2018-01-16Tampereen erityiskuljetukset ja Teiskon henkilöliikenne (Tuomi Logistiikka Oy)
Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa sen pääsääntöisesti Tampereen kaupungin alueella organisoimien erityiskuljetusten ja Teiskon henkilöliikenteen hankinnan.
Erityiskuljetuksia ovat muun muassa erityislasten koulukuljetukset, ikäihmisten päivätoiminnan kuljetukset ja kehitysvammaisten työkyydit.
Teiskon kuljetuskokonaisuuteen kuuluu mm. Teiskon palveluliikenne ja Teiskon koulukuljetukset. Kilpailutettavan kaluston reitit voivat koostua edellä mainituista kuljetuksista sekä muista Tuomi Logistiikan …
Näytä hankinnat »
2018-01-16Akaan hyvinvointikeskuksen yhteistoimintaurakka (Akaan kaupunki)
Hankinnassa on kysymys Akaan hyvinvointikeskuksen toteuttamisesta kaksivaiheisena laajennettuna projektinjohtourakkana. Hankinta sisältää uuden hyvinvointikeskuksen suunnittelun ja toteuttamisen sekä rakennuspaikalla olevan vanhan huoltorakennuksen purkamisen.
Hankinta jaetaan sopimuksilla kahteen vaiheeseen: yleissuunnittelun sisältävään kehitysvaiheeseen sekä toteutussuunnittelun ja rakentamisen sisältävään toteutusvaiheeseen. Osapuolilla on mahdollisuus keskeyttää hankinta kehitysvaiheen jälkeen.
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:NCC Suomi Oy
2018-01-156. Kelan sairausvakuutuksesta korvaamat matkat ja palvelut Pirkanmaan maakunnan alueelle (Kansaneläkelaitos)
Kansaneläkelaitos (Kela) hakee kokonaisvastuullista palveluntuottajaa, joka vastaa Sopimuksessa ja sen liitteissä määritellyn palvelun tuottamisesta kokonaisuudessaan. Sopimuksen palvelukokonaisuus sisältää henkilökuljetusten tilausten vastaanoton, yhdistelyn, välityksen, kuljetuspalvelujen järjestämisen ja valvonnan sekä maksuliikenteen ja raportoinnin. Hankinnan tarkempi kuvaus on liitteenä 1 Palvelukuvaus.
Tällä tarjouspyynnöllä haetaan palveluntuottajaa Pirkanmaan maakunnan alueelle. Tarjouksen voi …
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:Tampereen Aluetaksi Oy
2018-01-12Ahjola-Pispalan päiväkotipalveluiden kilpailutus (Tampereen kaupunki)
Tuomi Logistiikka Oy pyytää Tampereen kaupungin Hyvinvoinnin palvelualueen toimeksiannosta tarjouksia Ahjola-Pispalan päiväkotipalvelujen hankinnasta.
Osoitteessa Ahjolankatu 3 sijaitsevassa kiinteistössä oleviin päiväkotitiloihin kilpailutetaan palveluntuottaja sopimuskaudelle 1.8.2018-31.7.2021. Sopimuksen alkaessa nykyiset asiakkaat siirtyvät valitun palveluntuottajan asiakkaiksi.
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:Pilke päiväkodit oy
2018-01-10Logistiikkakeskuksen toiminnanohjausjärjestelmän hankinta (Tuomi Logistiikka Oy)
Hankinnan kohde ja volyymi:
Hankinnan kohteena on logistiikkakeskuksen toiminnanohjausjärjestelmän hankinta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.
Hankinnan kohde ja volyymi on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus ja liitteessä 2 Vaatimusluettelo.
Järjestelmä hankitaan tilaajan osoittamaan palvelinympäristöön.
Sopimusluonnos hankinnasta on liitteenä 5.
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:Leanware Oy
2018-01-08Logistiikkakeskuksen varastoautomaattien hankinta (Tuomi Logistiikka Oy)
Hankinnan kohde ja volyymi:
Hankinnan kohteena on logistiikkakeskuksen varastoautomaattien hankinta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Hankinta sisältää kuusi (6) alusta-automaattia Tuomi Logistiikan logistiikkakeskuksen varastoon. Hankinnan kohde ja volyymi on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä 1 "Hankinnan kohteen kuvaus" ja liitteessä 2 "Vaatimusluettelo". Sopimusluonnos hankinnasta on liitteenä 5.
