Lääkinnällinen kuntoutus — Psykoterapia / Kymsote

Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Hankinnan kohteena ovat Kymsoten järjestämisvastuulle kuuluvat lääkinnällisen kuntoutuksen psykoterapiapalvelut.
Lääkinnällisellä kuntoutuksella tarkoitetaan niitä terveydenhuollon toimintamuotoja, joilla pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Kymsoten vastuulla on lääkinnällisen kuntoutuksen suunnittelu, kuntoutus sekä tarpeenmukainen hoito.
Psykoterapiassa on kyse jäsennellystä vuorovaikutuksellisesta prosessista potilaan (potilaiden) ja hoitavan henkilön (henkilöiden) välillä. Psykoterapia on tavoitteellista, mielenterveyden ongelman tai häiriön poistamiseen tai lieventämiseen tähtäävää ammatillista toimintaa. Se pohjautuu vakiintuneeseen ja koeteltuun psykologiseen tietopohjaan ja sen puitteet määritellään hoitosopimuksessa.
Tarjottavat palvelut sisälttävät tutkimuksen, ohjauksen, arvioinnin, terapian ja kirjallisen terapiapalautteen (tilaajalle).
Ammatilliset vaatimukset
Tarjotuilla psykoterapeuteilla tulee olla suoritettuna yliopiston tai yliopiston yhdessä muun koulutusorganisaation kanssa järjestämän psykoterapeuttikoulus ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) myöntämä oikeus käyttää psykoterapeutin ammattinimikettä. Ennen 31.12.2011 alkaneen koulutuksen tulee olla Valviran hyväksymä psykoterapeuttikoulutus.
Osa-aluekohtaisesti saattaa olla muita vaatimuksia psykoterapeuttien kokemuksen tai lisäkoulutuksen osalta.
Lasten ja nuorten psykoterapeuteilla tulee olla joko kokemuksella hankittua osaamista tai koulutusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta.
Terapeuteilla on oltava työnohjaus järjestettynä sopimuskauden alkuun mennessä. Työnohjauksen tulee jatkua niin kauan, kun terapeutti toimii lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottajana Kymsotelle.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-04-20. Hankinta julkaistiin 2021-03-25.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2021-03-25 hankintailmoitus
2021-04-15 Lisätietoilmoitus
2021-07-16 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2021-03-25)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut
Viitenumero: HUS 200-2021
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat Kymsoten järjestämisvastuulle kuuluvat lääkinnällisen kuntoutuksen psykoterapiapalvelut. Lääkinnällisellä kuntoutuksella tarkoitetaan niitä terveydenhuollon toimintamuotoja, joilla pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Kymsoten vastuulla on lääkinnällisen kuntoutuksen suunnittelu, kuntoutus sekä tarpeenmukainen hoito. Psykoterapiassa on kyse jäsennellystä vuorovaikutuksellisesta prosessista potilaan (potilaiden) ja hoitavan henkilön (henkilöiden) välillä. Psykoterapia on tavoitteellista, mielenterveyden ongelman tai häiriön poistamiseen tai lieventämiseen tähtäävää ammatillista toimintaa. Se pohjautuu vakiintuneeseen ja koeteltuun psykologiseen tietopohjaan ja sen puitteet määritellään hoitosopimuksessa. Tarjottavat palvelut sisälttävät tutkimuksen, ohjauksen, arvioinnin, terapian ja kirjallisen terapiapalautteen (tilaajalle). Ammatilliset vaatimukset Tarjotuilla psykoterapeuteilla tulee olla suoritettuna yliopiston tai yliopiston yhdessä muun koulutusorganisaation kanssa järjestämän psykoterapeuttikoulus ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) myöntämä oikeus käyttää psykoterapeutin ammattinimikettä. Ennen 31.12.2011 alkaneen koulutuksen tulee olla Valviran hyväksymä psykoterapeuttikoulutus. Osa-aluekohtaisesti saattaa olla muita vaatimuksia psykoterapeuttien kokemuksen tai lisäkoulutuksen osalta. Lasten ja nuorten psykoterapeuteilla tulee olla joko kokemuksella hankittua osaamista tai koulutusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta. Terapeuteilla on oltava työnohjaus järjestettynä sopimuskauden alkuun mennessä. Työnohjauksen tulee jatkua niin kauan, kun terapeutti toimii lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottajana Kymsotelle.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Terveyspalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Kymenlaakso 🏙️
Suomi/Finland 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Muu
Hankintaviranomaisen nimi: Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Postiosoite: Kotkantie 41
Postinumero: FI-48210
Postitoimipaikka: Kotka
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.kymsote.fi 🌏
Sähköposti: logistiikka.sotepalvelut@hus.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/huslogistiikka?id=339956&tpk=3d28f9f6-7f7e-4456-a694-1270854f1eb2 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/huslogistiikka?id=339956&tpk=3d28f9f6-7f7e-4456-a694-1270854f1eb2 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-03-25 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2021-04-20 📅
Julkaisupäivä: 2021-03-30 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 062-158230
EUVL-S-numero: 62
Lisätietoja
Sopimusta voidaan jatkaa kahdella (1+1) vuodella.

