä olevien toimintasuunnitelmien mukaisesti. Palvelujen sisältöjä ja toimintatapoja lähdetään määrätietoisesti kehittämään hyvän kumppanuuden hengessä. Hankinta toteutetaan siten, että kilpailussa valitaan yksi (1) palveluntuottaja ja jokainen tilaajaorganisaatio sopii kilpailutuksen voittaneen palveluntuottajan kanssa oman sopimuksen ja pääsee kehittämään palvelujaan sopimuksen puitteissa.
Yhteishankinnassa mukana olevat hankintayksiköt ovat Työterveys Virta Oy:n omistajia ja muita alueen julkisia hankintayksiköitä. Työterveyspalvelujen piiriin kuuluvia työntekijöitä hankintayksiköillä on yhteensä lähes 24 000.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-06-30. Hankinta julkaistiin 2020-05-08.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2020-05-08 hankintailmoitus
2020-06-10 Lisätietoilmoitus
2020-07-02 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2020-05-08)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Työterveyshuollon palvelut
Viitenumero: Monetra E14/2019
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteeseen sisältyy kolme (3) asiakokonaisuutta: 1) Hankintayksiköiden työntekijöiden työterveyspalvelujen hankinta; 2) Mukana olevien kuntien järjestämisvastuulle kuuluvat alueen yritysten työterveyshuollon palvelujen tuottamisvastuut; 3) Työterveys Virta Oy:n koko osakekantaa koskeva yrityskauppa (tarjouskilpailun voittaja tuottaa palvelut hankintayksiköille ja ostaa Työterveys Virta Oy:n koko osakekannan). Osapuolet aloittavat kumppanuuden tarjouspyynnön liitteenä olevien toimintasuunnitelmien mukaisesti. Palvelujen sisältöjä ja toimintatapoja lähdetään määrätietoisesti kehittämään hyvän kumppanuuden hengessä. Hankinta toteutetaan siten, että kilpailussa valitaan yksi (1) palveluntuottaja ja jokainen tilaajaorganisaatio sopii kilpailutuksen voittaneen palveluntuottajan kanssa oman sopimuksen ja pääsee kehittämään palvelujaan sopimuksen puitteissa. Yhteishankinnassa mukana olevat hankintayksiköt ovat Työterveys Virta Oy:n omistajia ja muita alueen julkisia hankintayksiköitä. Työterveyspalvelujen piiriin kuuluvia työntekijöitä hankintayksiköillä on yhteensä lähes 24 000.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Työterveyshuollon palvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Sairaanhoitohenkilöstön palvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Pohjois-Pohjanmaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Monetra Oulu Oy hankintapalvelut
Postiosoite: Nuottasaarentie 5
Postinumero: FI-90400
Postitoimipaikka: Oulu
Yhteystiedot
Internetosoite: https://www.monetra.fi/oulu/palvelut/hankintapalvelut/ 🌏
Sähköposti: hankintapalvelut@monetra.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ouka?id=286778&tpk=911c2dcb-6d9f-45c4-8767-fc11a3e23091 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ouka?id=286778&tpk=911c2dcb-6d9f-45c4-8767-fc11a3e23091 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2020-05-08 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2020-06-30 📅
Julkaisupäivä: 2020-05-12 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2020/S 092-220722
Viittaa ilmoitukseen: 2019/S 224-550450
EUVL-S-numero: 92
Lisätietoja
Edellä kohdassa II.2.7) kerrottu sopimuksen kesto on 48 kk + toistaiseksi. Palvelut tuotetaan valtaosin Oulun ja Raahen seudulla, mutta palveluja tuotetaan myös Keski-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa. Lisäksi digitaalisia palveluja voidaan tuottaa liitteenä olevan palvelusopimuksen ehdot huomioon ottaen muiden NUTS-koodien mukaisilla alueilla.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteeseen sisältyy kolme (3) asiakokonaisuutta:
1) Hankintayksiköiden työntekijöiden työterveyspalvelujen hankinta;
2) Mukana olevien kuntien järjestämisvastuulle kuuluvat alueen yritysten työterveyshuollon palvelujen tuottamisvastuut;
3) Työterveys Virta Oy:n koko osakekantaa koskeva yrityskauppa (tarjouskilpailun voittaja tuottaa palvelut hankintayksiköille ja ostaa Työterveys Virta Oy:n koko osakekannan).
