Numera Palvelut Oy pyytää tarjoustanne vuokrattavista varhaiskasvatuksen makuupusseista tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan. Tämän sopimuksen Tilaajayhteisöjen varhaiskasvatusyksiköihin hankitaan vuokrattavia makuupusseja lasten päivälepoa varten. Hankinta sisältää makuupussien vuokrauspalvelut kokonaispalveluna kattaen tekstiilien pesu-, huolto- ja toimitusprosessin. Myös käytöstä poistettujen tekstiilien kierrättäminen/loppuhävittäminen sisältyy palvelun hintaan. Sopimuskauden aikana Tilaajat hankkivat palvelua tarpeen mukaan ja toimituskohteet voivat muuttua sopimuskauden aikana siten, että sopimuskaudella kohteita voi poistua tai tulla lisää. Tilaajilla on käytössään myös muita varhaiskasvatuksen vuodevaatetekstiilejä, jotka eivät kuulu tämän hankinnan piiriin. Tilaajat päättävät itse siitä, mitkä tekstiilihankinnat ne toteuttavat vuokraamalla ja mitkä ostamalla. Kilpailutus suoritetaan avoimella menettelyllä, jonka perusteella hankintasopimuksen palveluntuottajaksi valitaan yksi vertailussa eniten pisteitä saanut tarjoaja. Rinnakkaisia tarjouksia ei sallita. Hankintasopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Kilpailutuksen valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus ja vertailuperusteena paras hinta-laatusuhde hinnan painoarvon ollessa 80 pistettä ja laadun painoarvon ollessa 20 pistettä. Kilpailutukseen sitoutuneet tai optioasiakkaiksi ilmoittautuneet Numera Palvelut Oy:n omistaja-asiakkaat on ilmoitettu sopimusluonnoksen liitteessä 1 (kts. sopimusluonnoksen Liite 1) HUOM! Tarjouspalvelun käyttöön liittyvissä ongelmissa tarjoajan tulee olla yhteydessä Cloudia-tukeen: tuki@cloudia.fi / 020 766 1075. Numera Palvelut Oy ei vastaa Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-10-01.
Hankinta julkaistiin 2025-08-28.
hankintailmoitus (2025-08-28) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Vuokrattavat varhaiskasvatuksen makuupussit
Viitenumero: 574266
Lyhyt kuvaus:
Numera Palvelut Oy pyytää tarjoustanne vuokrattavista varhaiskasvatuksen makuupusseista tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan.
Tämän sopimuksen Tilaajayhteisöjen varhaiskasvatusyksiköihin hankitaan vuokrattavia makuupusseja lasten päivälepoa varten. Hankinta sisältää makuupussien vuokrauspalvelut kokonaispalveluna kattaen tekstiilien pesu-, huolto- ja toimitusprosessin. Myös käytöstä poistettujen tekstiilien kierrättäminen/loppuhävittäminen sisältyy palvelun hintaan.
Sopimuskauden aikana Tilaajat hankkivat palvelua tarpeen mukaan ja toimituskohteet voivat muuttua sopimuskauden aikana siten, että sopimuskaudella kohteita voi poistua tai tulla lisää. Tilaajilla on käytössään myös muita varhaiskasvatuksen vuodevaatetekstiilejä, jotka eivät kuulu tämän hankinnan piiriin. Tilaajat päättävät itse siitä, mitkä tekstiilihankinnat ne toteuttavat vuokraamalla ja mitkä ostamalla.
Kilpailutus suoritetaan avoimella menettelyllä, jonka perusteella hankintasopimuksen palveluntuottajaksi valitaan yksi vertailussa eniten pisteitä saanut tarjoaja. Rinnakkaisia tarjouksia ei sallita.
Hankintasopimus on toistaiseksi voimassa oleva.
Kilpailutuksen valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus ja vertailuperusteena paras hinta-laatusuhde hinnan painoarvon ollessa 80 pistettä ja laadun painoarvon ollessa 20 pistettä.
Kilpailutukseen sitoutuneet tai optioasiakkaiksi ilmoittautuneet Numera Palvelut Oy:n omistaja-asiakkaat on ilmoitettu sopimusluonnoksen liitteessä 1 (kts. sopimusluonnoksen Liite 1)
HUOM! Tarjouspalvelun käyttöön liittyvissä ongelmissa tarjoajan tulee olla yhteydessä Cloudia-tukeen: tuki@cloudia.fi / 020 766 1075. Numera Palvelut Oy ei vastaa Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Pesu- ja kuivapesupalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 6 312 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 574266
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja: Kyseessä on yhden (1) toimittajan hankintasopimus.
Lisätuotteet/palvelut:
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Maa: Suomi 🇫🇮 Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus:
Tarjouskilpailun perusteella muodostuvalla puitesopimuksella on oikeus ostaa myös hankinnan kohteeseen kuuluvia tai oleellisesti liittyviä tuotteita, joita ei ole pystytty erikseen yksilöimään ja nimeämään tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 80
Laatukriteeri (painotus): 20
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-10-01 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-10-01 09:30:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-10-01 09:30:00 📅
Sähköinen luettelo: Pakollinen
Sähköinen laskutus: Sallittu
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-09-12 13:00:00 📅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
+ 9 lisää
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Verojen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Väärien tietojen antaminen, tietojen salaaminen, vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen tai tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen saaminen
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen…
… jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,…
… annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Täydentävät tiedot Lisätietoja
Kyseessä on yhden (1) toimittajan hankintasopimus.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä valitusosoituksineen tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Vaatimus on esitettävä määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi oikaisuvaatimuksen tehdä ennen viraston aukioloajan päättymistä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Muutoksenhakuaika: Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan valitusaikaan. Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden aukioloajan päättymistä.
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista)