Mestaritoiminta Oy: Rakennuttamisen ja kiinteistöjohtamisen asiantuntijapalvelut (osa-alueet 1-4)

Mestaritoiminta Oy

Hankinnan kohteena on Mestaritoiminta Oy:n ylläpitämien ja rakennuttamien kiinteistöjen rakennuttamisen ja kiinteistöjohtamisen asiantuntijapalvelut. Tällä hankintakokonaisuudella hankittavat puitekumppanit vahvistavat Mestaritoiminta Oy:n sidosyksikkökumppanuuden perusteella tuottamia palveluita Järvenpään kaupungille sekä sen konserniyhtiölle Järvenpään Mestariasunnot Oy:lle. Puitesopimushankinnan sopimuskauden pituus on kaksi (2) vuotta. Sopimuskauden päättyessä puitesopimusta voidaan jatkaa Tilaajan erillisellä päätöksellä alkuperäisin ehdoin kahdella (2) optiovuodella. Alustavan arvion mukaisesti sopimuskausi ajoittuu ajalle 1.4.2024-31.3.2026. Hankinnan tavoitteena on hankkia Tilaajan puitesopimuskumppaneiksi kokonaistaloudellisesti edullisimmat palveluntuottajat, joilla on parhaat edellytykset toteuttaa asuinkiinteistöihin sekä julkisiin rakennuksiin kohdistuvia rakennuttamisen ja kiinteistöjohtamisen tehtäviä Tilaajan määrittämiin toimeksiantoihin ja tilauksiin perustuen. Hankittava kokonaisuus muodostuu seuraavista osakokonaisuuksista: 1. Rakennuttajakonsulttitehtävät 2. Rakennustöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät 3. Talotekniikkatöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät 4. Kustannuslaskentatehtävät Palvelusopimusten mukaisten töiden tilauksesta, rahoituksesta ja yhteistyönjohtamisesta vastaa Mestaritoiminta Oy. Kumppaneita valitaan osa-alueittain 2-3 kumppania: 1. Rakennuttajakonsulttitehtävät, valittava kumppanien määrä 2 2. Rakennustöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät, valittava kumppanien määrä 3 3. Talotekniikkatöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät, valittava kumppanien määrä 3 4. Kustannuslaskentatehtävät, valittava kumppanien määrä 2 Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Mikäli johonkin osa-alueeseen saadaan vähemmän tarjouksia, kuin osa-alueeseen määritelty valittavien kumppanien määrä, voi osa-alueeseen valittava kumppanien määrä olla myös vähemmän kuin osa-alueeseen määritelty enimmäismäärä. Tarjouksen jätön edellytyksenä osa-aluekohtaisesti on, että - Tarjoaja täyttää tilaajan asettamat soveltuvuusvaatimukset (tarjouspyynnön kohta muut ehdot, tässä kohdassa määritellyt soveltuvuusvaatimukset koskevat tarjouspyynnön kaikkia osia) - Tarjoajalla on osoittaa kokemusta aikaisemmista osa-aluekohtaisesti määritellyistä toteutuksista referenssien muodossa (tarjouspyynnön kohta hankinnan kohteen kriteerit) - Tarjoajalla on osoittaa tarvittavat pätevyydet omaava organisaatio tarjouspyynnön mukaisten toimeksiantojen toteuttamiseksi (tarjouspyynnön kohta hankinnan kohteen kriteerit) - Tarjoajan tulee liittää tarjoukseensa osa-aluekohtaisesti määritellyt liitteet (hankinnan kohteen kriteerit) - Tarjoaja laskee tämän tarjouspyynnön ja sen liiteasiakirjojen mukaisesti tarjouspyynnön mukaiset tuntihinnat ja jättää tarjouksen tarjouspalveluun rakennetulle tarjouslomakkeelle (tarjouspyynnön kohta hankinnan kohteen kriteerit) Tilaajan tavoitteena on, että puitesopimuskumppanit on valittu 2024 maaliskuun aikana.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-02-29. Hankinta julkaistiin 2024-01-23.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-01-23 hankintailmoitus
