Kainuun hyvinvointialue (Tilaaja) pyytää tarjouksia patologian palveluista, jotka on tarkemmin määritelty myöhemmin tässä asiakirjassa. Sopimuksen arvioitu alkamisajankohta on 1.1.2026. Varsinainen sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Sopimuskautta voidaan jatkaa kahdella yhden vuoden mittaisella optiokaudella, jolloin optiokausien kanssa sopimuskausi on yhteensä 2+1+1 vuotta. Hankittaviin patologian alan palveluihin sisältyvät sekä Kainuun hyvinvointialueen terveysasemien että Kainuun keskussairaalan tarvitsemat patologian palvelut. Tarjouspyyntöön on jätettävä kokonaistarjous, joka kattaa Kainuun hyvinvointialueen terveysasemien sekä Kainuun keskussairaalan patologian palveluyksikön tarvitsemat patologian palvelut tarjouspyynnön mukaisesti. Liitteenä on tiedoksi Kainuun terveysasemien yhteystiedot. Hankittava palvelu sisältää Kainuun terveysasemien ottamat ja lähettämät kudosnäytteet, solunäytteet ja gynekologiset Papa-näytteet (ei-seulontanäytteet) otettuina perinteisellä Papa-sivelymenetelmällä. Ei-seulonta-Papa-näytteiden osalta edellytetään, että näytepurkit, papakotelot, lähetyspussit ja -laatikot tulevat palvelun tuottavalta laboratoriolta ja tarvittavista postimaksuista vastaa valittu palveluntuottaja. Hankittavien patologian palvelujen määrän päättää tilaaja. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin näytemääriin. Mikäli alla kuvattujen edellisvuosien tutkimusmäärien kaltaiset tutkimusmäärät eivät toteudu oletetulla tavalla, tilaaja ei ole velvollinen korvaamaan tai hankkimaan vastaavia palvelumääriä. Palveluntuottajan tulee toimittaa patologian PAD-vastaukset sähköisesti suoraan Kainuun HVA:lla käytössä olevaan LifeCare -potilastietojärjestelmään ja Kainuun HVA:n patologian palveluyksikön QPati-laboratoriotietojärjestelmään. Sähköisen vastauspalvelun tulee olla käytössä sopimuskauden alkaessa 1.1.2026. Mikäli sähköinen vastausjärjestelmä joudutaan luomaan, siitä ei saa aiheutua kustannuksia tilaajalle. Patologian näytteiden tarjoushintojen tulee edustaa perusvärjättyjen kudos- ja solunäytteiden tutkimusta ja/tai valmistamista. Diagnostiikan vaatimien lisätutkimusten, erikoisvärjäysten, konsultaatioiden ja kiireellisyyden lisähinnoittelu tulee kuvata erillisellä liitteellä. Palveluntuottajan tulee vuosittain toimittaa 31.1. mennessä tilaajalle raportti edellisvuoden tutkituista patologian näytemääristä kunnittain eriteltynä. Raportissa tulee esittää kuntakohtaisesti näytekohtaiset näytemäärät ja tutkimusten kustannukset. Kainuun hyvinvointialueen vuonna 2024 tarvitsemat patologian palvelut: Gynekologinen Papa (ei-seulonta-Papa) 642 kpl Virtsan irtosolututkimus 20 kpl Ysköksen irtosolututkimus 7 kpl Bronkusnäyte (imu/huuhtelu/harja-) 8 kpl Ohutneulabiopsianäyte 28 kpl Muut sytologiset näytteet 5 kpl Gynekologiset Pipelle-/Pistolet-näytteet 3 kpl Lääketieteellinen kuolinsyynselvitys 1 kpl Bronkoalveolaarinen huuhtelunäyte (BAL) 51 kpl Kudosresekaatit 1, 1-3 purkkia 296 kpl Kudosresekaatit 2, 4-6 purkkia 26 kpl Kudosresekaatit 3, 7-9 purkkia 7 kpl Kudosresekaatit 4, >10 purkkia 7 kpl Kolonoskopia/seulontakolonoskopia 0 kpl Gastroskopia 0 kpl Kudoksen jääleikepikatutkimus 0 kpl yhteensä 1101 kpl
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-10-01.
Hankinta julkaistiin 2025-07-07.
hankintailmoitus (2025-07-07) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Patologian palvelut
Viitenumero: 553991
Lyhyt kuvaus:
Kainuun hyvinvointialue (Tilaaja) pyytää tarjouksia patologian palveluista, jotka on tarkemmin määritelty myöhemmin tässä asiakirjassa. Sopimuksen arvioitu alkamisajankohta on 1.1.2026. Varsinainen sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Sopimuskautta voidaan jatkaa kahdella yhden vuoden mittaisella optiokaudella, jolloin optiokausien kanssa sopimuskausi on yhteensä 2+1+1 vuotta.
Hankittaviin patologian alan palveluihin sisältyvät sekä Kainuun hyvinvointialueen terveysasemien että Kainuun keskussairaalan tarvitsemat patologian palvelut.
Tarjouspyyntöön on jätettävä kokonaistarjous, joka kattaa Kainuun hyvinvointialueen terveysasemien sekä Kainuun keskussairaalan patologian palveluyksikön tarvitsemat patologian palvelut tarjouspyynnön mukaisesti. Liitteenä on tiedoksi Kainuun terveysasemien yhteystiedot.
Hankittava palvelu sisältää Kainuun terveysasemien ottamat ja lähettämät kudosnäytteet, solunäytteet ja gynekologiset Papa-näytteet (ei-seulontanäytteet) otettuina perinteisellä Papa-sivelymenetelmällä. Ei-seulonta-Papa-näytteiden osalta edellytetään, että näytepurkit, papakotelot, lähetyspussit ja -laatikot tulevat palvelun tuottavalta laboratoriolta ja tarvittavista postimaksuista vastaa valittu palveluntuottaja.
Hankittavien patologian palvelujen määrän päättää tilaaja. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin näytemääriin. Mikäli alla kuvattujen edellisvuosien tutkimusmäärien kaltaiset tutkimusmäärät eivät toteudu oletetulla tavalla, tilaaja ei ole velvollinen korvaamaan tai hankkimaan vastaavia palvelumääriä.
Palveluntuottajan tulee toimittaa patologian PAD-vastaukset sähköisesti suoraan Kainuun HVA:lla käytössä olevaan LifeCare -potilastietojärjestelmään ja Kainuun HVA:n patologian palveluyksikön QPati-laboratoriotietojärjestelmään. Sähköisen vastauspalvelun tulee olla käytössä sopimuskauden alkaessa 1.1.2026. Mikäli sähköinen vastausjärjestelmä joudutaan luomaan, siitä ei saa aiheutua kustannuksia tilaajalle.
Patologian näytteiden tarjoushintojen tulee edustaa perusvärjättyjen kudos- ja solunäytteiden tutkimusta ja/tai valmistamista. Diagnostiikan vaatimien lisätutkimusten, erikoisvärjäysten, konsultaatioiden ja kiireellisyyden lisähinnoittelu tulee kuvata erillisellä liitteellä.
Palveluntuottajan tulee vuosittain toimittaa 31.1. mennessä tilaajalle raportti edellisvuoden tutkituista patologian näytemääristä kunnittain eriteltynä. Raportissa tulee esittää kuntakohtaisesti näytekohtaiset näytemäärät ja tutkimusten kustannukset.
Kainuun hyvinvointialueen vuonna 2024 tarvitsemat patologian palvelut:
Gynekologinen Papa (ei-seulonta-Papa) 642 kpl
Virtsan irtosolututkimus 20 kpl
Ysköksen irtosolututkimus 7 kpl
Bronkusnäyte (imu/huuhtelu/harja-) 8 kpl
Ohutneulabiopsianäyte 28 kpl
Muut sytologiset näytteet 5 kpl
Gynekologiset Pipelle-/Pistolet-näytteet 3 kpl
Lääketieteellinen kuolinsyynselvitys 1 kpl
Bronkoalveolaarinen huuhtelunäyte (BAL) 51 kpl
Kudosresekaatit 1, 1-3 purkkia 296 kpl
Kudosresekaatit 2, 4-6 purkkia 26 kpl
Kudosresekaatit 3, 7-9 purkkia 7 kpl
Kudosresekaatit 4, >10 purkkia 7 kpl
Kolonoskopia/seulontakolonoskopia 0 kpl
Gastroskopia 0 kpl
Kudoksen jääleikepikatutkimus 0 kpl
yhteensä 1101 kpl
Kainuun hyvinvointialue (Tilaaja) pyytää tarjouksia patologian palveluista, jotka on tarkemmin määritelty myöhemmin tässä asiakirjassa. Sopimuksen arvioitu alkamisajankohta on 1.1.2026. Varsinainen sopimuskausi on kaksi (2) vuotta. Sopimuskautta voidaan jatkaa kahdella yhden vuoden mittaisella optiokaudella, jolloin optiokausien kanssa sopimuskausi on yhteensä 2+1+1 vuotta.
