Kotihoidon henkilöstövuokraukset sopimuskaudelle 5/2022 - 12/2024 (Valkeakoski)

Valkeakosken kaupunki

Kotihoitoon tarvitaan oman henkilökunnan työpanoksen lisäksi apua henkilövuokrauksella. Arvion mukaan suuruusluokkatasolla kyse on noin 5-15 työvuoron hoitamisesta jokaisena kalenteripäivänä.
Hankinta on ehdollinen ja toteutetaan, mikäli hankintaan osoitetaan tarvittava määräraha.
Hankinnassa käytetään avointa menettelyä, joka on hankintalain yleisten periaatteiden mukainen. Menettelyssä huomioidaan avoimuus, tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu sekä asetettujen vaatimusten suhteellisuus.
Tarve on ryhmitelty seuraaviin osiin
1. Äkilliset sijaistustarpeet (haetaan sopimuskumppaneiden piiristä)
2. Keskipitkä tarpeet (noin 1 kuukaudesta muutamiin kuukausiin).
3. Koko sopimuskauden mittaiset tarpeet (noin 7 työvuoroa joka päivä).
Tarjoukset pannaan osa-alueittain hintajärjestykseen Vertailuhinnan avulla. Vertailuhinta ilmoitetaan siten, että tavanomisen viikon (joka ei sisällä aattoja/arkipyhiä) jokaisena päivänä on työvuorossa yksi hoitaja klo 7.00-14.00 ja toinen hoitaja klo 15.00-22.00. Vertailuhintaa käytetään tarjousten hintajärjesteykseen saamista varten ja siitä syystä vertailuhinta tulee ilmoittaa riippumatta voiko tarjoaja tosiasiassa tarjota henkilöitä näin.
Kilpailutus tähtää sopimusten tekemiseen useiden palveluntuottajien kanssa. Hankinnassa ei ole määräostovelvoitetta.
Tilaajavastuulain mukaiset vaatimukset oltava kunnossa.
Lupa ao. toiminnan harjoittamiseen oltava kunnossa.
Henkilöstön kelpoisuus oltava kunnossa (koulutus ja taito).
Koko sopimuskauden mittaisten osa-alueessa on referenssivaatimus
Referenssivaatimus (vaatimus on oltava kunnossa, jotta Tarjoaja voi tulla huomioiduksi tähän tarjouksen osa-alueeseen):
- Tarjoajalla on viimeisen kolmen (3) vuoden aikana kokemusta hyvin hoidetusta henkilöstövuokrauksesta.
- Tarjoajan tulee kertoa ainakin kaksi (2) eri tilaajaien referenssikohdetta, joita kutakin on toteuttanut ainakin kolme (3) kuukautta ja antaa niiden tilaajan yhteystiedot (kustakin nimetty henkilö, joka voi tarvittaessa antaa lisätietoa referenssikohteen toteutumisesta).
- Mukaan voidaan laskea sellainen kokemus, missä yhden kuukauden sisällä tulee toteutetuiksi ainakin 90 kokoaikaista työvuoroa (yhden kuukauden aikana on vähintään keskimäärin 3 työntekijää joka päivä).
Koko sopimuskauden mittaisten osa-alueessa menettely
- Tarjoajan tulee tarjota osa-alueeseen koko määrää. Tarjoajan tulee täyttää edellytetty referenssivaatimus.
- Tilaaja valitsee tähän osa-alueeseen yhden toimittajan, jolla on halvin vertailuhinta.
- Tilaaja voi tämän lisäksi valita yhden tai kaksi varatoimittajaa.
Muissa valintaperuste on halvin vertailuhinta. Ja lisäksi tilattujen vuokratyöntekijöiden saatavuus. Sopimus tehdään näihin osa-alueisiin puitejärjestelynä, jolloin sopimuksessa (pääsopimus) sovitaan sopimuksen yleisistä periaatteista, sitovuudesta, yms., mutta yksittäiset tilaukset tehdään erikseen sopimusta noudattaen.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-03-10. Hankinta julkaistiin 2022-01-27.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-01-27 hankintailmoitus
2022-09-02 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2022-01-27)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut
Viitenumero: VLK/3651/02.06.00/2021
Lyhyt kuvaus:
“Kotihoitoon tarvitaan oman henkilökunnan työpanoksen lisäksi apua henkilövuokrauksella. Arvion mukaan suuruusluokkatasolla kyse on noin 5-15 työvuoron...”    Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Sosiaalipalvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Pirkanmaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Valkeakosken kaupunki
Postiosoite: Sääksmäentie 2
Postinumero: 37600
Postitoimipaikka: Valkeakoski
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.valkeakoski.fi/portal/ 🌏
Sähköposti: tuomo.hemminki@valkeakoski.fi 📧
Puhelin: +358 403357433 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/valkeakoski?id=381234&tpk=c7a0644e-5586-43d5-8b7a-7cd114856c40 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/valkeakoski?id=381234&tpk=c7a0644e-5586-43d5-8b7a-7cd114856c40 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-01-27 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-03-10 📅
Julkaisupäivä: 2022-02-01 📅
Aloituspäivä: 2022-05-02 📅
Loppupäivä: 2024-12-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 022-055939
EUVL-S-numero: 22
Lisätietoja

“Yksittäisen työvuoron pituus ilmenee tilauksessa (tai työvuorotaulukossa) ja on minimissään 5 tuntia.”
Lähde: OJS 2022/S 022-055939 (2022-01-27)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-09-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 3 200 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-09-02 📅
Julkaisupäivä: 2022-09-07 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 172-488421
Viittaa ilmoitukseen: 2022/S 022-055939
EUVL-S-numero: 172
Lähde: OJS 2022/S 172-488421 (2022-09-02)
Uudet hankinnat asiaan liittyvissä luokissa 🆕