Ensihoidon palveluiden hankinta

Kainuun hyvinvointialue

Hankinnan kohteena on Kainuun hyvinvointialueen (jäljempänä myös "Hankintayksikkö") ensihoidon palveluiden hankinta.
Hankita sisältää viiden (5) ensihoidon ambulanssiverkostoyksikön palvelut Kainuun hyvinvointialueelle, joista yksi (1) toimii varayksikkönä. Palvelut täydentävät Kainuun hyvinvointialueen omien ensihoitoyksiköiden toimintaa.
Hankintayksikön tarkoituksena on ensihoidon monituottajamalliin siirtyminen siten, että palvelut tultaisiin jatkossa toteuttamaan osittain omana tuotantona ja osittain ostettaisiin yksityiseltä palveluntuottajalta. Nyt tehtävällä osaulkoistuksella tavoitellaan ensihoitoon uutta palvelukonseptia, joka vastaa tarkemmin eri vuorokauden aikoina olevaan ensihoidon kysyntään sekä niveltää ensihoidon tehokkaammin paikallisen sote-keskuksen muuhun toimintaan.
Hankinnan tavoitteena on saavuttaa toimintamalli, joka on aikaisempaa toimintaa taloudellisesti tehokkaampi ja alueellisesti kustannusvaikuttavampi, myös pidemmällä aikavälillä. Tavoitteena on markkinoiden tehokkuuden hyödyntäminen sekä saavuttaa aikaisempaa integroituneemmat ja vaikuttavammat ensihoidon palvelut. Lisäksi tavoitteena on etsiä uuteen palvelukonseptiin parhaiten sopiva yksikkörakenne.
Hankinnan kohteena olevat ensihoidon palvelut on kuvattu tarkemmin osallistumispyynnön liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Hankintayksiköllä ei ole palveluiden suhteen määräostovelvoitetta, vaan palveluita hankitaan tarpeen mukaan. Hankinta-asiakirjoissa mahdollisesti esitetyt hankintavolyymit ovat vain arvioita, eivätkä ne ole Hankintayksikköä sitovia.
Hankinnan kohteena olevat ensihoidon palvelut kilpailutetaan viiden (5) vuoden määräajaksi. Lisäksi Hankintayksikkö varaa mahdollisuuden jatkaa sopimusta kahdella (2) yhden (1) vuoden optiokaudella.
Hankintamenettelyn lopputuloksena Hankintayksikkö valitsee yhden (1) Palveluntuottajan, jonka kanssa se tekee hankintasopimuksen.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-08-14. Hankinta julkaistiin 2023-07-13.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-07-13 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2023-07-13)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Kainuun hyvinvointialue
Kansallinen rekisterinumero: 3221331-8
Postiosoite: Sotkamontie 13 H-talo
Postitoimipaikka: Kajaani
Postinumero: 87300
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: info@hankintajuristit.fi 📧
Alue: Kainuu 🏙️
URL: https://kainuunhyvinvointialue.fi/ 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kainuunhyvinvointialue?id=458329&tpk=99b72a17-8391-4191-ba5e-59cadd68ea47 🌏

Kohde

1️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Ensihoidon palveluiden hankinta
Tuotteet/palvelut: Terveyspalvelut 📦
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on Kainuun hyvinvointialueen (jäljempänä myös "Hankintayksikkö") ensihoidon palveluiden hankinta. Hankita sisältää viiden (5) ensihoidon...”    Näytä lisää

1️⃣
Suorituspaikka: Kainuu 🏙️
Hankinnan kuvaus: Ks. kohta II.1.4) Lyhyt kuvaus.
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Kuvaus
Kesto: 60

Menettely
Menettelyn muoto
Neuvottelumenettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-08-14 15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Ra­dan­ra­ken­ta­jan­tie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 136-435301 (2023-07-13)