Kasvintuotannon kenttäkoetoiminnan kilpailutus

Luonnonvarakeskus

Luke vastaa peltokasvien virallisten lajikekokeiden järjestämisestä tehtävänä selvittää uusien peltokasvilajikkeiden viljelyarvo Suomen olosuhteissa. Lisäksi Luke toteuttaa tutkimus- ja asiakashankkeissa kasvintuotannon kenttäkokeita sekä torjunta-aineiden tehokkuuden testausta. Luken toimintojen uudelleenjärjestelemiseksi tavoitteena on muuttaa toimintojen tuotantotapaa siten, että Luke luopuisi peltokasvien kenttäkokeiden (peltokasvien pelloilla tehtävä tutkimustoiminta) palvelutoiminnasta merkittäviltä osin ja palvelun resurssit hankittaisiin ostopalveluna. Luke vastaa jatkossakin kokeiden suunnittelusta, tulosten analysoinnista ja raportoinnista sekä erikseen sovittaessa myös havaintojen teosta. Ulkoistettaviin päätehtäviin kuuluvat virallisista lajikekokeista Lappi nurmikokeet, Kainuu vilja- ja nurmikokeet ja Etelä-Pohjanmaa vilja-, nurmi-, nurmikko-, palko- ja öljykasvien kokeet sekä tutkimuksen tutkimus- ja asiakashankkeiden tarvitsemat kenttäkokeet ed. lisäksi Mikkelissä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2019-08-30. Hankinta julkaistiin 2019-07-04.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2019-07-04 hankintailmoitus
2019-10-24 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
2020-02-12 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
2020-12-02 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2019-07-04)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tutkimuspalvelut ja kokeelliset kehityspalvelut
Viitenumero: 1518/02 10 01 00 04/2019
Lyhyt kuvaus:
Luke vastaa peltokasvien virallisten lajikekokeiden järjestämisestä tehtävänä selvittää uusien peltokasvilajikkeiden viljelyarvo Suomen olosuhteissa. Lisäksi Luke toteuttaa tutkimus- ja asiakashankkeissa kasvintuotannon kenttäkokeita sekä torjunta-aineiden tehokkuuden testausta. Luken toimintojen uudelleenjärjestelemiseksi tavoitteena on muuttaa toimintojen tuotantotapaa siten, että Luke luopuisi peltokasvien kenttäkokeiden (peltokasvien pelloilla tehtävä tutkimustoiminta) palvelutoiminnasta merkittäviltä osin ja palvelun resurssit hankittaisiin ostopalveluna. Luke vastaa jatkossakin kokeiden suunnittelusta, tulosten analysoinnista ja raportoinnista sekä erikseen sovittaessa myös havaintojen teosta. Ulkoistettaviin päätehtäviin kuuluvat virallisista lajikekokeista Lappi nurmikokeet, Kainuu vilja- ja nurmikokeet ja Etelä-Pohjanmaa vilja-, nurmi-, nurmikko-, palko- ja öljykasvien kokeet sekä tutkimuksen tutkimus- ja asiakashankkeiden tarvitsemat kenttäkokeet ed. lisäksi Mikkelissä.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tutkimuspalvelut ja kokeelliset kehityspalvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Tutkimuspalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Pohjois- ja Itä-Suomi 🏙️
Länsi-Suomi 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Kilpailullinen neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Kansallinen tai liittovaltiotason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Luonnonvarakeskus
Postiosoite: PL 2 (Latokartanonkaari 9)
Postinumero: 00791
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: https://www.luke.fi 🌏
