Helsingin kaupunki hankkii konsultointipalveluja puitejärjestelynä kaupunkiympäristön toimialan käyttöön seuraavalle palvelualalle: Maankäytön suunnittelun ympäristömelu- ja värähtelyselvitykset. Hankittavaan palveluun sisältyvät työt ovat kaavoitukseen ja maankäytön suunnitteluun liittyviä ympäristömelu- ja värähtelyselvityksiä, vaikutusten arviointia sekä edellä mainittuihin liittyviä asiantuntijatehtäviä. Ympäristömeluselvityksillä tarkoitetaan tässä mittauksiin perustuvia selvityksiä. Näihin kuuluu melupäästömittauksia ja/tai aiemmin mitattujen melupäästöjen perusteella tehtäviä mallinnuksia. Suunnittelukohteisiin kuuluvat esim. satamien, voimalaitoksien sekä muiden teollisuusmelutyyppisinä käsiteltävät melulähteiden, kuten ympäristömelua aiheuttavien taloteknisten laitteiden, lähiympäristöt kaupungissa. Ympäristömeluselvitykset voivat olla myös äänitasomittauksia esim. olemassa olevista rakennuksista, joiden käyttötarkoituksen muutosta suunnitellaan. Värähtelyselvityksillä tarkoitetaan runkomelu- ja tärinäselvityksiä. Suunnittelukohteet ovat pääasiassa raide- tai tieliikenteen vaikutusalueella olevia kohteita, missä suunniteltaviin rakennuksiin kohdistuvaa värähtelyä (tärinä/runkomelu) tulee arvioida pääsääntöisesti värähtelymittauksin. Töihin voidaan sisällyttää myös tavanomaista katu-, tie- ja raideliikennemelun arviointia, mikäli myös niitä on tarvetta selvittää samalla suunnittelualueella. Kilpailutuksen perusteella valitaan kolme (3) kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyttä tarjoajaa, ellei kelpoisuusehdot täyttäviä tarjoajia ja hyväksyttäviä tarjouksia ole vähemmän. Hankinnan yhteenlaskettu ennakoitu arvo on 300 000 € (alv 0 %) ja enimmäisarvo on 400 000 € (alv 0 %).
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-03-27.
Hankinta julkaistiin 2024-02-15.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2024-02-15) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Maankäytön suunnittelun ympäristömelu- ja värähtelyselvitykset
Viitenumero: HEL 2024-002405
Lyhyt kuvaus:
Helsingin kaupunki hankkii konsultointipalveluja puitejärjestelynä kaupunkiympäristön toimialan käyttöön seuraavalle palvelualalle: Maankäytön suunnittelun ympäristömelu- ja värähtelyselvitykset.
Hankittavaan palveluun sisältyvät työt ovat kaavoitukseen ja maankäytön suunnitteluun liittyviä ympäristömelu- ja värähtelyselvityksiä, vaikutusten arviointia sekä edellä mainittuihin liittyviä asiantuntijatehtäviä.
Ympäristömeluselvityksillä tarkoitetaan tässä mittauksiin perustuvia selvityksiä. Näihin kuuluu melupäästömittauksia ja/tai aiemmin mitattujen melupäästöjen perusteella tehtäviä mallinnuksia. Suunnittelukohteisiin kuuluvat esim. satamien, voimalaitoksien sekä muiden teollisuusmelutyyppisinä käsiteltävät melulähteiden, kuten ympäristömelua aiheuttavien taloteknisten laitteiden, lähiympäristöt kaupungissa. Ympäristömeluselvitykset voivat olla myös äänitasomittauksia esim. olemassa olevista rakennuksista, joiden käyttötarkoituksen muutosta suunnitellaan.
Värähtelyselvityksillä tarkoitetaan runkomelu- ja tärinäselvityksiä. Suunnittelukohteet ovat pääasiassa raide- tai tieliikenteen vaikutusalueella olevia kohteita, missä suunniteltaviin rakennuksiin kohdistuvaa värähtelyä (tärinä/runkomelu) tulee arvioida pääsääntöisesti värähtelymittauksin.
Töihin voidaan sisällyttää myös tavanomaista katu-, tie- ja raideliikennemelun arviointia, mikäli myös niitä on tarvetta selvittää samalla suunnittelualueella.
Kilpailutuksen perusteella valitaan kolme (3) kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyttä tarjoajaa, ellei kelpoisuusehdot täyttäviä tarjoajia ja hyväksyttäviä tarjouksia ole vähemmän.
Hankinnan yhteenlaskettu ennakoitu arvo on 300 000 € (alv 0 %) ja enimmäisarvo on 400 000 € (alv 0 %).

