HANKINNAN KOHDE Tämän puitejärjestelyn kohteena ovat teleoperaattoripalvelut hyvinvointialueille, kuten erilaiset matkaviestinliittymät, vaihde-, välitys- ja informaatiojärjestelmät sekä asiakaspalveluratkaisut. Puitejärjestelyyn valitaan yksi (1) toimittaja. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Kirjaimella merkityt liitteet ovat tarjouspyynnön liitteitä ja numeroilla merkityt ovat puitesopimuksen liitteitä. SOPIMUSKAUSI Sopimuskausi on viisi (5) vuotta. Asiakaskohtainen hankintasopimus voidaan tehdä puitesopimuksen voimassaoloaikana ja se voi olla voimassa enintään kaksi (2) vuotta puitesopimuksen päättymisen jälkeen (ks. myös tarjouspyynnön liitteenä olevan puitesopimusmallin kohta 6.2). Puitejärjestelyn voimassaolokausi asetetaan poikkeuksellisesti neljää (4) vuotta pidemmäksi muun muassa sen vuoksi, että hankittavien palveluiden käyttöönotto ja asiakkaiden siirtyminen aikaisemman toimittajan palveluista uuden toimittajan palveluiden käyttöön vie runsaasti aikaa, jolloin varsinainen palvelujen tuotantoaika jäisi neljän vuoden ajanjaksolla suhteettoman lyhyeksi. Lisäksi palvelujen tuotanto vaatii investointeja sekä asiakkaalta että toimittajalta mm. riittävän kuuluvuuden rakentamisessa ja integraatioiden toteuttamisessa. Toimittajan suorittamien investointien takaisinmaksuaika jäisi lyhyemmällä puitejärjestelyn sopimuskaudella liian lyhyeksi ja sitä myöten nostaisi suhteettomasti hankittavien palveluiden kustannuksia. Jokainen siirtoprojekti vaatii huolellisen suunnittelun sekä henkilö- ja muiden resurssien varaamisen sekä toimittajalta että asiakkaalta kalenteriajan lisäksi. Siksi vain tietty määrä eri asiakkaille toteuttavia siirtoprojekteja voidaan toteuttaa samanaikaisesti, mikä pidentää puitejärjestelyn täysimääräistä käyttöönottoa. Käytännön kokemuksen mukaan ison asiakkaan siirtoprojektin kesto on tyypillisesti vähintään yksi (1) vuosi ennen kuin palvelut ovat asiakkaalla täysimääräisesti käytössä. PUITEJÄRJESTELYN LAAJUUS Puitejärjestelyn arvioitu arvo on 44 000 000 - 55 000 000 euroa (alv 0 %). Puitejärjestelyn enimmäisarvo on 55 000 000 euroa (alv 0 %). Puitejärjestelyn arvioitu liittymien määrä on noin 68 500 liittymää. Edellä kerrotut arviot perustuvat asiakkaiden ilmoittamiin volyymeihin. Tulevien hankintojen määrään sekä ajalliseen jakautumiseen vaikuttavat epävarmuustekijät, joita ovat mm. kilpailutuksella saavutettava hintataso, valitun toimittajan aktiivisuus asiakkaiden suuntaan, käyttöönottoprojektien kesto, asiakkaiden organisaatio- ja budjettimuutokset ja teknologian ja asiakkaiden toimintatapojen kehittyminen. Liitteessä "Asiakkaat_volyymit ja käyttöönottoaikataulut" on ilmoitettu tähän puitejärjestelyyn liittyneet asiakkaat ja asiakkaiden ilmoittamat arviot koko sopimuskauden aikaisista hankinnoistaan. Asiakkaisiin liittyviä tietoja on annettu myös seuraavissa liitteissä: - "Asiakkaat_Osoitetiedot_SALASSAPIDETTÄVÄ" on asiakkaiden ilmoittamat tiedot asiakkaan toimipaikoista. - "Asiakkaat_Numeroavaruudet" on ilmoitettu liittyneiden asiakkaiden ilmoittamat numeroavaruudet. Liitteen "Hallinta- ja toimintamalli" kohdan 1.3.1 mukaisia hallintamallien A , B ja C asiakkaita on arviolta seuraavasti: Asiakkaiden ilmoittamien tietojen perusteella asiakkaiden, joiden vuosilaskutus ylittää 100 000 euroa, osuus on arviolta noin 83 %. Hallintamalli A:han kuuluvien asiakkaiden osuus on arviolta noin 33 % , hallintamalli B:hen kuuluvien asiakkaiden osuus on arviolta noin 59 % ja hallintamalli C:hen kuuluvien asiakkaiden osuus on arviolta noin 8 %.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-03-10.
