Harjavallan kaupungin tekniset palvelut kilpailuttaa Harjavallan Keskustan alakoulun Myllykatu 3 uudistamisen. Hankinta pitää sisällään arkkitehti- ja pääsuunnittelun hankesuunnitelman laadinnan kahdelle eri vaihtoehdolle sekä niiden tarvitseman suunnittelun. Vaihtoehto 1: Uudet perusopetustilat sekä taitoaineiden (liikuntatilat, kuvataiteen, musiikin, käsityön) opetustilat ja mahdollisia varastotiloja uudisrakennuksena/uudisrakennuksina. Vaihtoehto 2: Olemassa olevien tilojen saneeraussuunnitelmat sekä tilatarpeiden vaatiman lisärakennuksen suunnittelun. Olemassa olevassa rakennuksessa on ilmennyt sisäilmaoireilua ja ongelmia on pyritty korjaamaan eri tavoin ilman tuloksia. Tutkimuksissa ei ole selvinnyt mikä aiheuttaisi sisäilmaoireita, eikä tuloksissa ole ilmennyt sisäilmaoireita aiheuttavia tekijöitä. Ilmanvaihto on korjattu ja tiivistykset tehty. Osassa tiloista sisäilmaoireilua ei ole esiintynyt. Rakennus on toistaiseksi normaalissa käytössä. Rakennukselle on tehty peruskorjauslaskelma, jonka puoltaisi uudisrakennusta peruskorjauksen sijaan. Rakennuksen tilat eivät vastaa nykypäivän opetussuunnitelmaa, eivätkä tilat ole muokattavissa. Lisäksi esteettömyys ei toteudu nykyisissä tiloissa tarvetta vastaavalla tavalla. Vertailukelpoisten kustannusarvioiden vaihtoehdoista 1 ja 2 edellytetään valmistuvan syyskuun (30.9.2023) loppuun mennessä, jolloin kaupungin vuoden 2024 talousarvion valmistelua varten on mahdollista tehdä päätös vaihtoehdosta, jolla hankkeessa edetään. Tavoitteena on aloittaa uudisrakennuksen/-rakennuksien rakentaminen vuoden 2024 aikana. Tarkempi aikataulu sovitaan sopimusneuvotteluiden yhteydessä. Alakoulussa on tällä hetkellä noin 300 oppilasta ja noin 45 henkilökuntaan kuuluvaa. Tilatarveselvityksen perusteella suunnitellaan tilat 2-sarjaiselle alakoululle sekä tarvittavat opetustilat erityisryhmille (tällä hetkellä yhteensä seitsemän ryhmää). Lisäksi suunnittelussa tulee ottaa huomioon • toimistotilat, • henkilökunnan sosiaalitilat, • kokoustila, • aamu- ja iltapäivätoiminta, • oppilashuollon toiminta, • terveellisyys (kengättömyys) ja turvallisuus (kulunvalvonta), • ryhmätyön ja eriyttävän opetuksen vaatima tilatarve ja • taitoaineiden vaatimat opetustilat. Kokonaisuudessa tulee huomioida myös olemassa olevan ruokasalin laajennustarve tilavarauksena sekä mahdollinen pihasuunnittelu. Hankkeen toiminnalliset ja laadulliset tavoitteet täsmennetään yhdessä suunnittelutyöryhmän kanssa suunnittelun alkuvaiheessa. Suunnittelu alkaa välittömästi kilpailutuksen jälkeen.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-03-03.
Hankinta julkaistiin 2023-01-30.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2023-01-30) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehtipalvelut
Viitenumero: Harjavalta
Lyhyt kuvaus:
Harjavallan kaupungin tekniset palvelut kilpailuttaa Harjavallan Keskustan alakoulun Myllykatu 3 uudistamisen. Hankinta pitää sisällään arkkitehti- ja pääsuunnittelun hankesuunnitelman laadinnan kahdelle eri vaihtoehdolle sekä niiden tarvitseman suunnittelun.
Vaihtoehto 1: Uudet perusopetustilat sekä taitoaineiden (liikuntatilat, kuvataiteen, musiikin, käsityön) opetustilat ja mahdollisia varastotiloja uudisrakennuksena/uudisrakennuksina.
Vaihtoehto 2: Olemassa olevien tilojen saneeraussuunnitelmat sekä tilatarpeiden vaatiman lisärakennuksen suunnittelun.
Olemassa olevassa rakennuksessa on ilmennyt sisäilmaoireilua ja ongelmia on pyritty korjaamaan eri tavoin ilman tuloksia. Tutkimuksissa ei ole selvinnyt mikä aiheuttaisi sisäilmaoireita, eikä tuloksissa ole ilmennyt sisäilmaoireita aiheuttavia tekijöitä. Ilmanvaihto on korjattu ja tiivistykset tehty. Osassa tiloista sisäilmaoireilua ei ole esiintynyt. Rakennus on toistaiseksi normaalissa käytössä. Rakennukselle on tehty peruskorjauslaskelma, jonka puoltaisi uudisrakennusta peruskorjauksen sijaan. Rakennuksen tilat eivät vastaa nykypäivän opetussuunnitelmaa, eivätkä tilat ole muokattavissa. Lisäksi esteettömyys ei toteudu nykyisissä tiloissa tarvetta vastaavalla tavalla.
