Kunnossapito- ja puhtaanapitokoneiden palveluhankinta

Vantaan kaupunki

Vantaan kaupunki järjestää tarjouskilpailun yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidossa tarvittavien työkoneiden palveluhankinnat tuntiveloitusperusteisena työnä sekä joihinkin hankinnan kohderyhmiin takuutuntityönä toteutettavana. Hankittava palvelu pitää sisällään aina työkoneen sekä kuljettajan.
Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhdestä (1) tai useammasta työkoneesta hankittavaan kohderyhmään. Mikäli tarjoaja tarjoaa samaan kohderyhmään useamman työkoneen, on tarjoajan tehtävä useampi tarjous sen mukaan kuinka monta työkonetta tarjotaan. Tilaaja ei sitoudu hankkimaan palveluita tässä hankinnassa kilpailutettavien kalustomäärien mukaisesti.
Tarjouskilpailun perusteella valittujen toimittajien kesken muodostetaan puitejärjestely, jonka toimintamallina on etusijajärjestys kohderyhmäkohtaisesti työkoneen saamien kokonaispisteiden perusteella siten, että eniten pisteitä saanut työkone on kohderyhmän ensisijainen työkone palvelua tilattaessa. Toiseksi eniten pisteitä saanut työkone on seuraavana palvelua tilattaessa ja kolmanneksi eniten pisteitä saanut työkone sitä seuraavana ja niin edelleen. Mahdollisesti saman pistemäärän saaneet työkoneet arvotaan puitejärjestyksen sijoistusjärjestykseen.
Tilaaja valitsee sopimustoimittajiksi tuntihintaisten työkoneiden osalta kaikki tarjouspyynnön vaatimukset täyttäneet työkoneet sekä takuuhintaisten työkoneiden osalta liitteessä 3 ilmoitetut enimmäismäärät kohderyhmittäin koko hankinnan osalta. Tarkempi sopimuskauden aikainen puitejärjestelyn tilauskäytäntö sekä takuutuntijärjestelmän ehdot on esitetty tarjouspyynnön liitteessä 1 Sopimusluonnos.
Tämän kilpailutuksen osalta hankintoja voivat tehdä Vantaan kaupungin kaikki toimialat sekä liikelaitokset.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-06-01. Hankinta julkaistiin 2021-04-27.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2021-04-27 hankintailmoitus
2021-11-10 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2021-04-27)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Puhdistus- ja puhtaanapitopalvelut sekä vastaavat palvelut kaupunki- ja maaseutualueilla
Viitenumero: VD/1480/02.08.00.00/2021
Lyhyt kuvaus:
Vantaan kaupunki järjestää tarjouskilpailun yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidossa tarvittavien työkoneiden palveluhankinnat tuntiveloitusperusteisena työnä sekä joihinkin hankinnan kohderyhmiin takuutuntityönä toteutettavana. Hankittava palvelu pitää sisällään aina työkoneen sekä kuljettajan. Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhdestä (1) tai useammasta työkoneesta hankittavaan kohderyhmään. Mikäli tarjoaja tarjoaa samaan kohderyhmään useamman työkoneen, on tarjoajan tehtävä useampi tarjous sen mukaan kuinka monta työkonetta tarjotaan. Tilaaja ei sitoudu hankkimaan palveluita tässä hankinnassa kilpailutettavien kalustomäärien mukaisesti. Tarjouskilpailun perusteella valittujen toimittajien kesken muodostetaan puitejärjestely, jonka toimintamallina on etusijajärjestys kohderyhmäkohtaisesti työkoneen saamien kokonaispisteiden perusteella siten, että eniten pisteitä saanut työkone on kohderyhmän ensisijainen työkone palvelua tilattaessa. Toiseksi eniten pisteitä saanut työkone on seuraavana palvelua tilattaessa ja kolmanneksi eniten pisteitä saanut työkone sitä seuraavana ja niin edelleen. Mahdollisesti saman pistemäärän saaneet työkoneet arvotaan puitejärjestyksen sijoistusjärjestykseen. Tilaaja valitsee sopimustoimittajiksi tuntihintaisten työkoneiden osalta kaikki tarjouspyynnön vaatimukset täyttäneet työkoneet sekä takuuhintaisten työkoneiden osalta liitteessä 3 ilmoitetut enimmäismäärät kohderyhmittäin koko hankinnan osalta. Tarkempi sopimuskauden aikainen puitejärjestelyn tilauskäytäntö sekä takuutuntijärjestelmän ehdot on esitetty tarjouspyynnön liitteessä 1 Sopimusluonnos. Tämän kilpailutuksen osalta hankintoja voivat tehdä Vantaan kaupungin kaikki toimialat sekä liikelaitokset.