Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikennejärjestelmän, tienpidon suunnitelmien ja asiantuntijapalvelujen puitesopimus 2016–2018

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Hankinta käsittää pääasiassa liikennejärjestelmään ja tienpidon suunnitteluun liittyvien suunnitelmien ja selvityksien sekä niihin liittyviä asiantuntijapalveluita Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella vuosien 2016– 2018 aikana.
Tehtävät voivat liittyä mm. liikennejärjestelmän, liikenneturvallisuuden, toimintaympäristötiedon, ympäristöasioiden, asiakastarpeiden ja palvelutason, alueidenkäytön, tienpidon ohjelmoinnin, logistiikan, kävelyn ja pyöräilyn, mobilien ja tietopalveluiden, joukkoliikenteen, taksiliikenteen ja tulevaisuuden liikennepalveluiden ym. selvittämiseen, suunnitteluun ja kehittämiseen.
Puitesopimuksen voimassaoloaikana yksittäisten toimeksiantojen rahoittajana voi olla yhteistyöhankkeissa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen lisäksi myös alueen kunnat, maakuntaliitot tai ELY-keskuksen muut yhteistyökumppanit.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-11-30. Hankinta julkaistiin 2015-10-28.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2015-10-28 hankintailmoitus
2016-04-22 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2015-10-28)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Rajoitettu menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Postiosoite: PL 156
Postinumero: 60101
Postitoimipaikka: Seinäjoki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.ely-keskus.fi 🌏
Sähköposti: eeva.kopposela@ely-keskus.fi 📧
Puhelin: +358 295027727 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2015-10-28 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2015-11-30 📅
Julkaisupäivä: 2015-10-30 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 211-383236
EUVL-S-numero: 211
Lisätietoja

“Osallistumishakemuksessa toimitettavia todistuksia ja selvityksiä koskee aiemmin mainitun lisäksi: Työyhteenliittymän tehdessä...”    Näytä lisää
Lähde: OJS 2015/S 211-383236 (2015-10-28)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2016-04-22)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Hankinta käsittää puitesopimuksella vuosille 2016–2018 Etelä-Pohjanmaan ELY – keskuksen alueelle liikennejärjestelmään ja tienpidonsuunnitteluun liittyvien...”    Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 750 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Suorituspaikka
NUTS-alue: Etelä-Pohjanmaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen nimi: Etelä-Pohjanmaan elinkeino-,liikenne- ja ympäristökeskus
Yhteystiedot
Puhelin: +358 0295027727 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-04-22 📅
Julkaisupäivä: 2016-04-27 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 082-145149
Viittaa ilmoitukseen: 2015/S 211-383236
EUVL-S-numero: 82
Lähde: OJS 2016/S 082-145149 (2016-04-22)