2024-10-31 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2024-01-23)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Mestaritoiminta Oy: Rakennuttamisen ja kiinteistöjohtamisen asiantuntijapalvelut (osa-alueet 1-4)
Viitenumero: 474738
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Mestaritoiminta Oy:n ylläpitämien ja rakennuttamien kiinteistöjen rakennuttamisen ja kiinteistöjohtamisen asiantuntijapalvelut. Tällä hankintakokonaisuudella hankittavat puitekumppanit vahvistavat Mestaritoiminta Oy:n sidosyksikkökumppanuuden perusteella tuottamia palveluita Järvenpään kaupungille sekä sen konserniyhtiölle Järvenpään Mestariasunnot Oy:lle. Puitesopimushankinnan sopimuskauden pituus on kaksi (2) vuotta. Sopimuskauden päättyessä puitesopimusta voidaan jatkaa Tilaajan erillisellä päätöksellä alkuperäisin ehdoin kahdella (2) optiovuodella. Alustavan arvion mukaisesti sopimuskausi ajoittuu ajalle 1.4.2024-31.3.2026. Hankinnan tavoitteena on hankkia Tilaajan puitesopimuskumppaneiksi kokonaistaloudellisesti edullisimmat palveluntuottajat, joilla on parhaat edellytykset toteuttaa asuinkiinteistöihin sekä julkisiin rakennuksiin kohdistuvia rakennuttamisen ja kiinteistöjohtamisen tehtäviä Tilaajan määrittämiin toimeksiantoihin ja tilauksiin perustuen. Hankittava kokonaisuus muodostuu seuraavista osakokonaisuuksista: 1. Rakennuttajakonsulttitehtävät 2. Rakennustöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät 3. Talotekniikkatöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät 4. Kustannuslaskentatehtävät Palvelusopimusten mukaisten töiden tilauksesta, rahoituksesta ja yhteistyönjohtamisesta vastaa Mestaritoiminta Oy. Kumppaneita valitaan osa-alueittain 2-3 kumppania: 1. Rakennuttajakonsulttitehtävät, valittava kumppanien määrä 2 2. Rakennustöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät, valittava kumppanien määrä 3 3. Talotekniikkatöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät, valittava kumppanien määrä 3 4. Kustannuslaskentatehtävät, valittava kumppanien määrä 2 Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Mikäli johonkin osa-alueeseen saadaan vähemmän tarjouksia, kuin osa-alueeseen määritelty valittavien kumppanien määrä, voi osa-alueeseen valittava kumppanien määrä olla myös vähemmän kuin osa-alueeseen määritelty enimmäismäärä. Tarjouksen jätön edellytyksenä osa-aluekohtaisesti on, että - Tarjoaja täyttää tilaajan asettamat soveltuvuusvaatimukset (tarjouspyynnön kohta muut ehdot, tässä kohdassa määritellyt soveltuvuusvaatimukset koskevat tarjouspyynnön kaikkia osia) - Tarjoajalla on osoittaa kokemusta aikaisemmista osa-aluekohtaisesti määritellyistä toteutuksista referenssien muodossa (tarjouspyynnön kohta hankinnan kohteen kriteerit) - Tarjoajalla on osoittaa tarvittavat pätevyydet omaava organisaatio tarjouspyynnön mukaisten toimeksiantojen toteuttamiseksi (tarjouspyynnön kohta hankinnan kohteen kriteerit) - Tarjoajan tulee liittää tarjoukseensa osa-aluekohtaisesti määritellyt liitteet (hankinnan kohteen kriteerit) - Tarjoaja laskee tämän tarjouspyynnön ja sen liiteasiakirjojen mukaisesti tarjouspyynnön mukaiset tuntihinnat ja jättää tarjouksen tarjouspalveluun rakennetulle tarjouslomakkeelle (tarjouspyynnön kohta hankinnan kohteen kriteerit) Tilaajan tavoitteena on, että puitesopimuskumppanit on valittu 2024 maaliskuun aikana.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 600 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

