Oulun kaupunki/hyvinvointilautakunta (jäljempänä tilaaja) pyytää tarjoustanne lääkinnällisen kuntoutuksen ja rintamaveteraanien fysioterapiapalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Tämän tarjouspyynnön nojalla hankitaan palveluja puitesopimukseen perustuen täydentämään Oulun kaupungin omaa palvelutuotantoa perusterveydenhuollon järjestämisvastuulle kuuluville asiakkaille. Oulun kaupunki järjestää hankinnan kohteena olevia palveluita jatkossa mahdollisesti myös palvelusetelillä. Asiakaskunta muodostuu henkilöistä, joiden toimintakyky on joko tilapäisesti tai pysyvästi alentunut. Palvelu perustuu asiakaskohtaisiin kuntoutuslähetteisiin tai -suunnitelmiin ja tilaajan maksusitoumuksessa määrittelemiin tavoitteisiin ja palvelun sisältöön. Hankittavat palvelutuotteet 1. Yksilöfysioterapia, sisältäen osat: — yksilöllinen fysioterapia 45 min, — yksilöllinen fysioterapia 60 min, — yksilöllinen fysioterapia altaalla 45 min. 2. Fysioterapiaryhmät, sisältäen osan: — ryhmäfysioterapia altaalla 30 min. Tarjouksen voi antaa yhdestä (1) tai useammasta palvelutuotteesta ja yhdelle (1) tai useammalle kohderyhmälle (lapset ja nuoret, aikuisväestö, rintamaveteraanit). Tarjouksen voi tehdä myös kotikäynteinä / muualla kuntoutujan päivittäisessä toimintaympäristössä toteutettavasta fysioterapiasta.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-11-23.
Hankinta julkaistiin 2020-10-20.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2020-10-20) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Terveyspalvelut
Viitenumero: OUKA/9876/02.08.01/2020
Lyhyt kuvaus:
Oulun kaupunki/hyvinvointilautakunta (jäljempänä tilaaja) pyytää tarjoustanne lääkinnällisen kuntoutuksen ja rintamaveteraanien fysioterapiapalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Tämän tarjouspyynnön nojalla hankitaan palveluja puitesopimukseen perustuen täydentämään Oulun kaupungin omaa palvelutuotantoa perusterveydenhuollon järjestämisvastuulle kuuluville asiakkaille. Oulun kaupunki järjestää hankinnan kohteena olevia palveluita jatkossa mahdollisesti myös palvelusetelillä. Asiakaskunta muodostuu henkilöistä, joiden toimintakyky on joko tilapäisesti tai pysyvästi alentunut.
Palvelu perustuu asiakaskohtaisiin kuntoutuslähetteisiin tai -suunnitelmiin ja tilaajan maksusitoumuksessa määrittelemiin tavoitteisiin ja palvelun sisältöön.
Hankittavat palvelutuotteet
1. Yksilöfysioterapia, sisältäen osat:
— yksilöllinen fysioterapia 45 min,
— yksilöllinen fysioterapia 60 min,
— yksilöllinen fysioterapia altaalla 45 min.
2. Fysioterapiaryhmät, sisältäen osan:
— ryhmäfysioterapia altaalla 30 min.
Tarjouksen voi antaa yhdestä (1) tai useammasta palvelutuotteesta ja yhdelle (1) tai useammalle kohderyhmälle (lapset ja nuoret, aikuisväestö, rintamaveteraanit).
