Turun kaupungin tietoliikennepalvelut

Turun kaupunki

Turun kaupungin konsernihallinnon hankintapalvelut pyytää osallistumishakemuksia kilpailulliseen neuvottelumenettelyyn, jonka tavoitteena on uusia kaupungin tietoliikennepalveluita ajalle 1.8.2024 (tavoite) – 31.7.2028, jonka jälkeen sopimukset jatkuvat toistaiseksi voimassa olevana.
Tilaaja ei halua rajata kilpailullisen neuvottelumenettelyn alussa toteutusvaihtoehtoja tai teknologioita. Tilaaja haluaa antaa kaikille neuvottelumenettelyyn osallistuville toimittajille mahdollisuuden tarjota parhaat ratkaisut, joilla Tilaajan tavoitteisiin päästään. Tilaaja hakee yhden päävastuullisen toimittajan mallia.
Kilpailutuksen kohteena olevien palveluiden ja toiminnallisuuksien sisältö voi muuttua neuvottelujen aikana ja osa palveluista ja toiminnallisuuksista voidaan kilpailuttaa myös erikseen, mikäli Tilaaja katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi.
Selvyyden vuoksi todettakoon, että tuleva hankinta koskettaa ainoastaan Tilaajan (Turun kaupungin) tietoliikennepalveluita. Esimerkiksi ympäryskunnat tai Tilaajan omistamat osakeyhtiöt eivät ole mukana kilpailutuksessa.
Toimittajaksi valitaan yksi (1) päävastuullinen toimittaja ja varatoimittaj(i)a. Kokonaisuus tarkentuu neuvottelujen edetessä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-09-18. Hankinta julkaistiin 2023-08-11.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2023-08-11 hankintailmoitus
2023-09-06 Lisätietoilmoitus
2025-06-11 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2023-08-11)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Viitenumero: 6539-2022
Lyhyt kuvaus:
“Turun kaupungin konsernihallinnon hankintapalvelut pyytää osallistumishakemuksia kilpailulliseen neuvottelumenettelyyn, jonka tavoitteena on uusia kaupungin...”    Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Varsinais-Suomi 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Kilpailullinen neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Turun kaupunki
Postiosoite: PL 630
Postinumero: 20101
Postitoimipaikka: Turku
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.turku.fi/hankinnat 🌏
Sähköposti: jere.lumikko@turku.fi 📧
Puhelin: +358 401847328 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/turku?id=414035&tpk=f07b3668-ac21-4075-aac1-d2ff1f7cf2aa 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-08-11 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2023-09-18 📅
Julkaisupäivä: 2023-08-16 📅
Aloituspäivä: 2024-08-01 📅
Loppupäivä: 2028-07-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 156-498924
EUVL-S-numero: 156

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Turun kaupungin konsernihallinnon hankintapalvelut pyytää osallistumishakemuksia kilpailulliseen neuvottelumenettelyyn, jonka tavoitteena on uusia kaupungin...”    Näytä lisää

“Tilaaja ei halua rajata kilpailullisen neuvottelumenettelyn alussa toteutusvaihtoehtoja tai teknologioita. Tilaaja haluaa antaa kaikille...”    Näytä lisää
Näytä lisää (3)
“Kilpailutuksen kohteena olevien palveluiden ja toiminnallisuuksien sisältö voi muuttua neuvottelujen aikana ja osa palveluista ja toiminnallisuuksista...”    Näytä lisää

“Selvyyden vuoksi todettakoon, että tuleva hankinta koskettaa ainoastaan Tilaajan (Turun kaupungin) tietoliikennepalveluita. Esimerkiksi ympäryskunnat tai...”    Näytä lisää

“Toimittajaksi valitaan yksi (1) päävastuullinen toimittaja ja varatoimittaj(i)a. Kokonaisuus tarkentuu neuvottelujen edetessä.”
Arvioitu kokonaisarvo: 20 000 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
“Hankinta on kuvattuna tässä osallistumispyynnössä ja sen liitteissä.”
Uudistusten kuvaus:
“Sopimukset jatkuvat toistaiseksi voimassa olevana varsinaisen sopimuskauden jälkeen.”
Vaihtoehtojen kuvaus:
“Lisähankintamahdollisuuksien tarpeet arvioidaan erikseen hankinnan toisessa vaiheessa ja ilmoitetaan lopullisessa tarjouspyynnössä.”

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
“Vaatimukset esitetään ESPD-osassa ja/tai muualla osallistumispyyntöasiakirjoissa.”

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 11:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 4 kuukautta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0204819-8
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Jere Lumikko
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/turku?id=414035&tpk=f07b3668-ac21-4075-aac1-d2ff1f7cf2aa 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2023/S 156-498924 (2023-08-11)
Lisätietoilmoitus (2023-09-06)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-09-06 📅
Julkaisupäivä: 2023-09-11 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 174-545940
Viittaa ilmoitukseen: 2023/S 156-498924
EUVL-S-numero: 174
Lisätietoja

“Osallistumispyyntöä on muokattu.”
Lähde: OJS 2023/S 174-545940 (2023-09-06)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2025-06-11)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Turun kaupungin tietoliikennepalvelut
Lyhyt kuvaus:
“Turun kaupungin tietoliikennepalvelut.”
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki 📦
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 25 000 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 10 000 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin

1️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: Palvelukerros
Hankinnan kuvaus:
“Turun kaupungin tietoliikennepalvelut - palvelukerros”
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki 📦
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Varsinais-Suomi 🏙️
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 600
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 400
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: Yhteyskerros
Hankinnan kuvaus:
“Turun kaupungin tietoliikennepalvelut - yhteyskerros”
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Kilpailullinen vuoropuhelu
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Sopimus/erä myönnetään
Erän tunnistenumero: LOT-0001
Sopimuksen numero: Loihde
Sopimuksen tekopäivä: 2025-05-07 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 3
Tarjouksen tunniste: Loihde
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0001
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Loihde Trust Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0863729-2
Postiosoite: Atomitie 5
Postinumero: 00370
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: dt_kaikki.myynti@loihde.com 📧
Puhelin: 029 001 3000 📞

2️⃣
Erän tunnistenumero: LOT-0002
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 10 000 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 10 000 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: Telia
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0002
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Telia Finland Oyj
Kansallinen rekisterinumero: 1475607-9
Postiosoite: Pasilan asema-aukio 1
Postinumero: 00520
Sähköposti: telia-email@telia.fi 📧
Puhelin: 020401 📞

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Turun kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0204819-8
Postiosoite: PL 630
Postinumero: 20101
Postitoimipaikka: Turku
Alue: Varsinais-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Jere Lumikko
Sähköposti: jere.lumikko@turku.fi 📧
Puhelin: +358 401847328 📞
URL: http://www.turku.fi/hankinnat 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2025/S 111-379172 (2025-06-11)