Sähköposti: kirjaamo@luke.fi 📧
Puhelin: +358 295326000 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://hanki.tarjouspalvelu.fi/hanki 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://hanki.tarjouspalvelu.fi/hanki?id=230714&tpk=5088614a-e240-4acb-8f53-f095db36e93d 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2019-07-04 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2019-08-30 📅
Julkaisupäivä: 2019-07-08 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2019/S 129-316410
EUVL-S-numero: 129
Lisätietoja
Luonnonvarakeskus on ottanut käyttöön valtion yhteisen sähköisen tilaamisen ja laskujen käsittelyjärjestelmän, Handi-palvelun, 2.5.2019 alkaen. Hankinnat kohdistetaan järjestelmän kautta voimassa oleviin sopimuksiin ja tilataan sähköisen järjestelmän kautta. Luonnonvarakeskus vastaanottaa, käsittelee ja arkistoi ostolaskunsa vain verkkolaskuina. Laskut pyydetään lähettämään verkkolaskuna valtionhallinnon verkkolaskuoperaattorina toimivan OpusCapita Solutions Oy:n kautta.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Osan nimi: Lappi (Rovaniemi) – nurmikokeet
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on viralliset lajikekokeet (nurmi) ja tutkimus- ja asiakashankkeiden kenttäkokeet. Palvelutoiminta käsittää kenttäkoetoimintaa soveltuvan viljelyalueen kunnossapidon ja viljelykierron, kokeiden suunnittelua (kokeiden sijoittelu ja koekarttojen laatiminen), perustoimenpiteet pellolla ennen kylvöä (muokkaus, lannoitus, mittaus), kokeiden perustaminen ja sadonkorjuu (punnitus, kylvö, puinti), sadon käsittely (kuivaus, punnitus), hoitotoimenpiteet (kasvinsuojelun perustoimenpiteet, mahdolliset koekäsittelyt) ja havainnot ja niiden kirjaus sekä tallennus Luken järjestelmiin (laskennat, mittaukset, käsittelyajankohtien määrittäminen (kasvuaste)). Perushavainnot (pituusmittaukset, kehitysasteen havainnointi) ja tarvittaessa botaniset analyysit tekee palveluntuottaja. Peltojen tarve virallisten lajikekokeiden toteutukseen on noin 0,5 ha viljelykiertoineen (kokeissa tänä vuonna noin 70 koeruutua, määrä voi vuosittain vaihdella jonkin verran). Mahdolliset tutkimushankkeiden tilakokeiden peltotarve sovitaan hankekohtaisesti.
Näytä lisää
Osa-alueelle valitaan toimittajaksi yksi (1) palveluntuottaja. Palveluntuottajalle myydään palvelun tuottamiseen tarvittava Luken omistama kalusto kirjanpito/käyttöarvolla (koeruutukylvökone, lannoitin sekä koeruutujen nurmikorjuukone). Samoin tarvitaan näytteiden esikäsittelyyn tarvittavat välineet, näytesilppuri, analyysivaa’at ja kuivauskaapit. Säätietojen keräämisen on oltava tarvittava mahdollisuus.
Näytä lisää
Kesto: 48 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Sopimusta voidaan jatkaa sopimuskauden jälkeen 48 kuukauden optiolla pitkäkestoisten kokeiden toteuttamisten turvaamiseksi.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimusta voidaan jatkaa sopimuskauden jälkeen 48 kuukauden optiolla pitkäkestoisten kokeiden toteuttamisten turvaamiseksi.
EU:n rahoittaman hankkeen tai ohjelman nimi: Hankinta liittyy EU:n varoin rahoitettaviin hankkeisiin, mutta tässä vaiheessa hankkeita ei pystytä nimeämään.