Vertailukelpoisten kustannusarvioiden vaihtoehdoista 1 ja 2 edellytetään valmistuvan syyskuun (30.9.2023) loppuun mennessä, jolloin kaupungin vuoden 2024 talousarvion valmistelua varten on mahdollista tehdä päätös vaihtoehdosta, jolla hankkeessa edetään. Tavoitteena on aloittaa uudisrakennuksen/-rakennuksien rakentaminen vuoden 2024 aikana. Tarkempi aikataulu sovitaan sopimusneuvotteluiden yhteydessä.
Alakoulussa on tällä hetkellä noin 300 oppilasta ja noin 45 henkilökuntaan kuuluvaa. Tilatarveselvityksen perusteella suunnitellaan tilat 2-sarjaiselle alakoululle sekä tarvittavat opetustilat erityisryhmille (tällä hetkellä yhteensä seitsemän ryhmää). Lisäksi suunnittelussa tulee ottaa huomioon
• toimistotilat,
• henkilökunnan sosiaalitilat,
• kokoustila,
• aamu- ja iltapäivätoiminta,
• oppilashuollon toiminta,
• terveellisyys (kengättömyys) ja turvallisuus (kulunvalvonta),
• ryhmätyön ja eriyttävän opetuksen vaatima tilatarve ja
• taitoaineiden vaatimat opetustilat.
Kokonaisuudessa tulee huomioida myös olemassa olevan ruokasalin laajennustarve tilavarauksena sekä mahdollinen pihasuunnittelu.
Hankkeen toiminnalliset ja laadulliset tavoitteet täsmennetään yhdessä suunnittelutyöryhmän kanssa suunnittelun alkuvaiheessa. Suunnittelu alkaa välittömästi kilpailutuksen jälkeen.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkkitehtipalvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Satakunta🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Katso kohta II.1.4, lyhyt kuvaus
Kesto: 12 kuukautta
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-03-03 📅
Tarjousten avausaika: 12:01
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2023/S 025-069294 (2023-01-30)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-05-10) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Harjavallan kaupungin tekniset palvelut kilpailutti Harjavallan Keskustan alakoulun Myllykatu 3 uudistamisen. Hankinta piti sisällään arkkitehti- ja pääsuunnittelun hankesuunnitelman laadinnan kahdelle eri vaihtoehdolle sekä niiden tarvitseman suunnittelun.
Vaihtoehto 1: Uudet perusopetustilat sekä taitoaineiden (liikuntatilat, kuvataiteen, musiikin, käsityön) opetustilat ja mahdollisia varastotiloja uudisrakennuksena/uudisrakennuksina.
Vaihtoehto 2: Olemassa olevien tilojen saneeraussuunnitelmat sekä tilatarpeiden vaatiman lisärakennuksen suunnittelun.
Olemassa olevassa rakennuksessa on ilmennyt sisäilmaoireilua ja ongelmia on pyritty korjaamaan eri tavoin ilman tuloksia. Tutkimuksissa ei ole selvinnyt mikä aiheuttaisi sisäilmaoireita, eikä tuloksissa ole ilmennyt sisäilmaoireita aiheuttavia tekijöitä. Ilmanvaihto on korjattu ja tiivistykset tehty. Osassa tiloista sisäilmaoireilua ei ole esiintynyt. Rakennus on toistaiseksi normaalissa käytössä. Rakennukselle on tehty peruskorjauslaskelma, jonka puoltaisi uudisrakennusta peruskorjauksen sijaan. Rakennuksen tilat eivät vastaa nykypäivän opetussuunnitelmaa, eivätkä tilat ole muokattavissa. Lisäksi esteettömyys ei toteudu nykyisissä tiloissa tarvetta vastaavalla tavalla.
Vertailukelpoisten kustannusarvioiden vaihtoehdoista 1 ja 2 edellytetään valmistuvan syyskuun (30.9.2023) loppuun mennessä, jolloin kaupungin vuoden 2024 talousarvion valmistelua varten on mahdollista tehdä päätös vaihtoehdosta, jolla hankkeessa edetään. Tavoitteena on aloittaa uudisrakennuksen/-rakennuksien rakentaminen vuoden 2024 aikana. Tarkempi aikataulu sovitaan sopimusneuvotteluiden yhteydessä.
Alakoulussa on tällä hetkellä noin 300 oppilasta ja noin 45 henkilökuntaan kuuluvaa. Tilatarveselvityksen perusteella suunnitellaan tilat 2-sarjaiselle alakoululle sekä tarvittavat opetustilat erityisryhmille (tällä hetkellä yhteensä seitsemän ryhmää). Lisäksi suunnittelussa tulee ottaa huomioon
• toimistotilat,
• henkilökunnan sosiaalitilat,
• kokoustila,
• aamu- ja iltapäivätoiminta,
• oppilashuollon toiminta,
• terveellisyys (kengättömyys) ja turvallisuus (kulunvalvonta),
• ryhmätyön ja eriyttävän opetuksen vaatima tilatarve ja
• taitoaineiden vaatimat opetustilat.
