Mt 642 Äänekosken silta ja Vt 4 Palokan kohta, rakennuttamispalvelut

Väylävirasto

Väylävirasto pyytää tarjoustanne Mt 642 Äänekosken silta ja Vt 4 Palokan kohta -hankkeiden rakennuttamispalveluista sisältäen hankkeiden hankinta-, rakentamis- ja takuuvaiheen. Hankkeiden toteuttamisesta vastaa Väylävirasto. Mt 642 Äänekosken silta: Maantie 642 on Laukaan Kuusaasta Suolahden kautta Äänekoskelle johtava seututie. Tie erkanee Kuusaassa seututiestä 637 ja päättyy Äänekosken pohjoiseen liittymään. Suunnittelualue sijaitsee Äänekosken keskustaajamassa ja alueelle sijoittuu liikekiinteistöjä, asuinkiinteistöjä, palo- ja pelastuslaitos sekä teollisuutta. Suunnittelualueella maantie palvelee pääasiassa Äänekosken sisäistä ja taajamien välistä työmatka- ja asiointiliikennettä sekä alueen teollisuuden kuljetuksia. Äänekosken silta on kapasiteetiltaan rajoitettu ja tehostetussa tarkkailussa. Siltaa on peruskorjattu viime vuosina runsaasti ja se on hyväkuntoinen, mutta uusilla korjauksilla ei ole enää mahdollista saavuttaa parannuksia sillan kantavuuteen. Alueen teollisuuden kasvaessa ja kehittyessä silta nykyisessä kunnossaan voi aiheuttaa haasteita alueen kuljetuksille ja kapasiteettirajoitettuna ns. pullonkaulan liikenteen sujuvuudelle. Maantiellä 642 sijaitseva Äänekosken silta uusitaan nykyisen siltapaikan eteläpuolelle, jolloin tielinjaus muuttuu. Liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta parannetaan tässä yhteydessä suunnittelemalla alueen katujen liittymäjärjestelyt uusiksi. Hanke sisältää mm. seuraavat toimenpiteet: - Rakennetaan uusi silta nykyisen sillan eteläpuolelle - Sovitetaan nykyisen tien linjaus yhteen uuden sillan sijainnin ja geometrian kanssa - Siirretään Palomäenkadun ja Mannilantien liittymiä ja rakennetaan uusi kanavointi Ääneniementielle - Puretaan vanha silta Hanke toteutetaan ST -urakkamuodolla. Vt 4 Palokan kohta (MAL): Valtatie 4 (E75) on osa TEN-T ydinverkkoa ja suuren erikoiskuljetusten verkkoa. Valtatie 4 on LVM:n asetuksen mukainen maanteiden pääväylä ja kuuluu palvelutasoluokkaan I. Jyväskylän Palokan eritasoliittymässä Palokanorsi (Mt 16685) ylittää moottoritien yhdistäen itäpuolen Palokan keskustan asunto- ja palvelualueet ja länsipuolena jatkuvasti laajenevan kaupallisen alueen. Palokan alue on merkittävä kaupallinen keskittymä. Alueen uudet ja nykyiset kaupat sekä alueen kasvanut asutus ovat lisänneet liikennemääriä niin paljon, että Palokanorren ja siihen Jyväskylän keskustan suunnasta liittyvän moottoritien ramppien liikenne ruuhkautuu ajoittain. Autojonot ulottuvat hetkittäin moottoritielle saakka. Häiriötilanteissa liikenteen sujuvuus heikkenee ja vaaratilanteet lisääntyvät valtatiellä. Hankkeeseen sisältyy mm. seuraavat toimenpiteet: - Valtatien 4 ylittävä väylä (Palokanorsi) parannetaan 2+1 -kaistaiseksi - Nykyiset kiertoliittymät (3 kpl) parannetaan turbokiertoliittymiksi - Ramppien tiegeometriaa parannetaan ja ramppeihin toteutetaan lisäkaistoja - Rakennetaan uusi jalankulku- ja pyöräilyväylän silta valtatien yli - Palokanorren ja Matinmäentien liittymään rakennetaan kiertoliittymä - Toteutetaan melusuojausta - Parannetaan Ruokkeentien ja Saarenmaantien turvallisuutta ja sujuvuutta Hankkeen toteutusmuotoa ei ole vielä päätetty. Toimeksiantojen sisältö on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-05-21. Hankinta julkaistiin 2025-04-15.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-04-15 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-04-15)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Mt 642 Äänekosken silta ja Vt 4 Palokan kohta, rakennuttamispalvelut
Viitenumero: VÄYLÄ/2292/Vv-02.01.07/2025
Lyhyt kuvaus:
Väylävirasto pyytää tarjoustanne Mt 642 Äänekosken silta ja Vt 4 Palokan kohta -hankkeiden rakennuttamispalveluista sisältäen hankkeiden hankinta-, rakentamis- ja takuuvaiheen. Hankkeiden toteuttamisesta vastaa Väylävirasto. Mt 642 Äänekosken silta: Maantie 642 on Laukaan Kuusaasta Suolahden kautta Äänekoskelle johtava seututie. Tie erkanee Kuusaassa seututiestä 637 ja päättyy Äänekosken pohjoiseen liittymään. Suunnittelualue sijaitsee Äänekosken keskustaajamassa ja alueelle sijoittuu liikekiinteistöjä, asuinkiinteistöjä, palo- ja pelastuslaitos sekä teollisuutta. Suunnittelualueella maantie palvelee pääasiassa Äänekosken sisäistä ja taajamien välistä työmatka- ja asiointiliikennettä sekä alueen teollisuuden kuljetuksia. Äänekosken silta on kapasiteetiltaan rajoitettu ja tehostetussa tarkkailussa. Siltaa on peruskorjattu viime vuosina runsaasti ja se on hyväkuntoinen, mutta uusilla korjauksilla ei ole enää mahdollista saavuttaa parannuksia sillan kantavuuteen. Alueen teollisuuden kasvaessa ja kehittyessä silta nykyisessä kunnossaan voi aiheuttaa haasteita alueen kuljetuksille ja kapasiteettirajoitettuna ns. pullonkaulan liikenteen sujuvuudelle. Maantiellä 642 sijaitseva Äänekosken silta uusitaan nykyisen siltapaikan eteläpuolelle, jolloin tielinjaus muuttuu. Liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta parannetaan tässä yhteydessä suunnittelemalla alueen katujen liittymäjärjestelyt uusiksi. Hanke sisältää mm. seuraavat toimenpiteet: - Rakennetaan uusi silta nykyisen sillan eteläpuolelle - Sovitetaan nykyisen tien linjaus yhteen uuden sillan sijainnin ja geometrian kanssa - Siirretään Palomäenkadun ja Mannilantien liittymiä ja rakennetaan uusi kanavointi Ääneniementielle - Puretaan vanha silta Hanke toteutetaan ST -urakkamuodolla. Vt 4 Palokan kohta (MAL): Valtatie 4 (E75) on osa TEN-T ydinverkkoa ja suuren erikoiskuljetusten verkkoa. Valtatie 4 on LVM:n asetuksen mukainen maanteiden pääväylä ja kuuluu palvelutasoluokkaan I. Jyväskylän Palokan eritasoliittymässä Palokanorsi (Mt 16685) ylittää moottoritien yhdistäen itäpuolen Palokan keskustan asunto- ja palvelualueet ja länsipuolena jatkuvasti laajenevan kaupallisen alueen. Palokan alue on merkittävä kaupallinen keskittymä. Alueen uudet ja nykyiset kaupat sekä alueen kasvanut asutus ovat lisänneet liikennemääriä niin paljon, että Palokanorren ja siihen Jyväskylän keskustan suunnasta liittyvän moottoritien ramppien liikenne ruuhkautuu ajoittain. Autojonot ulottuvat hetkittäin moottoritielle saakka. Häiriötilanteissa liikenteen sujuvuus heikkenee ja vaaratilanteet lisääntyvät valtatiellä. Hankkeeseen sisältyy mm. seuraavat toimenpiteet: - Valtatien 4 ylittävä väylä (Palokanorsi) parannetaan 2+1 -kaistaiseksi - Nykyiset kiertoliittymät (3 kpl) parannetaan turbokiertoliittymiksi - Ramppien tiegeometriaa parannetaan ja ramppeihin toteutetaan lisäkaistoja - Rakennetaan uusi jalankulku- ja pyöräilyväylän silta valtatien yli - Palokanorren ja Matinmäentien liittymään rakennetaan kiertoliittymä - Toteutetaan melusuojausta - Parannetaan Ruokkeentien ja Saarenmaantien turvallisuutta ja sujuvuutta Hankkeen toteutusmuotoa ei ole vielä päätetty. Toimeksiantojen sisältö on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Kuvaus
Sisäinen tunniste: VÄYLÄ/2292/Vv-02.01.07/2025
Lisätuotteet/palvelut: Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Keski-Suomi 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2025-06-09 📅
Loppupäivä: 2033-09-30 📅
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 70
Laatukriteeri (nimi): Laatupisteet
Laatukriteeri (painotus): 30
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-05-21 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-05-21 10:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-05-21 10:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-05-07 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vaatimukset taloudellisesta ja rahoituksellisesta tilanteesta: Tarjoaja on
maksanut kaikki lainsäädännön mukaiset verot, lakisääteiset sosiaaliturvamaksut ja lakisääteiset eläkemaksut sekä on merkitty ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin sekä työnantajarekisteriin ennakkoperintälain sitä vaatiessa
luottokelpoinen. Yrityksen luottoluokitus on vähintään A (Rating Alfa / Suomen Asiakastieto Oy TAI AAA-Rating / Bisnode Finland Oy (Dun & Bradstreet) tai muu vastaava luottoluokitus). Bisnode Finland Oy:n (Dun & Bradstreet) luottoluokitus AN on myös mahdollista hyväksyä tilaajan hyväksymän erillisselvityksen perusteella.