Osan nimi: Sotkamo – vilja- ja nurmikokeet
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on viralliset lajikekokeet (nurmi- ja viljakokeet). Palvelutoiminta käsittää kenttäkoetoimintaa soveltuvan viljelyalueen kunnossapidon ja viljelykierron, kokeiden suunnittelua (kokeiden sijoittelu ja koekarttojen laatiminen), perustoimenpiteet pellolla ennen kylvöä (muokkaus, lannoitus, mittaus), kokeiden perustaminen ja sadonkorjuu (punnitus, kylvö, puinti), sadon käsittely (kuivaus, punnitus, analyysit), nurmikokeissa (useampi niitto) ja hoitotoimenpiteet (kasvinsuojelun perustoimenpiteet, mahdolliset koekäsittelyt) ja havainnot ja niiden kirjaus sekä tallennus Luken järjestelmiin (laskennat, mittaukset, käsittelyajankohtien määrittäminen (kasvuaste)). Kylmiötila edellytetään. Peltojen tarve virallisten lajikekokeiden toteutukseen on noin 2 ha viljelykiertoineen (kokeissa tänä vuonna viljoille noin 40 ja nurmelle noin 100 koeruutua, määrä voi vuosittain vaihdella jonkin verran). Mahdolliset tutkimushankkeiden tilakokeiden peltotarve sovitaan hankekohtaisesti.
Näytä lisää
Osa-alueelle valitaan toimittajaksi yksi (1) palveluntuottaja. Palveluntuottajalle myydään palvelun tuottamiseen tarvittava Luken omistama kalusto kirjanpito/käyttöarvolla (koeruutukylvökone, -lannoitin, -puimuri ja ruutumittakaavan niittokone/ ajettava nurmen korjuukone, jyrä, kasvinsuojeluruiskut ja koeruutujen rajausvälineet ja sadon kuivaus- ja lajittelulaitteisto). Säätietojen keräämisen on oltava tarvittava mahdollisuus.
Näytä lisää
Osan nimi: Ylistaro, Seinäjoki – vilja-, nurmi-, nurmikko-, palko- ja öljykasvien kokeet
Osan numero: 3
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on 1) viralliset lajikekokeet ja 2) uusien kasvinsuojeluaineiden biologisen tehokkuuden ja turvallisuuden testaus ja tutkimushankkeisiin kuuluvat kenttäkokeet ja asiakastoimeksiannot. Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen tai molempiin kohteisiin.
Näytä lisää
Kumpaankin kohteeseen valitaan yksi (1) toimittaja.
1) Viralliset lajikekokeet käsittävät seuraavat: syysruis ja -vehnä, syysruisvehnä, syysrypsi, kevätrapsi, kevätvehnä, ohra, kaura, nurmikasvit (yksivuotinen raiheinä, timotei, nurminata), yhteispohjoismaiset kokeet, Scandinavian Turfgrass Testing.
2) Kasvinsuojelun GEP-kokeista (viljat, nurmi ja öljykasvit) toteutetaan fungisidi- ja herbisidikokeita (tilakokeet). Lisäksi toteutetaan tutkimushankkeisiin kuuluvia kenttäkokeita ja asiakastoimeksiantoina lajikekokeita ja kasvinsuojelukokeita. Palvelutoiminta käsittää peltojen peruskunnostuksen ja viljelykierron, kokeiden suunnittelua (kokeiden sijoittelu ja koekarttojen laatiminen), perustoimenpiteet pellolla ennen kylvöä (muokkaus, lannoitus, mittaus), kokeiden perustaminen ja sadonkorjuu (punnitus, kylvö, puinti), sadon käsittely (kuivaus, punnitus, sadon määritys, näytteenotto), nurmikokeissa useampi niitto, hoitotoimenpiteet (kasvinsuojelun perustoimenpiteet, mahdolliset koekäsittelyt) ja havainnot ja niiden kirjaus sekä tallennus Luken järjestelmiin (laskennat, mittaukset, käsittelyajankohtien määrittäminen (kasvuaste, tautipaine)). Kasvinsuojelukokeiden ja virallisten lajikekokeiden havaintojen teosta sovitaan erikseen. Peltojen tarve virallisten lajikekokeiden toteutukseen on yhteensä noin 6,5 ha viljelykiertoineen (kokeissa tänä vuonna viljoille noin 600 ja nurmelle noin 100 koeruutua, määrä voi vuosittain vaihdella jonkin verran) ja kasvinsuojelukokeisiin 1 ha (10 ha viljelykiertoineen, noin 200 koeruutua) sekä asiakastoimeksiantoja noin 1500 ruutua. Mahdolliset tutkimushankkeiden tilakokeiden peltotarve sovitaan hankekohtaisesti (muiden kokeiden peltotarve noin 30 ha viljelykiertoineen). Palveluntuottajalle myydään palvelun tuottamiseen tarvittava Luken omistama kalusto kirjanpito-/käyttöarvolla (koeruutukylvökone, -puimuri ja ruutumittakaavan nurmenkorjuukone), kannettavat ruiskut ja koeruutujen rajausvälineet ja sadon kuivaus- ja lajittelulaitteisto. Säätietojen keräämisen on oltava tarvittava mahdollisuus.
