Hankinnan kohteena ovat Kymsoten järjestämisvastuulle kuuluvat lääkinnällisen kuntoutuksen toimintaterapiat. Lääkinnällisellä kuntoutuksella tarkoitetaan niitä terveydenhuollon toimintamuotoja, joilla pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Kymsoten vastuulla on lääkinnällisen kuntoutuksen suunnittelu, kuntoutus sekä tarpeenmukainen hoito. Toimintaterapian tavoitteena on tukea asiakkaan selvitymistä omassa arjessaan. Tarjottavat palvelut sisälttävät tutkimuksen, ohjauksen ml. huoltajat, arvioinnin, terapian ja kirjallisen terapiapalautteen (tilaajalle). Ammatilliset vaatimukset Kaikilla tarjotuilla toimintaterapeuteilla on toimintaterapeutin (AMK), toimintaterapeutin tai erikoistoimintaterapeutin ammattitutkinto suoritettuna ja Valviran myöntämä oikeus harjoittaa ammattiaan laillistettuna ammattihenkilönä. Sensorisen integraation terapian ja sensorisen integraation häiriön arvion terapeutiksi hyväksytään myös fysioterapeutin ammattitutkinto (Valviran myöntämä oikeus harjoittaa ammattiaan laillistettuna ammattihenkilönä). Osa-aluekohtaisesti saattaa olla muita vaatimuksia terapeuttien kokemuksen tai lisäkoulutuksen osalta. Lasten ja nuorten terapeuteilla tulee olla joko kokemuksella hankittua osaamista tai koulutusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-04-14.
Hankinta julkaistiin 2021-03-22.
hankintailmoitus (2021-03-22) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut
Viitenumero: HUS 094-2021
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat Kymsoten järjestämisvastuulle kuuluvat lääkinnällisen kuntoutuksen toimintaterapiat.
Lääkinnällisellä kuntoutuksella tarkoitetaan niitä terveydenhuollon toimintamuotoja, joilla pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Kymsoten vastuulla on lääkinnällisen kuntoutuksen suunnittelu, kuntoutus sekä tarpeenmukainen hoito.
Toimintaterapian tavoitteena on tukea asiakkaan selvitymistä omassa arjessaan.
Tarjottavat palvelut sisälttävät tutkimuksen, ohjauksen ml. huoltajat, arvioinnin, terapian ja kirjallisen terapiapalautteen (tilaajalle).
Ammatilliset vaatimukset
Kaikilla tarjotuilla toimintaterapeuteilla on toimintaterapeutin (AMK), toimintaterapeutin tai erikoistoimintaterapeutin ammattitutkinto suoritettuna ja Valviran myöntämä oikeus harjoittaa ammattiaan laillistettuna ammattihenkilönä.
Sensorisen integraation terapian ja sensorisen integraation häiriön arvion terapeutiksi hyväksytään myös fysioterapeutin ammattitutkinto (Valviran myöntämä oikeus harjoittaa ammattiaan laillistettuna ammattihenkilönä).
Osa-aluekohtaisesti saattaa olla muita vaatimuksia terapeuttien kokemuksen tai lisäkoulutuksen osalta.
Lasten ja nuorten terapeuteilla tulee olla joko kokemuksella hankittua osaamista tai koulutusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta.
Hankinnan kohteena ovat Kymsoten järjestämisvastuulle kuuluvat lääkinnällisen kuntoutuksen toimintaterapiat.
Lääkinnällisellä kuntoutuksella tarkoitetaan niitä terveydenhuollon toimintamuotoja, joilla pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Kymsoten vastuulla on lääkinnällisen kuntoutuksen suunnittelu, kuntoutus sekä tarpeenmukainen hoito.
Toimintaterapian tavoitteena on tukea asiakkaan selvitymistä omassa arjessaan.
Kaikilla tarjotuilla toimintaterapeuteilla on toimintaterapeutin (AMK), toimintaterapeutin tai erikoistoimintaterapeutin ammattitutkinto suoritettuna ja Valviran myöntämä oikeus harjoittaa ammattiaan laillistettuna ammattihenkilönä.
Sensorisen integraation terapian ja sensorisen integraation häiriön arvion terapeutiksi hyväksytään myös fysioterapeutin ammattitutkinto (Valviran myöntämä oikeus harjoittaa ammattiaan laillistettuna ammattihenkilönä).
Osa-aluekohtaisesti saattaa olla muita vaatimuksia terapeuttien kokemuksen tai lisäkoulutuksen osalta.
Lasten ja nuorten terapeuteilla tulee olla joko kokemuksella hankittua osaamista tai koulutusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta.
Viite Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-03-22 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2021-04-14 📅
Julkaisupäivä: 2021-03-26 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 060-152545
EUVL-S-numero: 60
Lisätietoja
Sopimusta voidaan jatkaa kahdella (1+1) vuodella.
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat Kymsoten järjestämisvastuulle kuuluvat lääkinnällisen kuntoutuksen toimintaterapiat.
Lääkinnällisellä kuntoutuksella tarkoitetaan niitä terveydenhuollon toimintamuotoja, joilla pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Kymsoten vastuulla on lääkinnällisen kuntoutuksen suunnittelu, kuntoutus sekä tarpeenmukainen hoito.
Lääkinnällisellä kuntoutuksella tarkoitetaan niitä terveydenhuollon toimintamuotoja, joilla pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Kymsoten vastuulla on lääkinnällisen kuntoutuksen suunnittelu, kuntoutus sekä tarpeenmukainen hoito.
Toimintaterapian tavoitteena on tukea asiakkaan selvitymistä omassa arjessaan.
Kaikilla tarjotuilla toimintaterapeuteilla on toimintaterapeutin (AMK), toimintaterapeutin tai erikoistoimintaterapeutin ammattitutkinto suoritettuna ja Valviran myöntämä oikeus harjoittaa ammattiaan laillistettuna ammattihenkilönä.
Sensorisen integraation terapian ja sensorisen integraation häiriön arvion terapeutiksi hyväksytään myös fysioterapeutin ammattitutkinto (Valviran myöntämä oikeus harjoittaa ammattiaan laillistettuna ammattihenkilönä).
Osa-aluekohtaisesti saattaa olla muita vaatimuksia terapeuttien kokemuksen tai lisäkoulutuksen osalta.
Lasten ja nuorten terapeuteilla tulee olla joko kokemuksella hankittua osaamista tai koulutusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta.
Osan nimi: Toimintaterapia; ryhmäterapia
Osan numero: 3
Lyhyt kuvaus: Hankinnan kohteena on ryhmätoimintaterapiat.
Kesto: 24 kuukautta
Lisätietoja: Sopimusta voidaan jatkaa kahdella (1+1) vuodella.
Osan nimi: Eläinavusteinen toimintaterapia
Osan numero: 8
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on eläinavusteiset toimintaterapiat.
Kaikilla tarjotuilla terapeuteilla on toimintaterapeutin (AMK), toimintaterapeutin tai erikoistoimintaterapeutin ammattitutkinto suoritettuna ja Valviran myöntämä oikeus harjoittaa ammattiaan laillistettuna ammattihenkilönä sekä eläinavusteinen valmentajakoulutus tai hevosten kanssa toimiessa HAT-ohjaajan, SPHT-tutkinto tai muu vastaava 20–30 op kokonaisuus.