Hankinta julkaistiin 2025-01-23.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2025-01-23) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Teleoperaattoripalvelut hyvinvointialueille 2025-2030
Viitenumero: HANSEL PJ 00774
Lyhyt kuvaus:
HANKINNAN KOHDE
Tämän puitejärjestelyn kohteena ovat teleoperaattoripalvelut hyvinvointialueille, kuten erilaiset matkaviestinliittymät, vaihde-, välitys- ja informaatiojärjestelmät sekä asiakaspalveluratkaisut.
Puitejärjestelyyn valitaan yksi (1) toimittaja.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Kirjaimella merkityt liitteet ovat tarjouspyynnön liitteitä ja numeroilla merkityt ovat puitesopimuksen liitteitä.
SOPIMUSKAUSI
Sopimuskausi on viisi (5) vuotta. Asiakaskohtainen hankintasopimus voidaan tehdä puitesopimuksen voimassaoloaikana ja se voi olla voimassa enintään kaksi (2) vuotta puitesopimuksen päättymisen jälkeen (ks. myös tarjouspyynnön liitteenä olevan puitesopimusmallin kohta 6.2).
Puitejärjestelyn voimassaolokausi asetetaan poikkeuksellisesti neljää (4) vuotta pidemmäksi muun muassa sen vuoksi, että hankittavien palveluiden käyttöönotto ja asiakkaiden siirtyminen aikaisemman toimittajan palveluista uuden toimittajan palveluiden käyttöön vie runsaasti aikaa, jolloin varsinainen palvelujen tuotantoaika jäisi neljän vuoden ajanjaksolla suhteettoman lyhyeksi. Lisäksi palvelujen tuotanto vaatii investointeja sekä asiakkaalta että toimittajalta mm. riittävän kuuluvuuden rakentamisessa ja integraatioiden toteuttamisessa. Toimittajan suorittamien investointien takaisinmaksuaika jäisi lyhyemmällä puitejärjestelyn sopimuskaudella liian lyhyeksi ja sitä myöten nostaisi suhteettomasti hankittavien palveluiden kustannuksia.
Jokainen siirtoprojekti vaatii huolellisen suunnittelun sekä henkilö- ja muiden resurssien varaamisen sekä toimittajalta että asiakkaalta kalenteriajan lisäksi. Siksi vain tietty määrä eri asiakkaille toteuttavia siirtoprojekteja voidaan toteuttaa samanaikaisesti, mikä pidentää puitejärjestelyn täysimääräistä käyttöönottoa. Käytännön kokemuksen mukaan ison asiakkaan siirtoprojektin kesto on tyypillisesti vähintään yksi (1) vuosi ennen kuin palvelut ovat asiakkaalla täysimääräisesti käytössä.
PUITEJÄRJESTELYN LAAJUUS
Puitejärjestelyn arvioitu arvo on 44 000 000 - 55 000 000 euroa (alv 0 %). Puitejärjestelyn enimmäisarvo on 55 000 000 euroa (alv 0 %).
Puitejärjestelyn arvioitu liittymien määrä on noin 68 500 liittymää.
Edellä kerrotut arviot perustuvat asiakkaiden ilmoittamiin volyymeihin.
Tulevien hankintojen määrään sekä ajalliseen jakautumiseen vaikuttavat epävarmuustekijät, joita ovat mm. kilpailutuksella saavutettava hintataso, valitun toimittajan aktiivisuus asiakkaiden suuntaan, käyttöönottoprojektien kesto, asiakkaiden organisaatio- ja budjettimuutokset ja teknologian ja asiakkaiden toimintatapojen kehittyminen.
Liitteessä "Asiakkaat_volyymit ja käyttöönottoaikataulut" on ilmoitettu tähän puitejärjestelyyn liittyneet asiakkaat ja asiakkaiden ilmoittamat arviot koko sopimuskauden aikaisista hankinnoistaan.
Asiakkaisiin liittyviä tietoja on annettu myös seuraavissa liitteissä:
- "Asiakkaat_Osoitetiedot_SALASSAPIDETTÄVÄ" on asiakkaiden ilmoittamat tiedot asiakkaan toimipaikoista.