Näytä lisää
Osan nimi: Mikkeli – tilakokeet
Osan numero: 4
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on 1) tutkimushankkeiden tilakokeet (sopimustilaverkosto) ja 2) uusien kasvinsuojeluaineiden biologisen tehokkuuden ja turvallisuuden testaus. Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhteen tai molempiin kohteisiin.
1) Tutkimushankkeiden tilakokeet (sopimustilaverkosto) peltoviljelykasveilla ja vihanneksilla. Peltokasvi- ja vihannestuotannon kokeissa palvelutuotanto käsittää seuraavat: pellon peruskunnostus, viljelykierto, kylvö/istutus ja hoitotoimet, siemensatokasvien puinti ja mahdollisesti kuivaus. Lisäksi kylmiö / vihannestilan varasto ja sadon käsittelytila tarvitaan. Tutkimushankkeiden tilakokeiden peltotarve (sopimustilaverkosto) sovitaan hankekohtaisesti. Kokemus luomutuotannosta ja mahdollisuus tarjota luomupeltoresursseja katsotaan eduksi.
Näytä lisää
Kohteeseen 1 valittavien palveluntuottajien määrä on kaksi (2) kappaletta, joista toisen tulee olla erikoistunut vihannesviljelyyn. Kokemus luomutuotannosta ja mahdollisuus tarjota luomupeltoresursseja katsotaan eduksi.
2) Uusien kasvinsuojeluaineiden biologista tehokkuutta ja turvallisuutta (GEP-kokeet) testataan viljelykasveille. Palvelutuotanto käsittää seuraavat: mm. soveltuva esikasvi ja paikka kenttäkokeelle, pellon muokkaus kylvökuntoon viimeistään syyskuun alussa, syysviljojen peittauskokeiden kylvö ruutukylvökoneella, kasvustojen havainnointi (syksy & kevät) ja näytteenotto (kevät), kokeen päättö keväthavaintojen jälkeen koealueen muokkauksella. Mikäli ruutusato tarvitaan, siinä tapauksessa kevätlannoitus, kasvinsuojelutoimet ja ruutusadon puinti koeruutupuimurilla elokuussa. Peltojen tarve kasvinsuojelukokeisiin on 0,5 ha (noin 100 koeruutua).
Näytä lisää
Kohteeseen 2 valittavien palveluntuottajien määrä on yksi (1) kpl. Palveluntuottajalle myydään palvelun tuottamiseen tarvittava Luken omistama kalusto kirjanpito-/käyttöarvolla (koeruutumittakaavan kylvö-, niitto- ja korjuukone).
Kesto: 36 kuukautta
Uudistusten kuvaus: Sopimusta voidaan jatkaa sopimuskauden jälkeen 36 kuukauden optiolla.
Vaihtoehtojen kuvaus: Sopimusta voidaan jatkaa sopimuskauden jälkeen 36 kuukauden optiolla.