Kokonaisuudessa tulee huomioida myös olemassa olevan ruokasalin laajennustarve tilavarauksena sekä mahdollinen pihasuunnittelu.
Hankkeen toiminnalliset ja laadulliset tavoitteet täsmennetään yhdessä suunnittelutyöryhmän kanssa suunnittelun alkuvaiheessa. Suunnittelu alkaa välittömästi kilpailutuksen jälkeen.
Harjavallan kaupungin tekniset palvelut kilpailutti Harjavallan Keskustan alakoulun Myllykatu 3 uudistamisen. Hankinta piti sisällään arkkitehti- ja pääsuunnittelun hankesuunnitelman laadinnan kahdelle eri vaihtoehdolle sekä niiden tarvitseman suunnittelun.
Vaihtoehto 1: Uudet perusopetustilat sekä taitoaineiden (liikuntatilat, kuvataiteen, musiikin, käsityön) opetustilat ja mahdollisia varastotiloja uudisrakennuksena/uudisrakennuksina.
Vaihtoehto 2: Olemassa olevien tilojen saneeraussuunnitelmat sekä tilatarpeiden vaatiman lisärakennuksen suunnittelun.
Olemassa olevassa rakennuksessa on ilmennyt sisäilmaoireilua ja ongelmia on pyritty korjaamaan eri tavoin ilman tuloksia. Tutkimuksissa ei ole selvinnyt mikä aiheuttaisi sisäilmaoireita, eikä tuloksissa ole ilmennyt sisäilmaoireita aiheuttavia tekijöitä. Ilmanvaihto on korjattu ja tiivistykset tehty. Osassa tiloista sisäilmaoireilua ei ole esiintynyt. Rakennus on toistaiseksi normaalissa käytössä. Rakennukselle on tehty peruskorjauslaskelma, jonka puoltaisi uudisrakennusta peruskorjauksen sijaan. Rakennuksen tilat eivät vastaa nykypäivän opetussuunnitelmaa, eivätkä tilat ole muokattavissa. Lisäksi esteettömyys ei toteudu nykyisissä tiloissa tarvetta vastaavalla tavalla.
Vertailukelpoisten kustannusarvioiden vaihtoehdoista 1 ja 2 edellytetään valmistuvan syyskuun (30.9.2023) loppuun mennessä, jolloin kaupungin vuoden 2024 talousarvion valmistelua varten on mahdollista tehdä päätös vaihtoehdosta, jolla hankkeessa edetään. Tavoitteena on aloittaa uudisrakennuksen/-rakennuksien rakentaminen vuoden 2024 aikana. Tarkempi aikataulu sovitaan sopimusneuvotteluiden yhteydessä.
Alakoulussa on tällä hetkellä noin 300 oppilasta ja noin 45 henkilökuntaan kuuluvaa. Tilatarveselvityksen perusteella suunnitellaan tilat 2-sarjaiselle alakoululle sekä tarvittavat opetustilat erityisryhmille (tällä hetkellä yhteensä seitsemän ryhmää). Lisäksi suunnittelussa tulee ottaa huomioon
• toimistotilat,
• henkilökunnan sosiaalitilat,
• kokoustila,
• aamu- ja iltapäivätoiminta,
• oppilashuollon toiminta,
• terveellisyys (kengättömyys) ja turvallisuus (kulunvalvonta),
• ryhmätyön ja eriyttävän opetuksen vaatima tilatarve ja
• taitoaineiden vaatimat opetustilat.
Kokonaisuudessa tulee huomioida myös olemassa olevan ruokasalin laajennustarve tilavarauksena sekä mahdollinen pihasuunnittelu.
Hankkeen toiminnalliset ja laadulliset tavoitteet täsmennetään yhdessä suunnittelutyöryhmän kanssa suunnittelun alkuvaiheessa. Suunnittelu alkaa välittömästi kilpailutuksen jälkeen.
Harjavallan kaupungin tekniset palvelut kilpailutti Harjavallan Keskustan alakoulun Myllykatu 3 uudistamisen. Hankinta piti sisällään arkkitehti- ja pääsuunnittelun hankesuunnitelman laadinnan kahdelle eri vaihtoehdolle sekä niiden tarvitseman suunnittelun.
Harjavallan kaupungin tekniset palvelut kilpailutti Harjavallan Keskustan alakoulun Myllykatu 3 uudistamisen. Hankinta piti sisällään arkkitehti- ja pääsuunnittelun hankesuunnitelman laadinnan kahdelle eri vaihtoehdolle sekä niiden tarvitseman suunnittelun.
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2023-05-02 📅
Nimi: Avario Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2372916-0
Postiosoite: Saaristonkatu 8 B 2
Postitoimipaikka: Oulu
Postinumero: 90100
Maa: Suomi 🇫🇮 Pohjois-Pohjanmaa🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 118 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 14
Lähde: OJS 2023/S 093-285570 (2023-05-10)