Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti särmäis- ja lääkejäteastiat Sisä-Suomen yhteistoiminta-alueen hyvinvointialueille; Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointialueet.
Hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tuomi Logistiikka Oy ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue omistajilleen ja
sidosyksiköilleen, eli niille julkisyhteisöasiakkailleen, jotka toimivat Sisä-
Suomen yhteistoiminta-alueen maantieteellisellä alueella.
Hankinta on jaettu 14 osa-alueeseen.
Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) toimittaja, poikkeuksena osa-alue 14. Osa-alue 14 on optio innovatiivisesta ympäristövastuullisesta tuotekokonaisuudesta, jonka käyttöönotosta tilaaja tekee erikseen päätöksen. Mikäli osa-alue 14 otetaan tilaajan toimesta käyttöön, osa-alueen tilausmäärä ei tule vaikuttamaan vähentävästi vastaavan kokoisten ja ominaisuuksiltaan samanlaisten särmäisjäteastioiden tilausmäärään osa-alueissa 1–13. Hankittavien tuotteiden kulutusmäärät perustuvat aikaisempaan yhden vuoden kulutustietoon tai arvioon tulevasta kulutuksesta. Toteutuva kulutus voi poiketa aiemmista kulutuksista tai arvioista. Arvio sopimuskauden hankintamäärästä ei sido tilaajaa.
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Sopimusta on mahdollista jatkaa kahden (2) vuoden optiokaudella. Tämän hetken arvio on, että sopimukset tulevat voimaan marraskuussa 2023.
Särmäis- ja lääkejäteastioiden sopimus osa-alueiden 1-13 osalta otetaan käyttöön Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella 1.1.2025 alkaen.
Optiokaudella tarkoitetaan mahdollisuutta sopimuksen jatkamiseen alkuperäisin ehdoin. Optiokauden käytöstä päättää tilaaja ja ilmoittaa sen sopimustoimittajalle ennen sopimuskauden päättymistä.
Päätös sopimuksen jatkamisesta tehdään tuote-/osa-aluekohtaisesti huomioiden sopimuksen
aikana tilaajan hoitokäytännöissä ja/tai taloudellisissa resursseissa tapahtuneet muutokset.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-08-18.
Hankinta julkaistiin 2023-06-27.
hankintailmoitus (2023-06-27) Hankintaviranomainen Nimi ja osoitteet
Nimi: Tuomi Logistiikka Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2722581-6
Postiosoite: Särkijärvenkatu 1
Postitoimipaikka: Tampere
Postinumero: 33840
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyshenkilö: Anu Kostiainen
Sähköposti: anu.kostiainen@tuomilogistiikka.fi📧
Alue: Manner-Suomi🏙️
URL: http://www.tuomilogistiikka.fi🌏
Hankintaviranomainen (lisäksi)
Nimi: Tuomi Logistiikka Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2722581-6
Postitoimipaikka: Hämeenlinna
Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti särmäis- ja lääkejäteastiat Sisä-Suomen yhteistoiminta-alueen hyvinvointialueille; Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointialueet.
Hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tuomi Logistiikka Oy ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue omistajilleen ja
sidosyksiköilleen, eli niille julkisyhteisöasiakkailleen, jotka toimivat Sisä-
Suomen yhteistoiminta-alueen maantieteellisellä alueella.
Hankinta on jaettu 14 osa-alueeseen.
Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) toimittaja, poikkeuksena osa-alue 14. Osa-alue 14 on optio innovatiivisesta ympäristövastuullisesta tuotekokonaisuudesta, jonka käyttöönotosta tilaaja tekee erikseen päätöksen. Mikäli osa-alue 14 otetaan tilaajan toimesta käyttöön, osa-alueen tilausmäärä ei tule vaikuttamaan vähentävästi vastaavan kokoisten ja ominaisuuksiltaan samanlaisten särmäisjäteastioiden tilausmäärään osa-alueissa 1–13. Hankittavien tuotteiden kulutusmäärät perustuvat aikaisempaan yhden vuoden kulutustietoon tai arvioon tulevasta kulutuksesta. Toteutuva kulutus voi poiketa aiemmista kulutuksista tai arvioista. Arvio sopimuskauden hankintamäärästä ei sido tilaajaa.
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Sopimusta on mahdollista jatkaa kahden (2) vuoden optiokaudella. Tämän hetken arvio on, että sopimukset tulevat voimaan marraskuussa 2023.
Särmäis- ja lääkejäteastioiden sopimus osa-alueiden 1-13 osalta otetaan käyttöön Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella 1.1.2025 alkaen.
Optiokaudella tarkoitetaan mahdollisuutta sopimuksen jatkamiseen alkuperäisin ehdoin. Optiokauden käytöstä päättää tilaaja ja ilmoittaa sen sopimustoimittajalle ennen sopimuskauden päättymistä.
Päätös sopimuksen jatkamisesta tehdään tuote-/osa-aluekohtaisesti huomioiden sopimuksen
aikana tilaajan hoitokäytännöissä ja/tai taloudellisissa resursseissa tapahtuneet muutokset.
Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: EUR 340 000 💰
Tietoa eristä
Tarjouksia voidaan jättää kaikista eristä
Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti särmäis- ja lääkejäteastiat Sisä-Suomen yhteistoiminta-alueen hyvinvointialueiden; Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointialueet.
Hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tuomi Logistiikka Oy ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue omistajilleen ja
sidosyksiköilleen, eli niille julkisyhteisöasiakkailleen, jotka toimivat Sisä-
Suomen yhteistoiminta-alueen maantieteellisellä alueella.