Hankittaviin patologian alan palveluihin sisältyvät sekä Kainuun hyvinvointialueen terveysasemien että Kainuun keskussairaalan tarvitsemat patologian palvelut.
Tarjouspyyntöön on jätettävä kokonaistarjous, joka kattaa Kainuun hyvinvointialueen terveysasemien sekä Kainuun keskussairaalan patologian palveluyksikön tarvitsemat patologian palvelut tarjouspyynnön mukaisesti. Liitteenä on tiedoksi Kainuun terveysasemien yhteystiedot.
Hankittava palvelu sisältää Kainuun terveysasemien ottamat ja lähettämät kudosnäytteet, solunäytteet ja gynekologiset Papa-näytteet (ei-seulontanäytteet) otettuina perinteisellä Papa-sivelymenetelmällä. Ei-seulonta-Papa-näytteiden osalta edellytetään, että näytepurkit, papakotelot, lähetyspussit ja -laatikot tulevat palvelun tuottavalta laboratoriolta ja tarvittavista postimaksuista vastaa valittu palveluntuottaja.
Hankittavien patologian palvelujen määrän päättää tilaaja. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin näytemääriin. Mikäli alla kuvattujen edellisvuosien tutkimusmäärien kaltaiset tutkimusmäärät eivät toteudu oletetulla tavalla, tilaaja ei ole velvollinen korvaamaan tai hankkimaan vastaavia palvelumääriä.
Palveluntuottajan tulee toimittaa patologian PAD-vastaukset sähköisesti suoraan Kainuun HVA:lla käytössä olevaan LifeCare -potilastietojärjestelmään ja Kainuun HVA:n patologian palveluyksikön QPati-laboratoriotietojärjestelmään. Sähköisen vastauspalvelun tulee olla käytössä sopimuskauden alkaessa 1.1.2026. Mikäli sähköinen vastausjärjestelmä joudutaan luomaan, siitä ei saa aiheutua kustannuksia tilaajalle.
Patologian näytteiden tarjoushintojen tulee edustaa perusvärjättyjen kudos- ja solunäytteiden tutkimusta ja/tai valmistamista. Diagnostiikan vaatimien lisätutkimusten, erikoisvärjäysten, konsultaatioiden ja kiireellisyyden lisähinnoittelu tulee kuvata erillisellä liitteellä.
Palveluntuottajan tulee vuosittain toimittaa 31.1. mennessä tilaajalle raportti edellisvuoden tutkituista patologian näytemääristä kunnittain eriteltynä. Raportissa tulee esittää kuntakohtaisesti näytekohtaiset näytemäärät ja tutkimusten kustannukset.
Kainuun hyvinvointialueen vuonna 2024 tarvitsemat patologian palvelut:
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: 553991
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja:
Kainuun Hyvinvointialueen (HVA) patologian palveluyksikön tarvitsemat patologian palvelut:
Tarjoajan tulee tulee sisällyttää tarjouksensa tarjoushintoihin patologin vuosilomien sijaistamisen alla olevan kuvauksen laajuuden mukaisesti.
Tarjouspyyntö sisältää patologin vuosilomien sijaistamisen, 4-6 viikkoa vuodessa. Tästä ajasta suurin osa, 4-5 viikkoa sijoittuu heinä-elokuuhun, 1-2 viikkoa kesäloma-ajan ulkopuoliseen aikaan. Lomien sijaistukset sovitaan hyvissä ajoin ennen lomajaksojen alkamista.
Patologin vuosilomien sijaistus voidaan sovittaessa hoitaa sijaistavan patologin osaviikkoisella läsnäololla, kuitenkin siten, että vähintään kahtena (2) arkityöpäivänä joka sijaistusviikko patologisijaisen on oltava paikalla laboratoriossa kokopäiväisesti. Läsnäoloa vaativia viikonpäiviä ovat ajoittain maanantaipäivät (tuoremunuaisbiopsian edustavuuden tutkiminen) ja keskiviikkopäivät (neoadjuvanttihoidettujen rintasyöpäpotilaiden vartijaimusolmukejääleiketutkimukset). On huomattava, että joka viikko em. tutkimuksia ei ole. Nämä laboratoriossa paikan päällä olevaa patologia edellyttävien tutkimusten ajankohdat pyritään ilmoittamaan etukäteen hyvissä ajoin.