Tarjouksen voi tehdä myös kotikäynteinä / muualla kuntoutujan päivittäisessä toimintaympäristössä toteutettavasta fysioterapiasta.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Terveyspalvelut📦
Lisä-CPV-koodi: Terveyspalvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Pohjois-Pohjanmaa🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankinta-sopimuksen allekirjoittamisesta lukien. Sopimuskausi alkaa viimeistään 1.3.2021, mikäli hankintapäätökseen ei haeta muutosta. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimusta kahdella (2) optiovuodella 1.3.2023—29.2.2024 ja 1.3.2024—28.2.2025 alkuperäisin sopimusehdoin. Tilaaja ilmoittaa kunkin optiovuoden käyttämisestä kuusi (6) kk ennen sopimuskauden ja 1. optiokauden päättymistä.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Oulun kaupunki/hyvinvointilautakunta (jäljempänä tilaaja) pyytää tarjoustanne lääkinnällisen kuntoutuksen ja rintamaveteraanien fysioterapiapalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Tämän tarjouspyynnön nojalla hankitaan palveluja puitesopimukseen perustuen täydentämään Oulun kaupungin omaa palvelutuotantoa perusterveydenhuollon järjestämisvastuulle kuuluville asiakkaille. Oulun kaupunki järjestää hankinnan kohteena olevia palveluita jatkossa mahdollisesti myös palvelusetelillä. Asiakaskunta muodostuu henkilöistä, joiden toimintakyky on joko tilapäisesti tai pysyvästi alentunut.
Tämän tarjouspyynnön nojalla hankitaan palveluja puitesopimukseen perustuen täydentämään Oulun kaupungin omaa palvelutuotantoa perusterveydenhuollon järjestämisvastuulle kuuluville asiakkaille. Oulun kaupunki järjestää hankinnan kohteena olevia palveluita jatkossa mahdollisesti myös palvelusetelillä. Asiakaskunta muodostuu henkilöistä, joiden toimintakyky on joko tilapäisesti tai pysyvästi alentunut.
Palvelu perustuu asiakaskohtaisiin kuntoutuslähetteisiin tai -suunnitelmiin ja tilaajan maksusitoumuksessa määrittelemiin tavoitteisiin ja palvelun sisältöön.
Hankittavat palvelutuotteet
1. Yksilöfysioterapia, sisältäen osat:
— yksilöllinen fysioterapia 45 min,
— yksilöllinen fysioterapia 60 min,
— yksilöllinen fysioterapia altaalla 45 min.
2. Fysioterapiaryhmät, sisältäen osan:
— ryhmäfysioterapia altaalla 30 min.
Tarjouksen voi antaa yhdestä (1) tai useammasta palvelutuotteesta ja yhdelle (1) tai useammalle kohderyhmälle (lapset ja nuoret, aikuisväestö, rintamaveteraanit).
Tarjouksen voi tehdä myös kotikäynteinä / muualla kuntoutujan päivittäisessä toimintaympäristössä toteutettavasta fysioterapiasta.
Arvioitu kokonaisarvo: 5 800 000 EUR 💰
Osan nimi: Yksilöllinen fysioterapia 45 min
Osan numero: 1.
Lyhyt kuvaus:
Yksilöllinen fysioterapia 45 min.
Tätä sopimusta voidaan jatkaa.
Fysioterapian palvelukuvaus liitteenä (liite 1).
Lisätietoja:
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankinta-sopimuksen allekirjoittamisesta lukien. Sopimuskausi alkaa viimeistään 1.3.2021, mikäli hankintapäätökseen ei haeta muutosta. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimusta kahdella (2) optiovuodella 1.3.2023—29.2.2024 ja 1.3.2024—28.2.2025 alkuperäisin sopimusehdoin. Tilaaja ilmoittaa kunkin optiovuoden käyttämisestä kuusi (6) kk ennen sopimuskauden ja 1. optiokauden päättymistä.
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankinta-sopimuksen allekirjoittamisesta lukien. Sopimuskausi alkaa viimeistään 1.3.2021, mikäli hankintapäätökseen ei haeta muutosta. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimusta kahdella (2) optiovuodella 1.3.2023—29.2.2024 ja 1.3.2024—28.2.2025 alkuperäisin sopimusehdoin. Tilaaja ilmoittaa kunkin optiovuoden käyttämisestä kuusi (6) kk ennen sopimuskauden ja 1. optiokauden päättymistä.
Osan nimi: Yksilöllinen fysioterapia 60 min
Osan numero: 2.
Lyhyt kuvaus: Yksilöllinen fysioterapia 60 min.
Osan nimi: Yksilöllinen fysioterapia altaalla 45 min
Osan numero: 3.
Lyhyt kuvaus: Yksilöllinen fysioterapia altaalla 45 min.
