Käännöspalvelut ajalle 15.3.2017 (tavoite) – 14.3.2019

Turun kaupunki

Turun kaupungin hankinta- ja logistiikkakeskus pyytää tarjouksia käännöspalveluista Turun kaupungin kaikkien toimialojen, Turun kaupunginteatteri Oy:n ja Turun ammattikorkeakoulu Oy:n käyttöön ajalle 15.3.2017 (tavoite) – 14.3.2019, jonka jälkeen sopimusta voidaan tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin yhdellä (1) vuodella, ajalle 15.3.2019 – 14.3.2020 (optio).
Käännöspalveluiden hankinta täydentää Turun kaupungin omia käännöspalveluita. Palveluita tarvitaan esimerkiksi esitteiden, tiedotteiden, erilaisten asiakirjojen, ohjelmien, raporttien ja internetsivujen kääntämiseen. Kaupunki etsii erityisesti julkishallinnon termistöön erikoistuneita yhteistyökumppaneita, joilla on vahvaa kokemusta myös esimerkiksi juridisista teksteistä sekä teknisestä ja lääketieteellisestä osaamisesta. Pääosin käännöspalveluita tarvitaan suomen kielestä toiselle kielelle, satunnaisesti myös päinvastoin.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2017-02-03. Hankinta julkaistiin 2016-12-23.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2016-12-23 hankintailmoitus
2017-01-16 Lisätietoilmoitus
2017-04-11 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
2017-05-03 Lisätietoilmoitus
2017-07-10 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2016-12-23)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Käännöspalvelut
Viitenumero: 6988-2016
Lyhyt kuvaus:
Turun kaupungin hankinta- ja logistiikkakeskus pyytää tarjouksia käännöspalveluista Turun kaupungin kaikkien toimialojen, Turun kaupunginteatteri Oy:n ja Turun ammattikorkeakoulu Oy:n käyttöön ajalle 15.3.2017 (tavoite) – 14.3.2019, jonka jälkeen sopimusta voidaan tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin yhdellä (1) vuodella, ajalle 15.3.2019 – 14.3.2020 (optio). Käännöspalveluiden hankinta täydentää Turun kaupungin omia käännöspalveluita. Palveluita tarvitaan esimerkiksi esitteiden, tiedotteiden, erilaisten asiakirjojen, ohjelmien, raporttien ja internetsivujen kääntämiseen. Kaupunki etsii erityisesti julkishallinnon termistöön erikoistuneita yhteistyökumppaneita, joilla on vahvaa kokemusta myös esimerkiksi juridisista teksteistä sekä teknisestä ja lääketieteellisestä osaamisesta. Pääosin käännöspalveluita tarvitaan suomen kielestä toiselle kielelle, satunnaisesti myös päinvastoin.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Käännöspalvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Käännöspalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: fi183 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Turun kaupunki
Postiosoite: PL 630 (Käyntiosoite: Linnankatu 31, 2. krs)
Postinumero: 20101
Postitoimipaikka: Turku
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.turku.fi/hankinnat 🌏
Sähköposti: emilia.aho@turku.fi 📧
Puhelin: +358 400944064 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/turku 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/turku?id=71140&tpk=418b3157-5732-44de-90a2-5688a2324278 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-12-23 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2017-02-03 📅
Julkaisupäivä: 2016-12-24 📅
Aloituspäivä: 2017-03-15 📅
Loppupäivä: 2019-03-14 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 249-458337
EUVL-S-numero: 249