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:Fritz Schäfer Gmbh Filial in Finland
2018-01-08Tays F-rakennus (Pirkanmaan sairaanhoitopiiri)
Hankinnan kohteena on Tampereen yliopistollisen sairaalan Kaupin kampukselle sijoittuvan F-uudisrakennuksen rakentaminen ja rakennusalueella sijaitsevan vanhan M-rakennuksen purkaminen sekä rakennusalueella olevan infran siirtotyöt kokonaisurakkana.
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:Työyhteenliittymä F
2018-01-05Katu- ja puistopuiden hankinta (Tampereen kaupunki)
Hankinnan kohteena ovat Tampereen kaupungin katu- ja puistopuut sekä puiden kasvatussopimukset taimituottajien taimistoilla. Hankinta on jaettu osiin, ja tarjoaja voi tarjota koko kokonaisuutta tai osaa siitä. Puiden istutustyötä voidaan tarjota vain osana puiden toimittamista tai kasvatussopimusta.
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:Harviala OyPuutarha Tahvoset Oy
2017-12-27Isännöintipalvelu Hämeenkyrön kunnalle (Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy)
Hankinnan kohteena on eräiden Hämeenkyrön kuntakonserniin kuuluvien vuokrataloyhtiöiden, kiinteistöyhtiön ja säätiön sekä kunnan omistamien ja hallinnoimien asuntojen (jäljempänä Kohde) isännöintipalvelu (jäljempänä Palvelu).
Palvelu sisältää seuraavien Kohteiden isännöintipalvelun:
1) Kiinteistö Oy Hämeenkyrön Jokimetsä;
2) Hämeenkyrön Asunnonhankinta Oy;
3) Kiinteistö Oy Hämeenkyrön Teollisuustalo;
4) Hämeenkyrön Vanhustentalosäätiö;
5) Kunnan omistamien ja hallinnoimien asuntojen hallinnollinen isännöinti.
Näytä hankinnat »
2017-12-20Sanelunpurkupalvelut (Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä)
Hankinnan kohteena on Pirkanmaan sairaanhoitopiirille ja sairaanhoitopiirin asiakkaille tuotettavat sanelunpurkupalvelut.
Palveluntuottaja tuottaa palvelua purkamalla tilaajalle sanelut potilaan palvelutapahtumasta sekä tuottamalla tilaajan käytössä olevaan potilastietojärjestelmään potilasasiakirjoja tilaajan edellyttämässä aikataulussa. Tilaaja hankkii sanelunpurkupalveluja itse tuottamansa sanelunpurun ohella.
Näytä hankinnat »
2017-12-20Valokuitu- ja sähköverkkourakointi, Reisjärvi (Pyhänet Oy)
Hankinnassa käytetään neuvottelumenettelyä. Hankinta on kynnysarvot ylittävä rakennusurakka. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016).
Neuvottelumenettelyssä ehdokkaita karsitaan alustavassa tarjouspyynnössä esitettävien tarjouksen valintaperusteiden perusteella.
Tarjous on tehtävä koko urakasta, hinnat eriteltynä valokuituverkon ja sähkönjakeluverkon osalta tarjouslomakkeiden mukaisesti.
Tarjoaja on velvollinen tutustumaan urakan kohteeseen ennen …
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:Eltel Networks Oy
2017-12-15ICT-laitehankinta (Sastamalan Tukipalvelu Oy)
Sastamalan Tukipalvelu Oy (Tilaaja) pyytää tarjouksia omaan ja asiakkaittensa käyttöön vuosina 2018 - 2020 hankittavista työasemalaitteista, kannettavista tietokoneista, tableteista ja henkilökohtaisista tulostimista.
Valittavalta toimittajalta vaadittavat tiedot on kuvattu kohdassa Soveltuvuusvaatimukset.
Vaatimukset ja tekniset ominaisuudet on määritelty tarkemmin tarjouspyynnön kohdassa Hankinnan kohteen kriteerit.
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:Decens Oy
2017-12-14Tilintarkastuspalvelujen hankinta (Tampereen kaupunki)
TRE:8660/02.07.01/2017 143124
Hankinnan kohteena on Tampereen kaupungin sekä kaupunkikonsernin yhteisöjen tilintarkastuspalvelujen hankinta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Hankinnan kohde ja sen volyymi on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Palvelukuvaus ja sen alaliitteellä 1.1. Sopimusluonnos hankinnasta on liitteenä 4.