Osan nimi: Ryhmäfysioterapia altaalla 30 min
Osan numero: 4.
Lyhyt kuvaus:
Ryhmäfysioterapia altaalla 30 min.
— Palveluntuottajalla tulee olla oma allas (toteutus uimahallissa ei mahdollinen)
— Asiakkaat ovat omatoimisia liikkumisessa, peseytymisessä ja pukeutumisessa
— Ryhmän koko 10 henkilöä aikuisväestöä, ryhmän kokoaa Oulun kaupungin kuntoutuspalvelut
— Ryhmän kesto on 30 min ja toteutuu kaksi (2) kertaa viikossa yhteensä 10 kertaa sisältäen alku- ja loppukyselyn
— Ryhmän jälkeen palveluntuottaja kirjoittaa jokaisesta ryhmäläisestä palautteen.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 16:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0187690-1
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Ulla-Maija Kipinä
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2020/S 207-505573 (2020-10-20)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-06-09) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Oulun kaupunki / hyvinvointilautakunta (jäljempänä "tilaaja") pyytää tarjoustanne lääkinnällisen kuntoutuksen ja rintamaveteraanien fysioterapiapalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Tämän tarjouspyynnön nojalla hankitaan palveluja puitesopimukseen perustuen täydentämään Oulun kaupungin omaa palvelutuotantoa perusterveydenhuollon järjestämisvastuulle kuuluville asiakkaille. Oulun kaupunki järjestää hankinnan kohteena olevia palveluita jatkossa mahdollisesti myös palvelusetelillä. Asiakaskunta muodostuu henkilöistä, joiden toimintakyky on joko tilapäisesti tai pysyvästi alentunut.
Palvelu perustuu asiakaskohtaisiin kuntoutuslähetteisiin tai -suunnitelmiin ja tilaajan maksusitoumuksessa määrittelemiin tavoitteisiin ja palvelun sisältöön.
Hankittavat palvelutuotteet
1. Yksilöfysioterapia, sisältäen osat:
— yksilöllinen fysioterapia 45 min
— yksilöllinen fysioterapia 60 min
— yksilöllinen fysioterapia altaalla 45 min.
2. Fysioterapiaryhmät, sisältäen osan:
— ryhmäfysioterapia altaalla 30 min.
Tarjouksen voi antaa yhdestä (1) tai useammasta palvelutuotteesta ja yhdelle (1) tai useammalle kohderyhmälle (lapset ja nuoret, aikuisväestö, rintamaveteraanit).
Tarjouksen voi tehdä myös kotikäynteinä / muualla kuntoutujan päivittäisessä toimintaympäristössä toteutettavasta fysioterapiasta.
Oulun kaupunki / hyvinvointilautakunta (jäljempänä "tilaaja") pyytää tarjoustanne lääkinnällisen kuntoutuksen ja rintamaveteraanien fysioterapiapalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Tämän tarjouspyynnön nojalla hankitaan palveluja puitesopimukseen perustuen täydentämään Oulun kaupungin omaa palvelutuotantoa perusterveydenhuollon järjestämisvastuulle kuuluville asiakkaille. Oulun kaupunki järjestää hankinnan kohteena olevia palveluita jatkossa mahdollisesti myös palvelusetelillä. Asiakaskunta muodostuu henkilöistä, joiden toimintakyky on joko tilapäisesti tai pysyvästi alentunut.
Palvelu perustuu asiakaskohtaisiin kuntoutuslähetteisiin tai -suunnitelmiin ja tilaajan maksusitoumuksessa määrittelemiin tavoitteisiin ja palvelun sisältöön.
Hankittavat palvelutuotteet
1. Yksilöfysioterapia, sisältäen osat:
— yksilöllinen fysioterapia 45 min
— yksilöllinen fysioterapia 60 min
— yksilöllinen fysioterapia altaalla 45 min.
2. Fysioterapiaryhmät, sisältäen osan:
— ryhmäfysioterapia altaalla 30 min.
