Ortoosit ja tuet

Tuomi Logistiikka Oy

Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa pääosin lääkinnällisen kuntoutuksen ortoosit ja tuet tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinnassa ovat mukana Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen sairaanhoitopiirit (1.1.2023 alkaen Sisä-Suomen yhteistoiminta-alueet); Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien alueet (1.1.2023 alkaen hyvinvointialueet), näiden alueelliset Apuvälinekeskukset sekä näiden jäsenkuntien apuvälinepalvelut ja -yksiköt, pois lukien Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. Tällä hankintasopimuksella hankintoja tekevät myös Tammenlehväkeskus Oy ja Tuomi Logistiikka Oy omistajilleen ja sidosyksiköilleen eli niille julkisyhteisöasiakkailleen, jotka toimivat pääosin Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen maantieteellisellä alueella lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä.
Alueellisessa apuvälinekeskuksessa yhdistyy apuvälinekeskuksen ja kuntien apuvälinepalveluiden toiminta. Apuvälinekeskus vastaa erikoissairaanhoidon apuvälinepalvelusta ja perusterveydenhuollon osalta apuvälineiden järjestämisestä.
Hankinta on jaettu apuvälineluokituksittain 25 osa-alueeseen. Puitejärjestelyyn valitaan osa-aluekohtaisesti useampi toimittaja. Valinta tehdään osa-alueesta riippuen halvimman tarjouksen tai parhaan hinta-laatusuhteen perusteella.
Sopimuskauden pituus on kaksi (2) vuotta. Sopimuskauden arvioitu alkamisajankohta on syksyllä 2022. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana.
Hankinnan arvioitu kokonaisarvo ja volyymi on laskettu edellisvuoden kulutuksien mukaan neljälle (4) vuodelle (alv 0 %), joka jakautuu apuvälineluokituksittain seuraavasti:
Nilkka-jalkateräortoosit: 1 280 000€ (64%)
Polviortoosit: 352 000€ (17,6%)
Vartalon, selkärangan ja kallon ortoosit: 146 000€ (7,3%)
Ranne- ja kämmenortoosit: 122 000€ (6,1%)
Sormiortoosit: 50 000€ (2,5%)
Kaularankaortoosit: 34 000€ (1,7%)
Ristisuoliluunivelen ortoosit: 14 000€ (0,7%)
ja Sairaanhoitopiireittäin:
PSHP: 70 %
KHSHP: 30 %
Tammenlehväkeskuksen arvioitu hankintamäärä sopimuskokonaisuudelta on 3000 €/vuosi.
Hankinnan arvioitu kokonaisarvo on suuntaa antava ja se ei sido tilaajaa. Tilausmäärät voivat vaihdella vuosittain.
Hinnat ovat kiinteitä sopimuskauden kaksi ensimmäistä vuotta. Hinta ei sisällä arvonlisäveroa. Toimittaja voi esittää hinnanmuutosta sopimustuotteen hintaan optiokaudelle siten kuin sopimusluonnoksessa (liite 1) on kerrottu. Tarjous tulee laatia suomen kielellä ja se on sitova.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-08-31. Hankinta julkaistiin 2022-07-08.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-07-08 hankintailmoitus
2022-11-02 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2022-07-08)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Tuomi Logistiikka Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2722581-6
Postiosoite: Särkijärvenkatu 1
Postitoimipaikka: Tampere
Postinumero: 33840
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyshenkilö: Mikko Tolppanen
Puhelin: +358 405861399 📞
Sähköposti: mikko.tolppanen@tuomilogistiikka.fi 📧
Alue: Manner-Suomi 🏙️
URL: http://www.tuomilogistiikka.fi 🌏

Hankintaviranomainen (lisäksi)
Nimi: Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kuntayhtymä
Kansallinen rekisterinumero: 0826597-8
Postitoimipaikka: Tampere

Hankintaviranomainen
Alue: Pirkanmaa 🏙️
URL: http://www.pshp.fi/fi-FI/Sairaanhoitopiiri 🌏