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Puhdistus- ja puhtaanapitopalvelut sekä vastaavat palvelut kaupunki- ja maaseutualueilla 📦
Lisä-CPV-koodi: Teiden kunnossapitoajoneuvot 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Vantaan kaupunki
Postiosoite: PL 1100
Postinumero: FI-01030
Postitoimipaikka: Vantaa
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.vantaa.fi 🌏
Sähköposti: maiju.niskanen@vantaa.fi 📧
Puhelin: +358 983911 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vantaa?id=333341&tpk=a51a6647-21c0-4b49-a053-05e9658d267c 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vantaa?id=333341&tpk=a51a6647-21c0-4b49-a053-05e9658d267c 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-04-27 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2021-06-01 📅
Julkaisupäivä: 2021-04-30 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 084-216195
EUVL-S-numero: 84

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Vantaan kaupunki järjestää tarjouskilpailun yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidossa tarvittavien työkoneiden palveluhankinnat tuntiveloitusperusteisena työnä sekä joihinkin hankinnan kohderyhmiin takuutuntityönä toteutettavana. Hankittava palvelu pitää sisällään aina työkoneen sekä kuljettajan.
Näytä lisää
Tarjoaja voi jättää tarjouksen yhdestä (1) tai useammasta työkoneesta hankittavaan kohderyhmään. Mikäli tarjoaja tarjoaa samaan kohderyhmään useamman työkoneen, on tarjoajan tehtävä useampi tarjous sen mukaan kuinka monta työkonetta tarjotaan. Tilaaja ei sitoudu hankkimaan palveluita tässä hankinnassa kilpailutettavien kalustomäärien mukaisesti.
Näytä lisää
Tarjouskilpailun perusteella valittujen toimittajien kesken muodostetaan puitejärjestely, jonka toimintamallina on etusijajärjestys kohderyhmäkohtaisesti työkoneen saamien kokonaispisteiden perusteella siten, että eniten pisteitä saanut työkone on kohderyhmän ensisijainen työkone palvelua tilattaessa. Toiseksi eniten pisteitä saanut työkone on seuraavana palvelua tilattaessa ja kolmanneksi eniten pisteitä saanut työkone sitä seuraavana ja niin edelleen. Mahdollisesti saman pistemäärän saaneet työkoneet arvotaan puitejärjestyksen sijoistusjärjestykseen.
Näytä lisää
Tilaaja valitsee sopimustoimittajiksi tuntihintaisten työkoneiden osalta kaikki tarjouspyynnön vaatimukset täyttäneet työkoneet sekä takuuhintaisten työkoneiden osalta liitteessä 3 ilmoitetut enimmäismäärät kohderyhmittäin koko hankinnan osalta. Tarkempi sopimuskauden aikainen puitejärjestelyn tilauskäytäntö sekä takuutuntijärjestelmän ehdot on esitetty tarjouspyynnön liitteessä 1 Sopimusluonnos.
Näytä lisää
Tämän kilpailutuksen osalta hankintoja voivat tehdä Vantaan kaupungin kaikki toimialat sekä liikelaitokset.
Arvioitu kokonaisarvo: 6 000 000 EUR 💰
Osan nimi: 4-pyörävetoiset pyöräkuormaajat (KUP 45), tuntihintaiset
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus: KUP 45 (moottorin teho > 45–59 kW).
Kesto: 24 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Tilaajalla on mahdollisuus jatkaa sopimusta yhdellä (1) + yhdellä (1) optiovuodella.
Osan nimi: 4-pyörävetoiset pyöräkuormaajat (KUP 45), takuuhintaiset
Osan numero: 2.