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat Kymsoten järjestämisvastuulle kuuluvat lääkinnällisen kuntoutuksen psykoterapiapalvelut.
Lääkinnällisellä kuntoutuksella tarkoitetaan niitä terveydenhuollon toimintamuotoja, joilla pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Kymsoten vastuulla on lääkinnällisen kuntoutuksen suunnittelu, kuntoutus sekä tarpeenmukainen hoito.
Näytä lisää
Psykoterapiassa on kyse jäsennellystä vuorovaikutuksellisesta prosessista potilaan (potilaiden) ja hoitavan henkilön (henkilöiden) välillä. Psykoterapia on tavoitteellista, mielenterveyden ongelman tai häiriön poistamiseen tai lieventämiseen tähtäävää ammatillista toimintaa. Se pohjautuu vakiintuneeseen ja koeteltuun psykologiseen tietopohjaan ja sen puitteet määritellään hoitosopimuksessa.
Näytä lisää
Tarjottavat palvelut sisälttävät tutkimuksen, ohjauksen, arvioinnin, terapian ja kirjallisen terapiapalautteen (tilaajalle).
Ammatilliset vaatimukset
Tarjotuilla psykoterapeuteilla tulee olla suoritettuna yliopiston tai yliopiston yhdessä muun koulutusorganisaation kanssa järjestämän psykoterapeuttikoulus ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) myöntämä oikeus käyttää psykoterapeutin ammattinimikettä. Ennen 31.12.2011 alkaneen koulutuksen tulee olla Valviran hyväksymä psykoterapeuttikoulutus.
Näytä lisää
Osa-aluekohtaisesti saattaa olla muita vaatimuksia psykoterapeuttien kokemuksen tai lisäkoulutuksen osalta.
Lasten ja nuorten psykoterapeuteilla tulee olla joko kokemuksella hankittua osaamista tai koulutusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta.
Terapeuteilla on oltava työnohjaus järjestettynä sopimuskauden alkuun mennessä. Työnohjauksen tulee jatkua niin kauan, kun terapeutti toimii lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottajana Kymsotelle.
Osan nimi: Ryhmäpsykoterapiat
Osan numero: 9
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on ryhmäpsykoterapiat.
Kaikilla tarjotuilla psykoterapeuteilla on ryhmäpsykoterapeutin koulutus.
Kesto: 24 kuukautta
Lisätietoja: Sopimusta voidaan jatkaa kahdella (1+1) vuodella.
Osan nimi: Perhe- ja pariterapiat
Osan numero: 7
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on perhe- ja pariterapiat.
Kaikilla tarjotuilla psykoterapeuteilla on perhe- ja/tai paripsykoterapeutin koulutus.
Osan nimi: Psykodynaaminen psykoterapia
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on psykodynaamisen psykoterapia.
Kaikilla tarjotuillapsykoterapauteilla on psykodynaamisen psykoterapeutin pätevyys.