Tarjouksen voi antaa yhdestä (1) tai useammasta palvelutuotteesta ja yhdelle (1) tai useammalle kohderyhmälle (lapset ja nuoret, aikuisväestö, rintamaveteraanit).
Tarjouksen voi tehdä myös kotikäynteinä / muualla kuntoutujan päivittäisessä toimintaympäristössä toteutettavasta fysioterapiasta.
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien. Sopimuskausi alkaa viimeistään 1.3.2021, mikäli hankintapäätökseen ei haeta muutosta. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimusta kahdella (2) optiovuodella 1.3.2023—29.2.2024 ja 1.3.2024—28.2.2025 alkuperäisin sopimusehdoin. Tilaaja ilmoittaa kunkin optiovuoden käyttämisestä kuusi (6) kk ennen sopimuskauden ja 1. optiokauden päättymistä.
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien. Sopimuskausi alkaa viimeistään 1.3.2021, mikäli hankintapäätökseen ei haeta muutosta. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimusta kahdella (2) optiovuodella 1.3.2023—29.2.2024 ja 1.3.2024—28.2.2025 alkuperäisin sopimusehdoin. Tilaaja ilmoittaa kunkin optiovuoden käyttämisestä kuusi (6) kk ennen sopimuskauden ja 1. optiokauden päättymistä.
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Oulun kaupunki / hyvinvointilautakunta (jäljempänä "tilaaja") pyytää tarjoustanne lääkinnällisen kuntoutuksen ja rintamaveteraanien fysioterapiapalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
— yksilöllinen fysioterapia 45 min
— yksilöllinen fysioterapia 60 min
Lisätietoja:
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien. Sopimuskausi alkaa viimeistään 1.3.2021, mikäli hankintapäätökseen ei haeta muutosta. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimusta kahdella (2) optiovuodella 1.3.2023—29.2.2024 ja 1.3.2024—28.2.2025 alkuperäisin sopimusehdoin. Tilaaja ilmoittaa kunkin optiovuoden käyttämisestä kuusi (6) kk ennen sopimuskauden ja 1. optiokauden päättymistä.
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien. Sopimuskausi alkaa viimeistään 1.3.2021, mikäli hankintapäätökseen ei haeta muutosta. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimusta kahdella (2) optiovuodella 1.3.2023—29.2.2024 ja 1.3.2024—28.2.2025 alkuperäisin sopimusehdoin. Tilaaja ilmoittaa kunkin optiovuoden käyttämisestä kuusi (6) kk ennen sopimuskauden ja 1. optiokauden päättymistä.
Lyhyt kuvaus:
Ryhmäfysioterapia altaalla 30 min:
— palveluntuottajalla tulee olla oma allas (toteutus uimahallissa ei mahdollinen)
— asiakkaat ovat omatoimisia liikkumisessa, peseytymisessä ja pukeutumisessa
— ryhmän koko 10 henkilöä aikuisväestöä, ryhmän kokoaa Oulun kaupungin kuntoutuspalvelut
— ryhmän kesto on 30 min ja toteutuu kaksi (2) kertaa viikossa yhteensä 10 kertaa sisältäen alku- ja loppukyselyn
— ryhmän jälkeen palveluntuottaja kirjoittaa jokaisesta ryhmäläisestä palautteen.
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-02-28 📅
Nimi: Tuiran Fysio Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI26052124
Postiosoite: Valtatie 47
Postitoimipaikka: Oulu
Postinumero: FI-90500
Maa: Suomi 🇫🇮 Pohjois-Pohjanmaa🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 1 950 000 EUR 💰
Nimi: Oulun Aktiivikuntoutus Ky
Kansallinen rekisterinumero: FI05599286
Postiosoite: Ratamotie 42
Postinumero: FI-90800
Nimi: Attendo Terapia Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2079628-8
Postiosoite: Itämerenkatu 9
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00180
Hankinnan kokonaisarvo: 1 450 000 EUR 💰
Nimi: KK-Verve Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI23767407
Postiosoite: Isokatu 63
Postinumero: FI-90120
Hankinnan kokonaisarvo: 400 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 44
20
1
Lähde: OJS 2021/S 113-297927 (2021-06-09)