Osan nimi: Toimintaterapia; yksilöterapia
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on toimintaterapia yksilöterapiana tarjoajan toimipisteessä tai koti-/koulukäyntinä.
Osan nimi: NEurologinen toimintaterapia
Osan numero: 4
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on neurologinen toimintaterapia.
Asiakasryhmänä on erityisesti neurologiset kuntoutujat.
Osan nimi: Sensorisen integraation terapia
Osan numero: 5
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on sensorisen integraation terapia.
Kaikilla tarjotuilla toimintaterapeuteilla on toimintaterapeutin tai fysioterapeutin ammattitutkinto ja Valviran myöntämä oikeus harjoittaa ammattiaan laillistettuna ammattihenkilönä ja lisäkoulutus sensorisen integraation teorian ja terapian erikoistumiskoulutus suoritettuna.

Osan nimi: TULE-toimintaterapia
Osan numero: 7
Lyhyt kuvaus: Hankinnan kohteena on TULE-toimintaterapia.
Osan nimi: Sensorisen integraation häiriön arvio
Osan numero: 6
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on sensorisen integraation häiriön arviot.
Kaikilla tarjotuilla toimintaterapeuteilla on toimintaterapeutin tai fysioterapeutin ammattitutkinto ja Valviran myöntämä oikeus harjoittaa ammattiaan laillistettuna ammattihenkilönä ja sensorisen integraation arviointikoulutus, joka antaa oikeuden käyttää diagnostista Sensory Integration and Praxis- testistöä (SIPT).

Osan nimi: Toimintaterapia verkkokurssina
Osan numero: 10
Lyhyt kuvaus: Hankinnan kohteena on verkkokurssina toteutettava toimintaterapia.
Osan nimi: Toimintaterapiat etänä
Osan numero: 11
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on kokonaan etänä tarjottavat toimintaterapian muodot:
— Toimintaterapia arviot
— Toimintaterapia; yksilöterapia
— Toimintaterapia; ryhmäterapia.
Etäterapian osalta valitaan viisi (5) hinnaltaan halvinta, soveltuvuusvaatimukset ja palvelua koskevat vaatimukset täyttävää tarjouspyynnön mukaiset tarjoukset tehnyttä tarjoajaa palveluntuottajiksi ja otetaan mukaan dynaamiseen puitejärjestelyyn.
Sopimuskumppaneiden määrää voidaan lisätä palveluntarpeen kattamisen vuoksi.
Osan nimi: Hybridimuotoinen toimintaterapia (vastaanotolla ja verkossa)
Osan numero: 9
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on vastaanotolla ja osittain verkossa toteutettava toimintaterapia.
Osan nimi: Toimintaterapia; arvio
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus: Hankinnan kohteena on toimintaterapian arviot.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Hoitoa antavan tahon tulee olla Suomen maantieteellisten rajojen sisäpuolella.
Kyseessä on julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain
(1397/2016, jatkossa hankintalain) luvun 12 mukainen hankinta.
Hankinta toteutetaan dynaamisena puitejärjestelynä, joka tarkoittaa hankintayksikön itsensä suunnittelemaa, hankintalain periaatteiden mukaista menettelyä hankinnan kohteena olevien palveluiden hankkimiseen.
Hankintamenettely on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnön liitteessä 1. Hankintamenettelyn kuvaus.
Tarjousten vastaanottoaika: 15:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0725901-5
Muu hankintaviranomaisen tyyppi: Sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Marika Hannukkala
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2021/S 060-152545 (2021-03-22)
Lisätietoilmoitus (2021-04-12) Kohde Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Terveyspalvelut📦
Tarjousten jättämisen määräaikaa jatketaan, jotta tarjoajilla on riittävästi aikaa tutustua myös hankinnasta esitettyihin kysymyksiin ja niiden vastauksiin.