Sädesuojavarusteiden hankinta

Tuomi Logistiikka Oy

Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti siroavalta säteilyltä suojaavat henkilökunnan ulkoiset sädesuojavarusteet Sisä-Suomen yhteistyöalueelle; Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointialueille. Tällä hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tilaaja Tuomi Logistiikka Oy sekä Tavarantilaajat Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointialueet sekä Tays Sydänkeskus Oy/SK Hankintapalvelut Oy. Tilaaja ja Tavarantilaajat voivat tällä sopimuksella tehdä Tavarantilauksia itselleen sekä tytäryhteisöilleen ja sidosyksiköilleen. Sopimuksen arvonlisäveroton vuosiarvo on noin 280 000 euroa. Sopimuksen arvonlisäveroton kokonaisarvo laskettuna viidelle vuodelle on noin 1 400 000 euroa, joka jakaantuu hyvinvointialueittain seuraavasti: Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue 15%, Kanta-Hämeen hyvinvointialue n. 15 % ja Pirkanmaan hyvinvointialue n. 70 %. Sopimuskauden pituus on kaksi (2) vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassa olevana. Hankinta tullaan kilpailuttamaan uudelleen neljän -viiden vuoden sisällä. Sopimuksen arvioitu alkamisajankohta on marraskuu 2025. Hankinta on jaettu osiin: 1. Sädesuojatakki, lyijytön 2.Sädesuojaliivi-hameyhdistelmä, lyijytön 3. Sädesuojaliivi/-esiliina, lyijytön 4. Suora lyijysädesuojaseinä 5. Kaareva lyijysädesuojaseinä 6. Sädesuojasilmälasit ilman voimakkuuksia 7. Silmälasien päälle asetettavat sädesuojalasit 8. Sädesuojasilmälasit voimakkuuksilla 9. Sädesuojavisiiri 10. Lyijysädesuojakäsine; lateksinen 11. Lyijysädesuojakäsine; synteettinen 12. Sädesuojakäsine; avokämmenmalli Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen tai useampaan osaan. Arviot sopimuskauden hankintamääristä eivät sido tilaajaa/tavarantilaajaa. Tilausmäärät voivat vaihdella vuosittain. Hankinnan volyymia on kuvattu tarjouspyynnöllä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-06-13. Hankinta julkaistiin 2025-05-09.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-05-09 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-05-09)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Sädesuojavarusteiden hankinta
Viitenumero: 517691
Lyhyt kuvaus:
Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti siroavalta säteilyltä suojaavat henkilökunnan ulkoiset sädesuojavarusteet Sisä-Suomen yhteistyöalueelle; Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointialueille. Tällä hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tilaaja Tuomi Logistiikka Oy sekä Tavarantilaajat Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointialueet sekä Tays Sydänkeskus Oy/SK Hankintapalvelut Oy. Tilaaja ja Tavarantilaajat voivat tällä sopimuksella tehdä Tavarantilauksia itselleen sekä tytäryhteisöilleen ja sidosyksiköilleen. Sopimuksen arvonlisäveroton vuosiarvo on noin 280 000 euroa. Sopimuksen arvonlisäveroton kokonaisarvo laskettuna viidelle vuodelle on noin 1 400 000 euroa, joka jakaantuu hyvinvointialueittain seuraavasti: Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue 15%, Kanta-Hämeen hyvinvointialue n. 15 % ja Pirkanmaan hyvinvointialue n. 70 %. Sopimuskauden pituus on kaksi (2) vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassa olevana. Hankinta tullaan kilpailuttamaan uudelleen neljän -viiden vuoden sisällä. Sopimuksen arvioitu alkamisajankohta on marraskuu 2025. Hankinta on jaettu osiin: 1. Sädesuojatakki, lyijytön 2.Sädesuojaliivi-hameyhdistelmä, lyijytön 3. Sädesuojaliivi/-esiliina, lyijytön 4. Suora lyijysädesuojaseinä 5. Kaareva lyijysädesuojaseinä 6. Sädesuojasilmälasit ilman voimakkuuksia 7. Silmälasien päälle asetettavat sädesuojalasit 8. Sädesuojasilmälasit voimakkuuksilla 9. Sädesuojavisiiri 10. Lyijysädesuojakäsine; lateksinen 11. Lyijysädesuojakäsine; synteettinen 12. Sädesuojakäsine; avokämmenmalli Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen tai useampaan osaan. Arviot sopimuskauden hankintamääristä eivät sido tilaajaa/tavarantilaajaa. Tilausmäärät voivat vaihdella vuosittain. Hankinnan volyymia on kuvattu tarjouspyynnöllä.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Suojavarusteet ydinaineita, kemiallisia ja biologisia aineita ja säteilyä varten 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 400 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