Osapuolet aloittavat kumppanuuden tarjouspyynnön liitteenä olevien toimintasuunnitelmien mukaisesti. Palvelujen sisältöjä ja toimintatapoja lähdetään määrätietoisesti kehittämään hyvän kumppanuuden hengessä. Hankinta toteutetaan siten, että kilpailussa valitaan yksi (1) palveluntuottaja ja jokainen tilaajaorganisaatio sopii kilpailutuksen voittaneen palveluntuottajan kanssa oman sopimuksen ja pääsee kehittämään palvelujaan sopimuksen puitteissa.
Näytä lisää
Yhteishankinnassa mukana olevat hankintayksiköt ovat Työterveys Virta Oy:n omistajia ja muita alueen julkisia hankintayksiköitä. Työterveyspalvelujen piiriin kuuluvia työntekijöitä hankintayksiköillä on yhteensä lähes 24 000.
Hankinta sisältää nykyisen työterveyspalveluiden tuottajan Työterveys Virran koko osakekannan myynnin. Työterveys Virralla on n. 26 000 henkilöasiakasta, seitsemän (7) toimipistettä sekä n. 140 työntekijää. Yhtiön liikevaihto vuonna 2019 oli n. 13,6 milj. EUR.
Näytä lisää
Hankintaan sisältyy työntekijöille tuotettavien työterveyspalvelujen lisäksi myös tilaajakuntien / kuntayhtymien alueella sijaitseville työpaikoille lain mukaisen järjestämisvastuun perusteella järjestettävät työterveyshuoltopalvelut.
Hankinta toteutetaan siten, että kilpailussa valitaan yksi (1) palveluntuottaja ja jokainen tilaajaorganisaatio sopii kilpailutuksen voittaneen palveluntuottajan kanssa oman sopimuksen ja pääsee kehittämään palvelujaan sopimuksen puitteissa.
Kesto: 48 kuukautta
Lisätietoja:
Edellä kohdassa II.2.7) kerrottu sopimuksen kesto on 48 kk + toistaiseksi.
Palvelut tuotetaan valtaosin Oulun ja Raahen seudulla, mutta palveluja tuotetaan myös Keski-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa. Lisäksi digitaalisia palveluja voidaan tuottaa liitteenä olevan palvelusopimuksen ehdot huomioon ottaen muiden NUTS-koodien mukaisilla alueilla.
Näytä lisää
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Katso kohta II.2.14) Lisätiedot.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Myöntämismenettelyn pääpiirteet: Hankintamenettely on kuvattu liitteessä HM.
