Kalahautomo sijaitsee Länsi-Suomen Voima Oy:n Harjavallan vesivoimalaitoksen tiloissa ja hautomon toiminnasta vastaa Lounais-Suomen elinvoimakeskus. Hautomon toiminta on aloitettu vuonna 2016 ja haudonnan päälajina on vaellussiika. Kaudelle 2025-2026 on myös hankittu laitteistoa, jolla mahdollistetaan sekä lohen että taimenen haudonta vaellussiian ohella. Hautomon toiminta käsittää kokonaisuuden, jossa emokalat pyydetään Kokemäenjoesta, mäti hedelmöitetään ja haudotaan talven yli hautomossa. Työ päättyy keväällä kalanpoikasten istuttamiseen vastakuoriutuneina Kokemäenjokeen. Hautomon tekninen maksimikapasiteetti haudottavan mätimäärän osalta on vaellussiialla noin 200 litraa ja lohella sekä taimenella yhteensä noin 30 litraa. Vaellussiian mädinhaudonta toteutetaan haudontasuppiloissa (24 kpl) ja lohen sekä taimenen mäti haudonta-aseteissa (40 kpl). Kaikki kasvatetut kalanpoikaset varataan Elinvoimakeskuksen käyttöön, poikasten myynti ulkopuolisille tahoille on kiellettyä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus käyttää vesi- ja ympäristöluvissa määrättyjä kalatalousmaksuja kalataloudellisten haittojen kompensoimiseen kalatalousmaksujen käyttösuunnitelmien pohjalta. Hautomon toiminnan rahoittaminen on osa Kokemäenjoen voimalaitosten kalatalousmaksujen käyttösuunnitelmaa. Hankinta rahoitetaan Kokemäenjoen voimaloiden ja Kokemäenjoen alaosan kuormittajien kalatalousmaksuilla. Hankinnan arvoksi on arvioitu haudonnan onnistumisesta riippuen 30 000-90 000 € / vuosi. Kilpailutuksen tavoitteena on solmia toistaiseksi voimassa oleva sopimus yhden Toimittajan kanssa.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-04-30.
Hankinta julkaistiin 2026-03-27.
hankintailmoitus (2026-03-27) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Harjavallan voimalaitoksen kalahautomon hoito
Viitenumero: LOU/2777/2026
Lyhyt kuvaus:
Kalahautomo sijaitsee Länsi-Suomen Voima Oy:n Harjavallan vesivoimalaitoksen tiloissa ja hautomon toiminnasta vastaa Lounais-Suomen elinvoimakeskus. Hautomon toiminta on aloitettu vuonna 2016 ja haudonnan päälajina on vaellussiika. Kaudelle 2025-2026 on myös hankittu laitteistoa, jolla mahdollistetaan sekä lohen että taimenen haudonta vaellussiian ohella. Hautomon toiminta käsittää kokonaisuuden, jossa emokalat pyydetään Kokemäenjoesta, mäti hedelmöitetään ja haudotaan talven yli hautomossa. Työ päättyy keväällä kalanpoikasten istuttamiseen vastakuoriutuneina Kokemäenjokeen.
Hautomon tekninen maksimikapasiteetti haudottavan mätimäärän osalta on vaellussiialla noin 200 litraa ja lohella sekä taimenella yhteensä noin 30 litraa. Vaellussiian mädinhaudonta toteutetaan haudontasuppiloissa (24 kpl) ja lohen sekä taimenen mäti haudonta-aseteissa (40 kpl). Kaikki kasvatetut kalanpoikaset varataan Elinvoimakeskuksen käyttöön, poikasten myynti ulkopuolisille tahoille on kiellettyä.
Lounais-Suomen elinvoimakeskus käyttää vesi- ja ympäristöluvissa määrättyjä kalatalousmaksuja kalataloudellisten haittojen kompensoimiseen kalatalousmaksujen käyttösuunnitelmien pohjalta. Hautomon toiminnan rahoittaminen on osa Kokemäenjoen voimalaitosten kalatalousmaksujen käyttösuunnitelmaa. Hankinta rahoitetaan Kokemäenjoen voimaloiden ja Kokemäenjoen alaosan kuormittajien kalatalousmaksuilla.
Hankinnan arvoksi on arvioitu haudonnan onnistumisesta riippuen 30 000-90 000 € / vuosi. Kilpailutuksen tavoitteena on solmia toistaiseksi voimassa oleva sopimus yhden Toimittajan kanssa.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Kalanviljelypalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 360 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: LOU/2777/2026
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätuotteet/palvelut: Kalat📦
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Satakunta
🏙️ Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus HILMA-järjestelmässä (www.hankintailmoitukset.fi).
Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjousasiakirjat ovat saatavissa suomen kielellä.
Hankintayksikkö voi keskeyttää hankinnan perustellusta ja todellisesta syystä osittain tai kokonaan. Hankintayksikkö pidättää myös oikeuden olla hyväksymättä yhtäkään tarjousta. Hankinnan siirtäminen tai keskeyttäminen ei aiheuta maksuvelvollisuutta hankintayksikölle.
Menettelyn vaiheet ovat seuraavat:
1. Tarjousten avaaminen
2. Tarjousten soveltuvuuden tarkistaminen
3. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen
4. Tarjousten vertailu
5. Hankintapäätöksen teko ja päätöksestä tiedottaminen
6. Sopimusten solmiminen. Sopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.
Valitulta toimittajalta tullaan pyytämään rikosrekisteriote sekä selvitys tilaajavastuulain mukaisten velvoitteiden täyttymisestä:
1) selvitys siitä, onko yritys merkitty ennakkoperintälain (1118/1996) mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain (1501/1993) mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin;
2) kaupparekisteriote tai kaupparekisteristä muutoin saadut kaupparekisteriotetta vastaavat tiedot;
3) selvitys siitä, ettei yrityksellä ole verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain (1346/1999) 20 b §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua verovelkaa taikka viranomaisen antama selvitys verovelan määrästä;
4) todistukset työntekijöiden eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on tehty;
5) selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista;
6) selvitys työterveyshuollon järjestämisestä.
Hankintayksikkö pyytää em. todistukset tarjoajalta ennen sopimuksen laatimista, mikäli tarjoaja ei ole rekisteröitynyt Luotettava kumppani -verkostoon. Lisätietoja saa www.tilaajavastuu.fi -sivustolta.
Hankinnasta tehdään erillinen hankintapäätös. josta käyvät ilmi valinnan perusteet. Lisäksi tarjouskilpailusta pois suljetut saavat erillisen päätöksen poissulkemisesta.
Hankintapäätökseen on oikeus hakea muutosta tai hankintaoikaisua.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-04-30 13:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-05-04 06:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-05-04 06:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-04-10 13:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Nimi ja osoitteet Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): Hankintaoikaisu- ja valitusaika markkinaoikeuteen 14 vrk.
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 062-217454 (2026-03-27)