Hankinnan kohteena on Covid-19 taudin diagnostiikkaa tarkoitettu hengitystie-eritenäytteenotto ja SARS-CoV-2 viruksen analytiikka antigeenitestillä ja PCR-menetelmällä. Lisäksi hankitaan kapasitettia SARS-CoV-2 viruksen PCR-analytiikkaan. Palveluntuottaja voi tehdä tarjouksen joko toiseen tai molempiin kokonaisuuksiin. Hankinnassa haetaan mahdollisuutta palvelulle mukana oleville hankintayksiköille ja palvelua voidaan ottaa käyttöön hankintakauden aikana tarvittaessa. Hankintayksiköt: Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä (NordLab), Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP), Oulun kaupunki, Peruspalvelukuntayhtymä Selänne, Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä, Limingan kunta, Kemin kaupunki, Keminmaa, Oulaisten kaupunki, Kainuun sote, Tyrnävän kunta. Ilmoitetut tutkimusmäärät ovat arvioituja yhden (1) vuoden tutkimusmääriä. Tutkimusmäärät ilmoitetaan tarjoajille ainoastaan tarjouksen tekemisen tueksi ja vertailun tekemiseksi. Hankintasopimus ei muodosta ostajalle määräostovelvoitetta, vaan todellinen määrä voi olla suurempi tai pienempi. Hankintakausi on yksi vuotta ja tämän jälkeen hankintasopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana 6kk irtisanomisajalla.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-06-20.
Hankinta julkaistiin 2022-05-18.
hankintailmoitus (2022-05-18) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Lääketieteellisten laboratorioiden palvelut
Viitenumero: 110433
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Covid-19 taudin diagnostiikkaa tarkoitettu hengitystie-eritenäytteenotto ja SARS-CoV-2 viruksen analytiikka antigeenitestillä ja PCR-menetelmällä. Lisäksi hankitaan kapasitettia SARS-CoV-2 viruksen PCR-analytiikkaan. Palveluntuottaja voi tehdä tarjouksen joko toiseen tai molempiin kokonaisuuksiin.
Hankinnassa haetaan mahdollisuutta palvelulle mukana oleville hankintayksiköille ja palvelua voidaan ottaa käyttöön hankintakauden aikana tarvittaessa. Hankintayksiköt: Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä (NordLab), Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP), Oulun kaupunki, Peruspalvelukuntayhtymä Selänne, Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä, Limingan kunta, Kemin kaupunki, Keminmaa, Oulaisten kaupunki, Kainuun sote, Tyrnävän kunta.
Ilmoitetut tutkimusmäärät ovat arvioituja yhden (1) vuoden tutkimusmääriä. Tutkimusmäärät ilmoitetaan tarjoajille ainoastaan tarjouksen tekemisen tueksi ja vertailun tekemiseksi. Hankintasopimus ei muodosta ostajalle määräostovelvoitetta, vaan todellinen määrä voi olla suurempi tai pienempi.
Hankintakausi on yksi vuotta ja tämän jälkeen hankintasopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana 6kk irtisanomisajalla.

Hankintasopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana 6kk irtisanomisajalla.
Lisähankintamahdollisuudet:
Tilaajalla on oikeus korvauksetta siirtää sopimus tulevalle hyvinvointialueelle. Tilaajalla on oikeus laajentaa sopimusta koskemaan em. organisaatioon liittyviä yksiköitä siltä osin kuin niissä käytetään tämän hankintasopimuksen mukaista palvelua. Katso tarkempi kuvaus Sopimusluonnokselta.

Kohde Hankinnan laajuus

Osan nimi: COVID-19 taudin diagnostiikkaan tarkoitettu näytteenotto ja näytteen analysointi
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus:
COVID-19 taudin diagnostiikkaan tarkoitettu hengitystie-eritenäytteenotto ja näytteen analysointi antigeenitestillä tai PCR-menetelmällä. Diagnostiikkaan soveltuvan testimenetelmän määrittelee paikalliset toimintaohjeet, joihin palvelun tuottajan tulee sitoutua. Jos ensisijainen testi on antigeeniosoitustesti, tuloksen varmistaminen tarvittaessa PCR-menetelmällä tulee sisältyä palveluun. Pohjois-Suomessa pääsääntöisesti käytettävä testi on antigeenitesti, arviolta 80% testausmääristä. Suurinta osaa antigeenitesti-positiivisista ei varmisteta PCR-menetelmällä.

Arvio näytteenottoajoista ja -määristä:
Oulussa arkisin klo 8-16: 0-200 näytettä per vrk
Oulussa arkisin klo 16-20: 0-300 näytettä per vrk
Oulussa viikonloppuisin klo 10-18: 0-600 näytettä per vrk
Oulaisissa arkisin klo 8-16: 0-50 näytettä per vrk
Oulaisissa arkisin klo 16-20: 0-100 näytettä per vrk
Oulaisissa viikonloppuisin klo 10-18: 0-200 näytettä per vrk
Selänne arkisin 8-16: 0-50 näytettä per vrk, toimipiste Pyhäjärvi tai Haapajärvi
Raahe arkisin klo 8-16: 0-50 näytettä per vrk
Liminka arkisin klo 8-12: 0-40 näytettä per vrk
Kemi arkisin klo 8-16: 0-100 näytettä per vrk
Keminmaa arkisin klo 8-16: 0-50 näytettä per vrk
Kajaani arkisin klo 8-16: 0-200 näytettä per vrk
Tyrnävä arkisin klo 8-16: 0-30 näytettä per vrk
Kesto: 12 kuukautta
Lisätietoja:
Hankintasopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana 6kk irtisanomisajalla.
Lisähankintamahdollisuudet:
Tilaajalla on oikeus korvauksetta siirtää sopimus tulevalle hyvinvointialueelle. Tilaajalla on oikeus laajentaa sopimusta koskemaan em. organisaatioon liittyviä yksiköitä siltä osin kuin niissä käytetään tämän hankintasopimuksen mukaista palvelua. Katso tarkempi kuvaus Sopimusluonnokselta.
Tilaajalla on oikeus korvauksetta siirtää sopimus tulevalle hyvinvointialueelle. Tilaajalla on oikeus laajentaa sopimusta koskemaan em. organisaatioon liittyviä yksiköitä siltä osin kuin niissä käytetään tämän hankintasopimuksen mukaista palvelua. Katso tarkempi kuvaus Sopimusluonnokselta.
Osan nimi: COVID-19 taudin PCR-analytiikka
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus:
COVID-19 taudin diagnostiikkaan tarkoitettu SARS-CoV-2 viruksen PCR-analyysipalvelu.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0679480-9
Hankintaviranomaisen nimi: NordLab, Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen ll ky
Kansallinen rekisterinumero: 2483868-4
Postiosoite: Kiviharjuntie 11
Postitoimipaikka: Oulu
Postinumero: 90220
Maa: Pohjois- ja Itä-Suomi🏙️
Hankintaviranomaisen nimi: Oulun kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0187690-1
Postiosoite: PL 27
Postinumero: 90015
Maa: Pohjois-Pohjanmaa🏙️
Hankintaviranomaisen nimi: Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä
Kansallinen rekisterinumero: 0210286-0
Postiosoite: Rantakatu 4
Postitoimipaikka: Raahe
Postinumero: 92100
Hankintaviranomaisen nimi: Peruspalvelukuntayhtymä Selänne
Kansallinen rekisterinumero: 2265415-2
Postitoimipaikka: Pyhäsalmi
Hankintaviranomaisen nimi: Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
Kansallinen rekisterinumero: 2496986-0
Postiosoite: Sotkamontie 13
Postitoimipaikka: Kajaani
Postinumero: 87300
Maa: Kainuu🏙️
Hankintaviranomaisen nimi: Limingan kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0186553-2
Postitoimipaikka: Liminka
Hankintaviranomaisen nimi: Kemin kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0210427-6
Postitoimipaikka: Kemi
Maa: Lappi🏙️
Hankintaviranomaisen nimi: Keminmaa
Kansallinen rekisterinumero: 0210469-8
Postitoimipaikka: Keminmaa
Hankintaviranomaisen nimi: Oulaisten kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0186852-2
Postitoimipaikka: Oulainen
Hankintaviranomaisen nimi: Tyrnävän kunta
Kansallinen rekisterinumero: 0190140-9
Postitoimipaikka: Tyrnävä
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Jaakko Määttä
Sähköposti: timo.kauppinen@nordlab.fi📧
Internetosoite: https://www.nordlab.fi🌏
Sähköposti: hankintapalvelut@monetra.fi📧
Internetosoite: https://www.ouka.fi/etusivu🌏
Sähköposti: arja.kiilakoski@ras.fi📧
Internetosoite: https://www.ras.fi/🌏
Sähköposti: selanne@selanne.fi📧
Internetosoite: https://www.selanne.net/🌏
Sähköposti: hankintatoimisto@kainuu.fi📧
Internetosoite: https://sote.kainuu.fi🌏
Sähköposti: kunta@liminka.fi📧
Internetosoite: https://www.liminka.fi/🌏
Sähköposti: asiakaspalvelu@kemi.fi📧
Internetosoite: https://www.kemi.fi/🌏
Sähköposti: kunta@keminmaa.fi📧
Internetosoite: https://www.keminmaa.fi/🌏
Sähköposti: kaupunki@oulainen.fi📧
Internetosoite: https://oulainen.fi/🌏
Sähköposti: kunta@tyrnava.fi📧
Internetosoite: https://www.tyrnava.fi/🌏
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2022/S 099-275242 (2022-05-18)