Varhaiskasvatuksen sosionomiksi kelpoisuuden tuottavat tilauskoulutukset

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun kaupunkien (myöhemmin kuutoskaupungit) muodostama hankintarengas hankkii varhaiskasvatuksessa työskentelevälle henkilöstölleen tilauskoulutuksena varhaiskasvatuksen sosionomiksi kelpoisuuden tuottavaa sosionomin tutkintokoulutusta 1.9.2026-31.12.2032 väliselle ajalle. Hankinta on liitteen E mukainen koulutuspalveluhankinta. Hankinnan tavoitteena on ehkäistä korkeakoulutetun henkilöstön osaajapulaa kuutoskaupunkien varhaiskasvatuksessa. Hankittavat tilauskoulutukset järjestetään työn ohessa suoritettavina monimuotokoulutuksina, jolloin opinnot koostuvat lähi- ja etäopetuksesta, itsenäisestä opiskelusta ja harjoitteluista. Lähiopetusta tulee olla keskimäärin kahtena päivänä kuukaudessa ja reaaliaikaista etäopetusta tulee olla keskimäärin 3-4 kertaa kuukaudessa. Hankittavien palveluiden tarkempi kuvaus löytyy liitteestä 1. Lähiopetusryhmiä voidaan soveltuvin osin yhdistää mahdollisiin paikkakunnalla oleviin Palveluntuottajan tai tämän mahdollisen alihankkijan perustutkinto- tai monimuotokoulutuksen ryhmiin. Etä- ja verkko-opetusta järjestetään samanaikaisesti kaikkien kuutoskaupunkien työntekijöille ja voidaan soveltuvin osin yhdistää Palveluntuottajan vastaavaan perustutkinto- tai monimuotokoulutuksen opetukseen. Tarjouskilpailuun voivat osallistua yksittäiset ammattikorkeakoulut tai useamman ammattikorkeakoulun muodostamat ryhmittymät, jonka/joiden toimiluvassa määrättyyn koulutustehtävään kuuluu varhaiskasvatuksen sosionomiksi kelpoisuuden tuottavan sosionomin tutkintokoulutuksen järjestäminen. Sopimuskausi on voimassa 1.9.2026-31.12.2032. Kukin kuutoskaupunki tekee itsenäisen hankintapäätöksen sekä solmii itsenäisen sopimuksen valittujen Palveluntuottajien kanssa. Hankittavista tilauskoulutuksista on tarkoitus järjestää kaksi toteutusta. Ensimmäinen toteutus käynnistetään kevään tai syksyn 2027 aikana. Mahdollinen toinen toteutus käynnistetään kevään tai syksyn 2028 aikana. Tarkemmat opintojen aloitusajankohdat sekä muut aikataulut sovitaan Tilaajan ja Palveluntuottajien kanssa erikseen. Hankinnat ovat riippuvaisia tilauskoulutusten järjestämiseen myönnettävästä hankeavustuksesta. Tilaaja ei sitoudu mihinkään tiettyyn hankintamäärään. Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on noin 2 200 000 euroa. Hankinnan kokonaisarvo jakautuu hankintarenkaassa olevien kaupunkien kesken siten, mikä on kunkin kaupungin opiskelijamäärä. Suunnitellut opiskelijamäärät 2027 aloituksessa: Pääkaupunkiseutu 2 x 20-30 opiskelijaa (Helsinki 19–29 opiskelijaa, Espoo 12–18 opiskelijaa, Vantaa 9–13 opiskelijaa) Tampere, 15-20 opiskelijaa Oulu, 12-15 opiskelijaa Vuonna 2027 ei käynnistetä varhaiskasvatuksen sosionomiksi kelpoisuuden tuottavia tilauskoulutuksia Turun kaupungin työntekijöille. Suunnitellut opiskelijamäärät 2028 aloituksessa: Pääkaupunkiseutu 2 x 20-30 opiskelijaa (Helsinki 19–29 opiskelijaa, Espoo 12–18 opiskelijaa, Vantaa 9–13 opiskelijaa) Turku, 15-20 opiskelijaa Tampere, 15-20 opiskelijaa Vuonna 2028 ei käynnistetä varhaiskasvatuksen sosionomiksi kelpoisuuden tuottavia tilauskoulutuksia Oulun kaupungin työntekijöille. Hankittavien palvelujen arvonlisäverottomat yksikköhinnat ovat kiinteänä voimassa 1.9.2026 – 31.8.2028. Hintojen tarkastamisesta on määrätty tarkemmin sopimusluonnoksella. Hankinnan kohteena olevat Palvelut laskutetaan jälkikäteen osissa Tilaajan ja Palveluntuottajan erikseen sopimina ajankohtina sähköisesti. Laskutuksen on perustuttava tehtyyn työsuoritukseen, jonka Tilaaja on hyväksyttävästi vastaanottanut. Maksuehdoista on määrätty tarkemmin sopimusluonnoksella.

Määräaika
Deadline 2026-05-13

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-04-15 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-04-15)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Varhaiskasvatuksen sosionomiksi kelpoisuuden tuottavat tilauskoulutukset
Viitenumero: HEL 2026-004833
Lyhyt kuvaus:
“Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun kaupunkien (myöhemmin kuutoskaupungit) muodostama hankintarengas hankkii varhaiskasvatuksessa...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut 📦
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun kaupunkien (myöhemmin kuutoskaupungit) muodostama hankintarengas hankkii varhaiskasvatuksessa...”    Näytä lisää
Lisätuotteet/palvelut: Yliopistotason aikuiskoulutuspalvelut 📦
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2026-09-01 📅
Loppupäivä: 2032-12-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-05-13 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-05-13 09:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 10

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Postiosoite: PL 51300
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: heidi.perhoniemi@hel.fi 📧
Puhelin: +358 406434409 📞
URL: https://www.hel.fi/kasvatusjakoulutus 🌏
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=598612&tpk=9c04871c-14d1-4f49-87e9-470bf70c41c3 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=598612&tpk=9c04871c-14d1-4f49-87e9-470bf70c41c3 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2026/S 074-261540 (2026-04-15)