Osan nimi: 4-pyörävetoiset pyöräkuormaajat (KUP 60), tuntihintaiset
Osan numero: 3.
Lyhyt kuvaus: KUP 60 (moottorin teho > 60–74 kW).
Osan nimi: 4-pyörävetoiset pyöräkuormaajat (KUP 60), takuuhintaiset
Osan numero: 4.
Osan nimi: 4-pyörävetoiset pyöräkuormaajat (KUP 75), tuntihintaiset
Osan numero: 5.
Lyhyt kuvaus: KUP 75 (moottorin teho > 75–89 kW).
Osan nimi: 4-pyörävetoiset pyöräkuormaajat (KUP 75), takuuhintaiset
Osan numero: 6.
Osan nimi: 4-pyörävetoiset pyöräkuormaajat (KUP 90), tuntihintaiset
Osan numero: 7.
Lyhyt kuvaus: KUP 90 (moottorin teho > 90–99 kW).
Osan nimi: 4-pyörävetoiset pyöräkuormaajat (KUP 100), tuntihintaiset
Osan numero: 9.
Lyhyt kuvaus: KUP 100 (moottorin teho > 100–109 kW).
Osan nimi: 4-pyörävetoiset pyöräkuormaajat (KUP 100), takuuhintaiset
Osan numero: 10.
Osan nimi: 4-pyörävetoiset pyöräkuormaajat (KUP 110), tuntihintaiset
Osan numero: 11.
Lyhyt kuvaus: KUP 110 (moottorin teho > 110–129 kW).
Osan nimi: 4-pyörävetoiset pyöräkuormaajat (KUP 130 ja yli), tuntihintaiset
Osan numero: 12.
Lyhyt kuvaus: KUP 130 ja yli (moottorin teho > 130 kW).
Osan nimi: 4-pyörävetoiset kaivurikuormaajat, nelipyöräohjattavat (KKT 05N), tuntihintaiset
Osan numero: 13.
Lyhyt kuvaus: KKT 05N.
Osan nimi: 4-pyörävetoiset kaivurikuormaajat, nelipyöräohjattavat (KKT 05N), takuuhintaiset
Osan numero: 14.
Osan nimi: Kaivurikuormaajat, runko-ohjattavat (KKT 05R), tuntihintaiset
Osan numero: 15.
Lyhyt kuvaus: KKT 05R.
Osan nimi: Kaivurikuormaajat, runko-ohjattavat (KKT 05R), takuuhintaiset
Osan numero: 16.
Osan nimi: Traktorit (TR 90), tuntihintaiset
Osan numero: 17.
Lyhyt kuvaus: TR 90 (moottorin teho 90–119 kW).
Osan nimi: Traktorit (TR 120), tuntihintaiset
Osan numero: 18.
Lyhyt kuvaus: TR 120 (moottorin teho 120–149 kW).
Osan nimi: Traktorit (TR 150), tuntihintaiset
Osan numero: 19.
Lyhyt kuvaus: TR 150 (moottorin teho > 150 kW).
Osan nimi: Taajamatraktorit (TRE), tuntihintaiset
Osan numero: 20.
Lyhyt kuvaus: Kokonaispaino yli 4 501 kg.
Osan nimi: Taajamatraktorit (TRE), takuuhintaiset
Osan numero: 21.
Osan nimi: Tiehöylät, runko-ohjattavat (TH), tuntihintaiset
Osan numero: 22.
Lyhyt kuvaus: Kokonaispaino 18–21,9 tn.
Osan numero: 23.
Lyhyt kuvaus: Kokonaispaino 22 tn tai suurempi.
Osan nimi: Imulakaisukoneet, tuntihintaiset
Osan numero: 24.
Lyhyt kuvaus: Kokonaispaino 2 000–5 000 kg.
Osan numero: 25.
Lyhyt kuvaus: Kokonaispaino 5 001–11 000 kg.
Osan nimi: Imulakaisuautot, tuntihintaiset
Osan numero: 26.
Lyhyt kuvaus: Kokonaispaino 11 001–18 000 kg.
Osan nimi: Pesevät imulakaisuautot, tuntihintaiset
Osan numero: 27.
Lyhyt kuvaus: Kokonaispaino 18 001–28 000 kg.
Osan nimi: Pesevät imulakaisuautot, sisältää takapesupalkin, tuntihintaiset
Osan numero: 28.
Osan nimi: Ulkojääkenttien hoitokoneet (luistelukenttien putsaukseen), tuntihintaiset
Osan numero: 29.
Lyhyt kuvaus: Ulkojääkenttien hoitokoneet luistelukenttien putsaukseen.
Osan nimi: Tienvarsien hoitokoneet, peruskone + puomimurskain, tuntihintaiset
Osan numero: 30.
Lyhyt kuvaus: Peruskone + puomimurskain.
Osan nimi: Tienvarsien hoitokoneet, peruskone + niittomurskain, tuntihintaiset
Osan numero: 31.
Lyhyt kuvaus: Peruskone + niittomurskain.
Osan nimi: Kaikki muu erikoiskalusto, tuntihintaiset
Osan numero: 32.
Lyhyt kuvaus:
Katukunnossapito-, viherkunnossapito- ja metsänhoitokoneet.
Esim. hiekan poisto nurmikolta, päältä ajettavat ruohonleikkurit, tienhoitokuorma-autot tai mekaanisesti ajettavat harjakoneet.
Osan nimi: 4-pyörävetoiset pyöräkuormaajat (KUP 90), takuuhintaiset
Osan numero: 8.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Harkittavien osallistujien määrä: 998
Tarjousten vastaanottoaika: 15:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2021-06-01 📅
Tarjousten avausaika: 15:10

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0124610-9
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Maiju Niskanen
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vantaa?id=333341&tpk=a51a6647-21c0-4b49-a053-05e9658d267c 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2021/S 084-216195 (2021-04-27)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-11-10)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Vantaan kaupunki järjesti tarjouskilpailun yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidossa tarvittavien työkoneiden palveluhankinnat tuntiveloitusperusteisena työnä sekä joihinkin hankinnan kohderyhmiin takuutuntityönä toteutettavana. Hankittava palvelu pitää sisällään aina työkoneen sekä kuljettajan. Tarjoaja jätti tarjouksen yhdestä tai useammasta työkoneesta hankittavaan kohderyhmään. Mikäli tarjoaja tarjoaa samaan kohderyhmään useamman työkoneen, on tarjoajan tehtävä useampi tarjous sen mukaan kuinka monta työkonetta tarjotaan. Tilaaja ei sitoudu hankkimaan palveluita tässä hankinnassa kilpailutettavien kalustomäärien mukaisesti. Tarjouskilpailun perusteella valittujen toimittajien kesken muodostetaan puitejärjestely, jonka toimintamallina on etusijajärjestys kohderyhmäkohtaisesti työkoneen saamien kokonaispisteiden perusteella, siten että eniten pisteitä saanut työkone on kohderyhmän ensisijainen työkone palvelua tilattaessa. Toiseksi eniten pisteitä saanut työkone on seuraavana palvelua tilattaessa ja kolmanneksi eniten pisteitä saanut työkone sitä seuraavana ja niin edelleen. Mahdollisesti saman pistemäärän saaneet työkoneet arvotaan puitejärjestyksen sijoistusjärjestykseen. Tilaaja valitsee sopimustoimittajiksi tuntihintaisten työkoneiden osalta kaikki tarjouspyynnön vaatimukset täyttäneet työkoneet sekä takuuhintaisten työkoneiden osalta liitteessä 3 ilmoitetut enimmäismäärät kohderyhmittäin koko hankinnan osalta. Tarkempi sopimuskauden aikainen puitejärjestelyn tilauskäytäntö sekä takuutuntijärjestelmän ehdot on esitetty tarjouspyynnön liitteessä 1 Sopimusluonnos. Tämän kilpailutuksen osalta hankintoja voivat tehdä Vantaan kaupungin kaikki toimialat sekä liikelaitokset.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 6 000 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Myöntämisperusteet
Sekamuotoiset hankintasopimukset

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postinumero: 01030
Postitoimipaikka: Vantaan kaupunki

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-11-10 📅
Julkaisupäivä: 2021-11-15 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 221-583150
Viittaa ilmoitukseen: 2021/S 084-216195
EUVL-S-numero: 221

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Vantaan kaupunki järjesti tarjouskilpailun yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidossa tarvittavien työkoneiden palveluhankinnat tuntiveloitusperusteisena työnä sekä joihinkin hankinnan kohderyhmiin takuutuntityönä toteutettavana. Hankittava palvelu pitää sisällään aina työkoneen sekä kuljettajan.
