Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri pyytää tarjouksia lastensuojelun sijaishuollon palveluista. Sijaishuollolla tarkoitetaan huostaanotetun, kiireellisesti sijoitetun tai tuomioistuimen väliaikaismääräyksen nojalla sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Ympärivuorokautinen hoito voi perustua myös lastensuojelulain 37 §:n mukaiseen sijoitukseen avohuollon tukitoimena yksittäistapauksissa. Lastensuojelun ympärivuorokautinen hoito voidaan toteuttaa joko ammatillisena perhehoitona (luvanvarainen) tai laitoshuoltona. Hankinnan kohde on kuvattu tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Yksikön tulee sijaita Suomessa. Jokaisesta tarjotusta yksiköstä tehdään erillinen tarjous. Sopimuskauden tavoitellaan alkavan 1.10.2020 ja se päättyy 30.9.2022. Sopimukseen liittyy optio sopimuskauden jatkamisesta 1.10.2022–30.9.2023 ja 1.10.2023–30.9.2024. Optio voidaan ottaa käyttöön vuosi kerrallaan tai samalla ilmoituksella molemmille vuosille. Option käyttämisestä ilmoitetaan noin kuusi (6) kuukautta ennen sopimuksen päättymistä. Sopimuskauden/optiokauden jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana sopimuksen piirissä olevien asiakkaiden osalta. Hankintayksikkö ei sitoudu määräostoihin. Palveluja ostetaan tarpeen mukaan täydentämään omaa palvelutuotantoa. Ostettavan palvelun arvioitu laajuus on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä Palvelukuvaus.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-08-17.
Hankinta julkaistiin 2020-06-04.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2020-06-04) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut
Lyhyt kuvaus:
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri pyytää tarjouksia lastensuojelun sijaishuollon palveluista. Sijaishuollolla tarkoitetaan huostaanotetun, kiireellisesti sijoitetun tai tuomioistuimen väliaikaismääräyksen nojalla sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Ympärivuorokautinen hoito voi perustua myös lastensuojelulain 37 §:n mukaiseen sijoitukseen avohuollon tukitoimena yksittäistapauksissa.
Lastensuojelun ympärivuorokautinen hoito voidaan toteuttaa joko ammatillisena perhehoitona (luvanvarainen) tai laitoshuoltona.
Hankinnan kohde on kuvattu tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Yksikön tulee sijaita Suomessa. Jokaisesta tarjotusta yksiköstä tehdään erillinen tarjous.
Sopimuskauden tavoitellaan alkavan 1.10.2020 ja se päättyy 30.9.2022. Sopimukseen liittyy optio sopimuskauden jatkamisesta 1.10.2022–30.9.2023 ja 1.10.2023–30.9.2024. Optio voidaan ottaa käyttöön vuosi kerrallaan tai samalla ilmoituksella molemmille vuosille. Option käyttämisestä ilmoitetaan noin kuusi (6) kuukautta ennen sopimuksen päättymistä. Sopimuskauden/optiokauden jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana sopimuksen piirissä olevien asiakkaiden osalta.
Hankintayksikkö ei sitoudu määräostoihin. Palveluja ostetaan tarpeen mukaan täydentämään omaa palvelutuotantoa. Ostettavan palvelun arvioitu laajuus on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä Palvelukuvaus.

Lastensuojelulaitoksia ovat lastenkodit, koulukodit ja muut näihin rinnastettavat lastensuojelulaitokset. Kyse on luvanvaraisesta yksityisestä sosiaalipalvelusta.
Kohde Hankinnan laajuus