Sopimusta ei ole jaettu osiin eri palveluntuottajille, koska sen toteutus riskienhallinnan ja sopimushallinnan osalta ei ole asianmukaista.
Sopimusaika:
Kaupungin tilintarkastuksen …
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy
2017-12-14Keskuspuhdistamohankkeen piha- ja alueurakka (Tampereen kaupunki)
Tampereen kaupunki ja Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy pyytävät urakkatarjoustanne Keskuspuhdistamohankkeen piha- ja alueurakan töistä tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Rakennuskohteena on Tampereen Sulkavuoreen rakennettavan keskuspuhdistamon piha-alueen maatyöt ympäristöineen osoitteessa Sulkavuorenkuja 6, Tampere. Alueella sijaitsee Lakalaivan entinen kaatopaikka.
Ennen tarjouksen antamista urakoitsijan tulee tutustua työkohteeseen paikan päällä. Tutustuminen kohteeseen järjestetään 4.1.2018 …
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:YIT Infra Oy
2017-12-07Ikäihmisten asumispalvelujen hankinta: Kontukoti ja Toukola (Tampereen kaupunki)
Tuomi Logistiikka Oy pyytää Tampereen kaupungin Hyvinvoinnin palvelualueen toimeksiannosta tarjouksia kahteen (2) palvelutaloon hankittavista tehostetun palveluasumisen palveluista. Palveluita tuotetaan Tampereen kaupungin Tilakeskuksen omistamissa kiinteistöissä, jotka sijaitsevat Koukkuniemen alueella: Kontukoti (kohderyhmä 1) ja Toukolassa (Kohderyhmä 2). Tampereen ja Oriveden kaupungit muodostavat sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen, jonka isäntäkuntana toimii Tampere. …
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:kaksi.nolla oyYrjö&Hanna Oy
2017-12-07Hammas- ja oikomishoidon tarveaineet (Tampereen kaupunki)
Tuomi Logistiikka Oy pyytää Tampereen kaupungin Hyvinvoinnin palvelualueen, Avo- ja asumispalveluiden ja Suun terveydenhuollon toimeksiannosta tarjouksia Tampereen ja Oriveden kaupunkien vastaanotoilla käytettävien hammas- ja oikomishoidon tarveaineista ja tarvikkeista. Tampereen ja Oriveden kaupungit muodostavat sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintaa-alueen, jonka isäntäkuntana toimii Tampereen kaupunki.
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:Hammasväline OyJH Hammastuote OyOrtomat Herpola OyPlandent OySuomen 3M Oy
2017-12-04Gas Analysers (Tampereen kaupunki/Pirkanmaa Rescue Department)
Finnish Rescue Departments procure portable CBRNE-analysis capability which enables rapid identification of air spread agents (gas, vapours and aerosols). The procurement consists of 5 pcs gas analysers which identify CWA (chemical warfare agents), TIC (toxic industrial chemicals), simulants, precursors, narcotics and other drugs.
Näytä hankinnat »
2017-11-28Työajan kohdentamisen järjestelmä (Tampereen yliopisto)
Tampereen yliopisto (TaY), TTY-säätiö sr (Tampereen teknillinen yliopisto eli TTY) ja Tampereen ammattikorkeakoulu Oy (jäljempänä: Tampere3-hanke) hankkivat yhteishankintana työajan kohdentamisen järjestelmän SaaS-palveluna.
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:Solenovo Oy
2017-11-22Graffitien ja muiden töhryjen puhdistuspalvelun hankinta (Tuomi Logistiikka Oy)
Hankinnan kohteena on graffitien ja muiden töhryjen puhdistuspalvelu Tampereen ydinkeskustassa (vyöhyke 1) ja muualla kaupungin alueella (vyöhyke 2).
Yhtiöt ja yhteisöt, joissa Tampereen kaupunki käyttää määräysvaltaa tai joiden rahoitukseen se merkittävästi osallistuu, voivat tehdä hankintoja tämän sopimuksen mukaisin ehdoin.
Näytä hankinnat »
2017-11-21Sähköisen ostamisen ratkaisu (Tuomi Logistiikka Oy)
Hankinnan kohde ja volyymi.
Hankinnan kohteena on sähköisen ostamisen ratkaisu tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.
Ratkaisuun sisältyy verkkokauppamainen tuotteiden ja palveluiden tilauskanava Tuomi Logistiikan asiakasorganisaatioille ja toimittajaportaali tilauskanavassa tarjottavaan sopimustoimittajien valikoiman hallintaan ja tilausten ohjaamiseen toimittajille. Hankinnan kohde ja volyymi on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä 1 Hankinnan kohteen kuvaus ja 2 Vaatimusluettelo alaliitteineen. …
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:Logia Software OyRoima Intelligence Inc. (ent. Logia Software Oy)
2017-11-20Tesoman hyvinvointikeskuksen irtokalusteiden hankinta (Tampereen kaupunki)
139403.
TRE:7502/02.07.01/2017.
Hankinnan kohteena on Tesoman hyvinvointikeskuksen irtokalusteiden hankinta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.
Hankinta on jaettu kolmeen (3) osaan:
1 Puutuolit ja niiden kuljetuskärryt.
2 Oleskelukalusteet.
3 Kirjastokalusteet.
Tarjoaja voi tarjota vain yhtä tai kahta osaa tai kaikkia osia. Joka osaan valitaan yksi toimittaja.
Volyymi:
Hankinnan volyymi on kuvattu kalusteliitteissä 1,2, ja 3.
Optiot/lisähankinta:
Lopullisiin tilattavien kalusteiden lukumääriin saattaa …
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:BTJ Finland OyFutra LtdIsku Interior Oy
2017-11-17Nokian kaupungin Esiopetuspalvelu (Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy)
Hankinnan kohteena ovat perusopetuslain 628/1998 ja hallituksen esityksen 135/2014 mukaisen suomen- ja englanninkielisen esiopetuspalvelujen tuottaminen (jäljempänä Esiopetuspalvelu) tarjoajan toimitiloissa Tilaajan kunnan alueella asuville esiopetusikäisille lapsille.
Hankinta on jaettu seuraaviin osiin pääopetuskielen mukaisesti:
Osa 1: Englanninkielinen esiopetus
Osa 2: Suomenkielinen esiopetus.
Näytä hankinnat »
2017-11-17Ylöjärven kaupungin Esiopetuspalvelu (Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy)
Hankinnan kohteena ovat perusopetuslain 628/1998 ja hallituksen esityksen 135/2014 mukaisen suomenkielisen esiopetuspalvelun tuottaminen (jäljempänä Esiopetuspalvelu) tarjoajan toimitiloissa Tilaajan kunnan alueella asuville esiopetusikäisille lapsille.
Näytä hankinnat »
2017-11-17Kangasalan kunnan Esiopetuspalvelu (Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy)
Hankinnan kohteena ovat perusopetuslain 628/1998 ja hallituksen esityksen 135/2014 mukaisen suomen- ja englanninkielisen esiopetuspalvelujen tuottaminen (jäljempänä Esiopetuspalvelu) tarjoajan toimitiloissa Tilaajan kunnan alueella asuville esiopetusikäisille lapsille.
Hankinta on jaettu seuraaviin osiin pääopetuskielen mukaisesti:
Osa 1: Englanninkielinen esiopetus
Osa 2: Suomenkielinen esiopetus.
Näytä hankinnat »
2017-11-17VMware-tuotteiden jälleenmyynti (Helsingin yliopisto)
Tässä tarjouskilpailussa on kyse VMware-tuotteiden jälleenmyyjän valinnasta vuodeksi, optiona kolme erikseen vahvistettavaa jatkovuotta, yhteensä enintään neljän vuoden ajaksi. Parhaan arvion mukaan sopimuksen arvo optioiden toteutuessa on noin 600 000 EUR.
Helsingin yliopisto on saanut valtuudet joiltakin Suomen korkeakouluilta kilpailuttaa hankinnan näidenkin puolesta. Jokainen hankintaan osallistuva yksikkö tekee omat liittymäsopimuksensa ja hoitaa niihin liittyvät toimenpiteet itsenäisesti.