Näytä lisää
Tarjoaja jätti tarjouksen yhdestä tai useammasta työkoneesta hankittavaan kohderyhmään. Mikäli tarjoaja tarjoaa samaan kohderyhmään useamman työkoneen, on tarjoajan tehtävä useampi tarjous sen mukaan kuinka monta työkonetta tarjotaan. Tilaaja ei sitoudu hankkimaan palveluita tässä hankinnassa kilpailutettavien kalustomäärien mukaisesti.
Näytä lisää
Tarjouskilpailun perusteella valittujen toimittajien kesken muodostetaan puitejärjestely, jonka toimintamallina on etusijajärjestys kohderyhmäkohtaisesti työkoneen saamien kokonaispisteiden perusteella, siten että eniten pisteitä saanut työkone on kohderyhmän ensisijainen työkone palvelua tilattaessa. Toiseksi eniten pisteitä saanut työkone on seuraavana palvelua tilattaessa ja kolmanneksi eniten pisteitä saanut työkone sitä seuraavana ja niin edelleen. Mahdollisesti saman pistemäärän saaneet työkoneet arvotaan puitejärjestyksen sijoistusjärjestykseen.
Näytä lisää
Osan nimi: 4-PYÖRÄVETOISET PYÖRÄKUORMAAJAT (KUP 45) TUNTIHINTAISET
Lyhyt kuvaus: KUP 45 (moottorin teho > 45-59 kW)
Osan nimi: 4-PYÖRÄVETOISET PYÖRÄKUORMAAJAT (KUP 45) TAKUUHINTAISET
4-PYÖRÄVETOISET PYÖRÄKUORMAAJAT (KUP 60) TUNTIHINTAISET
Lyhyt kuvaus: KUP 60 (moottorin teho > 60-74 kW)
Osan nimi: 4-PYÖRÄVETOISET PYÖRÄKUORMAAJAT (KUP 60) TAKUUHINTAISET
4-PYÖRÄVETOISET PYÖRÄKUORMAAJAT (KUP 75) TUNTIHINTAISET
Lyhyt kuvaus: KUP 75 (moottorin teho > 75-89 kW)
Osan nimi: 4-PYÖRÄVETOISET PYÖRÄKUORMAAJAT (KUP 75) TAKUUHINTAISET
4-PYÖRÄVETOISET PYÖRÄKUORMAAJAT (KUP 90) TUNTIHINTAISET
Lyhyt kuvaus: KUP 90 (moottorin teho > 90-99 kW)
Osan nimi: 4-PYÖRÄVETOISET PYÖRÄKUORMAAJAT (KUP 100) TUNTIHINTAISET
Lyhyt kuvaus: KUP 100 (moottorin teho > 100-109 kW)
Osan nimi: 4-PYÖRÄVETOISET PYÖRÄKUORMAAJAT (KUP 100) TAKUUHINTAISET
4-PYÖRÄVETOISET PYÖRÄKUORMAAJAT (KUP 110) TUNTIHINTAISET
Lyhyt kuvaus: KUP 110 (moottorin teho > 110-129 kW)
Osan nimi: 4-PYÖRÄVETOISET PYÖRÄKUORMAAJAT (KUP 130 ja yli) TUNTIHINTAISET
Lyhyt kuvaus: KUP 130 ja yli (moottorin teho > 130 kW)
Osan nimi: 4-PYÖRÄVETOISET KAIVURIKUORMAAJAT, NELIPYÖRÄ-OHJATTAVAT (KKT 05N) TUNTIHINTAISET
Lyhyt kuvaus: KKT 05N
Osan nimi: 4-PYÖRÄVETOISET KAIVURIKUORMAAJAT, NELIPYÖRÄ-OHJATTAVAT (KKT 05N) TAKUUHINTAISET
KAIVURIKUORMAAJAT, RUNKO-OHJATTAVAT (KKT 05R) TUNTIHINTAISET
Lyhyt kuvaus: KKT 05R
Osan nimi: KAIVURIKUORMAAJAT, RUNKO-OHJATTAVAT (KKT 05R) TAKUUHINTAISET
TRAKTORIT (TR 90) TUNTIHINTAISET
Lyhyt kuvaus: TR 90 (moottorin teho 90-119 kW)
Osan nimi: TRAKTORIT (TR 120) TUNTIHINTAISET
Lyhyt kuvaus: TR 120 (moottorin teho 120-149 kW)
Osan nimi: TRAKTORIT (TR 150) TUNTIHINTAISET
Lyhyt kuvaus: TR 150 (moottorin teho > 150 kW)
Osan nimi: Taajamatraktorit (tre) tuntihintaiset
Lyhyt kuvaus: Kokonaispaino yli 4501 kg
Osan nimi: Taajamatraktorit (tre) takuuhintaiset
Tiehöylät, runko-ohjattavat (th) tuntihintaiset
Lyhyt kuvaus:
Kokonaispaino 18 - 21,9 tn
Kokonaispaino 22 tn tai suurempi