Tarjousten vastaanottoaika: 10:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 2454638-2
Hankintaviranomaisen nimi: Oulun kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0187690-1
Maa: Pohjois-Pohjanmaa 🏙️
Hankintaviranomaisen nimi: Hailuodon kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0184918-8
Postitoimipaikka: Hailuoto
Hankintaviranomaisen nimi: Kempeleen kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0186002-9
Postitoimipaikka: Kempele
Hankintaviranomaisen nimi: Kempeleen Vesihuolto Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0185980-2
Hankintaviranomaisen nimi: Kiinteistö Oy Kempeleenkartano
Kansallinen rekisterinumero: 0433857-8
Hankintaviranomaisen nimi: Lakeuden Keskuspuhdistamo Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0681543-8
Hankintaviranomaisen nimi: Limingan kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0186553-2
Postitoimipaikka: Liminka
Hankintaviranomaisen nimi: Lumijoen kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0186580-7
Postitoimipaikka: Lumijoki
Hankintaviranomaisen nimi: Monetra Oulu Oy
Muhoksen kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0186646-3
Postitoimipaikka: Muhos
Hankintaviranomaisen nimi: Nallikari Seaside Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2579670-3
Hankintaviranomaisen nimi: Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä
Kansallinen rekisterinumero: 2483868-4
Hankintaviranomaisen nimi: ScanLab Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2671232-1
Postiosoite: Tutkijantie 4 F
Postinumero: FI-90590
Hankintaviranomaisen nimi: Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)
Kansallinen rekisterinumero: 0679480-9
Postiosoite: Kajaanintie 50, OYS
Postinumero: FI-90220
Hankintaviranomaisen nimi: Oulun Energia Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0989376-5
Postiosoite: Kasarmintie 6
Postinumero: FI-90130
Hankintaviranomaisen nimi: Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2080002-1
Hankintaviranomaisen nimi: Oulun Energia Urakointi Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2355475-1
Hankintaviranomaisen nimi: Turveruukki Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0210307-0
Hankintaviranomaisen nimi: Oulun Satama Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2578908-7
Postiosoite: Poikkimaantie 16
Hankintaviranomaisen nimi: Tyrnävän kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0190140-9
Postiosoite: Kunnankuja 4
Postitoimipaikka: Tyrnävä
Postinumero: FI-91800
Hankintaviranomaisen nimi: Oulun Palvelusäätiö sr
Kansallinen rekisterinumero: 0570956-1
Postiosoite: Harjapäänkatu 32
Postinumero: FI-90120
Hankintaviranomaisen nimi: Oulun Pysäköinti Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0728027-9
Postiosoite: Uusikatu 32
Postinumero: FI-90100
Hankintaviranomaisen nimi: Oulun kaupunginteatteri Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2423197-0
Postiosoite: Kaarlenväylä 2
Postinumero: FI-90015
Hankintaviranomaisen nimi: Oulun Tuotantokeittiö Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2811134-3
Postiosoite: Liusketie 15
Postinumero: FI-90620
Hankintaviranomaisen nimi: Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä (RAS)
Kansallinen rekisterinumero: 0210286-0
Postiosoite: PL 25
Postitoimipaikka: Raahe
Postinumero: FI-92101
Hankintaviranomaisen nimi: Oulun Musiikkijuhlasäätiö sr
Kansallinen rekisterinumero: 0817567-3
Hankintaviranomaisen nimi: Potential Toimitilat Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0209796-9
Postitoimipaikka: Haukipudas
Hankintaviranomaisen nimi: Esko Systems Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3104530-8
Hankintaviranomaisen nimi: Tervia Osaajat Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3099046-3
Hankintaviranomaisen nimi: Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskunta
Kansallinen rekisterinumero: 3099044-7
