Hankkeen kohteena on kipsin hankinta, kuljetus ja levitys tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyn mukaisesti.
Hankinta toteutetaan osana Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hallinnoimaa KIPSI 2.0 -hanketta, jolla laajennetaan vuonna 2019 käynnistyneen KIPSI-hankkeen kipsinlevitystä. Hanke toteutetaan EU:n elpymisvälineestä (Next Generation EU) valtion talousarviossa osoitetuilla määrärahoilla. Hankkeen tavoitteena on vähentää merkittävästi kiintoaineksen ja fosforin huuhtoutumista pelloilta vesistöihin käsittelemällä Varsinais-Suomen (KIPSI-hankkeen ulkopuolelle jääneet alueet), Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Uudenmaan (KIPSI-hankkeen ulkopuolelle jääneet alueet), Kaakkois-Suomen, Hämeen ja Pirkanmaan ELY-keskusten alueiden peltoja maanparannuskipsillä. Hankinnan kohteena olevan palvelun tavoitteena on toteuttaa kipsikäsittely 50 000 hehtaarin alalle.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä, erityisesti liitteessä 1 Hankinnan kohde.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-04-19.
Hankinta julkaistiin 2022-03-15.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2022-03-15) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Maatalousalan palvelut
Viitenumero: VARELY/8016/2021
Lyhyt kuvaus:
“Hankkeen kohteena on kipsin hankinta, kuljetus ja levitys tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyn mukaisesti.” Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Maatalousalan palvelut📦
Lisä-CPV-koodi: Lannoitteet ja typpiyhdisteet📦 Suorituspaikka
NUTS region: Manner-Suomi🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
“Tavoitteena on, että hankintasopimus astuu voimaan toukokuussa 2022. Hankintasopimuksen allekirjoittamisen ajankohtaan voi kuitenkin vaikuttaa...”
Tavoitteena on, että hankintasopimus astuu voimaan toukokuussa 2022. Hankintasopimuksen allekirjoittamisen ajankohtaan voi kuitenkin vaikuttaa valtioneuvoston asetuksen (510/2020) muutoksen voimaantulo, jossa asetukseen lisättäisiin muun muassa EU:n maatalouden ryhmäpoikkeusasetuksen artiklat 21 ja 22. Sopimusta ei voida allekirjoittaa ennen ko. muutoksen voimaanastumista.
Näytä lisää
Lähde: OJS 2022/S 055-142756 (2022-03-15)
“Tarjouspyyntöä sekä tarjouspyynnön liitettä 1 on täsmennetty. Tarkemmat tiedot tehdystä korjauksesta on esitetty em. asiakirjoissa sekä tarjouspyynnöstä...”
Tarjouspyyntöä sekä tarjouspyynnön liitettä 1 on täsmennetty. Tarkemmat tiedot tehdystä korjauksesta on esitetty em. asiakirjoissa sekä tarjouspyynnöstä esitettyjen kysymysten ja vastausten koosteessa, joka on julkaistu Tarjouspalvelussa ko. kilpailutuksen välilehdellä ”Kysymykset ja vastaukset”.
Näytä lisää
Lähde: OJS 2022/S 070-186912 (2022-04-05)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-07-06) Kohde Hankinnan laajuus
Viitenumero: 376048
Lyhyt kuvaus:
“Sopimuksen kohteena on kipsin hankinta, kuljetus ja levitys hankinta-asiakirjoissa määritellyn mukaisesti. Hankinta toteutetaan osana Varsinais-Suomen...”
Lyhyt kuvaus
Sopimuksen kohteena on kipsin hankinta, kuljetus ja levitys hankinta-asiakirjoissa määritellyn mukaisesti. Hankinta toteutetaan osana Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hallinnoimaa KIPSI 2.0 -hanketta, jolla laajennetaan vuonna 2019 käynnistyneen KIPSI-hankkeen kipsinlevitystä. Hanke toteutetaan EU:n elpymisvälineestä (Next Generation EU) valtion talousarviossa osoitetuilla määrärahoilla. Hankkeen tavoitteena on vähentää merkittävästi kiintoaineksen ja fosforin huuhtoutumista pelloilta vesistöihin käsittelemällä Varsinais-Suomen (KIPSI-hankkeen ulkopuolelle jääneet alueet), Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Uudenmaan (KIPSI-hankkeen ulkopuolelle jääneet alueet), Kaakkois-Suomen, Hämeen ja Pirkanmaan ELY-keskusten alueiden peltoja maanparannuskipsillä. Hankinnan kohteena olevan palvelun tavoitteena on toteuttaa kipsikäsittely 50 000 hehtaarin alalle.