Osan nimi: Imulakaisukoneet, tuntihintaiset
Lyhyt kuvaus:
Kokonaispaino 2000 - 5000 kg
Kokonaispaino 5001 - 11 000 kg
Osan nimi: Imulakaisuautot, tuntihintaiset
Lyhyt kuvaus: Kokonaispaino 11 001 - 18 000 kg
Osan nimi: Pesevät imulakaisuautot, tuntihintaiset
Lyhyt kuvaus: Kokonaispaino 18 001 - 28 000 kg
Osan nimi: Pesevät imulakaisuautot, sisältää takapesupalkin, tuntihintaiset
Ulkojääkenttien hoitokoneet (luistelukenttien putsaukseen) tuntihintaiset
Lyhyt kuvaus: Ulkojääkenttien hoitokoneet luistelukenttien putsaukseen
Osan nimi: Tienvarsien hoitokoneet, peruskone + puomimurskain, tuntihintaiset
Lyhyt kuvaus: Peruskone + puomimurskain
Osan nimi: Tienvarsien hoitokoneet, peruskone + niittomurskain, tuntihintaiset
Lyhyt kuvaus: Peruskone + niittomurskain
Osan nimi: Kaikki muu erikoiskalusto, tuntihintaiset
4-PYÖRÄVETOISET PYÖRÄKUORMAAJAT (KUP 90) TAKUUHINTAISET

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Auran tekniset ominaisuudet
Laatukriteeri (painotus): 5
Laatukriteeri (nimi): Päästöluokitus
Laatukriteeri (painotus): 15
Hinta (painotus): 80
85
Kustannusperuste (nimi): Osa-aluetta ei vertailla
Kustannuskriteeri (painotus): 0

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-10-01 📅
Nimi: Damados Oy
Kansallinen rekisterinumero: 10103276-0
Postitoimipaikka: Vantaa
Postinumero: 01620
Maa: Suomi 🇫🇮
Helsinki-Uusimaa 🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 6 000 000 EUR 💰
Nimi: Espoon KTK Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0100455-6
Postiosoite: Palomiehentie
Postitoimipaikka: Espoo
Postinumero: 02750
Nimi: Koneurakointi Forsström Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0605281-3
Postiosoite: Lepsämänjoentie 53
Postitoimipaikka: Espoo
Postinumero: 02970
Maa: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Nimi: Suomen Infrakivi Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3001036-5
Postitoimipaikka: Kalkkiranta
Postinumero: 01180
Nimi: Tieluiska Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0597303-9
Postiosoite: Harkkokatu 3
Postitoimipaikka: Hyvinkää
Postinumero: 05800
Nimi: Kuljetus ja maanrakennus Katupojat Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0587574-6
Postiosoite: Luotsinkuja 4
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00890
Nimi: T.Sivén Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2800586-6
Postiosoite: Kuusitie 6b
Postinumero: 01400
Kansallinen rekisterinumero: FI05973039
FI05875746
FI28005866
FI06052813
Nimi: Hiekkaharjun Kuormaus Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI06832246
Postiosoite: PL 297
Postinumero: 01301
Nimi: Lakaisutekniikka Infra Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI05909504
Postiosoite: Tikkurilantie 10
Postinumero: 01380
Nimi: Kaskenoja oy
Kansallinen rekisterinumero: FI18201951
Postiosoite: Lauttakyläntie 48
Postitoimipaikka: Punkalaidun
Postinumero: 31900
Maa: Pirkanmaa 🏙️
