Työterveyshuollon palveluiden hankinta Kouvolan kaupungille

Kouvolan kaupunki

Kouvolan kaupungin tavoitteena on laadukas työterveystoiminta, jossa toiminnan painopisteet lähtevät kaupungin strategiasta. Tarkoituksena on strateginen kumppanuus työkykyjohtamisessa sekä vaikuttava työterveysyhteistyö siten, että työterveyshuollon toiminta tukee kaupungin toimintaa ja on tarvelähtöistä.
Kouvolan kaupungin henkilöstön työterveyspalveluihin kuuluu työterveyshuoltolain (1383/2001) 12 §:n mukainen lakisääteinen ennalta ehkäisevä työterveyshuolto, erikoislääkärikonsultaatiot työterveyslääkärin lähetteellä työkyvyn tai hoitomahdollisuuksien selvittämiseksi ja työterveyshuoltolain 14 §:n mukainen yleislääkäritasoinen, työterveyspainotteinen sairaanhoito siihen kuuluvine laboratorio- ja kuvantamistutkimuksineen.
Suunniteltu sopimuskausi on määräaikainen 1.7.2023-31.12.2026. Sopimuskautta voidaan jatkaa tämän jälkeen toistaiseksi voimassa olevana yhdeksän (9) kuukauden molemminpuolisella irtisanomisajalla. Tilaaja ilmoittaa määräaikaisen sopimuskauden jälkeisestä palveluiden käytöstä ja sopimuksen jatkamisesta viimeistään kolme (3) kuukautta ennen määräaikaisen sopimuskauden päättymistä.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-04-14. Hankinta julkaistiin 2023-03-24.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-03-24 hankintailmoitus
2023-07-27 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2023-03-24)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Työterveyshuollon palvelut
Lyhyt kuvaus:
“Kouvolan kaupungin tavoitteena on laadukas työterveystoiminta, jossa toiminnan painopisteet lähtevät kaupungin strategiasta. Tarkoituksena on strateginen...”    Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Työterveyshuollon palvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Kymenlaakso 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Kouvolan kaupunki
Postiosoite: PL 85
Postinumero: 45101
Postitoimipaikka: Kouvola
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.kouvola.fi 🌏
Sähköposti: hankinta@kouvola.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kouvola?id=429746&tpk=5f1ff7e2-a13b-4b17-a76e-4355571e6de7 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kouvola?id=429746&tpk=5f1ff7e2-a13b-4b17-a76e-4355571e6de7 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-03-24 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2023-04-14 📅
Julkaisupäivä: 2023-03-29 📅
Aloituspäivä: 2023-07-01 📅
Loppupäivä: 2026-12-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 063-187884
EUVL-S-numero: 63
Lähde: OJS 2023/S 063-187884 (2023-03-24)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-07-27)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Kouvolan kaupunki on kilpailuttanut työterveyshuollon sopimuksen.”
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-07-27 📅
Julkaisupäivä: 2023-08-01 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 146-466539
Viittaa ilmoitukseen: 2023/S 063-187884
EUVL-S-numero: 146
Lähde: OJS 2023/S 146-466539 (2023-07-27)