Hankintaviranomaisen nimi: Oulun Keskuspesula Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0187387-4
Hankintaviranomaisen nimi: Muhoksen Vesihuolto Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1827877-2
Hankintaviranomaisen nimi: Kiertokaari Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2650662-4
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Ville Urponen
Sähköposti: ville.urponen@ouka.fi 📧
Internetosoite: https://www.ouka.fi/etusivu 🌏
Yhteyspiste: Aki Heiskanen
Sähköposti: aki.heiskanen@hailuoto.fi 📧
Internetosoite: https://www.hailuoto.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Minna Vinkki
Sähköposti: minna.vinkki@kempele.fi 📧
Internetosoite: https://www.kempele.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Hannu Roikola
Sähköposti: hannu.roikola@kempeleenvesihuolto.fi 📧
Internetosoite: https://kempeleenvesihuolto.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Ulla Korvela
Sähköposti: ulla.korvela@kempeleenkartano.fi 📧
Internetosoite: https://www.kempeleenkartano.fi/ 🌏
Sähköposti: hannu.roikola@lakeudenpuhdistamo.fi 📧
Internetosoite: https://kempeleenvesihuolto.fi/jatevesi/lakeuden-keskuspuhdistamo/ 🌏
Yhteyspiste: Katja Vuorinen
Sähköposti: katja.vuorinen@liminka.fi 📧
Internetosoite: http://www.liminka.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Paula Karsi-Ruokolainen
Sähköposti: paula.karsi-ruokolainen@lumijoki.fi 📧
Internetosoite: http://www.lumijoki.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Jussi Kauppi
Sähköposti: jussi.kauppi@monetra.fi 📧
Internetosoite: https://www.monetra.fi/oulu/ 🌏
Yhteyspiste: Jukka Syvävirta
Sähköposti: jukka.syvavirta@muhos.fi 📧
Internetosoite: https://www.muhos.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Sirpa Walter
Sähköposti: sirpa.walter@nallikari.fi 📧
Internetosoite: https://www.nallikari.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Satu Rusanen
Sähköposti: satu.rusanen@nordlab.fi 📧
Internetosoite: https://www.nordlab.fi/fi 🌏
Yhteyspiste: Leena Erkkilä
Sähköposti: leena.erkkila@ouka.fi 📧
Internetosoite: http://www.ouka.fi/elintarvikelaboratorio.fi 🌏
Yhteyspiste: Oili Ojala
Sähköposti: oili.ojala@ppshp.fi 📧
Internetosoite: https://www.ppshp.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Anna Passi
Sähköposti: anna.passi@oulunenergia.fi 📧
Internetosoite: https://www.oulunenergia.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Marko Mykkänen
Sähköposti: marko.mykkanen@ouluport.com 📧
Internetosoite: https://ouluport.com/ 🌏
Yhteyspiste: Jarno Kilpinen
Sähköposti: etunimi.sukunimirn@tyrnava.fi 📧
Internetosoite: https://www.tyrnava.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Tiina Korhonen
Sähköposti: tiina.korhonen@oulunpalvelusaatio.fi 📧
Internetosoite: http://www.oulunpalvelusaatio.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Jouni Anttila
Sähköposti: etunimi.sukunimi@oulunpysakointi.fi 📧
Internetosoite: http://oulunpysakointi.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Tuija Hyppönen
Sähköposti: tuija.hypponen@ouka.fi 📧
Internetosoite: https://teatteri.ouka.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Toni Kalliorinne
Sähköposti: toni.kalliorinne@ouluntuotantokeittio.fi 📧
Internetosoite: https://www.looki.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Mikko Weissenfelt
Sähköposti: mikko.weissenfelt@ras.fi 📧
Internetosoite: http://www.ras.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Ville Kess
Sähköposti: ville.kes@omj.fi 📧
Internetosoite: https://omj.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Aarno Rantapelkonen
Sähköposti: aarno.rantapelkonen@haukiputaankehitys.fi 📧
Internetosoite: https://potential.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Kaisa-Liisa Harjapää
Sähköposti: kaisa-liisa.harjapaa@ppshp.fi 📧
Internetosoite: https://eskosystems.fi/ 🌏
Yhteyspiste: Antti Lehtola
Sähköposti: antti.lehtola@ppshp.fi 📧
Yhteyspiste: Matti Johansson
Sähköposti: matti.johansson@ppshp.fi 📧
