Aikuisväestön päihdehuollon asumispalvelut (Torkon talo)

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän (PHHYKY) Psykososiaaliset palvelut -tulosalue pyytää tarjouksia sosiaalihuoltolain (2014/1301), päihdehuoltolain (1986/41) 3 §:n sekä päihdehuoltoasetuksen (1986/653) 1 §:n perusteella vaikeasti päihdeongelmaisille tuotettavista asumispalveluista Torkon talon asumisyksikössä Lahdessa.
Torkon talossa on asiakaspaikkoja 29, joista tuetussa asumisessa on 14 ja tehostetussa palveluasumisessa 15. Palveluun sijoitettavat asiakkaat ovat iältään noin 45–65-vuotiaita. Asukkaissa on myös yli 65-vuotiaita. Enemmistö asukkaista on miehiä.
Asumispalvelu järjestetään seuraavilla palvelutasoilla:
– Tuettu asuminen
– Tehostettu palveluasuminen
– Vaativa tehostettu palveluasuminen.
Tavoitteena on, että sopimuskausi alkaa 1.3.2021.
Sopimuskausi on kolme (3) vuotta (36 kk).
Mikäli palveluntuottajan toiminta on sopimuskaudella ollut sille asetettujen tavoitteiden mukaista, on tilaajalla mahdollisuus jatkaa sopimusta toistaiseksi voimassaolevana, neuvoteltuaan jatkosta ensin palveluntuottajan kanssa. Sopimuskauden jatkosta tilaaja tekee erillisen päätöksen. Myös toistaiseksi voimassaoleva sopimus kilpailutetaan noin viiden (5) vuoden kuluttua sopimuskauden jatkoa koskevasta päätöksestä.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-11-11. Hankinta julkaistiin 2020-10-08.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2020-10-08 hankintailmoitus
2021-03-03 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2020-10-08)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä
Kansallinen rekisterinumero: 0215606-8
Postiosoite: Keskussairaalankatu 7
Postitoimipaikka: Lahti
Postinumero: FI-15850
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyshenkilö: Sanna Huuhtanen
Puhelin: +358 447195896 📞
Sähköposti: sanna.huuhtanen@phhyky.fi 📧
Alue: Päijät-Häme 🏙️
URL: http://www.phhyky.fi 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/phsotey?id=298247&tpk=624cd1b4-5cd9-4fd9-9b62-1e8b1f00bfc9 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/phsotey?id=298247&tpk=624cd1b4-5cd9-4fd9-9b62-1e8b1f00bfc9 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Muu tyyppi: Sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kohde

1️⃣
Hankinnan laajuus
Otsikko: Aikuisväestön päihdehuollon asumispalvelut (Torkon talo)
Tuotteet/palvelut: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut 📦
Lyhyt kuvaus:
“Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän (PHHYKY) Psykososiaaliset palvelut -tulosalue pyytää tarjouksia sosiaalihuoltolain (2014/1301), päihdehuoltolain...”    Näytä lisää

1️⃣
Suorituspaikka: Päijät-Häme 🏙️
Hankinnan kuvaus:
“Hankinta koskee sosiaalihuoltolain (2014/1301), päihdehuoltolain (1986/41) 3 §:n sekä päihdehuoltoasetuksen (1986/653) 1 §:n perusteella vaikeasti...”    Näytä lisää
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Kuvaus
Kesto: 36

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Kuvaus
Myöntämismenettelyn pääpiirteet: Ks. tarjouspyynnön kohta Muut tiedot / Hankintamenettelyä koskevat lisätiedot.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2020-11-11 12:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️

Täydentävät tiedot
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2020/S 199-483431 (2020-10-08)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-03-03)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Yhteyshenkilö: Paula Hopia-Hakkarainen
Puhelin: +358 444828155 📞
Sähköposti: paula.hopia-hakkarainen@phhyky.fi 📧

Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Aikuisväestön päihdehuollon asumispalvelut (Torkon talo) D/2108/2020
Lyhyt kuvaus:
“Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän (PHHYKY) Psykososiaaliset palvelut -tulosalue on pyytänyt tarjouksia sosiaalihuoltolain (2014/1301), päihdehuoltolain...”    Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): EUR 3 080 000 💰
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Hankinta koskee sosiaalihuoltolain (2014/1301), päihdehuoltolain (1986/41) 3 §:n sekä päihdehuoltoasetuksen (1986/653) 1 §:n perusteella vaikeasti...”    Näytä lisää

Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tätä menettelyä koskeva aiempi julkaisu: 2020/S 199-483431

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Otsikko: Aikuisväestön päihdehuollon asumispalvelut (Torkon talo)
Sopimuksen tekopäivä: 2021-02-24 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 3
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 2
Muista EU:n jäsenvaltioista tulevilta tarjoajilta saatujen tarjousten määrä: 0
EU:n ulkopuolisista maista tulevilta tarjoajilta saatujen tarjousten määrä: 0
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 3
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Sinivida Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2261251-8
Postiosoite: Nuijamiestentie 3 C, Helsinki
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00400
Maa: Suomi 🇫🇮
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Toimeksisaaja on pk-yritys
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 3 080 000 💰
Alihankintaa koskevat tiedot
Sopimus tehdään todennäköisesti alihankintana
Lähde: OJS 2021/S 046-116462 (2021-03-03)
Uudet hankinnat asiaan liittyvissä luokissa 🆕
Aiheeseen liittyvät haut 🔍