Jos sijaistava patologi on paikalla osaviikkoisesti, laboratoriossa valmistuneita näytelaseja voidaan sovittaessa lähettää sijaistavan patologin ilmoittamaan työosoitteeseen. Etätyönä tehtävien näytteiden ja vastausten postituskuluista vastaa palveluntuottaja.
Patologin sijaistuspalveluun liittyy myös patologin äkillisten sairaustapausten sijaistaminen kahden (2) vuorokauden varoitusajalla.
Patologityö käsittää histologian ja sytologian näytteiden vastaamisen, näytedissekoinnin, jääleikepikatutkimukset, munuaisbiopsioiden edustavuuden arvioimisen stereomikroskoopilla ja lääketieteelliset kuolinsyynselvitykset.
Yleis-, talous- ja laatuhallinnollinen työ ei kuulu sijaistavan patologin työvelvoitteisiin.
Patologisijaisuuksien hoitoon on nimettävä kaksi (2) pääasiallista sijaistajaa ja heille yksi (1) varahenkilö, joiden kaikkien tulee olla patologian erikoislääkäreitä.
Patologisijaistuksen korvaus perustuu vastattujen patologian näytteiden näytetyyppikohtaisesti hinnoiteltuun, kappaleperusteiseen lukumäärään. Patologisijaisen matka- ja mahdolliset majoituskulut jäävät sijaistavan patologin ja/tai hänen edustamansa yrityksen katettaviksi.
Kainuun Hyvinvointialueen (HVA) patologian palveluyksikön tarvitsemat patologian palvelut:
Tarjoajan tulee tulee sisällyttää tarjouksensa tarjoushintoihin patologin vuosilomien sijaistamisen alla olevan kuvauksen laajuuden mukaisesti.
Tarjouspyyntö sisältää patologin vuosilomien sijaistamisen, 4-6 viikkoa vuodessa. Tästä ajasta suurin osa, 4-5 viikkoa sijoittuu heinä-elokuuhun, 1-2 viikkoa kesäloma-ajan ulkopuoliseen aikaan. Lomien sijaistukset sovitaan hyvissä ajoin ennen lomajaksojen alkamista.
Patologin vuosilomien sijaistus voidaan sovittaessa hoitaa sijaistavan patologin osaviikkoisella läsnäololla, kuitenkin siten, että vähintään kahtena (2) arkityöpäivänä joka sijaistusviikko patologisijaisen on oltava paikalla laboratoriossa kokopäiväisesti. Läsnäoloa vaativia viikonpäiviä ovat ajoittain maanantaipäivät (tuoremunuaisbiopsian edustavuuden tutkiminen) ja keskiviikkopäivät (neoadjuvanttihoidettujen rintasyöpäpotilaiden vartijaimusolmukejääleiketutkimukset). On huomattava, että joka viikko em. tutkimuksia ei ole. Nämä laboratoriossa paikan päällä olevaa patologia edellyttävien tutkimusten ajankohdat pyritään ilmoittamaan etukäteen hyvissä ajoin.
Jos sijaistava patologi on paikalla osaviikkoisesti, laboratoriossa valmistuneita näytelaseja voidaan sovittaessa lähettää sijaistavan patologin ilmoittamaan työosoitteeseen. Etätyönä tehtävien näytteiden ja vastausten postituskuluista vastaa palveluntuottaja.
Patologin sijaistuspalveluun liittyy myös patologin äkillisten sairaustapausten sijaistaminen kahden (2) vuorokauden varoitusajalla.
Patologityö käsittää histologian ja sytologian näytteiden vastaamisen, näytedissekoinnin, jääleikepikatutkimukset, munuaisbiopsioiden edustavuuden arvioimisen stereomikroskoopilla ja lääketieteelliset kuolinsyynselvitykset.
Yleis-, talous- ja laatuhallinnollinen työ ei kuulu sijaistavan patologin työvelvoitteisiin.
Patologisijaisuuksien hoitoon on nimettävä kaksi (2) pääasiallista sijaistajaa ja heille yksi (1) varahenkilö, joiden kaikkien tulee olla patologian erikoislääkäreitä.
Patologisijaistuksen korvaus perustuu vastattujen patologian näytteiden näytetyyppikohtaisesti hinnoiteltuun, kappaleperusteiseen lukumäärään. Patologisijaisen matka- ja mahdolliset majoituskulut jäävät sijaistavan patologin ja/tai hänen edustamansa yrityksen katettaviksi.