1️⃣
Sisäinen tunniste: Osa-alue 1
Otsikko: Rakennuttajakonsulttitehtävät
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 400 000 EUR 💰
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Rakennuttajakonsulttitehtävät kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 2. Palvelukuvaus.
Pääkohde tai suorituspaikka: Järvenpää
Kesto
Aloituspäivä: 2024-04-01 📅
Loppupäivä: 2026-03-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: Osa-alue 2
Otsikko: Rakennustöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 500 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Rakennustöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 2. Palvelukuvaus. Osa-alue sisältää seuraavat tehtävät: - Rakennustöiden asiantuntija ja -valvoja - Vihertöiden asiantuntija ja -valvoja - Kosteudenhallintakoordinaattori - Työturvallisuuskoordinaattori
Näytä lisää
Lisätuotteet/palvelut: Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

3️⃣
Sisäinen tunniste: Osa-alue 3
Otsikko: Talotekniikkatöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät
Hankinnan kuvaus:
Talotekniikkatöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 2. Palvelukuvaus. Osa-alue sisältää seuraavat tehtävät: - LVI-asiantuntija ja -valvoja - Automaatioasiantuntija ja -valvoja - Sähköasiantuntija ja -valvoja - Maalämpöasiantuntija ja -valvoja
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003

4️⃣
Sisäinen tunniste: Osa-alue 4
Otsikko: Kustannuslaskentatehtävät
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 200 000 EUR 💰
Hankinnan kuvaus:
Kustannuslaskentatehtävät kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 2. Palvelukuvaus. Osa-alue sisältää seuraavat tehtävät: - Kustannuslaskija - Kustannuslaskija korjausrakentaminen
Lisätuotteet/palvelut: Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
HANKINTAMENETTELY (EU) Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (1397/2016) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007) sekä hankintadirektiiviä. Mikäli yksikään saaduista tarjouksista ei vastaa tarjouspyyntöä tilaajan edellyttämällä tavalla, taikka olosuhteet tarjouskilpailun aikana muuttuvat sellaisiksi, ettei tilaaja voi hyödyntää tarjouskilpailun tuloksia, tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan. Tarjouksen tekemisestä, kohteiden esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. TARJOUSTEN KÄSITTELY (EU) Jätetyt tarjouksen käsitellään erikseen kukin omana osanaan. Tarjousten käsittelyvaiheet ovat seuraavat: 1.Tarjousten avaaminen (Ei ole julkinen tilaisuus) 2.Tarjoajan soveltuvuuden tarkistaminen 3.Tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen 4.Tarjousten vertailu 5.Selonottoneuvottelut. Selonottoneuvottelut käydään tarvittaessa 1 – 3 vertailussa parhaiten pärjänneen tarjouksen jättäneen toimittajan kanssa 6.Hankintapäätöksen teko ja päätöksestä ilmoittaminen 7.Sopimusneuvottelut 8.Hankintasopimuksen solmiminen Hankintayksikkö pidättää oikeuden olla hyväksymättä mitään annetuista tarjouksista. Tarjous tulee tarjoajia sitovaksi, kun Tilaaja on vastaanottanut tarjouksen. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. EU- kynnysarvon ylittävässä hankinnassa sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen perusteluineen tiedoksi.
Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-02-29 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-03-01 12:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus yhden toimijan kanssa
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-03-01 12:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-02-19 12:00:00 📅