Hankintaviranomainen (lisäksi)
Nimi: Tuomi Logistiikka Oy (Tampere, Hämeenlinna)
Kansallinen rekisterinumero: 2722581-6
Postitoimipaikka: Tampere/Hämeenlinna
Nimi: Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
Kansallinen rekisterinumero: 0818235-5
Postitoimipaikka: Hämeenlinna

Hankintaviranomainen
Alue: Etelä-Suomi 🏙️
URL: https://www.khshp.fi/ 🌏

Hankintaviranomainen (lisäksi)
Nimi: Tammenlehväkeskus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2117933-7

Hankintaviranomainen
URL: https://www.tammenlehvakeskus.fi/ 🌏
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta
Hankintasopimuksen tekee keskitetty hankintaelin
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka?id=403397&tpk=a74c4ca3-60b8-4d68-99f4-6c7c440b048e 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka?id=403397&tpk=a74c4ca3-60b8-4d68-99f4-6c7c440b048e 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Muu tyyppi: Yhteishankintayksikkö

Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Ortoosit ja tuet
Tuotteet/palvelut: Lääketieteelliset laitteet, farmaseuttiset valmisteet ja henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät tuotteet 📦
Lyhyt kuvaus:
“Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa pääosin lääkinnällisen kuntoutuksen ortoosit ja tuet tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinnassa ovat mukana...”    Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: EUR 2 000 000 💰
Tietoa eristä
Tarjouksia voidaan jättää kaikista eristä

1️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 1. Nilkka-jalkateräortoosit: Nilkkatuki
Otsikko
Erän tunnistenumero: 1
Kuvaus
Lisätuotteet/palvelut: Lääketieteelliset laitteet, farmaseuttiset valmisteet ja henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät tuotteet 📦
Suorituspaikka: Länsi-Suomi 🏙️
Suorituspaikka: Etelä-Suomi 🏙️
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 1 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti nilkkatuki. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2) kokonaistaloudellisesti...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 1 280 000 💰
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Kuvaus
Kesto: 24
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia
Kuvaus
Uudistusten kuvaus: Hankintaan sisältyy mahdollisesti toistaiseksi voimassaoleva optio.
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot
Vaihtoehtojen kuvaus:
“Sopimusta ei jatketa toistaiseksi voimassaolevana yksittäisen toimittajan tai yksittäisen osa-alueen ja/tai niiden kohteiden kohdalla, mikäli...”    Näytä lisää
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo

2️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 2. Nilkka-jalkateräortoosit: Geelitäytteinen nilkkatuki
Otsikko
Erän tunnistenumero: 2
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 2 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti geelitäytteinen nilkkatuki. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2)...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Tuotteen kantakappale on vaihdettavissa
Laatukriteeri (painotus): 5
Laatukriteeri (nimi): Kantakappaleen hinta tarjottujen tuotteiden edullisin
Hinta (painotus): 90
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 1 280 000 💰

3️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 3. Nilkka-jalkateräortoosit: Ilmatäytteinen nilkkatuki
Otsikko
Erän tunnistenumero: 3
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 3 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti ilmatäytteinen nilkkatuki. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2)...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 1 280 000 💰

4️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 4. Nilkka-jalkateräortoosit: Peroneuslasta
Otsikko
Erän tunnistenumero: 4
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 4 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti peroneuslasta. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2) kokonaistaloudellisesti...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Tuotteen sääripehmuste on vaihdettavissa
Laatukriteeri (nimi): Sääripehmusteen hinta on tarjottujen tuotteiden edullisin
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 1 280 000 💰

5️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 9. Polviortoosit: Patellatuki, avattava malli
Otsikko
Erän tunnistenumero: 9
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 9 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti avattava patellatuki. Osa-alueeseen valitaan kolme (3)...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 352 000 💰

6️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 10. Polviortoosit: Patellatuki, vedettävä malli
Otsikko
Erän tunnistenumero: 10
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 10 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti jalkaan vedettävä patellatuki. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2)...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 352 000 💰