Osan nimi: Kognitiivis-analyyttinen psykoterapia
Osan numero: 3
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on kognitiivis-analyyttinen psykoterapia.
Kaikilla tarjotuilla psykoterapauteilla on suoritettuna kognitiivisanalyyttisen psykoterapian lisäkoulutus tarjotulle asiakasryhmälle.
Osan nimi: Kognitiivinen psykoterapia
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on kognitiivisen psykoterapia.
Kaikilla tarjotuilla psykoterapauteilla on suoritettuna kognitiivisen psykoterapian lisäkoulutus tarjotulle asiakasryhmälle.
Osan nimi: Traumapsykoterapia ja EMDR
Osan numero: 4
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on traumapsykoterapiat ja EMDR.
Kaikilla traumapsykoterapiaan tarjotuilla terapeuteilla on traumapsykoterapeutin pätevyys ja kaikilla EMDR:ään tarjotuilla terapeuteilla on pätevyys EMDR menetelmän käyttöön.
Osan nimi: Perheterapian arvio
Osan numero: 6
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on perheterapian arviot.
Kaikilla tarjotuillapsykoterapeuteilla on suoritettuna perheterapeutin koulutus.
Osan nimi: Ratkaisukeskeinen psykoterapia
Osan numero: 5
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on ratkaisukeskeinen psykoterapia.
Kaikilla tarjotuilla terapeuteilla on ratkaisukeskeisen psykoterapeutin psykoterapeuttikoulutus, joka on valtioneuvoston asetuksen 1120/2010 mukaista psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuteen johtavaa koulutusta.
Osan nimi: Luovat psykoterapiat
Osan numero: 10
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on luovat psykoterapiat kuten musiikki, liike ja kuvataideterapiat.
Kaikilla tarjotuilla psykoterapauteilla on tarjottuun terapiamuotoon pätevöittävä koulutus. Esim. kuvataideterapiaan tarjotuilla psykoterapeuteilla on kuvataideterapeutin koulutus.
Osan nimi: Psykoterapiat etänä
Osan numero: 12
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on kokonaan etänä tarjottavat psykoterapian muodot.
— Psykodynaaminen psykoterapia
— Kognitiivinen psykoterapia
— Ratkaisukeskeinen psykoterapia
— Traumapsykoterapia
— EMDR
— Perhe- ja pariterapiat
— Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia; perheterapia
— Ryhmäterapiat
— Luovat terapiat
— Kehitysvammaisten psykoterapiat.
Kaikilla tarjotuilla psykoterapauteilla on tarjottuun terapiamuotoon pätevöittävä koulutus.
Etäterapian osalta valitaan viisi (5) hinnaltaan halvinta, soveltuvuusvaatimukset ja palvelua koskevat vaatimukset täyttävää tarjouspyynnön mukaiset tarjoukset tehnyttä tarjoajaa palveluntuottajiksi ja otetaan mukaan dynaamiseen puitejärjestelyyn.
Sopimuskumppaneiden määrää voidaan lisätä palveluntarpeen kattamisen vuoksi.
Osan nimi: Kehitysvammaisten psykoterapiat
Osan numero: 11
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on kehitysvammaisille tarjottavat psykoterapiat.
Asiakkaana voivat olla kehitysvammaiset lapset, nuoret ja aikuiset, joilla kehitysvamman lisäksi voi olla neuropsykiatrisia oireita sekä autismi tai psyykkisiä oireita.
Kaikilla tarjotuilla terapeuteilla tulee olla kokemusta kehitysvammaisten psykoterapiasta.
Osan nimi: Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia; perheterapia
Osan numero: 8
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiat.
Kaikilla tarjotuilla psykoterapeuteilla on varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapian koulutus.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Hoitoa antavan tahon tulee olla Suomen maantieteellisten rajojen sisäpuolella.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Myöntämismenettelyn pääpiirteet:
Kyseessä on julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain
(1397/2016, jatkossa hankintalain) luvun 12 mukainen hankinta.
