Hankinnan kohteena ovat psykologin tutkimus-, arviointi-, vastaanotto-, ja konsultaatiopalvelut kaiken ikäisille vaativan erityisen tuen asiakkaille Etelä-Savon hyvinvointialueella. Vaativien erityispalveluiden kognitiiviset ja laajat arviot, sekä lähi- ja etätyö tarkoittavat yksittäisen henkilön terveydentilan sekä toimintakyvyn määrittämiseksi taikka terveydentilan ja toimintakyvyn arvioimiseksi, palauttamiseksi tai ylläpitämiseksi tehtäviä toimenpiteitä. Palvelua voidaan toteuttaa Pieksämäellä Vaalijalan osaamis- ja tukikeskuksessa sekä Vaalijalan vastaanotolla ja/tai etätyönä. Osa palveluista toteutetaan liikkuvina palveluina asiakkaan omiin toimintaympäristöihin, kuten kotiin, kouluun ja työpaikalle. Palvelu ja sen toteuttaminen on kuvattu tarkemmin palvelukuvauksessa ja sopimusluonnoksessa. Toimittaja vastaa työnantajavelvoitteista ja -vastuista. Operatiivinen työnjohto toteutetaan Tilaajan toimesta. Hankinta on jaettu kahteen (2) osa-alueeseen: 1. Psykologiset tutkimukset 2. Kliininen psykologinen työ Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen tai molempiin osa-alueisiin. Hankinnasta muodostetaan puitejärjestely, jossa molempiin osa-alueisiin valitaan kaikki soveltuvuus- ja vähimmäisvaatimukset täyttävät toimittajat. Toimittajat laitetaan hinnanmukaiseen etusijajärjestykseen. Tilaaja ei sitoudu hankkimaan Toimittajalta palvelua mitään vähimmäismäärää.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-08-21.
Hankinta julkaistiin 2024-07-22.
hankintailmoitus (2024-07-22) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Psykologipalvelut, vammaispalvelujen vaativat erityispalvelut, Etelä-Savon hyvinvointialue
Viitenumero: 10777
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena ovat psykologin tutkimus-, arviointi-, vastaanotto-, ja konsultaatiopalvelut kaiken ikäisille vaativan erityisen tuen asiakkaille...”
Lyhyt kuvaus
Hankinnan kohteena ovat psykologin tutkimus-, arviointi-, vastaanotto-, ja konsultaatiopalvelut kaiken ikäisille vaativan erityisen tuen asiakkaille Etelä-Savon hyvinvointialueella.
Vaativien erityispalveluiden kognitiiviset ja laajat arviot, sekä lähi- ja etätyö tarkoittavat yksittäisen henkilön terveydentilan sekä toimintakyvyn määrittämiseksi taikka terveydentilan ja toimintakyvyn arvioimiseksi, palauttamiseksi tai ylläpitämiseksi tehtäviä toimenpiteitä.
Palvelua voidaan toteuttaa Pieksämäellä Vaalijalan osaamis- ja tukikeskuksessa sekä Vaalijalan vastaanotolla ja/tai etätyönä. Osa palveluista toteutetaan liikkuvina palveluina asiakkaan omiin toimintaympäristöihin, kuten kotiin, kouluun ja työpaikalle. Palvelu ja sen toteuttaminen on kuvattu tarkemmin palvelukuvauksessa ja sopimusluonnoksessa.
Toimittaja vastaa työnantajavelvoitteista ja -vastuista. Operatiivinen työnjohto toteutetaan Tilaajan toimesta.
Hankinta on jaettu kahteen (2) osa-alueeseen:
1. Psykologiset tutkimukset
2. Kliininen psykologinen työ
Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen tai molempiin osa-alueisiin. Hankinnasta muodostetaan puitejärjestely, jossa molempiin osa-alueisiin valitaan kaikki soveltuvuus- ja vähimmäisvaatimukset täyttävät toimittajat. Toimittajat laitetaan hinnanmukaiseen etusijajärjestykseen.
Tilaaja ei sitoudu hankkimaan Toimittajalta palvelua mitään vähimmäismäärää.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Psykiatrin tai psykologin palvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 400 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Hankinnan kuvaus:
“Kts. tarjouspyynnön kohta Hankinnan kuvaus sekä kuvaus hankittavasta palvelusta tarjouspyynnön liitteeltä Palvelukuvaus.”
Suorituspaikka: Etelä-Savo🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2024-09-30 📅
Loppupäivä: 2027-09-29 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅ Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣ Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅ Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-08-21 21:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Luottoluokitus: Tarjoajan luottoluokitus on Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa vähintään tyydyttyvä A. Tarjoaja sitoutuu pyydettäessä toimittamaan...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Luottoluokitus: Tarjoajan luottoluokitus on Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa vähintään tyydyttyvä A. Tarjoaja sitoutuu pyydettäessä toimittamaan tästä todistuksen.
Näytä lisää
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Ulosmittaus: Seuraava vaatimus toteutuu: Tarjoaja ei ole ulosmittauksen tai muun syyn perusteella kykenemätön vastamaan veloistaan. Tarjoaja sitoutuu...”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Ulosmittaus: Seuraava vaatimus toteutuu: Tarjoaja ei ole ulosmittauksen tai muun syyn perusteella kykenemätön vastamaan veloistaan. Tarjoaja sitoutuu pyydettäessä toimittamaan todistuksen eli velallisen ulosottoasiat -tulosteen ulosottorekisteristä.
Näytä lisää
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Verojen ja julkisten maksujen suorittaminen: Tarjoaja ei käytä määräysvaltaa oikeushenkilössä, joka laiminlyö verojen ja julkisten maksujen suorittamisen....”
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista
Verojen ja julkisten maksujen suorittaminen: Tarjoaja ei käytä määräysvaltaa oikeushenkilössä, joka laiminlyö verojen ja julkisten maksujen suorittamisen. Edellä oleva koskee myös sitä, joka omituksen, sopimuksen tai muun järjestelyn perusteella käyttää määräämisvaltaa yksityisen palveluntuottajan puolesta
Näytä lisää Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin.”