Kotihoidon hengitysapulaitteet, kaksoispaineventilaattorit

Tuomi Logistiikka Oy

Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa kotihoidossa käytettävät kaksoispaineventilaattorit sekä niihin liittyvän etäseurantapalvelun. Hankinnassa ovat mukana Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen sairaanhoitopiirien; Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä.
Tällä hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tuomi Logistiikka Oy omistajilleen ja sidosyksiköilleen sekä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kuntayhtymän Apuvälinekeskus sekä Kanta Logistiikka Oy omistajilleen ja sidosyksiköilleen eli niille julkisyhteisöasiakkailleen, jotka toimivat pääosin Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen maantieteellisellä alueella lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä. Hankintoja voivat tehdä tällä hankintasopimuksella myös itsenäisesti PSHP ja KHSHP.
Sopimuksen alkamisajankohta on aikaisintaan 1.6.2021, ja sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta. Sopimusta on mahdollista jatkaa toistaiseksi voimassaolevana optiona.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-04-26. Hankinta julkaistiin 2021-03-26.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2021-03-26 hankintailmoitus
2021-06-28 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2021-03-26)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Lääketieteelliset laitteet, farmaseuttiset valmisteet ja henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät tuotteet
Lyhyt kuvaus:
Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa kotihoidossa käytettävät kaksoispaineventilaattorit sekä niihin liittyvän etäseurantapalvelun. Hankinnassa ovat mukana Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen sairaanhoitopiirien; Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä. Tällä hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tuomi Logistiikka Oy omistajilleen ja sidosyksiköilleen sekä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kuntayhtymän Apuvälinekeskus sekä Kanta Logistiikka Oy omistajilleen ja sidosyksiköilleen eli niille julkisyhteisöasiakkailleen, jotka toimivat pääosin Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen maantieteellisellä alueella lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä. Hankintoja voivat tehdä tällä hankintasopimuksella myös itsenäisesti PSHP ja KHSHP. Sopimuksen alkamisajankohta on aikaisintaan 1.6.2021, ja sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta. Sopimusta on mahdollista jatkaa toistaiseksi voimassaolevana optiona.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Lääketieteelliset laitteet, farmaseuttiset valmisteet ja henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät tuotteet 📦
Lisä-CPV-koodi: Lääketieteelliset laitteet, farmaseuttiset valmisteet ja henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät tuotteet 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Manner-Suomi 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Muu
Hankintaviranomaisen nimi: Tuomi Logistiikka Oy
Postiosoite: Särkijärvenkatu 1
Postinumero: FI-33840
Postitoimipaikka: Tampere
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.tuomilogistiikka.fi 🌏
Sähköposti: teemu.maki@tuomilogistiikka.fi 📧
Puhelin: +358 417304677 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka?id=331750&tpk=1318bc34-17b1-4bb2-913f-e21115c16ded 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-03-26 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2021-04-26 📅
Julkaisupäivä: 2021-03-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 063-159128
EUVL-S-numero: 63

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa kotihoidossa käytettävät kaksoispaineventilaattorit sekä niihin liittyvän etäseurantapalvelun. Hankinnassa ovat mukana Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen sairaanhoitopiirien; Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä.
Näytä lisää
Tällä hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tuomi Logistiikka Oy omistajilleen ja sidosyksiköilleen sekä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kuntayhtymän Apuvälinekeskus sekä Kanta Logistiikka Oy omistajilleen ja sidosyksiköilleen eli niille julkisyhteisöasiakkailleen, jotka toimivat pääosin Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen maantieteellisellä alueella lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä. Hankintoja voivat tehdä tällä hankintasopimuksella myös itsenäisesti PSHP ja KHSHP.
Näytä lisää
Sopimuksen alkamisajankohta on aikaisintaan 1.6.2021, ja sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta. Sopimusta on mahdollista jatkaa toistaiseksi voimassaolevana optiona.
Arvioitu kokonaisarvo: 550 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Hankinta koskee kaksoispaineventilaattoreita keuhko- ja neuromuskulaaripotilaille. Kaksoispaineventilaattoreita hankitaan vuosittain noin 150 kappaletta, josta KHSHP:n osuus on n. 50 kpl. Hankintasopimus tullaan tekemään yhden (1) sopimustoimittajan kanssa.
Näytä lisää
Laitteiden hankintamääriin vaikuttavat hoidon piiriin tulevien potilaiden määrä.
Tilaaja pidättää oikeuden ostaa tuotealueen tuotteita myös sopimustoimittajan valikoiman ulkopuolelta potilaan hoidollisen erityistarpeen niin vaatiessa.
Kesto: 24 päivää
Uudistusten kuvaus: Sopimusta voidaan jatkaa toistaiseksi voimassaolevalla optiokaudella.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimusta voidaan jatkaa toistaiseksi voimassaolevalla optiokaudella. Tilaaja päättää optiokauden käyttöönotosta. Optiokauden edellytysten arvioinnissa huomioidaan mm. sopimuskauden aikaiset asiakaspalautteet, tuotteiden saatavuus, yhteistyön sujuvuus palveluntuottajan kanssa, taloudelliset resurssit ja muut arvioinnissa huomioon otettavat olennaiset seikat.
Näytä lisää

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 10:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2021-04-26 📅
Tarjousten avausaika: 10:05
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 35
Hinta (painotus): 65

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 2722581-6
Hankintaviranomaisen nimi: Kanta Logistiikka Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2925268-2
Postitoimipaikka: Hämeenlinna
Maa: Kanta-Häme 🏙️
Hankintaviranomaisen nimi: Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kuntayhtymä
Kansallinen rekisterinumero: 0818235-5
Hankintaviranomaisen nimi: Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kuntayhtymä
Kansallinen rekisterinumero: 0826597-8
Maa: Pirkanmaa 🏙️
Muu hankintaviranomaisen tyyppi: Yhteishankintayksikkö
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Teemu Mäki
Internetosoite: http://www.tekme.fi/ 🌏
: https://www.khshp.fi/ 🌏
: http://www.pshp.fi/fi-FI/Sairaanhoitopiiri 🌏
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka?id=331750&tpk=1318bc34-17b1-4bb2-913f-e21115c16ded 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2021/S 063-159128 (2021-03-26)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-06-28)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa kotihoidossa käytettävät kaksoispaineventilaattorit sekä niihin liittyvän etäseurantapalvelun. Hankinnassa ovat mukana Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen sairaanhoitopiirien; Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä. Tällä hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tuomi Logistiikka Oy omistajilleen ja sidosyksiköilleen sekä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kuntayhtymän Apuvälinekeskus sekä Kanta Logistiikka Oy omistajilleen ja sidosyksiköilleen eli niille julkisyhteisöasiakkailleen, jotka toimivat pääosin Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen maantieteellisellä alueella lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä. Hankintoja voivat tehdä tällä hankintasopimuksella myös itsenäisesti PSHP ja KHSHP. Sopimuksen alkamisajankohta on aikaisintaan 1.6.2021 ja sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta. Sopimusta on mahdollista jatkaa toistaiseksi voimassaolevana optiona.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 143 100 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-06-28 📅
Julkaisupäivä: 2021-07-02 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 126-331593
Viittaa ilmoitukseen: 2021/S 063-159128
EUVL-S-numero: 126

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Sopimuksen alkamisajankohta on aikaisintaan 1.6.2021 ja sopimuksen kesto on kaksi (2) vuotta. Sopimusta on mahdollista jatkaa toistaiseksi voimassaolevana optiona.

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-05-31 📅
Nimi: ResMed Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1786754-0
Postiosoite: Hevosenkenkä 3
Postitoimipaikka: Espoo
Postinumero: FI-02600
Maa: Suomi 🇫🇮
Helsinki-Uusimaa 🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 143 100 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1
Lähde: OJS 2021/S 126-331593 (2021-06-28)