Hankittava palvelu sisältää Kainuun terveysasemien ottamat ja lähettämät kudosnäytteet, solunäytteet ja gynekologiset Papa-näytteet (ei-seulontanäytteet) otettuina perinteisellä Papa-sivelymenetelmällä. Ei-seulonta-Papa-näytteiden osalta edellytetään, että näytepurkit, papakotelot, lähetyspussit ja -laatikot tulevat palvelun tuottavalta laboratoriolta ja tarvittavista postimaksuista vastaa valittu palveluntuottaja.
Hankittava palvelu sisältää Kainuun terveysasemien ottamat ja lähettämät kudosnäytteet, solunäytteet ja gynekologiset Papa-näytteet (ei-seulontanäytteet) otettuina perinteisellä Papa-sivelymenetelmällä. Ei-seulonta-Papa-näytteiden osalta edellytetään, että näytepurkit, papakotelot, lähetyspussit ja -laatikot tulevat palvelun tuottavalta laboratoriolta ja tarvittavista postimaksuista vastaa valittu palveluntuottaja.
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Kainuu🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2026-01-01 📅
Loppupäivä: 2027-12-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankintamenettelynä on julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukainen avoin menettely,
jossa hankintayksikkö (Kainuun hyvinvointialue) julkaisee hankintailmoituksen ja asettaa saataville tarjouspyynnön, joiden perusteella kaikki halukkaat toimijat voivat tehdä tarjouksen.
Hankintamenettelyn vaiheet ovat tarjousten jättämisen jälkeen pääpiirteittäin seuraavat:
- hankintayksikkö avaa tarjoukset,
- hankintayksikkö tarkastaa Tarjoajien soveltuvuuden,
- hankintayksikkö tarkastaa tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden,
- hankintayksikkö vertailee tarjoukset,
- hankintayksikkö tekee hankintapäätöksen ja antaa sen sähköisesti tiedoksi Tarjoajille,
- hankintayksikkö pyytää ja tarkastaa parhaan tarjouksen tehneeltä Tarjoajalta tämän soveltuvuutta koskevat todistukset ja
selvitykset,
- hankintayksikkö tekee hankintasopimuksen voittaneen Tarjoajan kanssa
Selvyyden vuoksi todetaan, että sopimus valitun toimittajan ja tilaajan välille syntyy vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen.
Tilaaja valitsee yhden kokonaistaloudellisesti edullisimman palveluntuottajan ja valintaperusteena on halvin hinta.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-10-01 20:59:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-10-02 09:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-10-02 09:00:00 📅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-08-31 20:59:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Kainuun Hyvinvointialueen (HVA) patologian palveluyksikön tarvitsemat patologian palvelut:
Tarjoajan tulee tulee sisällyttää tarjouksensa tarjoushintoihin patologin vuosilomien sijaistamisen alla olevan kuvauksen laajuuden mukaisesti.
Tarjouspyyntö sisältää patologin vuosilomien sijaistamisen, 4-6 viikkoa vuodessa. Tästä ajasta suurin osa, 4-5 viikkoa sijoittuu heinä-elokuuhun, 1-2 viikkoa kesäloma-ajan ulkopuoliseen aikaan. Lomien sijaistukset sovitaan hyvissä ajoin ennen lomajaksojen alkamista.
Patologin vuosilomien sijaistus voidaan sovittaessa hoitaa sijaistavan patologin osaviikkoisella läsnäololla, kuitenkin siten, että vähintään kahtena (2) arkityöpäivänä joka sijaistusviikko patologisijaisen on oltava paikalla laboratoriossa kokopäiväisesti. Läsnäoloa vaativia viikonpäiviä ovat ajoittain maanantaipäivät (tuoremunuaisbiopsian edustavuuden tutkiminen) ja keskiviikkopäivät (neoadjuvanttihoidettujen rintasyöpäpotilaiden vartijaimusolmukejääleiketutkimukset). On huomattava, että joka viikko em. tutkimuksia ei ole. Nämä laboratoriossa paikan päällä olevaa patologia edellyttävien tutkimusten ajankohdat pyritään ilmoittamaan etukäteen hyvissä ajoin.
Jos sijaistava patologi on paikalla osaviikkoisesti, laboratoriossa valmistuneita näytelaseja voidaan sovittaessa lähettää sijaistavan patologin ilmoittamaan työosoitteeseen. Etätyönä tehtävien näytteiden ja vastausten postituskuluista vastaa palveluntuottaja.