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: Tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista: Tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
+ 21 lisää
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Syyllistyminen ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksu
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Mestaritoiminta Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2119604-9
Postiosoite: Sibeliuksenkatu 8, 7 krs.
Postinumero: 04400
Postitoimipaikka: Järvenpää
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Hanna Pölkki
Sähköposti: hankinnat@mestaritoiminta.fi 📧
Puhelin: +358 409222000 📞
URL: http://www.mestaritoiminta.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Asuminen ja yhdyskuntapalvelut
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/mestaritoiminta?id=474738&tpk=d0c7be4a-fc88-40cc-9fe6-d3628f1acb64 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/mestaritoiminta?id=474738&tpk=d0c7be4a-fc88-40cc-9fe6-d3628f1acb64 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 017-048313 (2024-01-23)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2024-10-31)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Mestaritoiminta Oy:n ylläpitämien ja rakennuttamien kiinteistöjen rakennuttamisen ja kiinteistöjohtamisen asiantuntijapalvelut. Tällä hankintakokonaisuudella hankittavat puitekumppanit vahvistavat Mestaritoiminta Oy:n sidosyksikkökumppanuuden perusteella tuottamia palveluita Järvenpään kaupungille sekä sen konserniyhtiölle Järvenpään Mestariasunnot Oy:lle. Puitesopimushankinnan sopimuskauden pituus on kaksi (2) vuotta. Sopimuskauden päättyessä puitesopimusta voidaan jatkaa Tilaajan erillisellä päätöksellä alkuperäisin ehdoin kahdella (2) optiovuodella. Alustavan arvion mukaisesti sopimuskausi ajoittuu ajalle 1.4.2024-31.3.2026. Hankinnan tavoitteena on hankkia Tilaajan puitesopimuskumppaneiksi kokonaistaloudellisesti edullisimmat palveluntuottajat, joilla on parhaat edellytykset toteuttaa asuinkiinteistöihin sekä julkisiin rakennuksiin kohdistuvia rakennuttamisen ja kiinteistöjohtamisen tehtäviä Tilaajan määrittämiin toimeksiantoihin ja tilauksiin perustuen. Hankittava kokonaisuus muodostuu seuraavista osakokonaisuuksista: 1. Rakennuttajakonsulttitehtävät 2. Rakennustöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät 3. Talotekniikkatöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät 4. Kustannuslaskentatehtävät Palvelusopimusten mukaisten töiden tilauksesta, rahoituksesta ja yhteistyönjohtamisesta vastaa Mestaritoiminta Oy. Kumppaneita valitaan osa-alueittain 2-3 kumppania: 1. Rakennuttajakonsulttitehtävät, valittava kumppanien määrä 2 2. Rakennustöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät, valittava kumppanien määrä 3 3. Talotekniikkatöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät, valittava kumppanien määrä 3 4. Kustannuslaskentatehtävät, valittava kumppanien määrä 2 Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Mikäli johonkin osa-alueeseen saadaan vähemmän tarjouksia, kuin osa-alueeseen määritelty valittavien kumppanien määrä, voi osa-alueeseen valittava kumppanien määrä olla myös vähemmän kuin osa-alueeseen määritelty enimmäismäärä. Tarjouksen jätön edellytyksenä osa-aluekohtaisesti on, että - Tarjoaja täyttää tilaajan asettamat soveltuvuusvaatimukset (tarjouspyynnön kohta muut ehdot, tässä kohdassa määritellyt soveltuvuusvaatimukset koskevat tarjouspyynnön kaikkia osia) - Tarjoajalla on osoittaa kokemusta aikaisemmista osa-aluekohtaisesti määritellyistä toteutuksista referenssien muodossa (tarjouspyynnön kohta hankinnan kohteen kriteerit) - Tarjoajalla on osoittaa tarvittavat pätevyydet omaava organisaatio tarjouspyynnön mukaisten toimeksiantojen toteuttamiseksi (tarjouspyynnön kohta hankinnan kohteen kriteerit) - Tarjoajan tulee liittää tarjoukseensa osa-aluekohtaisesti määritellyt liitteet (hankinnan kohteen kriteerit) - Tarjoaja laskee tämän tarjouspyynnön ja sen liiteasiakirjojen mukaisesti tarjouspyynnön mukaiset tuntihinnat ja jättää tarjouksen tarjouspalveluun rakennetulle tarjouslomakkeelle (tarjouspyynnön kohta hankinnan kohteen kriteerit) Tilaajan tavoitteena on, että puitesopimuskumppanit on valittu 2024 maaliskuun aikana.
Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 1 600 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 1 600 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 1 600 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Kuvaus
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto
Loppupäivä: 2026-05-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta (painotus): 100
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
Rakennustöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 2. Palvelukuvaus. Osa-alue sisältää seuraavat tehtävät: - Rakennustöiden asiantuntija ja -valvoja - Vihertöiden asiantuntija ja -valvoja - Kosteudenhallintakoordinaattori - Työturvallisuuskoordinaattori
Näytä lisää
Talotekniikkatöiden valvonta- ja asiantuntijatehtävät kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 2. Palvelukuvaus. Osa-alue sisältää seuraavat tehtävät: - LVI-asiantuntija ja -valvoja - Automaatioasiantuntija ja -valvoja - Sähköasiantuntija ja -valvoja - Maalämpöasiantuntija ja -valvoja
Näytä lisää
Kustannuslaskentatehtävät kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 2. Palvelukuvaus. Osa-alue sisältää seuraavat tehtävät: - Kustannuslaskija - Kustannuslaskija korjausrakentaminen