Hankinta toteutetaan dynaamisena puitejärjestelynä, joka tarkoittaa hankintayksikön itsensä suunnittelemaa, hankintalain periaatteiden mukaista menettelyä hankinnan kohteena olevien palveluiden hankkimiseen.
Hankintamenettely on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnön liitteessä 1 Hankintamenettelyn kuvaus.
Tarjousten vastaanottoaika: 15:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0725901-5
Muu hankintaviranomaisen tyyppi: Sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Marika Hannukkala

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2021/S 062-158230 (2021-03-25)
Lisätietoilmoitus (2021-04-15)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Terveyspalvelut 📦

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-04-15 📅
Julkaisupäivä: 2021-04-20 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 076-195218
Viittaa ilmoitukseen: 2021/S 062-158230
EUVL-S-numero: 76
Lisätietoja
Tehdyt muutokset: Psykoterapiat etänä, varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia — muutettu siten, että hinta kysytään ja se vaikuttaa vertailuhintaan. Tilojen esteettömyyttä koskevat vaatimukset on muutettu siten, että niihin voi vastata kyllä tai ei.
Näytä lisää
Lähde: OJS 2021/S 076-195218 (2021-04-15)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-07-16)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena oli Kymsoten järjestämisvastuulle kuuluvat lääkinnällisen kuntoutuksen psykoterapiapalvelut. Lääkinnällisellä kuntoutuksella tarkoitetaan niitä terveydenhuollon toimintamuotoja, joilla pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Kymsoten vastuulla on lääkinnällisen kuntoutuksen suunnittelu, kuntoutus sekä tarpeenmukainen hoito. Psykoterapiassa on kyse jäsennellystä vuorovaikutuksellisesta prosessista potilaan (potilaiden) ja hoitavan henkilön (henkilöiden) välillä. Psykoterapia on tavoitteellista, mielenterveyden ongelman tai häiriön poistamiseen tai lieventämiseen tähtäävää ammatillista toimintaa. Se pohjautuu vakiintuneeseen ja koeteltuun psykologiseen tietopohjaan ja sen puitteet määritellään hoitosopimuksessa. Tarjottavat palvelut sisälttävät tutkimuksen, ohjauksen, arvioinnin, terapian ja kirjallisen terapiapalautteen (tilaajalle). Ammatilliset vaatimukset Tarjotuilla psykoterapeuteilla tulee olla suoritettuna yliopiston tai yliopiston yhdessä muun koulutusorganisaation kanssa järjestämä psykoterapeuttikoulutus ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) myöntämä oikeus käyttää psykoterapeutin ammattinimikettä. Ennen 31.12.2011 alkaneen koulutuksen tulee olla Valviran hyväksymä psykoterapeuttikoulutus. Osa-aluekohtaisesti saattaa olla muita vaatimuksia psykoterapeuttien kokemuksen tai lisäkoulutuksen osalta. Lasten ja nuorten psykoterapeuteilla tulee olla joko kokemuksella hankittua osaamista tai koulutusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta. Terapeuteilla on oltava työnohjaus järjestettynä sopimuskauden alkuun mennessä. Työnohjauksen tulee jatkua niin kauan, kun terapeutti toimii lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottajana Kymsotelle.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-07-16 📅
Julkaisupäivä: 2021-07-21 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 139-371018
EUVL-S-numero: 139

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena oli Kymsoten järjestämisvastuulle kuuluvat lääkinnällisen kuntoutuksen psykoterapiapalvelut.
Psykoterapiassa on kyse jäsennellystä vuorovaikutuksellisesta prosessista potilaan (potilaiden) ja hoitavan henkilön (henkilöiden) välillä. Psykoterapia on tavoitteellista, mielenterveyden ongelman tai häiriön poistamiseen tai lieventämiseen tähtäävää ammatillista toimintaa. Se pohjautuu vakiintuneeseen ja koeteltuun psykologiseen tietopohjaan ja sen puitteet määritellään hoitosopimuksessa. Tarjottavat palvelut sisälttävät tutkimuksen, ohjauksen, arvioinnin, terapian ja kirjallisen terapiapalautteen (tilaajalle).