Osan nimi: Etelä-Karjala / Laitoshuolto
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus: Ks. liitteet Palvelukuvaus ja Sopimusluonnos.
Kesto: 24 kuukautta
Lisätietoja:
Lastensuojelulaitoksia ovat lastenkodit, koulukodit ja muut näihin rinnastettavat lastensuojelulaitokset. Kyse on luvanvaraisesta yksityisestä sosiaalipalvelusta.
Osan nimi: Etelä-Karjala / Ammatillinen perhehoito (luvanvarainen)
Osan numero: 2
Lisätietoja:
Ammatillinen perhehoito on perhehoitoa, jota annetaan yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 7 §:ssä tarkoitetun luvan perusteella ammatillisessa perhekodissa.
Osan nimi: Muu Etelä-Suomi / Laitoshuolto
Osan numero: 3
Osan nimi: Muu Etelä-Suomi / Ammatillinen perhehoito (luvanvarainen)
Osan numero: 4
Osan nimi: Muu Suomi / Laitoshuolto
Osan numero: 5
Lisätietoja:
Yksikkö sijaitsee muualla, kuin Etelä-Suomessa. Etelä-Suomella tarkoitetaan Etelä-Karjalaa, Kanta-Hämettä, Kymenlaaksoa, Päijät-Hämettä ja Uuttamaata.
Osan nimi: Muu Suomi / Ammatillinen perhehoito (luvanvarainen)
Osan numero: 6
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
Yksikkö sijaitsee Etelä-Karjalassa.
Yksikkö sijaitsee Kanta-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Päijät-Hämeessä tai Uudellamaalla.
Puitejärjestelyn kesto on enintään neljä vuotta sisältäen optiokauden/optiokaudet. Palveluihin sopimuskaudella sijoittuneen lapsen sopimus jatkuu myös puitejärjestelyn päätyttyä. Näin varmistetaan lapsen edun toteutuminen sosiaalihuoltoa säätelevän lainsäädännön ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti. Tilaaja päättää lapsen sijoituksen alkamisesta ja päättymisestä.

Perustelu yli neljä vuotta kestävälle puitejärjestelylle:
Puitejärjestelyn kesto on enintään neljä vuotta sisältäen optiokauden/optiokaudet. Palveluihin sopimuskaudella sijoittuneen lapsen sopimus jatkuu myös puitejärjestelyn päätyttyä. Näin varmistetaan lapsen edun toteutuminen sosiaalihuoltoa säätelevän lainsäädännön ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti. Tilaaja päättää lapsen sijoituksen alkamisesta ja päättymisestä.
Perustelu yli neljä vuotta kestävälle puitejärjestelylle
Puitejärjestelyn kesto on enintään neljä vuotta sisältäen optiokauden/optiokaudet. Palveluihin sopimuskaudella sijoittuneen lapsen sopimus jatkuu myös puitejärjestelyn päätyttyä. Näin varmistetaan lapsen edun toteutuminen sosiaalihuoltoa säätelevän lainsäädännön ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti. Tilaaja päättää lapsen sijoituksen alkamisesta ja päättymisestä.
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0725937-3
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2020/S 109-265416 (2020-06-04)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-04-09) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri pyysi tarjouksia lastensuojelun sijaishuollon palveluista. Sijaishuollolla tarkoitetaan huostaanotetun, kiireellisesti sijoitetun tai tuomioistuimen väliaikaismääräyksen nojalla sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Ympärivuorokautinen hoito voi perustua myös lastensuojelulain 37 §:n mukaiseen sijoitukseen avohuollon tukitoimena yksittäistapauksissa.

Hankintayksikkö päättää valita valita kaikki soveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjoajat. Menettelyllä pyritään varmistamaan hankintayksikön
Kyvykkyys vastata sijaishuollon asiakkaiden monimuotoisiin sekä lyhytaikaisiin että pitkäaikaisiin sijaishuollon tarpeisiin.
Sopimuksia on palautunut 9.4.2021 mennessä 114.
Sopimuksia ei ole eritelty niiden suuren määrän takia. Tarkemmat tiedot: kirjaamo@eksote.fi

Hankinnan kohde on kuvattu tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Julkaistut asiakirjat voi halutessaan pyytää kirjaamo@eksote.fi.
Sopimuskauden tavoiteltiin alkavan 1.10.2020 ja se päättyy 30.9.2022. Sopimukseen liittyy optio sopimuskauden jatkamisesta 1.10.2022–30.9.2023 ja 1.10.2023–30.9.2024. Optio voidaan ottaa käyttöön vuosi kerrallaan tai samalla ilmoituksella molemmille vuosille. Option käyttämisestä ilmoitetaan noin kuusi (6) kuukautta ennen sopimuksen päättymistä. Sopimuskauden/optiokauden jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana sopimuksen piirissä olevien asiakkaiden osalta.

Hankintayksikkö ei sitoudu määräostoihin. Palveluja ostetaan tarpeen mukaan täydentämään omaa palvelutuotantoa.
Hankinta toteutettiin avoimella menettelyllä. Yksiköitä oli mahdollista tarjota seuraavilla alueille: