A200934 Niuvanniemen sairaala alaikäisten osaston perusparannus ja laajennus, suunnittelupalvelut

Senaatti-kiinteistöt

Niuvanniemen sairaala on Suomen toiseksi vanhin psykiatrinen sairaala, joka on perustettu vuonna 1885. Niuvanniemen sairaalassa hoidetaan vaikeita psykiatrisia potilaita. Niuvanniemen sairaala-alueeseen kuuluu 12 aikuisten potilasosastoa, yksi alaikäisten osasto ja useita hallinnollisia rakennuksia. Alaikäisten osaston rakennus on valmistunut vuonna 2004.
Niuvanniemen sairaalan alaikäisten tutkimus- ja hoito-osastoa laajennetaan uudisrakennuksella, sekä nykyisten tilojen ( myöh. myös vanha osa) tilamuutoksilla ja perusparannustoimenpiteillä. Laajennuksen myötä potilaspaikkojen määrä kasvaa. Lisäksi tehdään tilamuutoksia ja perusparannustoimenpiteitä nykyisiin tiloihin.
Ensimmäiseksi toteutetaan laajennusosa, joka toimii väistöitilana perusparannusvaiheessa. Nykyiset 13 potilaspaikkaa tulee pysyä käytössä laajennustyön ajan. Vanhan osan perusparannuksen ajan ko. potilaspaikat tulee järjestää laajennusosaan.
Hankkeen tavoitelaajuudet:
- laajennusosa n. 1151 brm2
- vanha osa n. 1689 brm2
--> yhteensä n. 2840 brm2
Hankkeen kokonaisaikataulu on lokakuu 2022-maaliskuu 2026. Tilaajan hankkeelle määritellyt aikataulutavoitteet tulee saavuttaa.
Tällä kilpailutuksella hankitaan suunnittelupalvelut;
- Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
- Rakenne- ja pohjarakennesuunnittelu
- LVIAJ -suunnittelu
- Sähkösuunnittelu
Tilaaja hankkii erillishankintoina myös seuraavat konsultit hankkeelle:
- Rakennuttaja- ja valvontakonsultti
- Elinkaarikonsultointi
- Sisäilman laadunvarmistus konsultointi
- Kosteudenhallintakoordinaattori
- Puhtaudenhallintakonsultti
- Tietomallikoordinaattori
Hankkeessa edellytetään mallintavaa suunnittelua ja tietomallien käyttöä suunnitteluviestinnässä kaikilla suunnittelualoilla.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-10-07. Hankinta julkaistiin 2022-08-26.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-08-26 hankintailmoitus
2023-01-04 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2022-08-26)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Senaatti-kiinteistöt
Kansallinen rekisterinumero: 1503388-4
Postiosoite: Lintulahdenkatu 5 A, PL 237
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00531
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyshenkilö: Ville Harviainen
Puhelin: +358 458089860 📞
Sähköposti: ville.harviainen@sweco.fi 📧
Alue: Suomi/Finland 🏙️
URL: https://www.senaatti.fi 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://bem.buildercom.net/html/rfq2registration/index?rfqId=6360 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://bem.buildercom.net/html/rfq2registration/index?rfqId=6360 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Muu tyyppi: Valtion liikelaitos

Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko:
“A200934 Niuvanniemen sairaala alaikäisten osaston perusparannus ja laajennus, suunnittelupalvelut”
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Lyhyt kuvaus:
“Niuvanniemen sairaala on Suomen toiseksi vanhin psykiatrinen sairaala, joka on perustettu vuonna 1885. Niuvanniemen sairaalassa hoidetaan vaikeita...”    Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: EUR 8700000.0 💰
Tietoa eristä
Tarjouksia voidaan jättää vain yhdestä erästä

1️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: 1
Kuvaus
Lisätuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Suorituspaikka: Pohjois-Savo 🏙️
Hankinnan kuvaus:
“Arkkitehti- ja pääsuunnittelu, sisältäen myös: - kiinteiden kalusteiden sisustussuunnittelu - keittiösuunnittelu - akustinen suunnittelu - toiminnallinen...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatukriteerit
Laatukriteeri (painotus): 70
Hinta (painotus): 30
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Kuvaus
Kesto: 162

2️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakenne- ja pohjarakennesuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: 2
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Rakenne- ja pohjarakennesuunnittelu, sisältäen myös: - tarvittavat pohjatutkimukset - rakennusfysikaalinen suunnittelu Suunnittelutehtävään kuuluu...”    Näytä lisää

3️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: LVIAJ- suunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: 3
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“LVIAJ – suunnittelu, sisältäen myös: - sprinklerisuunnittelu Suunnittelutehtävään kuuluu tarjouspyyntöaineiston liitteenä olevassa taloteknisen suunnittelun...”    Näytä lisää

4️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Sähkösuunnittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: 4
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Sähkösuunnittelu, sisältäen myös: - tele- ja turvasuunnittelun Suunnittelutehtävään kuuluu tarjouspyyntöaineiston liitteenä olevassa taloteknisen...”    Näytä lisää

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Vaatimukset löytyvät tarjouspyyntöaineiston liitteestä "A200934 Kelpoisuusehdot ja valintaperusteet"”
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Hankinta-asiakirjoissa mainitut valintaperusteet
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Hankinta-asiakirjoissa mainitut valintaperusteet

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2022-10-07 12:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2022-10-07 12:15 📅

Täydentävät tiedot
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietoja

“Tällä ilmoituksella on liitteitä/linkkejä osoitteessa https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/74202/notice/106906”
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 167-473983 (2022-08-26)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-01-04)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): EUR 484300.0 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tätä menettelyä koskeva aiempi julkaisu: 2022/S 167-473983

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Sopimuksen numero: 2023-116726-001-001
Erän tunnistenumero: 1
Sopimuksen tekopäivä: 2022-12-27 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 6
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Raami Arkkitehdit Oy
Postitoimipaikka: Tampere
Maa: Suomi 🇫🇮
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Toimeksisaaja on pk-yritys
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 154000.0 💰
Alihankintaa koskevat tiedot
Sopimus tehdään todennäköisesti alihankintana
Lyhyt kuvaus alihankinnan kohteena olevasta sopimuksen osasta: mahdollisesti akustiikkasuunnittelu, palosuunnittelu, keittiösuunnittelu

2️⃣
Sopimuksen numero: 2023-116726-002-001
Erän tunnistenumero: 2
Sopimuksen tekopäivä: 2022-12-16 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 5
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Afry Finland Oy
Postitoimipaikka: Vantaa
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 136500.0 💰
Alihankintaa koskevat tiedot
Lyhyt kuvaus alihankinnan kohteena olevasta sopimuksen osasta: Geosuunnittelu

3️⃣
Sopimuksen numero: 2023-116726-003-001
Erän tunnistenumero: 3
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 3
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Granlund Kuopio Oy
Postitoimipaikka: Kuopio
Alue: Pohjois-Savo 🏙️
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 109800.0 💰

4️⃣
Sopimuksen numero: 2023-116726-004-001
Erän tunnistenumero: 4
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 84000.0 💰

Täydentävät tiedot
Lisätietoja

“Tällä ilmoituksella on liitteitä/linkkejä osoitteessa https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/74202/notice/116726”
Lähde: OJS 2023/S 006-012246 (2023-01-04)