Näytä lisää
Total value of the procurement: 13 000 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
“Sopimuskauden aikana (optiokausi mukaan lukien) tavoitteena on toteuttaa kipsikäsittely 50 000 hehtaarin alalle, joka on samalla hankintayksikön paras,...”
Sopimuskauden aikana (optiokausi mukaan lukien) tavoitteena on toteuttaa kipsikäsittely 50 000 hehtaarin alalle, joka on samalla hankintayksikön paras, sitoumukseton arvio hankinnan laajuudesta. Sopimukseen ei sisälly määräostovelvoitetta.
Näytä lisää
Lähde: OJS 2022/S 131-374352 (2022-07-06)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2025-06-16) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Kipsi 2.0 -hankkeen kipsin hankinta, kuljetus ja levitys
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on kipsin hankinta, kuljetus ja levitys.
Hankinta on osa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hallinnoimaa KIPSI 2.0 -hanketta, jolla...”
Lyhyt kuvaus
Hankinnan kohteena on kipsin hankinta, kuljetus ja levitys.
Hankinta on osa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hallinnoimaa KIPSI 2.0 -hanketta, jolla laajennetaan vuonna 2019 käynnistyneen KIPSI-hankkeen kipsinlevitystä. Hanke toteutetaan EU:n elpymisvälineestä (Next Generation EU) valtion talousarviossa osoitetuilla määrärahoilla. Hankkeen tavoitteena on vähentää merkittävästi kiintoaineksen ja fosforin huuhtoutumista pelloilta vesistöihin käsittelemällä Varsinais-Suomen (KIPSI-hankkeen ulkopuolelle jääneet alueet), Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Uudenmaan (KIPSI-hankkeen ulkopuolelle jääneet alueet), Kaakkois-Suomen, Hämeen ja Pirkanmaan ELY-keskusten alueiden peltoja maanparannuskipsillä. Hankinnan kohteena olevan palvelun tavoitteena on toteuttaa kipsikäsittely 50 000 hehtaarin alalle.
ELY-keskus on tehnyt hankintapäätöksen 5.5.2022, jossa Hankkija Oy:n, Movere Oy:n ja Yara Suomi Oy:n muodostama ryhmittymä valittiin palveluntuottajaksi Kipsi 2.0 -hankkeen kipsin hankintaan, kuljetukseen ja levitykseen. Hankintapäätöksen perusteella sopijapuolten kesken on allekirjoitettu hankintasopimus 6.7.2022. Hankintasopimus on voimassa 31.12.2025 asti, sillä hankintayksikkö on ottanut sopimuskautta koskevan option käyttöönsä.
Kipsin levittäminen edellyttää peltolohkon omistajan tai haltijan hakemusta kipsikäsittelyyn ja Tilaajan myönteistä päätöstä. Hankintasopimuksessa on määritelty, että kipsin levitys pelloille tehdään pääasiassa sadonkorjuun jälkeen ns. syyskaudella. Lisäksi hankintasopimuksessa on määritelty, että levitystä voidaan tehdä myös keväällä. Kevätlevitys koskee lähinnä edellisenä syksynä sääolosuhteiden vuoksi levittämättä jäänyttä kipsiä.
Jotta palveluntuottajan hoidettavaksi sovitut työt (hakemus tehty viimeistään 30.6.2025, mutta kipsinlevitystä ei saada tehdyksi vuonna 2025) saadaan tehtyä tarkoituksenmukaisesti, on tarpeen pidentää hankintasopimuksen kestoa siten, että hankintasopimus päättyy sopimuksessa sovitun 31.12.2025 sijaan 30.6.2026. Hankintasopimuksen keston pidentämisellä on tarkoitus varmistaa, että syksyllä levittämättä jäänyt kipsi saadaan levitetyksi sovitun mukaisesti ja mahdollisimman vähän kipsiä jää välivarastoihin. Lisäksi hankkeen rahoitusehtona on, että 50 000 hehtaarin levitystavoite toteutuu hankkeen aikana. Hankintasopimuksen keston pidentämisellä varmistetaan, että hanke täyttää rahoittajan asettamat vaatimukset ennen maksupyynnön jättämistä.
Edellä mainitun mukaisesti sopimuksen jatko koskee vuoden 2025 aikana sovittuja töitä, joiden toteutus jää keväälle. Tulevien vuosien osalta ELY-keskuksen tarkoituksena on kilpailuttaa uusi kipsin hankintaa, kuljetusta ja levitystä koskeva hankintasopimus siten, että uuden hankintasopimuksen mukainen levitystoiminta alkaisi 1.7.2026.
Selvyyden vuoksi todetaan, että vaikka kyseessä on hankintalain 136 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen olennainen muutos hankintasopimukseen, samalla kyseessä on myös hankintalain 136 §:n 2 momentin 2 kohdan mukainen tilanne, jossa sopimuskumppanin vaihtaminen ei ole mahdollista taloudellisista ja teknisistä syistä ilman, että se aiheuttaisi merkittävää haittaa tai kustannusten merkittävää päällekkäisyyttä ELY-keskukselle.
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Maatalousalan palvelut📦
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 17 500 000 EUR 💰
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan kohteena on kipsin hankinta, kuljetus ja levitys.
Hankinta on osa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hallinnoimaa KIPSI 2.0 -hanketta, jolla...”
Hankinnan kuvaus

Sopimuksen tekeminen
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: VARELY/8016/2021
Sopimuksen tekopäivä: 2022-07-06 📅
Kipsi 2.0 -hankkeen kipsin hankinta, kuljetus ja levitys
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 0 EUR 💰
Alihankintaa koskevat tiedot
Sopimus tehdään todennäköisesti alihankintana ✅ Tietoa tarjouskilpailuista
Sopimus on tehty taloudellisten toimijoiden ryhmän kanssa ✅ Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Hankkija Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0224546-6
Postinumero: 05800
Postitoimipaikka: Hyvinkää
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: asiakaspalvelu@hankkija.fi📧
Puhelin: +35810 402 2020📞
Hankintaviranomainen Nimi ja osoitteet
Nimi: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskus
Kansallinen rekisterinumero: 2296962-1
Postiosoite: PL 236
Postinumero: 20101
Postitoimipaikka: Turku
Alue: Varsinais-Suomi🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi📧
Puhelin: +358 295022500📞
URL: http://www.ely-keskus.fi🌏
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Nimi: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kehittämis- ja hallintokeskus
Kansallinen rekisterinumero: 2296962-1
Postiosoite: PL 236
Postinumero: 20101
Postitoimipaikka: Turku
Alue: Varsinais-Suomi🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi📧
Puhelin: +358 295022500📞
URL: http://www.ely-keskus.fi🌏 Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Muutokset Uusi arvo
Teksti:
“ELY-keskus on tehnyt hankintapäätöksen 5.5.2022, jossa Hankkija Oy:n, Movere Oy:n ja Yara Suomi Oy:n muodostama ryhmittymä valittiin palveluntuottajaksi...”
Teksti
ELY-keskus on tehnyt hankintapäätöksen 5.5.2022, jossa Hankkija Oy:n, Movere Oy:n ja Yara Suomi Oy:n muodostama ryhmittymä valittiin palveluntuottajaksi Kipsi 2.0 -hankkeen kipsin hankintaan, kuljetukseen ja levitykseen. Hankintapäätöksen perusteella sopijapuolten kesken on allekirjoitettu hankintasopimus 6.7.2022. Hankintasopimus on voimassa 31.12.2025 asti, sillä hankintayksikkö on ottanut sopimuskautta koskevan option käyttöönsä. Hankintasopimuksen arvioitu kokonaisarvo ml. optiokausi on 17 500 000 € (alv 0%).
Kipsin levittäminen edellyttää peltolohkon omistajan tai haltijan hakemusta kipsikäsittelyyn ja Tilaajan myönteistä päätöstä. Hankintasopimuksessa on määritelty, että kipsin levitys pelloille tehdään pääasiassa sadonkorjuun jälkeen ns. syyskaudella. Lisäksi hankintasopimuksessa on määritelty, että levitystä voidaan tehdä myös keväällä. Kevätlevitys koskee lähinnä edellisenä syksynä sääolosuhteiden vuoksi levittämättä jäänyttä kipsiä.
Jotta palveluntuottajien hoidettavaksi sovitut työt (hakemus tehty viimeistään 30.6.2025, mutta kipsinlevitystä ei saada tehdyksi vuonna 2025) saadaan tehtyä tarkoituksenmukaisesti, on tarpeen pidentää hankintasopimuksen kestoa siten, että hankintasopimus päättyy sopimuksessa sovitun 31.12.2025 sijaan 30.6.2026. Hankintasopimuksen keston pidentämisellä on tarkoitus varmistaa, että syksyllä levittämättä jäänyt kipsi saadaan levitetyksi sovitun mukaisesti ja mahdollisimman vähän kipsiä jää välivarastoihin. Lisäksi hankkeen rahoitusehtona on, että 50 000 hehtaarin levitystavoite toteutuu hankkeen aikana. Hankintasopimuksen keston pidentämisellä varmistetaan, että hanke täyttää rahoittajan asettamat vaatimukset ennen maksupyynnön jättämistä.
Hankintayksikkö on tehnyt päätöksen sopimusmuutoksesta 16.6.2025.
Näytä lisää
Lähde: OJS 2025/S 115-392616 (2025-06-16)