Hankinnan kohteena on Keski-Suomen hyvinvointialueen eri palvelualueille ja toimipisteille hankittavat erilaiset käyttötaloustarvikkeet. Käyttötaloustarvikkeilla tarkoitetaan esim. seuraaviin tuoteryhmiin kuuluvia tuotteita: keittiön kertakäyttöiset paperit ja tarvikkeet, muovituotteet, koti-, sisustus- ja sesonkituotteet, pukeutuminen ja jalkineet (ei työ- ja turvajalkineet ja -vaatteet), piha ja puutarha, lelut ja pelit, urheilu ja vapaa-aika, hyvinvointi ja hygienia sekä muut näihin rinnastettavat päivittäisessä toiminnassa tarvittavat käyttö- ja kotitaloustuotteet. Tilaukset tehdään pääsääntöisesti Tilaajan keskitetyn tilausjärjestelmän kautta. Sopimuksen piiriin kuuluvia tuotteita lisätään valituilta Toimittajilta Tilaajan keskitettyyn tilausjärjestelmään Tilaajan henkilökunnan tilattavaksi. Keskitetyn tilausjärjestelmän kautta tilatut tuotteet Toimittaja toimittaa Tilaajan keskusvarastoon Jyväskylään. Tilaaja varaa option ottaa sopimuskauden aikana käyttöön keskitetyn tilausjärjestelmän lisäksi myymäläasioinnin Toimittajan myymälässä/myymälöissä, mikäli se Tilaajan toiminnan kannalta on tarpeen. Tällöin Tilaajan henkilökunta hankkii tuotteita pienissä erissä noutoperiaatteella Toimittajan myymälästä/myymälöistä. Tarjoajalla tulee olla vähintään yksi (1) kivijalkamyymälä Keski-Suomen hyvinvointialueen maantieteellisellä alueella mahdollista myymäläasiointia varten. Sopimuskumppaniksi puitejärjestelyyn valitaan tarjouskilpailun perusteella kaksi (2) Toimittajaa tarvittavan valikoiman ja saatavuuden varmistamiseksi. Sopimuskauden pituus on 36 kuukautta ja Tilaaja varaa option jatkaa sopimusta 12 kuukauden jatkokaudella.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-05-16.
Hankinta julkaistiin 2025-04-14.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2025-04-14) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Käyttötaloustarvikkeet
Viitenumero: 526354
Lyhyt kuvaus:

Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Muovituotteet📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 225 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 526354
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja: Tilaaja varaa option jatkaa sopimusta yhden (1) vuoden jatkokaudella.
Lisätuotteet/palvelut:
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Keski-Suomi
🏙️
Kesto: 36 kuukautta Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 80
Laatukriteeri (nimi): Laatutekijät
Laatukriteeri (painotus): 20
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-05-16 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-05-16 09:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅
Osallistujien enimmäismäärä: 2
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-05-16 09:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-04-28 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.

Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Täydentävät tiedot Lisätietoja
Tilaaja varaa option jatkaa sopimusta yhden (1) vuoden jatkokaudella.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 074-245819 (2025-04-14)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2025-06-18) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Keski-Suomen hyvinvointialueen eri palvelualueille ja toimipisteille hankittavat erilaiset käyttötaloustarvikkeet. Käyttötaloustarvikkeilla tarkoitetaan esim. seuraaviin tuoteryhmiin kuuluvia tuotteita: keittiön kertakäyttöiset paperit ja tarvikkeet, muovituotteet, koti-, sisustus- ja sesonkituotteet, pukeutuminen ja jalkineet (ei työ- ja turvajalkineet ja -vaatteet), piha ja puutarha, lelut ja pelit, urheilu ja vapaa-aika, hyvinvointi ja hygienia sekä muut näihin rinnastettavat päivittäisessä toiminnassa tarvittavat käyttö- ja kotitaloustuotteet.
Tilaukset tehdään pääsääntöisesti Tilaajan keskitetyn tilausjärjestelmän kautta. Sopimuksen piiriin kuuluvia tuotteita lisätään valituilta Toimittajilta Tilaajan keskitettyyn tilausjärjestelmään Tilaajan henkilökunnan tilattavaksi. Keskitetyn tilausjärjestelmän kautta tilatut tuotteet Toimittaja toimittaa Tilaajan keskusvarastoon Jyväskylään.
Tilaaja varaa option ottaa sopimuskauden aikana käyttöön keskitetyn tilausjärjestelmän lisäksi myymäläasioinnin Toimittajan myymälässä/myymälöissä, mikäli se Tilaajan toiminnan kannalta on tarpeen. Tällöin Tilaajan henkilökunta hankkii tuotteita pienissä erissä noutoperiaatteella Toimittajan myymälästä/myymälöistä. Tarjoajalla tulee olla vähintään yksi (1) kivijalkamyymälä Keski-Suomen hyvinvointialueen maantieteellisellä alueella mahdollista myymäläasiointia varten.
Sopimuskumppaniksi puitejärjestelyyn valitaan tarjouskilpailun perusteella kaksi (2) Toimittajaa tarvittavan valikoiman ja saatavuuden varmistamiseksi.
Sopimuskauden pituus on 36 kuukautta ja Tilaaja varaa option jatkaa sopimusta 12 kuukauden jatkokaudella.

Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 225 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 225 000 EUR 💰
Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: 2025.129.1
Sopimuksen tekopäivä: 2025-06-17 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa ✅ Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 2
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 0
EU:n ulkopuolisista maista tulevilta tarjoajilta saatujen tarjousten määrä: 0
Muista EU:n jäsenvaltioista tulevilta tarjoajilta saatujen tarjousten määrä: 0
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 225 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 225 000 EUR 💰
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 46830.65 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4309909-832371
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0000 Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Kärkkäinen Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0865108-6
Postiosoite: Ollilanojankatu 2
Postinumero: 84100
Postitoimipaikka: Ylivieska
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: yritysmyynti@karkkainen.com📧
Puhelin: 010 430 3280📞 Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 50369.06 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4268016-832371 Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Tokmanni Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1928426-9
Postiosoite: Isolammintie 1
Postinumero: 04600
Postitoimipaikka: Mäntsälä
Alue: Helsinki-Uusimaa
🏙️
Sähköposti: yritysmyynti@tokmanni.fi📧
Puhelin: 020 728 7123📞
Hankintaviranomainen Nimi ja osoitteet
Sähköposti: kilpailutuspalvelut@hyvaks.fi📧
Lähde: OJS 2025/S 116-396356 (2025-06-18)