Näytä lisää
Tarjotuilla psykoterapeuteilla tulee olla suoritettuna yliopiston tai yliopiston yhdessä muun koulutusorganisaation kanssa järjestämä psykoterapeuttikoulutus ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) myöntämä oikeus käyttää psykoterapeutin ammattinimikettä. Ennen 31.12.2011 alkaneen koulutuksen tulee olla Valviran hyväksymä psykoterapeuttikoulutus.
Näytä lisää
Hankinnan kohteena ovat ryhmäpsykoterapiat. Kaikilla tarjotuilla psykoterapeuteilla on ryhmäpsykoterapeutin koulutus.
Hankinnan kohteena ovat perhe- ja pariterapiat. Kaikilla tarjotuilla psykoterapeuteilla on perhe- ja/tai
paripsykoterapeutin koulutus.
Kaikilla tarjotuilla psykoterapauteilla on psykodynaamisen psykoterapeutin pätevyys.
Hankinnan kohteena on kognitiivis-analyyttinen psykoterapia. Kaikilla tarjotuilla psykoterapauteilla on suoritettuna kognitiivis-analyyttisen psykoterapian lisäkoulutus tarjotulle asiakasryhmälle.
Hankinnan kohteena on kognitiivisen psykoterapia. Kaikilla tarjotuilla psykoterapauteilla on suoritettuna kognitiivisen psykoterapian lisäkoulutus tarjotulle asiakasryhmälle.
Hankinnan kohteena ovat traumapsykoterapiat ja EMDR.
Kaikilla traumapsykoterapiaan tarjotuilla terapeuteilla on traumapsykoterapeutin pätevyys ja kaikilla EMDR:ään tarjotuilla terapeuteilla on pätevyys EMDR-menetelmän käyttöön.
Hankinnan kohteena ovat perheterapian arviot. Kaikilla tarjotuilla psykoterapeuteilla on suoritettuna perheterapeutin koulutus.
Hankinnan kohteena on ratkaisukeskeinen psykoterapia. Kaikilla tarjotuilla terapeuteilla on ratkaisukeskeisen psykoterapeutin psykoterapeuttikoulutus, joka on valtioneuvoston asetuksen 1120/2010 mukaista psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuteen johtavaa koulutusta.
Näytä lisää
Hankinnan kohteena ovat luovat psykoterapiat, kuten musiikki-, liike- ja kuvataideterapiat. Kaikilla tarjotuilla psykoterapeuteilla on tarjottuun terapiamuotoon pätevöittävä koulutus. Esim. kuvataideterapiaan tarjotuilla psykoterapeuteilla on
kuvataideterapeutin koulutus.
Hankinnan kohteena ovat kokonaan etänä tarjottavat psykoterapian muodot:
— Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia, perheterapia
Kaikilla tarjotuilla psykoterapeuteilla on
tarjottuun terapiamuotoon pätevöittävä koulutus.
Etäterapian osalta valitaan viisi (5) hinnaltaan halvinta, soveltuvuusvaatimukset ja palvelua koskevat vaatimukset täyttävää, tarjouspyynnön mukaiset tarjoukset tehnyttä tarjoajaa palveluntuottajiksi ja otetaan mukaan dynaamiseen puitejärjestelyyn.
Hankinnan kohteena ovat kehitysvammaisille tarjottavat psykoterapiat. Asiakkaina voivat olla kehitysvammaiset lapset, nuoret ja aikuiset, joilla kehitysvamman lisäksi voi olla neuropsykiatrisia oireita sekä autismi tai psyykkisiä oireita.
Kaikilla tarjotuilla terapeuteilla tulee olla kokemusta kehitysvammaisten psykoterapiasta. Kaikilla tarjotuilla psykoterapeuteilla on tarjottuun terapiamuotoon pätevöittävä koulutus.
Osan nimi: Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia, perheterapia
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia. Kaikilla tarjotuilla psykoterapeuteilla on varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapian koulutus.
Lähde: OJS 2021/S 139-371018 (2021-07-16)
Uudet hankinnat asiaan liittyvissä luokissa 🆕