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Turun kaupungin hankinta- ja logistiikkakeskus pyytää tarjouksia käännöspalveluista Turun kaupungin kaikkien toimialojen, Turun kaupunginteatteri Oy:n ja Turun ammattikorkeakoulu Oy:n käyttöön ajalle 15.3.2017 (tavoite) – 14.3.2019, jonka jälkeen sopimusta voidaan tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin yhdellä (1) vuodella, ajalle 15.3.2019 – 14.3.2020 (optio).
Näytä lisää
Käännöspalveluiden hankinta täydentää Turun kaupungin omia käännöspalveluita. Palveluita tarvitaan esimerkiksi esitteiden, tiedotteiden, erilaisten asiakirjojen, ohjelmien, raporttien ja internetsivujen kääntämiseen. Kaupunki etsii erityisesti julkishallinnon termistöön erikoistuneita yhteistyökumppaneita, joilla on vahvaa kokemusta myös esimerkiksi juridisista teksteistä sekä teknisestä ja lääketieteellisestä osaamisesta. Pääosin käännöspalveluita tarvitaan suomen kielestä toiselle kielelle, satunnaisesti myös päinvastoin.
Näytä lisää
Arvioitu kokonaisarvo: 210 000 EUR 💰
Osan nimi: Osakokonaisuus 1: englanti
Osan numero: 1
Uudistusten kuvaus:
Sopimusta voidaan Tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin yhdellä (1) vuodella ajalle 15.3.2019-14.3.2020 (optio).
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimusta voidaan Tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin yhdellä (1) vuodella ajalle 15.3.2019-14.3.2020 (optio).
Osan nimi: Osakokonaisuus 2: ruotsi
Osan numero: 2
Uudistusten kuvaus:
Sopimusta voidaan Tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin yhdellä (1) vuodella, ajalle 15.3.2019-14.3.2020 (optio).
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimusta voidaan Tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin yhdellä (1) vuodella, ajalle 15.3.2019-14.3.2020 (optio).

Menettely
Tarjousten vastaanottoaika: 11:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2017-05-31 📅
Tarjousten avauspäivä: 2017-02-03 📅
Tarjousten avausaika: 11:00

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0204819-8
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Emilia Aho
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/turku 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Faksi: +358 295643314 📠
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2016/S 249-458337 (2016-12-23)
Lisätietoilmoitus (2017-01-16)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2017-01-16 📅
Julkaisupäivä: 2017-01-19 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2017/S 013-020017
Viittaa ilmoitukseen: 2016/S 249-458337
EUVL-S-numero: 13
Lisätietoja
Tarjouspyyntöön on muutettu: Sivulla 12 ja 17 on vaatimukset: Käännösmuistia tulee täydentää yhteistyössä tilaajan kanssa excel muotoon ja siihen kerätään tilaajan yleisesti käyttämää termistöä ja sanastoa. Käännösmuistiin kerätyssä sanastossa tulee myös tarpeen mukaan huomioida eri kielien variantit. Tarjouspyyntöä korjataan tältä osin seuraavasti: Käännösmuistia tulee täydentää keräämällä tilaajan yleisesti käyttämiä termejä ja sanastoa käännösmuistitiedostoon, joka toimitetaan tilaajan käyttöön. Sopimusluonnoksen seuraavaa kohtaa 8 on muutettu: Tilaajalla on kaikki oikeudet myös Turun kaupungille rakennettuun termipankkiin. Muutettu: Tilaajalla on kaikki oikeudet termistöön, jota kerätään Turun kaupungille kerättävään käännösmuistitiedostoon. Kyseisen kappaleen Termipankki -sanat on korvattu käännösmuistitiedostolla.
Näytä lisää
Lähde: OJS 2017/S 013-020017 (2017-01-16)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2017-04-11)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Työnhakupalvelut
Viitenumero: 6182-2016
Lyhyt kuvaus:
Turun kaupungin Hankinta- ja logistiikkakeskus pyytää Turun työllisyyspalvelukeskuksen toimeksiannosta tarjouksia työnetsijäpalveluihin liittyen koskien työmarkkinatuen kuntaosuudella olevia asiakkaita ajalle 1.1.2017 (tavoite) – 31.12.2018, minkä jälkeen sopimusta voidaan Tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin 1 vuodella, ajalla 1.1.–31.12.2019 (optio). Palvelun kohderyhmänä ovat turkulaiset työmarkkinatuen kuntaosuuslistalla olevat asiakkaat sekä nuorisotakuun piiriin kuuluvat nuoret, jotka on tarkoitus työllistää yksityiselle sektorille yrityksiin. Palvelu täydentää työllisyyspalvelukeskuksen tarjoamia palveluita.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 1 500 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Työnhakupalvelut 📦

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2017-04-11 📅
Julkaisupäivä: 2017-04-13 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2017/S 073-139949
EUVL-S-numero: 73
Lisätietoja
Hankinnasta on tehty viisi (5) erillistä sopimusta viiden (5) eri palveluntuottaja kanssa. Palveluntuottajien tarjoamia palveluja käytetään kokonaistaloudellisessa edullisuusjärjestyksessä.

