Tilaaja muodostaa infrahankkeiden (tie- ja siltahankkeet) urakoiden valvontaan puitejärjestelyn, johon valitaan puitesopimustoimittajat. Palveluun kuuluvat toteutuksen aikainen toiminta ja valvonta (mukaan lukien turvallisuuskoordinaattorina toimiminen), takuuajan toiminta ja näihin liittyvät avustavat tehtävät sekä toteuttamissopimusten laadinta ja seuranta. Valvojan tehtävät voivat sisältää myös urakoiden valmistelua, urakka-asiakirjojen laadintaa ja urakoiden kilpailuttamista. Tehtävät määritellään aina erikseen toimeksiantokohtaisesti. Hankintamallit ovat mm. kokonaisurakka sekä ST- ja käyttöikämallit eri variaatioineen. Puitesopimuksella voidaan teettää myös erittelemättömiä rakennuttamiseen liittyviä hankinta-asiantuntijatehtäviä sekä hoidon ja ylläpidon asiantuntijatehtäviä. Puitejärjestelyyn valitaan kaksi (2) puitesopimustoimittajaa, ellei tarjoajien soveltuvuutta koskevia vaatimuksia täyttäviä tarjoajia tai hyväksyttäviä tarjouksia ole vähemmän. Tehtävän sisältö on määritetty tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa. Puitesopimuksen voimassaoloaikana yksittäisten toimeksiantojen osalta rahoittajana voi olla myös Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen kunnat tai muut hankkeen rahoitukseen osallistuvat tahot.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-12-12.
Hankinta julkaistiin 2024-11-11.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2024-11-11) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen infrahankkeiden valvonnan puitesopimus 2025-2027
Viitenumero: EPOELY/2670/2024
Lyhyt kuvaus:
“Tilaaja muodostaa infrahankkeiden (tie- ja siltahankkeet) urakoiden valvontaan puitejärjestelyn, johon valitaan puitesopimustoimittajat. Palveluun kuuluvat...”
Lyhyt kuvaus
Tilaaja muodostaa infrahankkeiden (tie- ja siltahankkeet) urakoiden valvontaan puitejärjestelyn, johon valitaan puitesopimustoimittajat. Palveluun kuuluvat toteutuksen aikainen toiminta ja valvonta (mukaan lukien turvallisuuskoordinaattorina toimiminen), takuuajan toiminta ja näihin liittyvät avustavat tehtävät sekä toteuttamissopimusten laadinta ja seuranta. Valvojan tehtävät voivat sisältää myös urakoiden valmistelua, urakka-asiakirjojen laadintaa ja urakoiden kilpailuttamista. Tehtävät määritellään aina erikseen toimeksiantokohtaisesti.
Hankintamallit ovat mm. kokonaisurakka sekä ST- ja käyttöikämallit eri variaatioineen.
Puitesopimuksella voidaan teettää myös erittelemättömiä rakennuttamiseen liittyviä hankinta-asiantuntijatehtäviä sekä hoidon ja ylläpidon asiantuntijatehtäviä.
Puitejärjestelyyn valitaan kaksi (2) puitesopimustoimittajaa, ellei tarjoajien soveltuvuutta koskevia vaatimuksia täyttäviä tarjoajia tai
hyväksyttäviä tarjouksia ole vähemmän.
Tehtävän sisältö on määritetty tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Puitesopimuksen voimassaoloaikana yksittäisten toimeksiantojen osalta rahoittajana voi olla myös Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen
kunnat tai muut hankkeen rahoitukseen osallistuvat tahot.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Rakentamiseen liittyvät palvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 000 000 EUR 💰
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Tilaaja muodostaa infrahankkeiden (tie- ja siltahankkeet) urakoiden valvontaan puitejärjestelyn, johon valitaan puitesopimustoimittajat. Palveluun kuuluvat...”
Hankinnan kuvaus
Tilaaja muodostaa infrahankkeiden (tie- ja siltahankkeet) urakoiden valvontaan puitejärjestelyn, johon valitaan puitesopimustoimittajat. Palveluun kuuluvat toteutuksen aikainen toiminta ja valvonta (mukaan lukien turvallisuuskoordinaattorina toimiminen), takuuajan toiminta ja näihin liittyvät avustavat tehtävät sekä toteuttamissopimusten laadinta ja seuranta. Valvojan tehtävät voivat sisältää myös urakoiden valmistelua, urakka-asiakirjojen laadintaa ja urakoiden kilpailuttamista. Tehtävät määritellään aina erikseen toimeksiantokohtaisesti.
Hankintamallit ovat mm. kokonaisurakka sekä ST- ja käyttöikämallit eri variaatioineen.
Puitesopimuksella voidaan teettää myös erittelemättömiä rakennuttamiseen liittyviä hankinta-asiantuntijatehtäviä sekä hoidon ja ylläpidon asiantuntijatehtäviä.
Puitejärjestelyyn valitaan kaksi (2) puitesopimustoimittajaa, ellei tarjoajien soveltuvuutta koskevia vaatimuksia täyttäviä tarjoajia tai
hyväksyttäviä tarjouksia ole vähemmän.
Tehtävän sisältö on määritetty tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Puitesopimuksen voimassaoloaikana yksittäisten toimeksiantojen osalta rahoittajana voi olla myös Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen
kunnat tai muut hankkeen rahoitukseen osallistuvat tahot.
Näytä lisää Kesto
Aloituspäivä: 2025-01-01 📅
Loppupäivä: 2028-12-29 📅
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatupisteet max
Laatukriteeri (painotus): 110
Hinta ✅
Hinta (painotus): 160
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅ Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-12-12 11:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-12-12 11:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Hankintailmoituksen mukaiset” Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Hankintailmoituksen mukainen” Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Hankintailmoituksen mukaiset”
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lähde: OJS 2024/S 220-688411 (2024-11-11)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2025-02-20) Kohde Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 000 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 2 000 000 EUR 💰
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatupisteet
Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: EPOELY/2670/2024 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen infrahankkeiden valvonnan puitesopimus 2025-2027
Sopimuksen tekopäivä: 2025-02-19 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 6
Alihankintaa koskevat tiedot
Sopimus tehdään todennäköisesti alihankintana ✅ Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: TamRap Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2749626-1
Postiosoite: Muuraintie 5 A 23
Postinumero: 33960
Postitoimipaikka: Pirkkala
Alue: Pirkanmaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: heikki.koski@tamrap.fi📧
Puhelin: 0503803132📞
Lähde: OJS 2025/S 037-117721 (2025-02-20)