Näytä hankinnat »
2017-11-16Lämpöpeitteet ja -puhaltimet (Tuomi Logistiikka Oy)
Tuomi Logistiikka kilpailuttaa Pirkanmaan sairaahoitopiirin erityisvastuualueen sairaanhoitopiirien (Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien sekä Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän) käyttöön tulevat puhallettavat lämpöpeitteet ja lämpöpuhaltimet sopimuskaudeksi, joka on voimassa 2 vuotta. Tämän jälkeen sopimusta on mahdollista jatkaa toistaiseksi voimassaolevana kuuden kuukauden irtisanomisajalla.
Tällä hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tuomi Logistiikka Oy omistajilleen ja …
Näytä hankinnat »
2017-11-16Insuliinipumput, glukoosisensorointijärjestelmät ja niiden kulutustarvikkeet 3666/LAI/18 (Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä)
Tuomi Logistiikka Oy pyytää tarjouksia Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän toimeksiannosta tarjouksia eri yksiköiden käyttöön tulevista insuliinipumpuista, glukoosisensorointijärjestelmistä ja niiden kulutustarvikkeista sopimuskaudelle 8.1.2018–31.12.2019.
Hankinta on jaettu osiin siten, että kustakin kohderyhmästä tehdään oma hankintapäätös ja -sopimus. Sama toimittaja voi tulla valituksi useampaan kohderyhmään.
Näytä hankinnat »
2017-11-15Pirkanmaan sairaanhoitopiirin henkilöstölehden (Elämän tähdet) ja asiakaslehden (Terve Pirkanmaa) painatuspalvelut (Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kuntayhtymä)
Tuomi Logistiikka Oy pyytää tarjouksia Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (PSHP) lehtien (Elämän Tähdet ja Terve Pirkanmaa) painopalveluista sopimuskaudelle 1.4.2018–31.12.2019.
Elämän tähdet -lehti on organisaation henkilöstölehti. Lehti jaetaan sairaanhoitopiirin henkilökunnalle ja noin tuhannelle sidosryhmiin kuuluvalle kotiosoitteeseen. Lisäksi on vähäinen määrä nippujakelua. Lehden painosmäärä on noin 9000 lehteä. Lehti ilmestyy vuonna 2018 yhteensä kolme kertaa (helmikuu, kesäkuu, …
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:Grano Oy
2017-11-15Henkilöstövuokrauspalvelut SRP202 (Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy)
Hankinnan kohteena on Henkilöstövuokrauspalvelujen tuottaminen Kehyskunnissa (Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi) ruoka- ja puhtauspalvelualojen eri tehtäviin. Henkilöstövuokrauspalveluja tarvitaan tilanteissa, joissa vakituinen henkilöstö on estynyt sairauden tai muun syyn vuoksi hoitamasta tehtäväänsä ja oman vakituisen sijaishenkilöstön määrä on vajaa. Henkilöstövuokrauspalveluja tarvitaan tapauskohtaisesti erityisesti lyhytaikaisiin, muutaman päivän poissaoloihin …
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:Opteam yhtiöt OyVMP Group Oy
2017-11-13Varilan uusi koulu, SR-urakka (Sastamalan kaupunki)
Varilan uuden koulun suunnittelu ja rakentaminen nykyisen käytössä olevan koulurakennuksien kanssa samalle tontille sekä vanhojen koulurakennuksien purkaminen uudisrakennuksen käyttöönottamisen jälkeen.
Urakkamuotona SR-urakka, sisältäen uudisrakentamisen valmiiksi saattamisen edellyttämän suunnittelun, rakennustekniset työt sekä LVIAS-työt.
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:NCC Suomi Oy
2017-11-10Tampere-Pirkkala lentoasema; lentoliikennealueen peruskorjaus 2018 (Finavia Oyj)
Hankinnan kohteena on Tampere-Pirkkala lentoaseman lentoliikennealueen peruskorjaus vuoden 2018 aikana.
Työt sisältävät:
— nykyisen asematason uudelleen rakentamisen ja kahden konepaikan glykolipitoisten vesien erilliskeräyksen rakentamisen,
— betonisten lentokoneiden seisontapaikkojen rakentamisen asematasolle,
— asematason laajentamisen kahteen eri suuntaan,
— kolmen rullaustien kaarteiden leventämisen,
— uuden rullaustien (n. 140 metriä pitkä) rakentamisen,
— kiitotien päähän rakennetaan lentokoneiden …
Näytä hankinnat » Mainitut toimittajat:Destia Oy