7️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 14. Vartalon, selkärangan ja kallon ortoosit: Keskikorkea selän tukivyö
Otsikko
Erän tunnistenumero: 14
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 14 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti keskikorkea selän tukivyö. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2)...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 146 000 💰

8️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 15. Vartalon, selkärangan ja kallon ortoosit: Matala selän tukivyö
Otsikko
Erän tunnistenumero: 15
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 15 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti matala selän tukivyö. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2)...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 146 000 💰

9️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko:
“16. Vartalon, selkärangan ja kallon ortoosit: Selän tukivyö, jossa on irrallinen vatsakappale yksilölliseen säätämiseen”
Otsikko
Erän tunnistenumero: 16
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 16 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti selän tukivyö, irrallisella vatsakappaleella. Osa-alueeseen valitaan...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 146 000 💰

1️⃣0️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 23. Kaularankaortoosit: Pehmeä kaularangan tuki
Otsikko
Erän tunnistenumero: 23
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 23 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti pehmeä kaularangan tuki. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2)...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 34 000 💰

1️⃣1️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 24. Kaularankaortoosit: Kova kaularangan tuki
Otsikko
Erän tunnistenumero: 24
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 24 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti kova kaularangan tuki. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2)...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi):
“Vaihtopehmustesetin hinta / pehmusteiden yhteishinta tarjottujen tuotteiden edullisin”
Laatukriteeri (painotus): 10
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 34 000 💰

1️⃣2️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 25. Ristisuoliluunivelen ortoosit: SI-vyö
Otsikko
Erän tunnistenumero: 25
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 25 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti SI-vyö. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2) kokonaistaloudellisesti...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 14 000 💰

1️⃣3️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko:
“17. Ranne- ja kämmenortoosit: Rannetuki; avattava malli, säädettävä peukaloaukko”
Otsikko
Erän tunnistenumero: 17
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 17 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti avattava rannetuki, säädettävällä peukaloaukolla. Osa-alueeseen valitaan...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 122 000 💰

1️⃣4️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 18. Ranne- ja kämmenortoosit: Rannetuki; avattava malli, kiinteä peukaloaukko
Otsikko
Erän tunnistenumero: 18
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 18 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti avattava rannetuki, kiinteällä peukaloaukolla. Osa-alueeseen valitaan...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 122 000 💰

1️⃣5️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko:
“19. Ranne- ja kämmenortoosit: Rannetuki; pujotettava malli, säädettävä peukaloaukko”
Otsikko
Erän tunnistenumero: 19
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 19 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti pujotettava rannetuki, säädettävällä peukaloaukolla. Osa-alueeseen...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 122 000 💰

1️⃣6️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko:
“20. Ranne- ja kämmenortoosit: Rannetuki; pujotettava malli, kiinteä peukaloaukko”
Otsikko
Erän tunnistenumero: 20
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 20 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti pujotettava rannetuki, kiinteällä peukaloaukolla. Osa-alueeseen valitaan...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 122 000 💰

1️⃣7️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 22. Sormiortoosit: Peukalotuki
Otsikko
Erän tunnistenumero: 22
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 22 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti peukalotuki. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2) kokonaistaloudellisesti...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 50 000 💰

1️⃣8️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 13. Polviortoosit: Saranaortoosi
Otsikko
Erän tunnistenumero: 13
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 13 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti polven saranaortoosi. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2)...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Pehmustesetti / vaihtopehmusteet saatavilla varaosana
Laatukriteeri (nimi):
“Pehmustesetin hinta / vaihtopehmusteiden yhteishinta tarjottujen tuotteiden edullisin”
Laatukriteeri (nimi): Sisältää pikalukituksen
Hinta (painotus): 80
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 352 000 💰

1️⃣9️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 6. Nilkka- ja jalkateräortoosit: Saapasortoosi
Otsikko
Erän tunnistenumero: 6
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 6 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti saapasortoosi. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2) kokonaistaloudellisesti...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Tuotteen pehmuste on vaihdettavissa
Laatukriteeri (nimi): Pehmusteen hinta tarjottujen tuotteiden edullisin
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 1 280 000 💰