Nimi: Konepalvelu D.Ingman Oy
Kansallinen rekisterinumero: 097229-3
Postiosoite: Svartbölentie 6
Postitoimipaikka: Sipoo
Postinumero: 04130
Nimi: siikajärven maanrakennus oy
Kansallinen rekisterinumero: 1992973-3
Postiosoite: Suokallionkuja 5
Postinumero: 02860
Nimi: Konepalvelu Alanen
Kansallinen rekisterinumero: 2870225-8
Postiosoite: Sairilankuja 2
Postitoimipaikka: Läyliäinen
Postinumero: 12600
Maa: Kanta-Häme 🏙️
Nimi: Kuuskanta Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI09305062
Postiosoite: Hiojankuja 4
Postinumero: 02780
Nimi: Rahtikeskus Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI01244568
Postiosoite: Tiilenpolttajankuja 5b
Postitoimipaikka: Vantaa
Postinumero: 01720
Nimi: Maisalan Kaivuu Tmi
Kansallinen rekisterinumero: FI13807807
Postiosoite: Myllykyläntie 501
Postitoimipaikka: Tuusula
Postinumero: 04360
Nimi: Karin ja maurin maanrakennus oy
Kansallinen rekisterinumero: 0744083-4
Postiosoite: Leppälammentie 439
Postitoimipaikka: Röykkä
Postinumero: 05100
Nimi: Kiinteistöyhtymä Anders ja Bror Åvall
Kansallinen rekisterinumero: FI05085568
Postiosoite: Riipiläntie 65
Postinumero: 01760
Nimi: Roland Collin
Kansallinen rekisterinumero: 1363305-0
Postiosoite: Keimolantie 107
Postinumero: 01750
Nimi: lumimyyrä Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2169734-5
Postiosoite: Paanukorventie 7
Postitoimipaikka: Perttula
Postinumero: 01860
Nimi: Antin Maanrakennus T:mi
Kansallinen rekisterinumero: FI21900964
Postiosoite: Kirkkokiventie 10
Postitoimipaikka: Vakkola
Postinumero: 07510
Nimi: Oy K Nyberg Ab
Kansallinen rekisterinumero: FI15516296
Postiosoite: Peringintie 1
Nimi: Huhdanoja oy
Kansallinen rekisterinumero: FI18175538
Postiosoite: Huhdanojanpolku 10
Postitoimipaikka: Orimattila
Postinumero: 16300
Maa: Päijät-Häme 🏙️
Nimi: Kaivuripalvelu markku järvinen oy
Kansallinen rekisterinumero: FI19134201
Postiosoite: Koivumäentie 51.
Postitoimipaikka: Nahkela
Postinumero: 04350
Nimi: Hakuko Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0884474-2
Postitoimipaikka: Hämeenlinna
Postinumero: 13500
Nimi: T:mi Konetyö Nakari
Kansallinen rekisterinumero: FI24787362
Postiosoite: Huovilanmutka 5
Postitoimipaikka: Kaarenkylä
Postinumero: 07220
Nimi: Kari Ylinen
Kansallinen rekisterinumero: 13462984
Postiosoite: Vilhonvuorenkuja 16 A 29a
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00500
Nimi: Koneurakointi Åberg Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2055469-2
Postiosoite: Myllypadontie 3
Postinumero: 02820
Nimi: Helenius Mika Asko
Kansallinen rekisterinumero: FI15158564
1346298-4
Nimi: Karlsson Lars
Kansallinen rekisterinumero: FI13850186
Postiosoite: niinikoskentie 140
Postitoimipaikka: Laukkoski
Postinumero: 07150
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 74

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Postinumero: 00520
Lähde: OJS 2021/S 221-583150 (2021-11-10)