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Turun kaupungin työmarkkinatuen maksuosuuden piirissä oli vuoden 2016 elokuussa 4 900 henkilöä. Palvelun tavoitteena on työllistää vuosittain noin 250 pitkäaikaistyötöntä asiakasta kaupunginhallituksen myöntämästä määrärahasta riippuen.
Palvelun tarkoituksena on hillitä pitkäaikaistyöttömyyttä ja lisätä yritysyhteistyötä.
Tavoitteena on vastata kunnan lisääntyviin työllistämisvelvoitteisiin ja kehittää yhteistyötä yritysmaailman kanssa.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimusta voidaan Tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin 1 vuodella, ajalla 1.1.–31.12.2019 (optio).
Lisätietoja:
Hankinnasta on tehty viisi (5) erillistä sopimusta viiden (5) eri palveluntuottaja kanssa. Palveluntuottajien tarjoamia palveluja käytetään kokonaistaloudellisessa edullisuusjärjestyksessä.

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 100
Hinnan painoarvo: 0

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2017-02-10 📅
Lähde: OJS 2017/S 073-139949 (2017-04-11)
Lisätietoilmoitus (2017-05-03)
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen nimi: Turun Kaupunki
Postiosoite: Käyntiosoite: Linnankatu 31, 2. krs, PL 630

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2017-05-03 📅
Julkaisupäivä: 2017-05-05 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2017/S 087-170302
Viittaa ilmoitukseen: 2017/S 073-139949
EUVL-S-numero: 87
Lähde: OJS 2017/S 087-170302 (2017-05-03)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2017-07-10)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Turun kaupungin hankinta- ja logistiikkakeskus pyysi yksityisiltä palveluntuottajilta Turun kaupungin kaikkien toimialojen, Turun kaupunginteatteri Oy:n ja Turun ammattikorkeakoulu Oy:n käyttöön käännöspalveluja ajalle 15.3.2017 – 14.3.2019. Hankinnasta tehtiin kirjallinen sopimus osakokonaisuuden 1 englanti osalta yhden palveluntuottajan ja yhden varapalveluntuottajan kanssa. Hankinnasta tehtiin kirjallinen sopimus osakokonaisuuden 2 ruotsi osalta yhden palveluntuottajan ja yhden varapalveluntuottajan kanssa. Tilaaja ei sitoudu tiettyyn hankintamäärään tai -arvoon.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 210 000 EUR 💰
Suorituspaikka
NUTS-alue: Varsinais-Suomi 🏙️

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2017-07-10 📅
Julkaisupäivä: 2017-07-12 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2017/S 131-268374
EUVL-S-numero: 131

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Turun kaupungin hankinta- ja logistiikkakeskus pyysi yksityisiltä palveluntuottajilta Turun kaupungin kaikkien toimialojen, Turun kaupunginteatteri Oy:n ja Turun ammattikorkeakoulu Oy:n käyttöön käännöspalveluja ajalle 15.3.2017 – 14.3.2019.
Hankinnasta tehtiin kirjallinen sopimus osakokonaisuuden 1 englanti osalta yhden palveluntuottajan ja yhden varapalveluntuottajan kanssa.
Hankinnasta tehtiin kirjallinen sopimus osakokonaisuuden 2 ruotsi osalta yhden palveluntuottajan ja yhden varapalveluntuottajan kanssa.
Tilaaja ei sitoudu tiettyyn hankintamäärään tai -arvoon.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimusta voidaan tilaajan päätöksellä jatkaa alkuperäisin ehdoin yhdellä (1) vuodella, ajalle 15.3.2019 – 14.3.2020 (optio).

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (painotus): 60
Laatukriteeri (nimi): Hinta
Laatukriteeri (painotus): 40
Hinnan painoarvo: 40

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2017-04-11 📅
2017-04-20 📅
Lähde: OJS 2017/S 131-268374 (2017-07-10)