2️⃣0️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 21. Ranne- ja kämmenortoosit: Erittäin tukeva rannetuki
Otsikko
Erän tunnistenumero: 21
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 21 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti erittäin tukeva rannetuki, jossa tukevat lastat niin volaari- kuin...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 122 000 💰

2️⃣1️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 12. Polviortoosit: Polven yliojennustuki, vedettävä malli
Otsikko
Erän tunnistenumero: 12
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 12 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti vedettävä polven yliojennustuki. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2)...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 352 000 💰

2️⃣2️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 11. Polviortoosit: Polven yliojennustuki, kiedottava malli
Otsikko
Erän tunnistenumero: 11
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 11 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti kiedottava polven yliojennustuki. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2)...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 352 000 💰

2️⃣3️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 5. Nilkka-jalkateräortoosit: Peroneustuki
Otsikko
Erän tunnistenumero: 5
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 5 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti peroneustuki. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2) kokonaistaloudellisesti...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 1 280 000 💰

2️⃣4️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 7. Polviortoosit: Sivukiskollinen polvituki
Otsikko
Erän tunnistenumero: 7
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 7 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti avattava sivukiskollinen polvituki. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2)...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 352 000 💰

2️⃣5️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: 8. Polviortoosit: Pehmeä polvituki
Otsikko
Erän tunnistenumero: 8
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan osa-alueeseen 8 kuuluu tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti pehmeä polvituki. Osa-alueeseen valitaan kaksi (2)...”    Näytä lisää
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa: EUR 352 000 💰

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Kuvaus
Puitesopimuksen osallistujien arvioitu enimmäismäärä: 20
Puitesopimusten osalta on esitettävä perustelut 8 vuotta ylittävälle kestolle:
“Hyvinvointialueiden aloittamisen vaikutukset ovat merkittäviä ja tähän perustuen mahdollisten muuttuvien olosuhteiden vuoksi sopimusta voidaan tarvittaessa...”    Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2022-08-31 23:59 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2022-09-01 07:00 📅

Täydentävät tiedot
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä maksua käytetään
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 133-378602 (2022-07-08)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-11-02)
Kohde
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

Menettely
Puitesopimusta koskevat tiedot
Hankintaan liittyy puitesopimuksen tekeminen
Hallinnolliset tiedot
Tätä menettelyä koskeva aiempi julkaisu: 2022/S 133-378602

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Erän tunnistenumero: 1
Tiedot muista kuin palkintorahoista
Muut syyt (menettelyn lopettaminen)

2️⃣
Erän tunnistenumero: 2

3️⃣
Erän tunnistenumero: 3

4️⃣
Erän tunnistenumero: 4

5️⃣
Erän tunnistenumero: 9

6️⃣
Erän tunnistenumero: 10

7️⃣
Erän tunnistenumero: 14

8️⃣
Erän tunnistenumero: 15

9️⃣
Erän tunnistenumero: 16

1️⃣0️⃣
Erän tunnistenumero: 23

1️⃣1️⃣
Erän tunnistenumero: 24

1️⃣2️⃣
Erän tunnistenumero: 25

1️⃣3️⃣
Erän tunnistenumero: 17

1️⃣4️⃣
Erän tunnistenumero: 18

1️⃣5️⃣
Erän tunnistenumero: 19

1️⃣6️⃣
Erän tunnistenumero: 20

1️⃣7️⃣
Erän tunnistenumero: 22

1️⃣8️⃣
Erän tunnistenumero: 13

1️⃣9️⃣
Erän tunnistenumero: 6

2️⃣0️⃣
Erän tunnistenumero: 21

2️⃣1️⃣
Erän tunnistenumero: 12

2️⃣2️⃣
Erän tunnistenumero: 11

2️⃣3️⃣
Erän tunnistenumero: 5

2️⃣4️⃣
Erän tunnistenumero: 7

2️⃣5️⃣
Erän tunnistenumero: 8
Lähde: OJS 2022/S 214-614025 (2022-11-02)
Aiheeseen liittyvät haut 🔍