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Osaaminen:
Toiminnasta vastaavalla asiantuntijalla ja hänen varahenkilöllään tulee olla maatalousalan ammattikorkeakoulututkinto (kasvintuotanto) tai vastaava käytännön kokemus peltokasvituotannon kenttätyöstä (määrittely vuosina, minimivaatimus 4 vuotta). Lisäksi edellytetään kokemusta kasvintuotannon kenttäkoetoiminnan (peltokasvien pelloilla tehtävä tutkimustoiminta) kaltaisesta toiminnasta (minimivaatimus vähintään neljä vuotta). Ennen koetoiminnan aloittamista toimijan tulee suorittaa toiminnan edellyttämää koulutusta virallisten lajikekokeiden ja/tai kasvinsuojelukokeiden toteuttamiseksi.
Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Infrastruktuuri:
Ilmoittautuneella palveluntuottajalla tulee olla käytettävissä toimintaan soveltuva infrastruktuuri (tarvittavat tilat, koneet ja laitteet sekä toimintaan soveltuvat pellot) tai suunnitelma infrastruktuurin hankinnasta ennen palvelutuotannon aloitusta. Palveluntuottajalla on mahdollisuus neuvotella Luken kenttätoimintaan käyttämien peltojen käytöstä ko. tarkoitukseen peltomaiden hallinnoijan kanssa. Palvelutuottajalle myydään tarvittaessa palvelujen tuottamiseen tarvittava Luken omistama koetoimintaan soveltuva kalusto.
Näytä lisää

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Ehdokkaiden arvioitu määrä: 3
Objektiiviset kriteerit rajoitetun ehdokasjoukon valitsemiseksi:
Tarjoajat valitaan soveltuvuusvaatimukset täyttäneistä ehdokkaista. Saatujen vastausten perusteella valitaan vähintään kolme (3) palveluntuottajaa neuvotteluun. Mikäli soveltuvia neuvotteluun kutsuttavia on enemmän kuin kolme, valitaan vähimmäisvaatimukset täyttävistä ehdokkaista kolme palveluntarjoajaa.
Näytä lisää
Ehdokkaista valitaan palveluntarjoajat seuraavien perusteiden mukaisesti:
– toiminnasta vastaavan asiantuntijan ja hänen varahenkilönsä kokemus ja osaaminen peltokasvien kenttäkoetoiminnasta yli neljän vuoden ylittävältä osalta.
Pisteytys: 4-5 vuoden kokemus 1 piste, 6-7 vuoden kokemus 2 pistettä, 8-9 vuoden kokemus 3 pistettä, vähintään 10 vuoden kokemus 4 pistettä.
Mikäli vähimmäisvaatimukset täyttäviä ehdokkaita on vähemmän kuin kolme (3), kutsutaan neuvotteluun tämä pienempi määrä. Jos useampi kuin kolme (3) ehdokasta saa täydet pisteet, neuvotteluun kutsuttavat valitaan arpomalla.
Tarjoajat valitaan soveltuvuusvaatimukset täyttäneistä ehdokkaista. Saatujen vastausten perusteella kumpaankin kohteeseen valitaan neuvotteluihin vähintään kolme (3) palveluntuottajaa. Valintaperusteet koskevat molempien osa-alueiden sisällä olevia kohteita. Kohteista käydään omat neuvottelut. Mikäli kumpaankin kohteeseen soveltuvia neuvotteluun kutsuttavia on enemmän kuin kolme (3), valitaan kumpaankin kohteeseen vähimmäisvaatimukset täyttävistä ehdokkaista kolme (3) palveluntarjoajaa.
Näytä lisää
Ehdokkaiden vähimmäismäärä: 3
Ehdokkaiden enimmäismäärä: 4
Objektiiviset kriteerit rajoitetun ehdokasjoukon valitsemiseksi:
Tarjoajat valitaan soveltuvuusvaatimukset täyttäneistä ehdokkaista. Saatujen vastausten perusteella valitaan neuvotteluihin kohteeseen 1) tutkimustoiminnan tilakokeet vähintään neljä (4) palveluntuottajaa ja kohteeseen 2) kasvinsuojelukokeet vähintään kolme (3) palveluntuottajaa. Kohteista käydään omat neuvottelut.