Patologin sijaistuspalveluun liittyy myös patologin äkillisten sairaustapausten sijaistaminen kahden (2) vuorokauden varoitusajalla.
Patologityö käsittää histologian ja sytologian näytteiden vastaamisen, näytedissekoinnin, jääleikepikatutkimukset, munuaisbiopsioiden edustavuuden arvioimisen stereomikroskoopilla ja lääketieteelliset kuolinsyynselvitykset.
Yleis-, talous- ja laatuhallinnollinen työ ei kuulu sijaistavan patologin työvelvoitteisiin.
Patologisijaisuuksien hoitoon on nimettävä kaksi (2) pääasiallista sijaistajaa ja heille yksi (1) varahenkilö, joiden kaikkien tulee olla patologian erikoislääkäreitä.
Patologisijaistuksen korvaus perustuu vastattujen patologian näytteiden näytetyyppikohtaisesti hinnoiteltuun, kappaleperusteiseen lukumäärään. Patologisijaisen matka- ja mahdolliset majoituskulut jäävät sijaistavan patologin ja/tai hänen edustamansa yrityksen katettaviksi.
Kainuun Hyvinvointialueen (HVA) patologian palveluyksikön tarvitsemat patologian palvelut:
Tarjoajan tulee tulee sisällyttää tarjouksensa tarjoushintoihin patologin vuosilomien sijaistamisen alla olevan kuvauksen laajuuden mukaisesti.
Tarjouspyyntö sisältää patologin vuosilomien sijaistamisen, 4-6 viikkoa vuodessa. Tästä ajasta suurin osa, 4-5 viikkoa sijoittuu heinä-elokuuhun, 1-2 viikkoa kesäloma-ajan ulkopuoliseen aikaan. Lomien sijaistukset sovitaan hyvissä ajoin ennen lomajaksojen alkamista.
Patologin vuosilomien sijaistus voidaan sovittaessa hoitaa sijaistavan patologin osaviikkoisella läsnäololla, kuitenkin siten, että vähintään kahtena (2) arkityöpäivänä joka sijaistusviikko patologisijaisen on oltava paikalla laboratoriossa kokopäiväisesti. Läsnäoloa vaativia viikonpäiviä ovat ajoittain maanantaipäivät (tuoremunuaisbiopsian edustavuuden tutkiminen) ja keskiviikkopäivät (neoadjuvanttihoidettujen rintasyöpäpotilaiden vartijaimusolmukejääleiketutkimukset). On huomattava, että joka viikko em. tutkimuksia ei ole. Nämä laboratoriossa paikan päällä olevaa patologia edellyttävien tutkimusten ajankohdat pyritään ilmoittamaan etukäteen hyvissä ajoin.
Jos sijaistava patologi on paikalla osaviikkoisesti, laboratoriossa valmistuneita näytelaseja voidaan sovittaessa lähettää sijaistavan patologin ilmoittamaan työosoitteeseen. Etätyönä tehtävien näytteiden ja vastausten postituskuluista vastaa palveluntuottaja.
Patologin sijaistuspalveluun liittyy myös patologin äkillisten sairaustapausten sijaistaminen kahden (2) vuorokauden varoitusajalla.
Patologityö käsittää histologian ja sytologian näytteiden vastaamisen, näytedissekoinnin, jääleikepikatutkimukset, munuaisbiopsioiden edustavuuden arvioimisen stereomikroskoopilla ja lääketieteelliset kuolinsyynselvitykset.
Yleis-, talous- ja laatuhallinnollinen työ ei kuulu sijaistavan patologin työvelvoitteisiin.
Patologisijaisuuksien hoitoon on nimettävä kaksi (2) pääasiallista sijaistajaa ja heille yksi (1) varahenkilö, joiden kaikkien tulee olla patologian erikoislääkäreitä.
Patologisijaistuksen korvaus perustuu vastattujen patologian näytteiden näytetyyppikohtaisesti hinnoiteltuun, kappaleperusteiseen lukumäärään. Patologisijaisen matka- ja mahdolliset majoituskulut jäävät sijaistavan patologin ja/tai hänen edustamansa yrityksen katettaviksi.
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: PROCEDURE
Erän tunnistenumero: LOT-0000 Muut lisätiedot
Hankinnan kohteen kriteerit-kohtaan jäänyt virheellinen kirjaus otsikkotasolle.
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 4389a2ce-05c3-4810-8fc1-b1ccc27966ec-01
Lähde: OJS 2025/S 170-581616 (2025-09-04)