1️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: 1. Sädesuojatakki, lyijytön
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Osan 1 hankinnan kohteena ovat lyijyttömät ns. kevytmateriaaleihin kuuluvat röntgen-, läpivalaisu-, angiografia-toimenpideradiologia- ja leikkaussalityöskentelyyn soveltuvat koko kehon ympäri suojaavat sädesuojatakit, kilpirauhassuoja ja sädesuojatakkien säilytystelineet. Osa-alueeseen valitaan kaksi parasta osa-aluekohtaiset yhteispisteet saanutta toimittajaa. Sopimuskauden pituus on 2 vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana.
Näytä lisää
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka:
Kanta-Häme 🏙️
Pirkanmaa 🏙️
Kesto: 24 kuukautta
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 70
Laatukriteeri (nimi): Laatuvertailu
Laatukriteeri (painotus): 30
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: 2.Sädesuojaliivi-hameyhdistelmä, lyijytön
Hankinnan kuvaus:
Osan 2 hankinnan kohteena ovat lyijyttömät ns. kevytmateriaaleihin kuuluvat röntgen-, läpivalaisu-, angiografia-toimenpideradiologia- ja leikkaussalityöskentelyyn soveltuvat suojaavat sädesuojaliivi-hameyhdistelmät, kilpirauhassuoja ja sädesuojaliivi-hameyhdistelmien säilytystelineet. Osa-alueeseen valitaan kaksi parasta osa-aluekohtaiset yhteispisteet saanutta toimittajaa. Sopimuskauden pituus on 2 vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: 3
Otsikko: 3. Sädesuojaliivi/-esiliina, lyijytön
Hankinnan kuvaus:
Osan 3 hankinnan kohteena ovat lyijyttömät ns. kevytmateriaaleihin kuuluvat röntgen-, läpivalaisu- ja leikkaussalityöskentelyyn soveltuvat vain edestä suojaavat sädesuojaliivi/-esiliinat, kilpirauhassuoja ja sädesuojaliivi/-esiliinojen säilytystelineet. Osa-alueeseen valitaan yksi parhaat osa-aluekohtaiset yhteispisteet saanut toimittaja. Sopimuskauden pituus on 2 vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana.
Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta (painotus): 82
Laatukriteeri (painotus): 18
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003

4️⃣
Sisäinen tunniste: 4
Otsikko: 4. Suora lyijysädesuojaseinä
Hankinnan kuvaus:
Osan 4 hankinnan kohteena ovat suorat lyijysädesuojaseinät. Osa-alueeseen valitaan yksi parhaat osa-aluekohtaiset yhteispisteet saanut toimittaja. Sopimuskauden pituus on 2 vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana.
Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta (painotus): 94
Laatukriteeri (painotus): 6
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004

5️⃣
Sisäinen tunniste: 5
Otsikko: 5. Kaareva lyijysädesuojaseinä
Hankinnan kuvaus:
Osan 5 hankinnan kohteena ovat kaarevat lyijysädesuojaseinät. Osa-alueeseen valitaan yksi parhaat osa-aluekohtaiset yhteispisteet saanut toimittaja. Sopimuskauden pituus on 2 vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana.
Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta (painotus): 88
Laatukriteeri (painotus): 12
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0005

6️⃣
Sisäinen tunniste: 6
Otsikko: 6. Sädesuojasilmälasit ilman voimakkuuksia
Hankinnan kuvaus:
Osan 6 hankinnan kohteena ovat sädesuojasilmälasit ilman voimakkuuksia. Osa-alueeseen valitaan yksi parhaat osa-aluekohtaiset yhteispisteet saanut toimittaja. Sopimuskauden pituus on 2 vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0006