Hankinta on jaettu 14 osa-alueeseen.
Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) toimittaja, poikkeuksena osa-alue 14. Osa-alue 14 on optio innovatiivisesta ympäristövastuullisesta tuotekokonaisuudesta, jonka käyttöönotosta tilaaja tekee erikseen päätöksen. Mikäli osa-alue 14 otetaan tilaajan toimesta käyttöön, osa-alueen tilausmäärä ei tule vaikuttamaan vähentävästi vastaavan kokoisten ja ominaisuuksiltaan samanlaisten särmäisjäteastioiden tilausmäärään osa-alueissa 1–13. Hankittavien tuotteiden kulutusmäärät perustuvat aikaisempaan yhden vuoden kulutustietoon tai arvioon tulevasta kulutuksesta. Toteutuva kulutus voi poiketa aiemmista kulutuksista tai arvioista. Arvio sopimuskauden hankintamäärästä ei sido tilaajaa.
Sopimuskauden pituus on kaksi (2) vuotta. Sopimuksen arvioitu alkamisajankohta on marraskuu 2023.
Särmäis- ja lääkejäteastioiden sopimus osa-alueiden 1-13 osalta otetaan käyttöön Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella 1.1.2025 alkaen.
Osa 1 sisältää osa-alueet 1-9 ja 14.
Näytä lisää Myöntämisperusteet
Hinta ei ole ainoa myöntämisperuste, ja kaikki perusteet ilmoitetaan ainoastaan hankinta-asiakirjoissa
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Kuvaus
Kesto: 24
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia ✅ Kuvaus
Uudistusten kuvaus:
“Päätös sopimuksen jatkamisesta tehdään tuote-/osa-aluekohtaisesti, mikäli sopimuksen aikana tilaajan hoitokäytännöissä ja/tai
taloudellisissa resursseissa...”
Uudistusten kuvaus
Päätös sopimuksen jatkamisesta tehdään tuote-/osa-aluekohtaisesti, mikäli sopimuksen aikana tilaajan hoitokäytännöissä ja/tai
taloudellisissa resursseissa on
tapahtunut muutoksia.
Näytä lisää Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
2️⃣ Hankinnan laajuus
Otsikko: Lääkejäteastiat
Otsikko
Erän tunnistenumero: 2
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti särmäis- ja lääkejäteastiat Sisä-Suomen yhteistoiminta-alueen hyvinvointialueiden;...”
Hankinnan kuvaus
Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti särmäis- ja lääkejäteastiat Sisä-Suomen yhteistoiminta-alueen hyvinvointialueiden; Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointialueet.
Hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tuomi Logistiikka Oy ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue omistajilleen ja
sidosyksiköilleen, eli niille julkisyhteisöasiakkailleen, jotka toimivat Sisä-
Suomen yhteistoiminta-alueen maantieteellisellä alueella.
Hankinta on jaettu 14 osa-alueeseen.
Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) toimittaja, poikkeuksena osa-alue 14. Osa-alue 14 on optio innovatiivisesta ympäristövastuullisesta tuotekokonaisuudesta, jonka käyttöönotosta tilaaja tekee erikseen päätöksen. Mikäli osa-alue 14 otetaan tilaajan toimesta käyttöön, osa-alueen tilausmäärä ei tule vaikuttamaan vähentävästi vastaavan kokoisten ja ominaisuuksiltaan samanlaisten särmäisjäteastioiden tilausmäärään osa-alueissa 1–13. Hankittavien tuotteiden kulutusmäärät perustuvat aikaisempaan yhden vuoden kulutustietoon tai arvioon tulevasta kulutuksesta. Toteutuva kulutus voi poiketa aiemmista kulutuksista tai arvioista. Arvio sopimuskauden hankintamäärästä ei sido tilaajaa.
Sopimuskauden pituus on kaksi (2) vuotta. Sopimuksen arvioitu alkamisajankohta on marraskuu 2023.
Särmäis- ja lääkejäteastioiden sopimus osa-alueiden 1-13 osalta otetaan käyttöön Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella 1.1.2025 alkaen.
Osa-alue 2 sisältää osa-alueet 10-13.
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-08-18
12:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2023-08-18
12:10 📅
Täydentävät tiedot Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköinen laskutus hyväksytään
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2023/S 124-394393 (2023-06-27)
Lisätietoilmoitus (2023-07-06)
Täydentävät tiedot Alkuperäisen ilmoituksen viite
Ilmoituksen numero EUVL:ssä S: 2023/S 124-394393
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: IV.2.2
Muutettavan tekstin paikka: Tietojen, tarjousten tai osallistumishakemusten määräaika
Vanha arvo
Päivämäärä: 2023-08-18 📅
Uusi arvo
Päivämäärä: 2023-08-31 📅
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: IV.2.7
Muutettavan tekstin paikka: Tarjousten avaamista koskevat ehdot
Vanha arvo
Päivämäärä: 2023-08-18 📅
Uusi arvo
Päivämäärä: 2023-08-31 📅
Muut lisätiedot
“Tarjousten määräaikaa ja siten myös tuotenäytteiden toimittamisen määräaikaa jatketaan 31.8.2023 saakka Tuomi Logistiikan varastotoimintojen uudelleen...”
Tarjousten määräaikaa ja siten myös tuotenäytteiden toimittamisen määräaikaa jatketaan 31.8.2023 saakka Tuomi Logistiikan varastotoimintojen uudelleen järjestelyn vuoksi.
Näytä lisää
Lähde: OJS 2023/S 131-418286 (2023-07-06)