- "Asiakkaat_Numeroavaruudet" on ilmoitettu liittyneiden asiakkaiden ilmoittamat numeroavaruudet.
Liitteen "Hallinta- ja toimintamalli" kohdan 1.3.1 mukaisia hallintamallien A , B ja C asiakkaita on arviolta seuraavasti:
Asiakkaiden ilmoittamien tietojen perusteella asiakkaiden, joiden vuosilaskutus ylittää 100 000 euroa, osuus on arviolta noin 83 %.
Hallintamalli A:han kuuluvien asiakkaiden osuus on arviolta noin 33 % , hallintamalli B:hen kuuluvien asiakkaiden osuus on arviolta noin 59 % ja hallintamalli C:hen kuuluvien asiakkaiden osuus on arviolta noin 8 %.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Puhelin- ja tiedonsiirtopalvelut📦
Täydentävä hankintalaji: Tavarahankinnat
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa Euroopan talousalueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: HANSEL PJ 00774
Lisätuotteet/palvelut:
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Pääkohde tai suorituspaikka:
Palveluita käytetään pääasiassa Suomessa. Palvelut voi toimittaa Euroopan talousalueelta. Palveluiden suorituspaikkaan liittyvät ehdot on määritelty tarkemmin puitesopimusmallissa ja sen liitteissä.
Kesto: 60 kuukautta Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 80
Laatukriteeri (nimi): Pisteytettävät vaatimukset
Laatukriteeri (painotus): 20
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Puitejärjestelyn toimintamalli on kuvattu tarjouspyynnön liitteenä olevan Puitesopimusmallin luvussa 5 "Puitejärjestely".
Katso myös tarjouspyynnön kohta "Muut tiedot" - "Hankinnan taustaa" - "PUITEJÄRJESTELYN TOIMINTAMALLI".
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-03-10 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-03-10 10:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 15 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅ Kuvaus
Puitesopimusten osalta on esitettävä perustelut 4 vuotta ylittävälle kestolle:
Sopimuskausi on viisi (5) vuotta. Asiakaskohtainen hankintasopimus voidaan tehdä puitesopimuksen voimassaoloaikana ja se voi olla voimassa enintään kaksi (2) vuotta puitesopimuksen päättymisen jälkeen (ks. myös tarjouspyynnön liitteenä olevan puitesopimusmallin kohta 6.2).
Puitesopimusten osalta on esitettävä perustelut 4 vuotta ylittävälle kestolle
Sopimuskausi on viisi (5) vuotta. Asiakaskohtainen hankintasopimus voidaan tehdä puitesopimuksen voimassaoloaikana ja se voi olla voimassa enintään kaksi (2) vuotta puitesopimuksen päättymisen jälkeen (ks. myös tarjouspyynnön liitteenä olevan puitesopimusmallin kohta 6.2).
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Osallistujien enimmäismäärä: 1
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-03-10 10:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-02-07 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Tarjouspyynnön ehdot
Salassapitosopimus on pakollinen ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Yleinen liikevaihto: Viimeisin vahvistettu tilikausi.
Tarjoajan yleinen vuotuinen liikevaihto on vähintään 80 miljoonaa (80 000 000) euroa.
Tarjoaja toimittaa pyynnöstä liikevaihtoa koskevat tiedot vähintään viimeksi kuluneelta tilikaudelta, jos tarjoaja on sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaan oikeutettu ne toimittamaan. Jos tarjoaja täyttää liikevaihtovaatimuksen kuluvan tilikauden liikevaihdolla, tarjoaja voi osoittaa taloudellisen ja rahoituksellisen tilanteensa muulla Hansel Oy:n hyväksymällä asiakirjalla.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, ryhmittymän jäsenet voivat täyttää vaatimuksen yhdessä. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee tarjouksen lähettämisestä vastuussa olevan ryhmittymän jäsenen lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi muille ryhmittymän jäsenille.
Jos tarjoaja vetoaa muiden yksiköiden voimavaroihin (voimavarayksiköt) vaatimuksen täyttämiseksi, tarjoaja yhdessä voimavarayksiköidensä kanssa voi täyttää vaatimuksen. Tällöin tarjoajalta voidaan pyytää selvitys taloudellisten voimavarojen olemassaoloa koskevista sitoumuksista ja sopimuksista.
Jos tarjoaja käyttää voimavarayksikön voimavaroja täyttääkseen tämän vaatimuksen, voimavarayksikkö sitoutuu yhteisvastuuseen tarjoajan kanssa tarjouspyynnön liitteenä olevan puitesopimuksen mukaisista velvoitteista. Ks. erityisesti puitesopimuksen kohdat 9.6-9.8.
Jos tarjoaja vetoaa voimavarayksiköiden voimavaroihin vaatimuksen täyttämiseksi, tulee tarjoajan lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi voimavarayksiköille.

Riskiluokka: Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky hankinnan kohteena olevien palvelujen tuottamiseen. Tarjoajan vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky voidaan katsoa riittäväksi, jos sen riskiluokitus Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa on 1-3.
Tarjoajan vakavaraisuutta, taloudellista kantokykyä ja maksukykyä voidaan arvioida myös pyydettäessä toimitettavien tilinpäätöstietojen ja/tai muun selvityksen sekä hankintayksikön oma-aloitteisesti hankkiman selvityksen perusteella.
Tarjoaja, jonka riskiluokitus Suomen Asiakastieto Oy:n riskiluokituksessa on 5 tai jonka vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn ja maksukyvyn arvioidaan vastaavan riskiluokkaa 5, suljetaan hankintamenettelyn ulkopuolelle.
Tarjoaja, jonka riskiluokitus Suomen Asiakastieto Oy:n riskiluokituksessa on 4 tai jonka vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn ja maksukyvyn arvioidaan vastaavan riskiluokkaa 4, voidaan sulkea tarjouskilpailusta, jos tarjoaja ei kykene esittämään luotettavaa ja hankintayksikköä tyydyttävää selvitystä toimenpiteistä, joihin se ryhtyy tai on ryhtynyt vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn sekä maksukyvyn parantamiseksi.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä.
Jos tarjoaja käyttää voimavarayksiköitä, tulee tarjoajan ohella kaikkien voimavarayksiköiden täyttää vaatimus.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisterimerkintä: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Referenssit: Tarjoajan tekniseen ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät tarjoajan kokemukselle asetetut vaatimukset on esitetty tarjouspyynnön liitteessä ”Referenssit”. Tarjoajan tulee täyttää kaikki tarjoajan kokemukselle asetetut referenssivaatimukset.
Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön liitteenä oleva ”Referenssit”-lomake siinä esitettyjen ohjeiden ja vaatimusten mukaisesti. "Referenssit"-lomake on ladattava tarjouksen liitteeksi sähköisen kilpailutusjärjestelmän välilehdelle ''Muut ehdot''.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, ryhmittymän jäsenet voivat täyttää vaatimuksen yhdessä. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee tarjouksen lähettämisestä vastuussa olevan ryhmittymän jäsenen lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi muille ryhmittymän jäsenille.
Jos tarjoaja vetoaa muiden yksiköiden voimavaroihin (voimavarayksiköt) vaatimuksen täyttämiseksi, tarjoaja yhdessä voimavarayksiköidensä kanssa voi täyttää vaatimuksen. Muiden yksiköiden kokemukseen liittyviä voimavaroja voidaan käyttää hyväksi vain, jos kyseiset voimavarayksiköt suorittavat hankinnan kohteena olevat palvelut taikka osan niistä.
Jos tarjoaja vetoaa voimavarayksiköiden voimavaroihin vaatimuksen täyttämiseksi, tulee tarjoajan lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi voimavarayksiköille.
Referenssit: Tarjoajan tekniseen ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät tarjoajan kokemukselle asetetut vaatimukset on esitetty tarjouspyynnön liitteessä ”Referenssit”. Tarjoajan tulee täyttää kaikki tarjoajan kokemukselle asetetut referenssivaatimukset.
Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön liitteenä oleva ”Referenssit”-lomake siinä esitettyjen ohjeiden ja vaatimusten mukaisesti. "Referenssit"-lomake on ladattava tarjouksen liitteeksi sähköisen kilpailutusjärjestelmän välilehdelle ''Muut ehdot''.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, ryhmittymän jäsenet voivat täyttää vaatimuksen yhdessä. Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee tarjouksen lähettämisestä vastuussa olevan ryhmittymän jäsenen lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi muille ryhmittymän jäsenille.