Näytä lisää
Kohde 1) Tutkimushankkeiden tilakokeet:
Mikäli soveltuvia neuvotteluun kutsuttavia on kohteeseen 1) enemmän kuin neljä (4), valitaan vähimmäisvaatimukset täyttävistä ehdokkaista neljä (4) palveluntarjoajaa.
Mikäli vähimmäisvaatimukset täyttäviä ehdokkaita on vähemmän kuin neljä (4), kutsutaan neuvotteluun tämä pienempi määrä. Jos useampi kuin neljä (4) ehdokasta saavat täydet pisteet, neuvotteluun kutsuttavat valitaan arpomalla.
Kohde 2) Kasvinsuojelukokeet:
Mikäli soveltuvia neuvotteluun kutsuttavia on kohteeseen 2) enemmän kuin kolme (3), valitaan vähimmäisvaatimukset täyttävistä ehdokkaista kolme (3) palveluntarjoajaa.
– toiminnasta vastaavan asiantuntijan ja hänen varahenkilönsä kokemus ja osaaminen peltokasvien kenttäkoetoiminnasta yli neljä vuoden ylittävältä osalta.
Mikäli vähimmäisvaatimukset täyttäviä ehdokkaita on vähemmän kuin kolme (3), kutsutaan neuvotteluun tämä pienempi määrä. Jos useampi kuin kolme (3) ehdokasta saavat täydet pisteet, neuvotteluun kutsuttavat valitaan arpomalla.
Tarjousten vastaanottoaika: 14:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0244629-2
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Kirjaamo
Asiakirjojen URL-osoite: https://hanki.tarjouspalvelu.fi/hanki 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Faksi: +358 295643314 📠
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2019/S 129-316410 (2019-07-04)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2019-10-24)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2019-10-24 📅
Julkaisupäivä: 2019-10-28 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2019/S 208-508064
Viittaa ilmoitukseen: 2019/S 129-316410
EUVL-S-numero: 208

Kohde
Hankinnan laajuus
Osan nimi: Kasvintuotannon kenttäkoetoiminnan kilpailutus - Mikkeli - tilakokeet
Lyhyt kuvaus:
1) Tutkimushankkeiden tilakokeet peltoviljelykasveilla ja vihanneksilla. Peltokasvi- ja vihannestuotannon kokeissa palvelutuotanto käsittää seuraavat: pellon peruskunnostus, viljelykierto, kylvö/istutus ja hoitotoimet, siemensatokasvien puinti ja mahdollisesti kuivaus. Lisäksi kylmiö / vihannestilan varasto ja sadon käsittelytila tarvitaan. Tutkimushankkeiden tilakokeiden peltotarve sovitaan hankekohtaisesti. Kokemus luomutuotannosta katsotaan eduksi.
Näytä lisää
2) Uusien kasvinsuojeluaineiden biologista tehokkuutta ja turvallisuutta testataan viljelykasveille. Palvelutuotanto käsittää seuraavat: soveltuva esikasvi ja paikka kenttäkokeelle, pellon muokkaus kylvökuntoon viimeistään syyskuun alussa, syysviljojen peittauskokeiden kylvö ruutukylvökoneella, kasvustojen havainnointi ja näytteenotto, kokeen päättö keväthavaintojen jälkeen koealueen muokkauksella. Mikäli ruutusato tarvitaan; siinä tapauksessa kevätlannoitus, kasvinsuojelutoimet ja ruutusadon puinti koeruutupuimurilla elokuussa.