7️⃣
Sisäinen tunniste: 7
Otsikko: 7. Silmälasien päälle asetettavat sädesuojalasit
Hankinnan kuvaus:
Osan 7 hankinnan kohteena ovat silmälasien päälle asetettavat sädesuojalasit ilman voimakkuuksia. Osa-alueeseen valitaan kaksi parhaat osa-aluekohtaiset yhteispisteet saanutta toimittajaa. Sopimuskauden pituus on 2 vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0007

8️⃣
Sisäinen tunniste: 8
Otsikko: 8. Sädesuojasilmälasit voimakkuuksilla
Hankinnan kuvaus:
Osan 8 hankinnan kohteena ovat reseptin perusteella tilattavat sädesuojalasit eli sädesuojasilmälasit voimakkuuksilla. Osa-alueeseen valitaan kaksi parasta osa-aluekohtaiset yhteispisteet saanutta toimittajaa. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden vähäisiin yksilöllisiin asiakashankintoihin myös sopimuksen ulkopuolisilta toimittajilta, mikäli tämän osan valitut toimittajat eivät pysty tarjoamaan osan kohdetta 8.5 Lisäpalvelu; linssien hionta. Sopimuskauden pituus on 2 vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0008

9️⃣
Sisäinen tunniste: 9
Otsikko: 9. Sädesuojavisiiri
Hankinnan kuvaus:
Osan 9 hankinnan kohteena ovat sädesuojavisiirit. Osa-alueeseen valitaan yksi parhaat osa-aluekohtaiset yhteispisteet saanut toimittaja. Sopimuskauden pituus on 2 vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0009

1️⃣0️⃣
Sisäinen tunniste: 10
Otsikko: 10. Lyijysädesuojakäsine; lateksinen
Hankinnan kuvaus:
Osan 10 hankinnan kohteena ovat lateksiset lyijysädesuojakäsineet. Osa-alueeseen valitaan yksi parhaat osa-aluekohtaiset yhteispisteet saanut toimittaja. Sopimuskauden pituus on 2 vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0010

1️⃣1️⃣
Sisäinen tunniste: 11
Otsikko: 11. Lyijysädesuojakäsine; synteettinen
Hankinnan kuvaus:
Osan 11 hankinnan kohteena ovat synteettiset lyijysädesuojakäsineet. Osa-alueeseen valitaan yksi parhaat osa-aluekohtaiset yhteispisteet saanut toimittaja. Sopimuskauden pituus on 2 vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0011

1️⃣2️⃣
Sisäinen tunniste: 12
Otsikko: 12. Sädesuojakäsine; avokämmenmalli
Hankinnan kuvaus:
Osan 12 hankinnan kohteena ovat avokämmenmalliset sädesuojakäsineet. Osa-alueeseen valitaan yksi parhaat osa-aluekohtaiset yhteispisteet saanut toimittaja. Sopimuskauden pituus on 2 vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0012

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-06-13 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-06-13 09:10:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-06-13 09:10:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-05-22 07:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 20 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Tuomi Logistiikka Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2722581-6
Postiosoite: Särkijärvenkatu 1
Postinumero: 33840
Postitoimipaikka: Tampere
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Anu Kostiainen
Sähköposti: anu.kostiainen@tuomi.fi 📧
Puhelin: +358 401996484 📞
URL: http://www.tuomilogistiikka.fi 🌏
Ryhmänvetäjä
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Talous- ja rahoitusasiat
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta
Hankintasopimuksen tekee keskitetty hankintaelin
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka?id=517691&tpk=19276f1a-11f0-46b2-9c53-178a4b9b8b04 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka?id=517691&tpk=19276f1a-11f0-46b2-9c53-178a4b9b8b04 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Mikäli sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana, sopimuksen irtisanomisaika on tilaajan irtisanoessa sopimuksen kuusi (6) kuukautta ja toimittajan irtisanoessa sopimuksen yhdeksän (9) kuukautta kirjallisesta irtisanomisilmoituksesta. Kirjalliseksi katsotaan myös sähköpostilla tehty irtisanomisilmoitus. Irtisanomisilmoitus on tehtävä sopimusyhteyshenkilölle.
Näytä lisää
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 091-306738 (2025-05-09)