Lakisääteinen työterveyshuolto: Tarjoaja vakuuttaa kuuluvansa lain mukaisen työterveyshuollon piiriin.
Vaatimukset taloudellisesta ja rahoituksellisesta tilanteesta: Tarjoaja noudattaa suomalaisten työehtosopimusten määräyksiä sekä niitä palkka-, sosiaaliturva-, eläke- ja muita ehtoja, joita Suomen lain ja työehtosopimusten määräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa työssä.
Näytä lisää
Lakisääteinen tapaturmavakuutus: Tarjoajalla on työntekijöilleen tapaturmavakuutuslain mukainen työtapaturmavakuutus.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Ammattitoiminnan harjoittamiskelpoisuuden vaatimukset, myös ammatti- tai kaupparekistereihin kuulumista koskevat vaatimukset: Tarjoaja on rekisteröitynyt sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisesti ammatti- tai elinkeinorekisteriin.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vaatimukset tekniselle ja ammatillisille pätevyydelle:
Tarjoajalla tai ilmoitetulla alihankkijalla on oltava viimeisten viiden (5) vuoden aikana vähintään yksi (1) suoritettua tai suoritettavana (keskeneräisen hankkeen tulee olla vähintään 60 % valmiusasteessa ja jatkunut vähintään YHDEN (1) vuoden ajan) olevaa rakennuttamis- tai valvontatoimeksiantoa, joka pääosiltaan vastaa ilmoitettavia hankintoja teknisen suorituskyvyn ja ammatillista pätevyyttä koskevien vaatimusten osalta. Vastaavaksi toimeksiannoksi katsotaan julkiselle sektorille rakennuttajana tai valvojana suoritettu tie-, katu- tai sillanrakennusurakka (suunnittelua sisältänyt urakka). Vastaavaksi toimeksiannoksi katsotaan hankkeet, joissa: - Toimeksiannon kohteena ollut urakka on sisältänyt vähintään Väyläviraston ja ELY-keskusten siltaluokituksen R2 keskisuuret ja vaativat siltaurakat, mukaisia taitorakenteita - Toimeksiantoon on kuulunut rakennusurakan rakennuttamis- ja turvallisuuskoordinaattorin tehtävät, työmaavalvonta ja urakan vastaanottoon liittyvät tehtävät - Pohjoismaisiin sääolosuhteisiin sijoittuva sillan, maantien tai kadun rakentamis- tai parantamishanke. - Urakan arvon tulee olla vähintään 10 milj. euroa. Lisäksi yrityksen tulee osoittaa, että sillä on käytettävissään toimeksiantoihin osallistunut ja osaamisensa sekä kokemuksensa puolesta ilmoitettuun hankintaan kykenevä riittävä projektinjohtohenkilöstö.
Yrityksellä tulee olla Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä RALA-pätevyys. RALA ry:n pätevyysnimikkeistöstä katsotaan tähän toimeksiantoon soveltuvaksi luokat: 37.3.1 Rakennuttaminen, infrarakentaminen ja 36.22.1 Valvonta, infrarakentaminen. Yrityksellä tulee olla voimassa molemmat pätevyydet.
Yrityksellä tulee olla oman tehtäväalueensa osalta tähän palveluun soveltuva Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä tähän palveluun soveltuvat, kohdassa 3.4.1 mainitut pätevyydet tai muu vastaava näyttö ulkopuolisesti todennetusta laadunhallinnasta, esimerkiksi tähän palveluun soveltuva SFS-EN ISO 9001 laatusertifikaatti. RALA ry:n myöntämän todistuksen voi korvata Rakentamisen Laatu RALA ry:n internet-sivustolta tulostetulla, voimassa olevalla Yritysraportilla tai Tilaajavastuu.fi-yritysraportilla, mikäli ko. raportti sisältää em. tiedot.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 20 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Väylävirasto
Kansallinen rekisterinumero: 1010547-1
Yksikkö: Tampere
Postiosoite: Yliopistonkatu 38
Postinumero: 33100
Postitoimipaikka: Tampere
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Sami Honkanen
Sähköposti: sami.honkanen@vayla.fi 📧
Puhelin: +358 295343323 📞
URL: http://www.vayla.fi 🌏
Ryhmänvetäjä
Hankintaviranomaisen tyyppi
Ministeriö tai muu kansallinen tai liittovaltiotason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vayla?id=553406&tpk=308d8256-08d7-494c-bb6c-799ce5ea882d 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vayla?id=553406&tpk=308d8256-08d7-494c-bb6c-799ce5ea882d 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 075-247166 (2025-04-15)