Turun kaupungin konsernihallinnon hankintapalvelut pyytää tarjouksia ulkomainonnan järjestämisestä Turun kaupungin yleisillä alueilla ajalle 1.5.2026 (tavoite) -30.4.2037. Kilpailutuksen perusteella valittava operaattori voi käyttöoikeussopimusten perusteella sijoittaa sopimusten kohteena oleviin mainospaikkoihin mainospintoja ja myydä niistä media-aikaa omille asiakkailleen. Operaattori vastaa mainoslaitteiden hankkimisesta, asentamisesta ja huoltamisesta kustannuksellaan niin, että mainoslaitteet toimivat ja että niiden sisältö näkyy häiriöttömästi. Hankinnan tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteessä 1 Hankinnan kuvaus. Turun kaupunki kannustaa palveluntuottajaa ilmastokestävään mainontaan. Tämä sopimus ei tuo yksinoikeutta valitulle palveluntuottajalle kaupungilla olevista erilaisista ulkomainospaikoista. Tilaajalla on sopimuksia esim. kaupunkipyöräasemista, linja-autokatoksista ja kauppatorin pyloneista. Sopimus on määräaikainen. Sopimus tulee voimaan, kun Osapuolet ovat sen allekirjoittaneet ja sopimuskausi on yksitoista (11) vuotta Sopimuksen voimaantulosta. Yksilöity objektiivinen menetelmä hankinnan ennakoidun arvon laskemiseen: vuosittainen operaattorin saama mediamyynnin liikevaihto (€, alv 0 %) kerrottuna sopimusvuosien määrällä (11 v.).
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-04-09.
Hankinta julkaistiin 2026-02-24.
hankintailmoitus (2026-02-24) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Turun kaupungin ulkomainonnan järjestäminen käyttöoikeussopimuksella
Viitenumero: 9985-2025
Lyhyt kuvaus:
Turun kaupungin konsernihallinnon hankintapalvelut pyytää tarjouksia ulkomainonnan järjestämisestä Turun kaupungin yleisillä alueilla ajalle 1.5.2026 (tavoite) -30.4.2037.
Kilpailutuksen perusteella valittava operaattori voi käyttöoikeussopimusten perusteella sijoittaa sopimusten kohteena oleviin mainospaikkoihin mainospintoja ja myydä niistä media-aikaa omille asiakkailleen. Operaattori vastaa mainoslaitteiden hankkimisesta, asentamisesta ja huoltamisesta kustannuksellaan niin, että mainoslaitteet toimivat ja että niiden sisältö näkyy häiriöttömästi.
Hankinnan tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteessä 1 Hankinnan kuvaus.
Turun kaupunki kannustaa palveluntuottajaa ilmastokestävään mainontaan.
Tämä sopimus ei tuo yksinoikeutta valitulle palveluntuottajalle kaupungilla olevista erilaisista ulkomainospaikoista. Tilaajalla on sopimuksia esim. kaupunkipyöräasemista, linja-autokatoksista ja kauppatorin pyloneista.
Sopimus on määräaikainen. Sopimus tulee voimaan, kun Osapuolet ovat sen allekirjoittaneet ja sopimuskausi on yksitoista (11) vuotta Sopimuksen voimaantulosta.
Yksilöity objektiivinen menetelmä hankinnan ennakoidun arvon laskemiseen: vuosittainen operaattorin saama mediamyynnin liikevaihto (€, alv 0 %) kerrottuna sopimusvuosien määrällä (11 v.).

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Mainonta- ja markkinointipalvelut📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 9985-2025
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Kesto
Aloituspäivä: 2026-05-01 📅
Loppupäivä: 2037-04-30 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/23/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankintamuotona käytetään avointa menettelyä.
Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnasta on lähetetty ilmoitus www.hankintailmoitukset.fi julkaistavaksi EU:n viralliseen lehden (EUVL) täydennysosassa (S-osa) sekä Tenders Electronic Daily (TED)-tietokannassa EU:n laajuisesti.
Tarjouspyyntö on julkaistu internetissä Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalissa.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-04-09 08:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-03-13 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Valintaperuste: Erityinen keskimääräinen vuotuinen liikevaihto
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Tarjoajan edellisen kahden (2) viimeksi vahvistetun
tilikauden liikevaihdon tulee olla ollut vähintään kolme (3)
miljoonaa euroa jokaiselta vaaditulta tilikaudelta.
Mikäli tarjoajan tilikausi on pidempi tai lyhyempi kuin 12
kuukautta toimintaa aloitettaessa tai lopetettaessa taikka
tilinpäätöksen ajankohtaa muutettaessa, tarjoajan on
esitettävä erillinen selvitys siitä, miten asetettu vaatimus
täyttyy.
Mikäli tarjoaja on sellainen uusi yritys, ettei sillä ole saatavilla
vielä viimeksi vahvistettua tilinpäätöstä, voi tarjoaja osoittaa,
että se muulla tavoin täyttää asetetun vaatimuksen
esimerkiksi siten, että tarjoajan keskimääräinen liikevaihto
tarjoajan toiminta-ajalta täyttää asetetun vaatimuksen.
Tarjoajan on esitettävä pyydettäessä erillinen selvitys siitä,
miten asetettu vaatimus täyttyy.
Mikäli tarjous tehdään ryhmittymänä, ryhmittymän jäsenet
voivat täyttää liikevaihtovaatimuksen yhdessä.
Tarjoaja vakuuttaa vaatimuksen täyttymisen ESPD IV
osassa B kohdassa ''Tarjoajan yleinen vuotuinen liikevaihto''.
Tarjoaja toimittaa pyydettäessä toimittaa selvityksen
liikevaihdon suuruudesta.
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä

Valintaperuste: Muut taloudelliset tai rahoitukselliset vaatimukset
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Tarjoajan Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa suosituksen mukaisen tai vastaavan luottotietolaitoksen (ei pankin) luottokelpoisuusluokitus tulee olla vähintään tyydyttävä (A) tai vastaava, taikka tarjoajan taloudellinen ja rahoituksellinen tilanne muutoin vastaa em. vaatimusta.
Mikäli tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee kaikkien ryhmittymän jäsenten täyttää luottoluokitusvaatimus.
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä
Tarjoajan Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa suosituksen mukaisen tai vastaavan luottotietolaitoksen (ei pankin) luottokelpoisuusluokitus tulee olla vähintään tyydyttävä (A) tai vastaava, taikka tarjoajan taloudellinen ja rahoituksellinen tilanne muutoin vastaa em. vaatimusta.
Mikäli tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee kaikkien ryhmittymän jäsenten täyttää luottoluokitusvaatimus.
Valintaperuste: Rekisteröinti kaupparekisteriin
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Tarjoajan tulee olla merkitty koko sopimuskauden ajan kaupparekisteriin, ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, jos lainsäädäntö edellyttää rekisteröitymistä.
Valintaperuste: Asiaankuuluvat koulutus- ja ammatilliset pätevyydet
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
REFERENSSIT
Referenssivaatimukset on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä "Referenssilomake".
Mikäli tarjoaja tekee tarjouksen ryhmittymänä, referenssinä voidaan esittää minkä tahansa ryhmittymään
osallistuvan yrityksen referenssiä, joka täyttää referensseille asetetut vaatimukset.
Referenssin tulee olla tarkastettavissa siten, että referenssiasiakas ja sen yhteystiedot on annettava
viimeistään salassapitosopimusta vastaan. Hankintayksikkö varaa oikeuden tarkastaa referenssin ottamalla yhteyttä
annettuun yhteyshenkilöön todentaakseen ilmoitetut tiedot. Lisäksi hankintayksikkö varaa oikeuden käyttää
yhteyshenkilöiltä saatuja tietoja tarjoajan mahdolliseen poissulkemiseen.
Referenssilomake (Referenssilomake) pyydettyine tietoineen on ladattava osallistumishakemuksen liitteeksi. Muilla tavoin
toimitetut referenssit voidaan hylätä.

Valintaperuste: Ympäristön hallintatoimenpiteet
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Hankinnat ovat keskeisessä roolissa ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteiden toteuttamisessa. Hankintalaki sekä Turun hankintastrategia ohjaavat hankintoja kohti ekologista kestävyyttä. Turun kaupungin strategian mukaisesti kaupungin ja sen konserniyhtiöiden tulee hankinnoissaan painottaa ilmasto-, ympäristö- ja elinkaarivaikutuksia. Turun kaupunki edellyttää tarjoajiltaan ympäristösuunnitelmaa.
Lataa tarjouspyynnön liitteenä oleva ympäristösuunnitelma täytettynä tai organisaationne oma ympäristösuunnitelma tai -raportti.
Mikäli tarjoajalla on sertifioitu ympäristöjärjestelmä (esim. ISO 14001 tai vastaava), tarjoaja voi ladata sertifikaatin ympäristösuunnitelman sijaan.

Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 21 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Verojen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Väärien tietojen antaminen, tietojen salaaminen, vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen tai tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen saaminen
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen…
… jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,…
… annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
… on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Muutoksenhaku päätökseen (oikaisuvaatimus, valitu) on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi".
Lähde: OJS 2026/S 039-132932 (2026-02-24)
hankintailmoitus (2026-03-19)
Muutokset Muut lisätiedot
Kysymys-vastausvaiheessa ilmenneiden virheiden korjaaminen.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: a7e5535b-193a-4c2e-8e9d-ff62d591d61b-01
Lähde: OJS 2026/S 056-194969 (2026-03-19)