Näytä lisää

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Projektisuunnitelma sekä vähimmäisvaatimukset ylittävät resurssit
Laatukriteeri (painotus): 30-70
Hinta (painotus): 30-70
Lähde: OJS 2019/S 208-508064 (2019-10-24)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2020-02-12)
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postiosoite: Latokartanonkaari 9
Postinumero: 00790
Yhteystiedot
Internetosoite: https://www.luke.fi/ 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2020-02-12 📅
Julkaisupäivä: 2020-02-14 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2020/S 032-075485
EUVL-S-numero: 32

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Luonnonvarakeskus
Lähde: OJS 2020/S 032-075485 (2020-02-12)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2020-12-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Luke vastaa peltokasvien virallisten lajikekokeiden järjestämisestä tehtävänä selvittää uusien peltokasvilajikkeiden viljelyarvo Suomen olosuhteissa. Lisäksi Luke toteuttaa tutkimus- ja asiakashankkeissa kasvintuotannon kenttäkokeita sekä torjunta-aineiden tehokkuuden testausta. Luken toimintojen uudelleenjärjestelemiseksi tavoitteena on muuttaa toimintojen tuotantotapaa siten, että Luke luopuisi peltokasvien kenttäkokeiden (peltokasvien pelloilla tehtävä tutkimustoiminta) palvelutoiminnasta merkittäviltä osin ja palvelun resurssit hankittaisiin ostopalveluna. Luke vastaa jatkossakin kokeiden suunnittelusta, tulosten analysoinnista ja raportoinnista sekä erikseen sovittaessa myös havaintojen teosta.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 300 000 EUR 💰

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postinumero: FI-00791

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2020-12-02 📅
Julkaisupäivä: 2020-12-07 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2020/S 238-588569
EUVL-S-numero: 238
Lisätietoja
Osa-alue Ylistaro, Seinäjoki — vilja-, nurmi-, nurmikko-, palko- ja öljykasvien kokeet: Boreal Kasvinjalostus Oy:n kanssa tehty sopimus koskee kohdetta 1 ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy:n kanssa tehty sopimus kohdetta 2.

Kohde
Hankinnan laajuus
Osan nimi: Sotkamo — vilja- ja nurmikokeet
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on viralliset lajikekokeet (nurmi- ja viljakokeet). Palvelutoiminta käsittää kenttäkoetoimintaa soveltuvan viljelyalueen kunnossapidon ja viljelykierron, kokeiden suunnittelua (kokeiden sijoittelu ja koekarttojen laatiminen), perustoimenpiteet pellolla ennen kylvöä (muokkaus, lannoitus, mittaus), kokeiden perustaminen ja sadonkorjuu (punnitus, kylvö, puinti), sadon käsittely (kuivaus, punnitus, analyysit), nurmikokeissa (useampi niitto) ja hoitotoimenpiteet (kasvinsuojelun perustoimenpiteet, mahdolliset koekäsittelyt) ja havainnot ja niiden kirjaus sekä tallennus Luken järjestelmiin (laskennat, mittaukset, käsittelyajankohtien määrittäminen (kasvuaste)). Kylmiötila edellytetään.
Näytä lisää
Peltojen tarve virallisten lajikekokeiden toteutukseen on noin kaksi (2) ha viljelykiertoineen (kokeissa tänä vuonna viljoille noin 40 ja nurmelle noin 100 koeruutua, määrä voi vuosittain vaihdella jonkin verran). Mahdollisten tutkimushankkeiden tilakokeiden peltotarve sovitaan hankekohtaisesti.
Näytä lisää
Osa-alueelle valittiin toimittajaksi yksi (1) palveluntuottaja.
Palveluntuottajalle myydään palvelun tuottamiseen tarvittava Luken omistama kalusto kirjanpito-/käyttöarvolla (koeruutukylvökone, -lannoitin, -puimuri ja ruutumittakaavan niittokone / ajettava nurmen korjuukone, jyrä, kasvinsuojeluruiskut ja koeruutujen rajausvälineet ja sadon kuivaus- ja lajittelulaitteisto). Säätietojen keräämisen on oltava tarvittava mahdollisuus.
Näytä lisää
Vaihtoehtojen kuvaus: Hankinta-asiakirjoissa määritetyn mukaisesti.
Osan nimi: Ylistaro, Seinäjoki — vilja-, nurmi-, nurmikko-, palko- ja öljykasvien kokeet
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on 1) viralliset lajikekokeet ja 2) uusien kasvinsuojeluaineiden biologisen tehokkuuden ja turvallisuuden testaus ja tutkimushankkeisiin kuuluvat kenttäkokeet ja asiakastoimeksiannot. Kumpaankin kohteeseen valittiin yksi (1) toimittaja.
Näytä lisää
2) Kasvinsuojelun GEP-kokeista (viljat, nurmi ja öljykasvit) toteutetaan fungisidi- ja herbisidikokeita (tilakokeet). Lisäksi toteutetaan tutkimushankkeisiin kuuluvia kenttäkokeita ja asiakastoimeksiantoina lajikekokeita ja kasvinsuojelukokeita.
Palvelutoiminta käsittää peltojen peruskunnostuksen ja viljelykierron, kokeiden suunnittelua (kokeiden sijoittelu ja koekarttojen laatiminen), perustoimenpiteet pellolla ennen kylvöä (muokkaus, lannoitus, mittaus), kokeiden perustaminen ja sadonkorjuu (punnitus, kylvö, puinti), sadon käsittely (kuivaus, punnitus, sadon määritys, näytteenotto), nurmikokeissa useampi niitto, hoitotoimenpiteet (kasvinsuojelun perustoimenpiteet, mahdolliset koekäsittelyt) ja havainnot ja niiden kirjaus sekä tallennus Luken järjestelmiin (laskennat, mittaukset, käsittelyajankohtien määrittäminen (kasvuaste, tautipaine)). Kasvinsuojelukokeiden ja virallisten lajikekokeiden havaintojen teosta sovitaan erikseen.
Näytä lisää
Peltojen tarve virallisten lajikekokeiden toteutukseen on yhteensä noin 6,5 ha viljelykiertoineen (kokeissa tänä vuonna viljoille noin 600 ja nurmelle noin 100 koeruutua, määrä voi vuosittain vaihdella jonkin verran) ja kasvinsuojelukokeisiin yksi (1) ha (10 ha viljelykiertoineen, noin 200 koeruutua) sekä asiakastoimeksiantoja noin 1 500 ruutua. Mahdollisten tutkimushankkeiden tilakokeiden peltotarve sovitaan hankekohtaisesti (muiden kokeiden peltotarve noin 30 ha viljelykiertoineen).
Näytä lisää
Palveluntuottajalle myydään palvelun tuottamiseen tarvittava Luken omistama kalusto kirjanpito-/käyttöarvolla (koeruutukylvökone, -puimuri ja ruutumittakaavan nurmenkorjuukone), kannettavat ruiskut ja koeruutujen rajausvälineet ja sadon kuivaus- ja lajittelulaitteisto. Säätietojen keräämisen on oltava tarvittava mahdollisuus.
Näytä lisää

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Projektisuunnitelma
Laatukriteeri (painotus): 60
Hinta (painotus): 40

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2020-04-09 📅
Nimi: Boreal Kasvinjalostus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1570119-2
Postiosoite: Myllytie 10
Postitoimipaikka: Jokioinen
Postinumero: FI-31600
Maa: Suomi 🇫🇮
Kanta-Häme 🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 40 000 EUR 💰
Nimi: Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2539767-3
Postiosoite: Kampusranta 11
Postitoimipaikka: Seinäjoki
Postinumero: FI-60320
Maa: Etelä-Pohjanmaa 🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 160 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1
3

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Postinumero: FI-00520
Lähde: OJS 2020/S 238-588569 (2020-12-02)