Visit Turku Archipelago Oy:n strateginen markkinointikumppanuus
Visit Turku Archipelago Oy
Turun kaupungin konsernihallinnon hankintapalvelut pyytää Visit Turku Archipelago Oy:n toimeksiannosta tarjouksia strategisista markkinointikumppanuuspalveluista.
Etsimme kumppania toteuttamaan yhdessä kanssamme markkinointistrategian ja uuden alueellisen matkailubrändin Turun seudun ja Turun saariston muodostamalle matkailualueelle, jonka markkinointiin ja kehittämiseen Visit Turku Archipelago keskittyy. Yhtiön omistavat tällä hetkellä Turku, Naantali ja Parainen, mutta brändityössä matkailualuetta tulee tarkastella laajempana kokonaisuutena ennen kaikkea asiakasnäkökulmasta, jossa kuntarajoilla ei ole merkitystä.
Osana brändityötä tarkoituksena on pohtia sitä, mikä alueellinen matkailubrändi ylipäätään on, minkälaisia tehtäviä ja tavoitteita sillä on ja ennen kaikkea; miten brändi rakennetaan yhteistyössä ja palvelemaan koko alueemme matkailuekosysteemiä?
Olemme hankkimassa avuksemme ennen kaikkea luovaa, oivaltavaa ja rajoja rikkovaa ajattelua, emme niinkään tuotantotyötä. Etsimme itsellemme sparraajaa, jonka kanssa onnistumme tarinallistamaan koko käsissämme olevan hienon alueen. Kumppanilta arvostetaan kansainvälistä osaamista konseptoinnista ja brändien rakentamisesta ja kehittämisestä.
Lähitulevaisuudessa työ pitää sisällään kaksi isoa kokonaisuutta:
1. Toimiminen asiantuntijakumppanina VTA:n markkinointistrategian rakentamisessa. Tavoitteenamme on määritellä uudelleen kaltaisemme DMOn rooli kun puhutaan matkailuelinkeinon kehittämisestä alueellamme nimenomaan markkinoinnin keinoin.
2. Toimiminen asiantuntijakumppanina täysin uuden alueellisen matkailubrändin rakentamisessa.
Hankinnan arvo on arviolta n. 50 000 - 200 000 euroa vuosittain (alv 0%). Hankinnan arvo voi vaihdella suuresti toimeksiantojen mukaan ja oletettavasti sopimuksen alussa palvelua ostetaan enemmän. Tilaaja ei sitoudu mihinkään tiettyyn hankintamäärään.
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-08-16. Hankinta julkaistiin 2023-06-22.
Kuka? Mitä?- • Markkina- ja taloustutkimuspalvelut; mielipidetutkimukset ja tilastot › Mainonta- ja markkinointipalvelut
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2023-06-22 | hankintailmoitus |
| 2023-11-13 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Mainonta- ja markkinointipalvelut
Lyhyt kuvaus:
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Mainonta- ja markkinointipalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Varsinais-Suomi 🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Visit Turku Archipelago Oy
Postitoimipaikka: Turku
Yhteystiedot
Internetosoite: https://visitturku.fi/ 🌏
Sähköposti: tapani.jarvinen@turku.fi 📧
Puhelin: +358 449075896 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/turku?id=464538&tpk=2f6ee8bf-501b-40ed-a7f5-b3cc63760e88 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/turku?id=464538&tpk=2f6ee8bf-501b-40ed-a7f5-b3cc63760e88 🌏
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-06-22 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2023-08-16 📅
Julkaisupäivä: 2023-06-27 📅
Aloituspäivä: 2023-09-01 📅
Loppupäivä: 2025-08-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 121-384818
EUVL-S-numero: 121
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 11:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 4 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-08-16 📅
Tarjousten avausaika: 11:01
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 3296637-9
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Tapani Järvinen
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/turku?id=464538&tpk=2f6ee8bf-501b-40ed-a7f5-b3cc63760e88 🌏
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postitoimipaikka: Helsinki
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 121-384818 (2023-06-22)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Visit Turku Archipelago Oy:n strateginen markkinointikumppanuus
Viitenumero:
464538
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Mainonta- ja markkinointipalvelut 📦
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 800 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste:
677737
Hankinnan kuvaus:
Laatukriteeri (nimi): Tarjoajan referenssit max, 40 pistettä
Laatukriteeri (painotus): 40
Laatukriteeri (nimi): Vastaukset esitettyihin kysymyksiin, max 40 pistettä
Tarjoajan nimeämä tiimi, max 20 pistettä
Laatukriteeri (painotus): 20
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0000
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero:
LOT-0000
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Visit Turku Archipelago Oy
Kansallinen rekisterinumero:
3296637-9
Postitoimipaikka: Turku
Alue: Varsinais-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Tapani Järvinen
Sähköposti: tapani.jarvinen@turku.fi 📧
Puhelin: +358 449075896 📞
URL: https://visitturku.fi/ 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Kansallinen rekisterinumero:
3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 219-691700 (2023-11-13)