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Ympäristötekniset konsulttipalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 300 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 700978
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Kesto
Aloituspäivä: 2024-06-01 📅
Loppupäivä: 2026-05-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 30
Laatukriteeri (painotus): 70
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-03-27 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-03-27 12:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅ Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-03-27 12:01:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-03-04 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Konsulttivastuuvakuutus ja toiminnan vastuuvakuutus: Konsultilla tulee olla sopimuskaudella voimassa oleva toiminnan vastuuvakuutus.
Konsultilla tulee olla sopimuskaudella voimassa oleva konsulttivastuuvakuutus vastuu- ja vahinkotapausten varalle, jonka enimmäismäärä tulee olla vähintään kaksi (2) kertaa yksittäisen toimeksiannon suuruinen.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisterimerkintä: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Se on merkitty
sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Ympäristöasioiden hallintatoimenpiteet: Tarjoajan tulee hankinnan kohteeseen liittyvässä palvelutoiminnassaan ottaa huomioon ympäristönäkökohdat ja pyrkiä hallitsemaan palvelutoimintansa ympäristövaikutuksia.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 035-102105 (2024-02-15)
hankintailmoitus (2024-03-15) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakentamiskelpoisuuteen liittyvät analyysipalvelut
Viitenumero: HEL 2024-002407
Lyhyt kuvaus:
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala kilpailuttaa tällä tarjouspyynnöllä rakentamiskelpoisuuteen liittyvien analyysipalveluiden puitejärjestelyn hankintarenkaana (myöhemmin myös tilaaja) yhdessä Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen Staran (jäljempänä Stara) kanssa.
Tilaaja teettää laboratorioanalyysejä Helsingin alueen rakentamiseen liittyvistä tutkimuskohteista, kunnostustyömailta sekä välivarastointi-, loppusijoitus- sekä käsittelyalueilta.
Hankinta on jaettu seitsemään (7) osa-alueeseen seuraavasti:
Osa-alue 1: Maanäytteet
Osa-alue 2: Sedimenttinäytteet
Osa-alue 3: Vesinäytteet
Osa-alue 4: Ilmanäytteet
Osa-alue 5: Kasvualustanäytteet
Osa-alue 6: Asbestinäytteet
Osa-alue 7: Rakennusmateriaalien muut haitta-ainenäytteet
Tarjouksen voi tehdä yhdestä tai useammasta osa-alueesta. Osa-alueen sisäisiä osatarjouksia ei hyväksytä, lukuun ottamatta kuljetuspalvelua ja erikseen määriteltyjä pika-analyysejä, sekä ilmapumppuja, joiden tarjoaminen on vapaaehtoista.
Hankinnan kohteena olevat analyysit on eritelty osa-alueittain hintalomakkeissa, liitteet 1 - 7. Analyysejä koskevat laatuvaatimukset on kuvattu liitteessä 8 Palvelukuvaus.
Osa-alueilla valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on halvin hinta.
PUITEJÄRJESTELYN LAAJUUS
Puitejärjestelyn arvonlisäveroton ennakoitu arvo koko sopimuskauden aikana (ml. mahdolliset optiokaudet) on 6 600 000 euroa ja arvonlisäveroton enimmäisarvo 9 100 000 euroa.

Tuotteet/palvelut: Laboratoriopalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 600 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Sisäinen tunniste: OA1
Otsikko: Osa-alue 1: Maanäytteet
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 980 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Osa-alueelle 1 Maanäytteet valitaan kolme (3) vertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa, ellei soveltuvuusehdot täyttäviä tarjoajia ja tarjouspyynnön mukaisia tarjouksia ole vähemmän.
Osa-alueella valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on halvin hinta.
Osa-alueen arvonlisäveroton ennakoitu arvo koko sopimuskauden aikana (ml. mahdolliset optiokaudet) on 1 980 000 euroa ja arvonlisäveroton enimmäisarvo 2 570 000 euroa.
Hankinnan arvot jakautuvat hankintarenkaan osapuolien kesken seuraavasti:
- Kaupunkiympäristön toimialan tilausten ennakoitu arvo 1 650 000 euroa ja enimmäisarvo 2 130 000 euroa.
- Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara tilausten ennakoitu arvo 330 000 euroa ja enimmäisarvo 440 000 euroa.

Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Kesto: 24 kuukautta
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 1
Lisätietoja uusimisesta:
Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta kahden (2) vuoden pituisella optiokaudella.
Myöntämisperusteet
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: OA2
Otsikko: Osa-alue 2: Sedimenttinäytteet
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 560 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Osa-alueelle 2 Sedimenttinäytteet valitaan kolme (3) vertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa, ellei soveltuvuusehdot täyttäviä tarjoajia ja tarjouspyynnön mukaisia tarjouksia ole vähemmän.
Osa-alueella valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on halvin hinta.
Osa-alueen arvonlisäveroton ennakoitu arvo koko sopimuskauden aikana (ml. mahdolliset optiokaudet) on 560 000 euroa ja arvonlisäveroton enimmäisarvo 720 000 euroa.
Hankinnan arvot jakautuvat hankintarenkaan osapuolien kesken seuraavasti:
- Kaupunkiympäristön toimialan tilausten ennakoitu arvo 550 000 euroa ja enimmäisarvo 700 000 euroa.
- Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara tilausten ennakoitu arvo 10 000 euroa ja enimmäisarvo 20 000 euroa.

Erän tunnistenumero: LOT-0002
3️⃣
Sisäinen tunniste: OA3
Otsikko: Osa-alue 3: Vesinäytteet
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 425 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Osa-alueelle 3 Vesinäytteet valitaan kolme (3) vertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa, ellei soveltuvuusehdot täyttäviä tarjoajia ja tarjouspyynnön mukaisia tarjouksia ole vähemmän.
Osa-alueella valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on halvin hinta.
Osa-alueen arvonlisäveroton ennakoitu arvo koko sopimuskauden aikana (ml. mahdolliset optiokaudet) on 2 425 000 euroa ja arvonlisäveroton enimmäisarvo 3 290 000 euroa.
Hankinnan arvot jakautuvat hankintarenkaan osapuolien kesken seuraavasti:
- Kaupunkiympäristön toimialan tilausten ennakoitu arvo 1 695 000 euroa ja enimmäisarvo 2 350 000 euroa.
- Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara tilausten ennakoitu arvo 730 000 euroa ja enimmäisarvo 940 000 euroa.

Erän tunnistenumero: LOT-0003
4️⃣
Sisäinen tunniste: OA4
Otsikko: Osa-alue 4: Ilmanäytteet
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 075 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Osa-alueelle 4 Ilmanäytteet valitaan kolme (3) vertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa, ellei soveltuvuusehdot täyttäviä tarjoajia ja tarjouspyynnön mukaisia tarjouksia ole vähemmän.
Osa-alueella valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on halvin hinta.
Osa-alueen arvonlisäveroton ennakoitu arvo koko sopimuskauden aikana (ml. mahdolliset optiokaudet) on 1 075 000 euroa ja arvonlisäveroton enimmäisarvo 1 410 000 euroa.
Hankinnan arvot jakautuvat hankintarenkaan osapuolien kesken seuraavasti:
- Kaupunkiympäristön toimialan tilausten ennakoitu arvo 1 060 000 euroa ja enimmäisarvo 1 380 000 euroa.
- Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara tilausten ennakoitu arvo 15 000 euroa ja enimmäisarvo 30 000 euroa.

Erän tunnistenumero: LOT-0004
5️⃣
Sisäinen tunniste: OA5
Otsikko: Osa-alue 5: Kasvualustanäytteet
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 78 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Osa-alueelle 5 Kasvualustanäytteet valitaan kolme (3) vertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa, ellei soveltuvuusehdot täyttäviä tarjoajia ja tarjouspyynnön mukaisia tarjouksia ole vähemmän.
Osa-alueella valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on halvin hinta.
Osa-alueen arvonlisäveroton ennakoitu arvo koko sopimuskauden aikana (ml. mahdolliset optiokaudet) on 78 000 euroa ja arvonlisäveroton enimmäisarvo 105 000 euroa.
Hankinnan arvot jakautuvat hankintarenkaan osapuolien kesken seuraavasti:
- Kaupunkiympäristön toimialan tilausten ennakoitu arvo 3 000 euroa ja enimmäisarvo 5 000 euroa.
- Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara tilausten ennakoitu arvo 75 000 euroa ja enimmäisarvo 100 000 euroa.

Erän tunnistenumero: LOT-0005
6️⃣
Sisäinen tunniste: OA6
Otsikko: Osa-alue 6: Asbestinäytteet
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 72 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Osa-alueelle 6 Asbestinäytteet valitaan kolme (3) vertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa, ellei soveltuvuusehdot täyttäviä tarjoajia ja tarjouspyynnön mukaisia tarjouksia ole vähemmän.
Osa-alueella valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on halvin hinta.
Osa-alueen arvonlisäveroton ennakoitu arvo koko sopimuskauden aikana (ml. mahdolliset optiokaudet) on 72 000 euroa ja arvonlisäveroton enimmäisarvo 175 000 euroa.
Hankinnan arvot jakautuvat hankintarenkaan osapuolien kesken seuraavasti:
- Kaupunkiympäristön toimialan tilausten ennakoitu arvo 67 000 euroa ja enimmäisarvo 160 000 euroa.
- Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara tilausten ennakoitu arvo 5 000 euroa ja enimmäisarvo 15 000 euroa.

Erän tunnistenumero: LOT-0006
7️⃣
Sisäinen tunniste: OA7
Otsikko: Osa-alue 7: Rakennusmateriaalien muut haitta-ainenäytteet
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 410 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Osa-alueelle 7 Rakennusmateriaalien muut haitta-ainenäytteet valitaan kolme (3) vertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa, ellei soveltuvuusehdot täyttäviä tarjoajia ja tarjouspyynnön mukaisia tarjouksia ole vähemmän.
Osa-alueella valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on halvin hinta.
Osa-alueen arvonlisäveroton ennakoitu arvo koko sopimuskauden aikana (ml. mahdolliset optiokaudet) on 410 000 euroa ja arvonlisäveroton enimmäisarvo 830 000 euroa.
Hankinnan arvot jakautuvat hankintarenkaan osapuolien kesken seuraavasti:
- Kaupunkiympäristön toimialan tilausten ennakoitu arvo 405 000 euroa ja enimmäisarvo 815 000 euroa.
- Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara tilausten ennakoitu arvo 5 000 euroa ja enimmäisarvo 15 000 euroa.
Osa-alueelle 7 Rakennusmateriaalien muut haitta-ainenäytteet valitaan kolme (3) vertailussa parhaiten sijoittunutta tarjoajaa, ellei soveltuvuusehdot täyttäviä tarjoajia ja tarjouspyynnön mukaisia tarjouksia ole vähemmän.
Osa-alueella valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on halvin hinta.
Osa-alueen arvonlisäveroton ennakoitu arvo koko sopimuskauden aikana (ml. mahdolliset optiokaudet) on 410 000 euroa ja arvonlisäveroton enimmäisarvo 830 000 euroa.
Hankinnan arvot jakautuvat hankintarenkaan osapuolien kesken seuraavasti:
- Kaupunkiympäristön toimialan tilausten ennakoitu arvo 405 000 euroa ja enimmäisarvo 815 000 euroa.
- Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara tilausten ennakoitu arvo 5 000 euroa ja enimmäisarvo 15 000 euroa.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0007
Menettely Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-04-16 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-04-16 12:01:00 📅
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Osallistujien enimmäismäärä: 3
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-04-16 12:01:00 📅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-03-25 12:00:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Toiminnan vastuuvakuutus: Tarjoajalla on sopimuskauden alusta voimassa oleva toiminnan vastuuvakuutus.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Ympäristöasioiden hallintajärjestelmä: Tarjoajan tulee ottaa toiminnassaan huomioon ympäristöasiat ja kestävä kehitys. Tarjoajalla on oltava ympäristöasioiden hallintajärjestelmä, esimerkiksi ISO 14001, Ekokompassi tai muu vastaavat kriteerit täyttävä, jossa tarjoaja on asettanut toiminnalleen ympäristötavoitteet, toteuttaa toimenpideohjelmaa tavoitteiden saavuttamiseksi ja seuraa tavoitteiden toteutumista säännöllisesti. Tarjoajan tulee esittää tarjouksen liitteenä 1-5 A4 sivun pituinen selvitys ympäristöasioiden hallintajärjestelmästään.
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä

Kaupparekisterimerkintä: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.
Kaupparekisterimerkintä: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Laadunvarmistus: Tarjoajalla tulee olla käytössään menettelytavat laadun varmistamiseksi. Tarjoajan tulee esittää tarjouksen liitteenä 1-2 A4 sivun pituinen selvitys laadunhallintajärjestelmästään ja sen mahdollisesta akkreditoinnista.
Vertailukokeet: Tarjoajan tulee olla osallistunut vähintään yhteen pätevyys- tai vertailukokeeseen viimeisen kolmen vuoden aikana. Tarjoajan tulee esittää tarjouksen liitteenä vapaamuotoinen selvitys pätevyys- ja vertailukokeisiin osallistumisesta viimeisen kolmen vuoden ajalta.

Menetelmät: Analyysit on tehtävä ensisijaisesti menetelmillä, jotka on esitetty tarjouspyynnön liitteessä 8 "Palvelukuvaus". Mikäli tarjoaja esittää käytettäväksi muuta menetelmää, on sen vastaavuus ja käyttö perusteltava tarjouksessa. Tilaaja voi olla hyväksymättä poikkeavaa menetelmää. Mikäli tilaaja ei hyväksy poikkeavaa menetelmää, on palveluntuottaja velvollinen käyttämään palvelukuvauksessa esitettyä menetelmää.

Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0001 LOT-0002 LOT-0003 LOT-0004 LOT-0005 LOT-0006 LOT-0007 Muut lisätiedot
Tarjousten vastaanottamisen määräaika on pidennetty.
Muutoksen pääasiallinen syy: Ajantasaiset tiedot
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 9f2deb33-eb1c-4998-9825-0ba0014d0526-01
Lähde: OJS 2024/S 075-222840 (2024-04-15)
hankintailmoitus (2024-04-18) Kohde Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 600 000 EUR 💰
Kuvaus
1 980 000 EUR 💰
560 000 EUR 💰
2 425 000 EUR 💰
1 075 000 EUR 💰
78 000 EUR 💰
72 000 EUR 💰
410 000 EUR 💰
Muutoksen pääasiallinen syy: Ajantasaiset tiedot
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 47c4bd5f-3d73-4528-9e83-9872f96f57fd-01
Lähde: OJS 2024/S 079-238533 (2024-04-18)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2024-10-17) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala kilpailutti rakentamiskelpoisuuteen liittyvien analyysipalveluiden puitejärjestelyn hankintarenkaana yhdessä Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen Staran kanssa.
Tilaaja teettää laboratorioanalyysejä Helsingin alueen rakentamiseen liittyvistä tutkimuskohteista, kunnostustyömailta sekä välivarastointi-, loppusijoitus- sekä käsittelyalueilta.
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala kilpailutti rakentamiskelpoisuuteen liittyvien analyysipalveluiden puitejärjestelyn hankintarenkaana yhdessä Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen Staran kanssa.
Tilaaja teettää laboratorioanalyysejä Helsingin alueen rakentamiseen liittyvistä tutkimuskohteista, kunnostustyömailta sekä välivarastointi-, loppusijoitus- sekä käsittelyalueilta.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 4 138 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 5 525 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 4 138 000 EUR 💰
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
Osa-alue 2: Sedimenttinäytteet
Osa-alue 3: Vesinäytteet
Osa-alue 4: Ilmanäytteet
Osa-alue 5: Kasvualustanäytteet
Sopimuksen tekeminen
1️⃣
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero: LOT-0001
Sopimuksen numero: 2024-002407-1
Sopimuksen tekopäivä: 2024-09-15 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa ✅ Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 4
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 720 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 560 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3580603-767016
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0001 Alihankintaa koskevat tiedot
Sopimus tehdään todennäköisesti alihankintana ✅ Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: ALS Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2090562-4
Postiosoite: Ruosilankuja 3 A
Postinumero: 00390
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: asiakaspalvelu.hki@alsglobal.com📧
Puhelin: +358104701200📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3581521-767016
Tarjoajaosapuolen johtaja ✅ Tietoa tarjouskilpailuista
Sopimus on tehty taloudellisten toimijoiden ryhmän kanssa ✅ Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Eurofins Environment Testing Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2752292-5
Postiosoite: Niemenkatu 73
Postinumero: 15140
Postitoimipaikka: Lahti
Alue: Päijät-Häme🏙️
Sähköposti: tarjoustesting@etn.eurofins.com📧
Puhelin: +358403567895📞
Nimi: Eurofins Ahma Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI02275833
Postiosoite: Teollisuustie 6, PL 96
Postinumero: 96320
Postitoimipaikka: Rovaniemi
Alue: Lappi🏙️
Sähköposti: tarjousahma@etn.eurofins.com📧
Puhelin: 0406303381📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3626054-767016
Nimi: SGS Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0634247-4
Postiosoite: Takomotie 8
Postinumero: 00380
Sähköposti: etunimi.sukunimi@sgs.com📧
Puhelin: 096963701📞
2️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0002 Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 3 290 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 2 425 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3581521-767017
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0002
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3575285-767017 Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Metropolilab Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2340056-8
Postiosoite: Viikinkaari 4
Postinumero: 00790
Sähköposti: metropolilab@metropolilab.fi📧
Puhelin: 010391350📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3626054-767017
3️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0003 Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 2
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 1 410 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 1 075 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3581521-767018
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0003
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3575285-767018
4️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0004 Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 1
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 105 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 78 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3628180-767019
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0004 Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Eurofins Viljavuuspalvelu Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0115896-9
Postiosoite: Graanintie 7
Postinumero: 50190
Postitoimipaikka: Mikkeli
Sähköposti: etunimi.sukunimi@ftn.eurofins.com📧
Puhelin: 015320400📞
Lähde: OJS 2024/S 204-631722 (2024-10-17)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2024-10-17) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Helsingin kaupunki hankkii konsultointipalveluja puitejärjestelynä kaupunkiympäristön toimialan käyttöön seuraavalle palvelualalle: Maankäytön suunnittelun ympäristömelu- ja värähtelyselvitykset.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 300 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 400 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 300 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 767672
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️ Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatutekijöinä arvioidaan tarjoajan esittämistä referenssitöistä melun/värähtelyn arviointia, maankäytön suunnittelun näkökulmaa ja raportointia.
Sopimuksen tekeminen
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: 2024-002405-1
Sopimuksen tekopäivä: 2024-09-09 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 6
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 400 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 300 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3514491-767672
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0000 Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Akukon Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0983772-0
Postiosoite: Hiomotie 19
Sähköposti: info@akukon.com📧
Puhelin: 0103200700📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3518280-767672
Nimi: A-Insinöörit Suunnittelu Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0211382-6
Postiosoite: Puutarhakatu 10
Postinumero: 33210
Postitoimipaikka: Tampere
Alue: Pirkanmaa🏙️
Sähköposti: katja.heikkinen3@ains.fi📧
Puhelin: 0207911888📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3523074-767672
Nimi: Sitowise Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2335445-0
Postiosoite: Linnoitustie 6 D
Postinumero: 02600
Postitoimipaikka: Espoo
Sähköposti: etunimi.sukunimi@sitowise.com📧
Puhelin: 0207476000📞
Lähde: OJS 2024/S 204-631914 (2024-10-17)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2025-06-02) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala kilpailutti rakentamiskelpoisuuteen liittyvien analyysipalveluiden puitejärjestelyn hankintarenkaana yhdessä Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen Staran kanssa.
Tilaaja teettää laboratorioanalyysejä Helsingin alueen rakentamiseen liittyvistä tutkimuskohteista, kunnostustyömailta sekä välivarastointi-, loppusijoitus- sekä käsittelyalueilta.
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala kilpailutti rakentamiskelpoisuuteen liittyvien analyysipalveluiden puitejärjestelyn hankintarenkaana yhdessä Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen Staran kanssa.
Tilaaja teettää laboratorioanalyysejä Helsingin alueen rakentamiseen liittyvistä tutkimuskohteista, kunnostustyömailta sekä välivarastointi-, loppusijoitus- sekä käsittelyalueilta.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 600 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 3 575 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 3 575 000 EUR 💰