Jos tarjoaja vetoaa muiden yksiköiden voimavaroihin (voimavarayksiköt) vaatimuksen täyttämiseksi, tarjoaja yhdessä voimavarayksiköidensä kanssa voi täyttää vaatimuksen. Muiden yksiköiden kokemukseen liittyviä voimavaroja voidaan käyttää hyväksi vain, jos kyseiset voimavarayksiköt suorittavat hankinnan kohteena olevat palvelut taikka osan niistä.
Jos tarjoaja vetoaa voimavarayksiköiden voimavaroihin vaatimuksen täyttämiseksi, tulee tarjoajan lähettää ESPD-lomake sähköisessä kilpailutusjärjestelmässä täytettäväksi voimavarayksiköille.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Hankintaviranomainen Nimi ja osoitteet
Nimi: Hansel Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0988084-1
Postiosoite: PL 1386
Postinumero: 00101
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Hansel Oy
Sähköposti: kilpailutus@hansel.fi📧
Puhelin: +358 294444200📞
URL: https://www.hansel.fi🌏 Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Tietoa yhteishankinnoista
Hankintasopimuksen tekee keskitetty hankintaelin ✅ Viestintä
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hansel?id=538559&tpk=cfd5497d-e34e-40f2-b672-49b884f3ffd5🌏
Perustelut tiettyjen hankinta-asiakirjojen saatavuuden rajoittamiselle: Erityisen arkaluonteisten tietojen suojaaminen
Hankinta-asiakirjoihin pääsyä on rajoitettu
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 017-051400 (2025-01-23)
hankintailmoitus (2025-02-17) Menettely Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-03-24 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-03-24 10:05:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-03-24 10:05:00 📅
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0000 Uusi arvo
Teksti: Ks. Kysymykset ja vastaukset_HVA
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Hankinta-asiakirjoja on muutettu ✅
Hankinta-asiakirjojen muutoksen päivämäärä: 2025-02-14 📅
Muut lisätiedot
Hankintayksikkö on tehnyt Kysymys vastaus -osiossa tiedostossa "Kysymykset ja vastaukset_HVA" kerrotut tekniset korjaukset, täsmennykset ja selvennykset liitteisiin Liite 1 Palveluiden vaatimukset_KORJATTU, Liite 5 Tietoturvavaatimukset_KORJATTU, Liite B.1 Asiakkaat - Osoitetiedot_KORJATTU_SALASSAP. Jälkimmäisen (salassa pidettävän) liitteen hankintayksikkö lähettää salattuna sähköpostina salassapitositoumuksen lähettäneille tarjoajille.

Muutoksen pääasiallinen syy: Ostajan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: e7bb558a-b465-47cc-b312-7a21d9d55b06-01
Lähde: OJS 2025/S 034-107430 (2025-02-17)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2025-06-13) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tämän puitejärjestelyn kohteena ovat teleoperaattoripalvelut hyvinvointialueille, kuten erilaiset matkaviestinliittymät, vaihde-, välitys- ja informaatiojärjestelmät sekä asiakaspalveluratkaisut.
Puitesopimuskausi on viisi (5) vuotta. Asiakaskohtainen hankintasopimus voidaan tehdä puitesopimuksen voimassaoloaikana ja se voi olla voimassa enintään kaksi (2) vuotta puitesopimuksen päättymisen jälkeen.
Lisätiedot: Ks. tarjouspyyntö ja sen asiakirjat.
Puitejärjestelyä arvioidaan käytettävän sopimuskaudella yhteensä 44 000 000 - 55 000 000 eurolla (alv 0 %). Puitejärjestelyn enimmäisarvo on 55 000 000 euroa (alv 0 %).
l

Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 55 000 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 55 000 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 55 000 000 EUR 💰
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Puitejärjestelyn toimintamalli oli kuvattu tarjouspyynnön liitteenä olevan Puitesopimusmallin luvussa "Puitejärjestely".
Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: T/8180/01062025/JUU
Sopimuksen tekopäivä: 2025-06-02 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa ✅ Tietoa tarjouskilpailuista
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 3
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 55 000 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 55 000 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4057237-829190
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0000 Alihankintaa koskevat tiedot
Sopimus tehdään todennäköisesti alihankintana ✅ Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Telia Finland Oyj
Kansallinen rekisterinumero: 1475607-9
Postiosoite: Pasilan asema-aukio 1
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: telia-email@telia.fi📧
Puhelin: 020401📞
Lähde: OJS 2025/S 113-385124 (2025-06-13)