Mediatoimistopalvelut LUT-yliopistolle ja LAB-ammattikorkeakoululle

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT

Kilpailutamme insight- ja mediatoimistopalvelut LUT-korkeakoulujen viestintä- ja markkinointipalveluille. Yhteistyön kesto on kaksi (2) vuotta, optiona jatkosopimus kestoltaan kaksi (2) vuotta. LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu tekevät aktiivista, maksullista hakijamarkkinointia kansallisesti ja kansainvälisesti pääsääntöisesti yhteishakujen aikaan eli vuosittain keväällä ja syksyllä. Jatkossa lisäämme myös always on -markkinoinnin osuutta, jolloin markkinointi on ympärivuotista. Sekä LUTilla että LABilla on omat markkinointitiimit, joille toivomme mediatoimiston osoittavan puolestaan omat tiiminsä. Toivomme mediatoimistolta aitoa ja aktiivista kumppanuutta. Mediatoimiston tulee ymmärtää ja hallita syvällisesti käytössä olevat kohderyhmät, mediat, työkalut sekä eri tavat tavoittaa toivotut kohderyhmät. Markkinointimme pitää sisällään sekä brändimarkkinointia että koulutusalakohtaista markkinointia. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin liitteessä 1.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-05-06. Hankinta julkaistiin 2024-04-04.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2024-04-04 hankintailmoitus
2024-04-24 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2024-04-04)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Mediatoimistopalvelut LUT-yliopistolle ja LAB-ammattikorkeakoululle
Viitenumero: 500820
Lyhyt kuvaus:
“Kilpailutamme insight- ja mediatoimistopalvelut LUT-korkeakoulujen viestintä- ja markkinointipalveluille. Yhteistyön kesto on kaksi (2) vuotta, optiona...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Mainonta- ja markkinointipalvelut 📦
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Kilpailutamme insight- ja mediatoimistopalvelut LUT-korkeakoulujen viestintä- ja markkinointipalveluille. Yhteistyön kesto on kaksi (2) vuotta, optiona...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 60
Laatukriteeri (painotus): 40
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-05-06 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-05-06 12:30:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT
Kansallinen rekisterinumero: 0245904-2
Postiosoite: Yliopistonkatu 34
Postinumero: 53850
Postitoimipaikka: Lappeenranta
Alue: Etelä-Karjala 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: hankinnat@lut.fi 📧
Puhelin: +358 505399556 📞
URL: http://www.lut.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Koulutus
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/lut?id=500820&tpk=f2abeeb3-8696-4e7e-a60b-9fd9ad064bc0 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/lut?id=500820&tpk=f2abeeb3-8696-4e7e-a60b-9fd9ad064bc0 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lähde: OJS 2024/S 068-200268 (2024-04-04)
hankintailmoitus (2024-04-24)
Kohde
Kesto
Aloituspäivä: 2024-05-26 📅
Loppupäivä: 2028-05-30 📅
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu

Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-05-08 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-05-08 09:30:00 📅

Muutokset
Muut lisätiedot

“Hintalomakkeen kaavavirhe korjattu.”
Lähde: OJS 2024/S 082-245788 (2024-04-24)