OSALLISTUMISPYYNTÖ: Jakeluverkon yksikköhintaurakka 2022

Pori Energia Sähköverkot Oy

Tämä hankinta sisältää jakeluverkon yksikköhintaurakan hankintailmoituksen liitteiden määrittämässä laajuudessa.
Hankinta sisältää tilaajan jakeluverkon- ja tietoliikenneverkon vuotuiset uudis- ja korvausinvestoinnit sekä liittymä-, mittarointi-, vika- ja kunnossapitotöitä. Hankinnan laajuuteen sisältyy myös käyttötoimintaan liittyvää käyttöpäivystystä ja vikatöihin liittyvää varallaoloa.
Tilaaja valitsee kaksi (2) toimittajaa, joiden kanssa se tekee puitesopimukset. Työt jakautuvat siten, että kilpailutuksen voittanut saa noin 60 % töistä ja toiseksi tullut 40 % töistä. Näillä osuuksilla tarkoitetaan vuotuista euromäärää. Tästä voidaan poiketa perustellusta syystä. Perusteltuna syynä pidetään esimerkiksi toimittajan erityisosaamista. Yksittäiset työtehtävät voivat jakautua muutoin kuin 60/40-jakosuhteella, mutta tarkoitus on, että molemmat toimittajat saavat kaikenlaisia työtehtäviä, kuten esimerkiksi kunnossapitotehtäviä ja vikatöitä.
Hankinta toteutetaan neuvottelumenettelyllä, joten tällä ilmoituksella pyydetään osallistumishakemuksia. Varsinainen tarjouspyyntö lähetetään mukaan valituille tarjoajille.
Osallistumishakemuksen tai tarjouksen tekemisestä, neuvottelusta tai muusta hankintamenettelyyn osallistumisesta ei makseta korvausta.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-03-03. Hankinta julkaistiin 2022-02-04.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-02-04 hankintailmoitus
2022-02-11 Lisätietoilmoitus
2022-10-05 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2022-02-04)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Pori Energia Sähköverkot Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2042723-9
Postitoimipaikka: Pori
Postinumero: 28100
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: tarjous@pori.fi 📧
Alue: Satakunta 🏙️
URL: https://www.porienergia.fi 🌏

Hankintaviranomainen (lisäksi)
Nimi: Porin kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0137323-9
Postitoimipaikka: Pori

Hankintaviranomainen
Postinumero: 28101
URL: https://www.pori.fi/ 🌏
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/pori?id=383405&tpk=65f10c8b-e7b3-4958-8e17-ec456a30425c 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/pori?id=383405&tpk=65f10c8b-e7b3-4958-8e17-ec456a30425c 🌏

Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: OSALLISTUMISPYYNTÖ: Jakeluverkon yksikköhintaurakka 2022 383405
Tuotteet/palvelut: Putkijohtojen, tietoliikenne- ja sähkölinjojen rakennustyöt 📦
Lyhyt kuvaus:
“Tämä hankinta sisältää jakeluverkon yksikköhintaurakan hankintailmoituksen liitteiden määrittämässä laajuudessa. Hankinta sisältää tilaajan jakeluverkon- ja...”    Näytä lisää

1️⃣
Lisätuotteet/palvelut: Sähkölinjojen rakennustyöt 📦
Lisätuotteet/palvelut: Putkijohtojen, tietoliikenne- ja voimalinjojen, teiden, lentokenttien ja rautateiden rakentamistyöt; maanpinnoitus 📦
Lisätuotteet/palvelut: Sähkönjakelulaitteiden korjaus ja huolto 📦
Suorituspaikka: Satakunta 🏙️
Hankinnan kuvaus: Katso kohta ll.1.4) Lyhyt kuvaus
Myöntämisperusteet
Hinta ei ole ainoa myöntämisperuste, ja kaikki perusteet ilmoitetaan ainoastaan hankinta-asiakirjoissa
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Kuvaus
Kesto: 36
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia
Kuvaus
Uudistusten kuvaus:
“Hankintaan liittyvä Puitesopimus ja sen Urakka- ja Palvelusopimus ovat voimassa 36 kuukauden määräajan (tavoitteena 1.1.2023 – 31.12.2025). Sopimukset ovat...”    Näytä lisää
Tiedot kutsuttavien ehdokkaiden lukumäärää koskevista rajoituksista
Suunniteltu vähimmäismäärä: 3
Enimmäismäärä: 7
Objektiiviset kriteerit rajoitetun ehdokasjoukon valitsemiseksi:
“Mikäli hyväksyttäviä osallistumishakemuksia on enemmän kuin voidaan ottaa mukaan, tilaaja pisteyttää osallistumishakemukset kohdan Hankinnan kohteen...”    Näytä lisää
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot
Vaihtoehtojen kuvaus:
“Tähän hankintaan voidaan myös sisällyttää erillisurakoita. Erillisurakoilla tarkoitetaan pienimuotoisia sähkö- ja kytkinasemiin kohdistuvia urakoita...”    Näytä lisää
Kuvaus
Lisätietoja:
“Pori Energia Oy:n hankinnan lisäksi tähän hankintaan sisältyy ulkovalaistusverkon rakentamisen hankintaa Porin kaupungille.”