Menettely
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Perustettiin dynaaminen hankintajärjestelmä
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Sopimus/erä myönnetään
Erän tunnistenumero: LOT-0001
Sopimuksen numero: 1001
Sopimuksen tekopäivä: 2024-05-17 📅
Otsikko: Brado Oy
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 400 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 400 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3467060-765784
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0001
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Brado Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI27283063
Postiosoite: Laukaantie 4
Postinumero: 40320
Postitoimipaikka: Jyväskylä
Alue: Keski-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: veli-matti.hokkanen@brado.fi 📧
Puhelin: +35850 3569452 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3501104-765784
Nimi: Rakennuttajatoimisto Venttiseiska Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI27404937
Postiosoite: Paraatikatu 1
Postinumero: 15700
Postitoimipaikka: Lahti
Alue: Päijät-Häme 🏙️
Sähköposti: pertti.pokkinen@venttiseiska.fi 📧
Puhelin: +358400997283 📞

2️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0002
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 500 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 500 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3465819-765785
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0002
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0794541-0
Postiosoite: Puutarhakatu 10
Postinumero: 33210
Postitoimipaikka: Tampere
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Sähköposti: anne.virtanen@ains.fi 📧
Puhelin: +358207911888 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3459921-765785
Nimi: Rakennuttajatoimisto HTJ Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1514298-4
Postiosoite: Karhumäentie 3
Postinumero: 01530
Postitoimipaikka: Vantaa
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Sähköposti: minna.kaikkonen@htj.fi 📧
Puhelin: +358103232100 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3462796-765785
Nimi: Raksystems Insinööritoimisto Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0905045-0
Postiosoite: Vetotie 3 a
Postinumero: 01610
Postitoimipaikka: Vantaa
Sähköposti: tarjoukset@raksystems.fi 📧
Puhelin: +358306705500 📞
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3501104-765785

3️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0003
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3459921-765786
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0003
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3462796-765786
tenderReference-3501104-765786
tenderReference-3531651-765786
Nimi: Optireal Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI31047995
Postiosoite: Hämeentie 135A
Postinumero: 00560
Postitoimipaikka: Helsinki
Sähköposti: tomi.torppa@optireal.fi 📧
Puhelin: +358505445479 📞

4️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0004
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 200 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 200 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3465819-765787
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0004
Tarjouksen tunniste: tenderReference-3460100-765787
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: FCG Finnish Consulting Group Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1940671-3
Postiosoite: Osmontie 34
Postinumero: 00610
Sähköposti: tytti.vainikka@fcg.fi 📧
Puhelin: +358104090 📞
Lähde: OJS 2024/S 214-667237 (2024-10-31)