Internetosoite: http://www.ppshp.fi/ 🌏
Sähköposti: esko.jouhten@muhoksenvesihuolto.fi 📧
Internetosoite: https://www.muhoksenvesihuolto.fi/ 🌏
Sähköposti: kristiina.lehtosaari@kiertokaari.fi 📧
Internetosoite: https://kiertokaari.fi/ 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2020/S 092-220722 (2020-05-08)
Lisätietoilmoitus (2020-06-10)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteeseen sisältyy kolme (3) asiakokonaisuutta: 1) Hankintayksiköiden työntekijöiden työterveyspalvelujen hankinta 2) Mukana olevien kuntien järjestämisvastuulle kuuluvat alueen yritysten työterveyshuollon palvelujen tuottamisvastuut 3) Työterveys Virta Oy:n koko osakekantaa koskeva yrityskauppa. (Tarjouskilpailun voittaja tuottaa palvelut hankintayksiköille ja ostaa Työterveys Virta Oy:n koko osakekannan). Osapuolet aloittavat kumppanuuden tarjouspyynnön liitteenä olevien toimintasuunnitelmien mukaisesti. Palvelujen sisältöjä ja toimintatapoja lähdetään määrätietoisesti kehittämään hyvän kumppanuuden hengessä. Hankinta toteutetaan siten, että kilpailussa valitaan yksi (1) palveluntuottaja ja jokainen tilaajaorganisaatio tekee kilpailutuksen voittaneen palveluntuottajan kanssa oman sopimuksensa ja pääsee kehittämään palvelujaan sopimuksen puitteissa. Yhteishankinnassa mukana olevat hankintayksiköt ovat Työterveys Virta Oy:n omistajia ja muita alueen julkisia hankintayksiköitä. Työterveyspalvelujen piiriin kuuluvia työntekijöitä hankintayksiköillä on yhteensä lähes 24 000.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Erikoislääkäripalvelut 📦

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2020-06-10 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2020-08-25 📅
Julkaisupäivä: 2020-06-12 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2020/S 113-274977
Viittaa ilmoitukseen: 2020/S 092-220722
EUVL-S-numero: 113
Lisätietoja
Korjausilmoituksen liitteenä on julkaistu muokattu Hankintamenettelyn kuvaus. Hankinnassa noudatetaan korjausilmoituksen jälkeen muokattua hankintamenettelyn kuvaus -liitettä, joka on päivätty 9.6.2020. Liitteessä on päivitetty myös mm. kysymyksiin vastaamisen, arviointiraatien ja hintakuorten avaamisen päivämääriä, sekä muitakin hankintamenettelyn aikatauluun liittyviä asioita. Aiempi Hankintamenettelyn kuvaus -liite on poistettu liitemateriaalista. Kaikissa hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön kohdissa, joissa viitataan Hankintamenettelyn kuvaukseen tai liitteeseen HM, tarkoitetaan liitteen HM 9.6.2020 päivättyä versiota. Tarjouspyynnön Muut ehdot -vaatimusluottelon kohdassa V.1.a. on muutettu päivämääriä vastaamaan 9.6.2020 päivättyä liitettä HM. Tarjouspyynnnön Muut asiat -kohtaan on tehty tiedottava lisäys, jossa kerrotaan, että kysymyksiin vastattaessa julkaistaan myös muita muokattuja asiakirjoja.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
1) Hankintayksiköiden työntekijöiden työterveyspalvelujen hankinta
2) Mukana olevien kuntien järjestämisvastuulle kuuluvat alueen yritysten työterveyshuollon palvelujen tuottamisvastuut
3) Työterveys Virta Oy:n koko osakekantaa koskeva yrityskauppa.
(Tarjouskilpailun voittaja tuottaa palvelut hankintayksiköille ja ostaa Työterveys Virta Oy:n koko osakekannan).
Osapuolet aloittavat kumppanuuden tarjouspyynnön liitteenä olevien toimintasuunnitelmien mukaisesti. Palvelujen sisältöjä ja toimintatapoja lähdetään määrätietoisesti kehittämään hyvän kumppanuuden hengessä. Hankinta toteutetaan siten, että kilpailussa valitaan yksi (1) palveluntuottaja ja jokainen tilaajaorganisaatio tekee kilpailutuksen voittaneen palveluntuottajan kanssa oman sopimuksensa ja pääsee kehittämään palvelujaan sopimuksen puitteissa.
Näytä lisää
Yhteishankinnassa mukana olevat hankintayksiköt ovat Työterveys Virta Oy:n omistajia ja muita alueen julkisia hankintayksiköitä. Työterveyspalvelujen piiriin kuuluvia työntekijöitä hankintayksiköillä on yhteensä lähes
24 000.

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postiosoite: Kaarlenväylä 2, Oulun kaupunki
Lähde: OJS 2020/S 113-274977 (2020-06-10)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2020-07-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Pyydämme tarjoustanne Työterveys Virran osakekannan myyntiin ja työterveyspalvelujen kilpailutukseen liittyen. Hankinnan kohteeseen sisältyy kolme (3) asiakokonaisuutta: 1) Hankintayksiköiden työntekijöiden työterveyspalvelujen hankinta 2) Mukana olevien kuntien järjestämisvastuulle kuuluvat alueen yritysten työterveyshuollon palvelujen tuottamisvastuut 3) Työterveys Virta Oy:n koko osakekantaa koskeva yrityskauppa (tarjouskilpailun voittaja tuottaa palvelut hankintayksiköille ja ostaa Työterveys Virta Oy:n koko osakekannan). Osapuolet aloittavat kumppanuuden tarjouspyynnön liitteenä olevien toimintasuunnitelmien mukaisesti. Palvelujen sisältöjä ja toimintatapoja lähdetään määrätietoisesti kehittämään hyvän kumppanuuden hengessä. Hankinta toteutetaan siten, että kilpailussa valitaan yksi (1) palveluntuottaja, ja jokainen tilaajaorganisaatio sopii kilpailutuksen voittaneen palveluntuottajan kanssa oman sopimuksen ja pääsee kehittämään palvelujaan sopimuksen puitteissa. Yhteishankinnassa mukana olevat hankintayksiköt ovat Työterveys Virta Oy:n omistajia ja muita alueen julkisia hankintayksiköitä. Työterveyspalvelujen piiriin kuuluvia työntekijöitä hankintayksiköillä on yhteensä lähes 24 000.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2020-07-02 📅
Julkaisupäivä: 2020-07-06 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2020/S 128-314402
EUVL-S-numero: 128

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Pyydämme tarjoustanne Työterveys Virran osakekannan myyntiin ja työterveyspalvelujen kilpailutukseen liittyen.
Osapuolet aloittavat kumppanuuden tarjouspyynnön liitteenä olevien toimintasuunnitelmien mukaisesti. Palvelujen sisältöjä ja toimintatapoja lähdetään määrätietoisesti kehittämään hyvän kumppanuuden hengessä. Hankinta toteutetaan siten, että kilpailussa valitaan yksi (1) palveluntuottaja, ja jokainen tilaajaorganisaatio sopii kilpailutuksen voittaneen palveluntuottajan kanssa oman sopimuksen ja pääsee kehittämään palvelujaan sopimuksen puitteissa.
Näytä lisää
Hankinta toteutetaan siten, että kilpailussa valitaan yksi (1) palveluntuottaja, ja jokainen tilaajaorganisaatio sopii kilpailutuksen voittaneen palveluntuottajan kanssa oman sopimuksen ja pääsee kehittämään palvelujaan sopimuksen puitteissa.
Hankinta on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteenä olevissa hankinta-asiakirjoissa.

Viite
Lisätietoja
Monetra Oulu Oy hankintapalvelut on tehnyt keskeyttämispäätöksen tästä hankintailmoituksesta 2.7.2020 järjestelmäteknisten syiden vuoksi.
Cloudia-kilpailuttamisjärjestelmässä ilmenneen teknisen virheen vuoksi järjestelmästä kertaalleen korjatut tarjouspyynnöt eivät mene enää uudelleenkorjattuina läpi Euroopan komission julkaisutoimistossa TEDissä. Jotta hankintaprosessi on mahdollista suorittaa teknisesti Cloudia-järjestelmän kautta, hankintayksikkö joutuu keskeyttämään hankinnan ja avaamaan kilpailutusprosessin uudelleen toisella hankintailmoituksella. Uusi hankintailmoitus avataan mahdollisimman pian.
Näytä lisää
Lähde: OJS 2020/S 128-314402 (2020-07-02)