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Valintaperusteet hankintaa koskevissa asiakirjoissa määritetyn mukaisesti sekä kts. ESPD-dokumentti.”
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Hankinta-asiakirjoissa mainitut valintaperusteet
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Hankinta-asiakirjoissa mainitut valintaperusteet
Tiedot sopimuksen toteuttamisesta vastaavasta henkilöstöstä
Velvollisuus ilmoittaa sopimuksen toteuttamiseen nimetyn henkilöstön nimet ja ammatillinen pätevyys

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Neuvottelumenettely, johon liittyy edeltävä kilpailuttaminen
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Kuvaus
Puitesopimuksen osallistujien arvioitu enimmäismäärä: 2
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2022-03-03 15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4

Täydentävät tiedot
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 028-072533 (2022-02-04)
Lisätietoilmoitus (2022-02-11)

Täydentävät tiedot
Alkuperäisen ilmoituksen viite
Ilmoituksen numero EUVL:ssä S: 2022/S 028-072533

Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: II.2.14
Muutettavan tekstin paikka: Lisätiedot
Vanha arvo
Teksti:
“Pori Energia Oy:n hankinnan lisäksi tähän hankintaan sisältyy ulkovalaistusverkon rakentamisen hankintaa Porin kaupungille.”
Uusi arvo
Teksti:
“Pori Energia Sähköverkot Oy:n hankinnan lisäksi tähän hankintaan sisältyy ulkovalaistusverkon rakentamisen ja kunnossapidon hankintaa Porin kaupungille.”
Muut lisätiedot

“Korjattu hankintayksikön nimi ja kaupungille hankittaviin palveluihin lisätty ulkovalaistusverkon rakentamisen lisäksi kunnossapito.”
Lähde: OJS 2022/S 033-085841 (2022-02-11)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-10-05)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: OSALLISTUMISPYYNTÖ: Jakeluverkon yksikköhintaurakka 2022
Lyhyt kuvaus:
“Tämä hankinta sisälsi jakeluverkon yksikköhintaurakan hankintailmoituksen liitteiden määrittämässä laajuudessa. Hankinta sisälsi tilaajan jakeluverkon- ja...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laadulliset ominaisuudet
Laatukriteeri (painotus): 12
Hinta (painotus): 88
Kuvaus
Lisätietoja:
“Pori Energia Sähköverkot Oy:n hankinnan lisäksi tähän hankintaan sisältyy ulkovalaistusverkon rakentamisen ja kunnossapidon hankintaa Porin kaupungille.”

Menettely
Puitesopimusta koskevat tiedot
Hankintaan liittyy puitesopimuksen tekeminen
Hallinnolliset tiedot
Tätä menettelyä koskeva aiempi julkaisu: 2022/S 028-072533

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Sopimuksen numero: 2.
Otsikko: OSALLISTUMISPYYNTÖ: Jakeluverkon yksikköhintaurakka 2022
Sopimuksen tekopäivä: 2022-09-12 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Ravera Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI19936642
Postiosoite: PL 324, Silmukkatie 1 -3
Postitoimipaikka: Vaasa
Postinumero: 65101
Maa: Suomi 🇫🇮
Alue: Pohjanmaa 🏙️
Toimeksisaaja on pk-yritys
Alihankintaa koskevat tiedot
Sopimus tehdään todennäköisesti alihankintana

2️⃣
Sopimuksen numero: 1.
Sopimuksen tekopäivä: 2022-09-22 📅
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Voimatel Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1703917-1
Postiosoite: Kapteeninväylä 5
Postitoimipaikka: Toivala
Postinumero: 70900
Alue: Pohjois-Savo 🏙️
Toimeksisaaja on pk-yritys

Täydentävät tiedot
Lisätietoja

“Hankinnasta tehty lisätietoja koskeva ilmoitus 2022/S 033-085841 (ilmoitus julkaistu 16.2.2022). Hankinnan toimittajiksi valitaan kilpailun voittanut...”    Näytä lisää
Lähde: OJS 2022/S 195-554238 (2022-10-05)